tiistai 30. marraskuuta 2010

Kuvahaaste

Tässä minä istuskelen koneella hiusväri päässä ja odottelen, että pääsen laittamaan uusia kynsiä! Edellisten lakkausten poistoon menikin äsken sellainen tunti, että nyt muistan tästä lähtien että:
a) en kerrosta glitterlakkoja, vaan poistan aiemmat ennen uusien laittoa päälle vaikka kuinka laiskottaisi
b) hankin ensitilassa uuden kynsilakanpoistoaineen tuon surkimuksen tilalle.

Oon tänään ehtiny ajastaa teille lukemista vkonlopuksi, joten ette sittenkään saa olla erossa minusta ensiviikkoon asti, lällällää. >:]

Mutta nyt varsinaiseen asiaan, eli löysin Mikaelan blogista tällaisen kivan haasteen ja ajattelin tehdä sen myös itse! Hommahan menee siis näin:

"Kerro minulle kolme (tai enemmän tai vähemmän) sellaista asiaa elämästäni, joista haluat että otan kuvan (esimerkiksi "lempipaikkasi kotona").  Lupaan ottaa kuvat ja liittää ne erilliseen merkintään. Haasta 3 ihmistä tämän jälkeen tekemään omat kuvamerkintänsä."

Eli nyt te siis laitatte minulle 3 juttua, joista tahtoisitte, että otan kuvan. :] Haastan kaikki mukaan, jotka ovat kiinnostuneet tekemään tämän!

Teillä on viikko aikaa pistää ehdotuksia, eli otan ehdotuksia vastaan 7.12 klo 18 asti, jonka jälkeen teen kuvahaastepostauksen yhdessä tai useammassa osassa! :]

PSPS. Muistakaa arvonta!

maanantai 29. marraskuuta 2010

Ilmoitusluontoista asiaa

Mulla on hirvittävä kiire tässä alkuviikolla, enkä ehdi tämän päivän jälkeen hirveästi päivitellä ennen ensiviikkoa, pahoittelen! Perjantaiksi kyllä teille tulee yksi ajastettu postaus ja mahdollisesti muuta, mikäli ehdin ajastaa.

Arvonnasta on kyselty ja se on edelleen voimassa! Osallistukaa siis, jos ette ole jo osallistuneet, osallistua voivat myös anonyymit! :] Arvonnan päättymispäivää en osaa vielä sanoa, mutta ei ainakaan tälläviikolla luultavammin. Syy on se, etten ehdi nyt millään ryhtyä tarkistamaan vastauksia, mutta ensiviikolla onkin sitten vähän paremmin aikaa.

Loppuun vielä tuon oikealla pyörineen kyselyn tuloksia:

Miten usein kaipaat uusia postauksia Sonnelaan? 
Useamman kerran päivässä
  9 (6%)
Kerran päivässä
  41 (30%)
Lähes joka pvä
  37 (27%)
n. joka toinen pvä
  31 (23%)
Kerran viikkoon
  9 (6%)
Harvemminkin käy
  6 (4%)

Ääniä tähän mennessä: 133

^^ Kiitos vastanneille! :)

Suurin osa toivoo kerran päivässä postauksia, kuten arvelinkin. Yritetään pysyä postaus päivässä tahdissa, mutta välillä on elämä niin hektistä ettei ehdi millään kirjoittaa, toivottavasti ymmärrätte. Yritän kuitenkin mahdollisuuksien mukaan ajastella postauksia siltä varalta, että tulee yllättäviä menoja ja myös tiedottaa jos blogi hiljenee, kuten esim. tälläviikolla saattaa tapahtua, jollen ehdi ajastaa postauksia teille. Kommentteihin ehdin vastata huomattavasti paremmin kuin kirjoittaa kokonaista postausta jostain asiasta, että jos jotain kysyttävää on niin kommentoikaa ihmeessä. :]


Huomatkaa alla oleva aiemmin ilmestynyt postauskin ja muistakaa arvonta! :)

Viikon kynsilakkamerkki: China Glaze

Nyt on kahdeksan viikkoa viikon kynsilakkoja takana ja nyt tulee jokaviikkoisen kynsilakkapullon tilalle esittely kokonaisesta lakkamerkistä.

Aion esitellä vain ehdottomasti lemppareimpia lakkamerkkejä ja nyt aloitetaan ultimate pitkäaikaissuosikistani China Glazesta!

China Glaze


Missä? Suomesta China Glazea saa vain Kickseistä, hinta 9,90 e. Ulkomaisista nettikaupoista saa toki myös, siellä hinnat vaihtelevat kaupan mukaan.

Peittävyys? Oikeastaan kaikki CG:n lakat peittävät täydellisesti 2-3 kerroksella, poikkeuksena  kokeilemistani glittereistä isoglitteriset eivät luonnollisesti peitä kokonaan ilman kunnon kerroksia.

Koostumus & sivellin? Melko ohut sivellin ja lakka aika luirua. Silti peittävyys hyvä.

Pysyvyys? Riippuu sarjasta, itselläni esim. metalliset lakat kuten Emotion & Devotion pysyvät todella hyvin, neonlakat huonommin. Pysyvyyskin riippuu hyvin paljon siitä, millaista alus- ja päällyslakkaa käyttää, sekä miten lakkaa (kerrosten paksuus yms..)

Värit? Värivalikoima on todella laaja! Erikoisia hololakkoja, glitterlakkoja shimmerlakoista kunnon isoihin hippuslakkasiin, cremeä, neonia.. Oikeastaan kaikenlaisia värejä!

Arvosana & perustelut: 9 ½
 + Värivalikoima niin laaja, että varmasti joka tilanteeseen löytyy lakka.
+  Peittävyys & laatu, peittää ja lakat ei klimppiinny vaikka olisi auki kauemminkin
- Huono saatavuus Suomessa
- Kallis hinta Suomessa

Teidän mielipiteenne China Glazesta? :)

lauantai 27. marraskuuta 2010

Pieniä uudistuksia blogissa

Heippahei!

En tiedä oletteko jo huomanneet, mutta siis olen hieman pelkistänyt blogia ottamalla osaa mainoksista pois ja otan varmaan tulevaisuudessa lisääkin. Sen sijaan sivuille on tulossa jotain muuta, mutta siitä lisää tuonnempana.

Tämän lisäksi oikealle olen lisännyt lukijoiden toiveesta lisää tunnisteita ja nämä päivittyvät kokoajan, postauksia on sen verran paljon, että en ihan heti ehdi kaikkia luokitella.


Onko sinulla ollut vaikeuksia löytää tiettyjä postauksia tms? Itse olen joskus huomannut, että tunniste-osio tökkii joskus. Onko ylläolevien lisäksi mielestänne tarpeellista vielä lisätä jotain, mikä auttaisi löytämään nopeasti postaukset? Lisää kynsilakkamerkkejä ja koristelutyylejä ainakin luultavasti on tulossa, mutta olisiko teistä tarpeellista esim. laittaa tunnisteet eri väreille lakkauksien löytymiseksi? Pitäisikö Konad-lakkauksia lajitella laattojen mukaan ja tehdä esim. omat tunnisteet eri laatoille (m59, m3...) ?

Näiden lisäksi olen toivepostauksien yhteyteen liittänyt oikealle myös tykätyimmät ja kysytyimmät postaukset, nämäkin saattavat tästä vielä pullistua.

Jos sinulla on postaustoiveita niin heitäppä tänne niin pistetään jonon jatkoksi. :)

Muuten Sonnelan kovin tykätty ulkoasu ei tule tästä muuttumaan, sillä itse olen kovin tykästynyt rusetti-pallo-pinkki-valko-musta-hässäkkään. :}

Eli siis summa summarum: tarvitseeko blogi mielestäsi lisää tunnisteita etsimänne löytämisen helpottamiseksi ja onko teillä lisää postaustoiveita? :}

perjantai 26. marraskuuta 2010

Glittertippejä


Oon ihan rakastunu Color Clubin Glitter Vixen-kokoelmaan ja mulla puuttuukin enää 3 lakkaa siitä, jotka varmaan aion nekin kotiuttaa jossain vaiheessa. (Nyt varmasti joku anonyymi hermostuu tuosta kotiuttaa-sanasta..)

Jaa miksikö ne Glitter Vixen-lakat on mun lemppareita? No minäpä näytän.



Yllä siis glitterkärjet tehtynä kahdella eri glitterlakalla tuosta kokoelmasta. Rakastan CC:n glittereiden peittävyyttä! Koetapa saada samanlaiset glitterkärjet vaikka jollain MissSelenen glitterlakalla, voin luvata, että siinä saat jokusen tunnin hakea peittävää tulosta.. Glitterkärjet saa tehtyä n. 3 kerroksen avulla täysin peittäviksi. Kummatko lakkaukset miellyttää teidän silmäänne enemmän?

Käytettyihin lakkoihin sitten:


- Molemmissa pohjana Konadin Nail Hardner, sitten Cesarsin Ridgefiller, Dependin Nr. 136
Ylemmissä hopeissa glitterkärjissä käytin kärjissä Color Clubin Magic Attractionia.
Alemmat tein yksinkertaisesti länttäämällä Color Clubin Sexy Sireniä kärkiin MA:n päälle.

Päällyslakkana CG:n Fast Forward (joka uhkaa jo pelottavasti huveta loppuun, pitää hankkia uusi piakkoin)
ja Cesarsin Vanilla kynsinauhaöljy.

Mä oon nyt niin juurtunu näihin glitterkärkiin.. Lupaan, että jotain monimutkaisempaa on tulossa lähiaikoina, ideakin on jo valmiina. :] Kun vaan riittäisi aikaa toteutukseen.. Tässä ennen ensiviikon torstaita pitäisi saada pari kirjaa luettua ja pari suurta harjoitustyötä tehtyä valmiiksi ja sitten torstaina lähdenkin taas Kuopioon.

Kuopiossa asuvat/Kuopiossa shoppailevat kynsifriikit, huomio! Olkaa kilttejä ja kertokaa onko Kuopiossa mitään sellaista kauppaa, jossa kynsifriikin kannattaisi ehdottomasti käydä? Jotain erikoiskauppoja? Tai jos ei ole erikoiskauppoja, niin mitä yleensäkkin kynsilakkoja yms. myyviä kauppoja Kuopiossa on? Matkaoppaana toimiva mieheni kun ei ihan hirveästi näistä kynsilakkakaupoista tiedä..

Kysymys kaikille: kummatko glitterkärjet miellyttivät silmää enemmän, hopeat, vai siniset? :]


PPS. Muistakaa toki arvonta! :]

torstai 25. marraskuuta 2010

Videopostaus: nykyinen kynsilakkatilanne

Moikkamoi!
Halusinpa vastata erään lukijan toiveeseen esitellä nykyinen kynsilakkakokoelmani, mutta teinkin sen tälläkertaa videomuodossa! :]

video


Sopivatko videopostaukset mielestänne kynsiblogiin? Haluatteko näitä lisää?

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Muistuttaisin arvonnasta!

Siihen voivat osallistua siis kaikki, myös anonyymit! :] Arvontaan pääset tästä!

Huomatkaa myös allaoleva, aiemmin ilmestynyt postaus!

tiistai 23. marraskuuta 2010

Toivepostaus: arkimeikkini

Ajattelinpas nyt toteuttaa tämän meikkipostauksen, jonkinlainen meikkipostaus on ollutkin jo mielessä tehdä ja nyt sainkin hyvän idean siihen eräältä lukijalta. En koe olevani mitenkään erikoinen meikkaaja, enkä edes mitenkään hyvä, mutta tykkään silti taiteilla naamani edes jonkinlaiseen kuntoon lähes joka päivä.

Olen melko tylsä arkimeikkaaja. Värit, joita meikissäni käytän edustavat usein maanläheisyyttä, mutta joskus eksyn tyylistäni sivupoluille mm. pinkin ja vaaleanpunaisen kanssa. Usein meikkini edustavat kuitenkin pelkkää "tumma rajaus ja ripsari"-linjaa.


Yllä hyvin perinteinen arkimeikkini, eli siis käytännössä pohja + ylä- ja alarajaukset ja ripsari.

Tykkään kuitenkin kokeilla eri väriyhdistelmiä, mutta en tosiaan arkimeikissä mitään kovin rajuja. Pinkkiä ja valkoista luomiväriä lähinnä ja sitten tietenkin niitä maanläheisempiä sävyjä.


Yllä perinteinen arkimeikki silloin, kun tahdon tehdä jotain ei-maanläheistä, mutta en kuitenkaan sinivihreää tms..

Meikissäni panostan ehdottomasti eniten silmiin, toisinaan myös huuliin. Erityisesti viimevuonna ollessani vielä punahiuksinen tykkäsin korostaa punaisia hiuksia punaisella huulipunalla. 


Yllä puna-sininen kombinaatio. En vieläkään tiedä tykkäsinkö tuosta vai en. Onhan se toisaalta ehkä ajatuksia herättävä..


Olen kovin vaalearipsinen ja vaaleat kulmakarvat omaava, joten kulmakarvojen laitto kuuluu ehdottomasti osana meikkausrutiinia. Tapaan kestovärjätä ripset sekä kulmat, niin ei tarvitse joka meikissä sitten olla kulmakarvoja tummentamassa. Kestovärjään kulmani Dependin setillä, joka maksaa n. 10e ja kestää useita värjäyskertoja.


Yllä sitten sitä perinteistä arkimeikkiä maanläheisesti. Nyt varmaan kaikki oikeat kosmetiikkabloggarit nauraa mulle kun sanon tommoista yhdistelmää maanläheiseksi, mutta meinaan siis, ettei se ole mitään vihreää tai keltaista.. :D

Monille arkimeikkini olisi varmasti aika vahva, jos ei ole tottunut paljoa meikkiä käyttämään. Itse pidän omaa meikkiäni kuitenkin suht kevyenä, koska ihan tavallisena arkiaamuna en yleensä ryhdy luomivärien kanssa leikkimään ollenkaan, jos ei sitten ole erityistä syytä tai satu huvittamaan.

Sitten muutamia peruspilareita meikissäni:


Tällähetkellä suosikkeja meikkauksessa ovat (ja nämä suosikithan vaihtuvat viikoittain, varsinkin rajaustuotteet..) :
- Matte Mousse meikkivoiteena
- Rimmelin Stay Matte puuterina,
- Poskipunana Yves Rocherin Rose douceur
- Peitepuikkona Luminellen peitepuikko (käy myös tummille silmänalusille)
- Rajauskynien ja eyelinereiden tilalla on nyt lähiaikoina tullut käytettyä lähinnä Manlyn paletin mustilla luomiväreillä loihditut rajaukset.
- Ripsarina tällähetkellä käytän lähinnä Yveksen Couleurs Naturen Noiria
- Oriflamen Lash Boosteria käytän ripsille hoitoaineena ja myös kulmakarvojen muotoiluun.

Käytössäni on luomivärien osalta lähinnä kosmetiikkapiireissä monille jo tuttu Manly 120-paletti. Joskus tein esittelyäkin tarkemmin kaikista meikeistäni ja sielläkin se vilahtaakin kokonaan.


Manlysta tulee kuitenkin eniten käytettyä tuota alapuolen palettia; yläpuolen vihreät, siniset, keltaiset ja oranssit on jääneet vähemmälle käytölle.. Tuosta alapaletista eniten käytössä ovatkin nuo vasemman alareunan melko maanläheiset napit.

Millainen on sinun arkimeikkisi? Miten usein tulee käytettyä vaikkapa luomivärejä? Onko tällaiset kynsiaiheesta poikkeavat postaukset toivottuja vai pitäisikö suosista pysyä kynsissä?

maanantai 22. marraskuuta 2010

Viikon kynsilakka: Models Own - Lemon Meringue


Kuka? Models Ownin Lemon Meringue on pirteän pastellinen keltainen lakka. Kyseinen lakka kuuluu myös Ice Cream Pastel Pack-kokoelmaan.

Missä? Models Owneja löytyy Seppälöistä ja myös heidän nettisivuiltaan on turvallista tilata.

Hinta? Huokeat Models Ownit maksavat vain vajaan vitosen pullo (muistaakseni 4,95 €) ja pullot ovat isokokoisia, 14ml.

Erikoisominaisuudet, miksi tämä on viikon lakkana? Laatu on uskomattoman hyvää, peittää hyvin ja pysyy kynsillä. Modelsit toimivat hyvin myös vesimarmoroinnissa!


Onko teillä kokemusta tuosta ihanasta pastellilakasta? :}

Pikkujoulukynnet

Itse olen ehdottomasti jouluihmisiä. Kaikki joulujutut; kinkku, perheen kanssa yhdessäolo, kynttilät, jouluaattoaamun tv-ohjelmat ja riisipuuro.. Joulu, missä oikein viivyt?!!?

Roope on koittanu hillitä mua laittamasta jouluverhoja jo lokakuussa mutta pikkujoulukynsiä se ei saa estää minua tekemästä! ;) Itselläni ei kyllä ole mitään virallisia pikkujouluja tiedossa, mutta miksipä en silti voisi jo vähän leikitellä joulun väreillä?


Mitään monimutkaista en ole nyt väsännyt, mutta kivat nämä on mielestäni silti! Helpot ja nopeat tehdä. :]

Näissä kynsissä käytin siis:


- Konad Nail Hardner
- Depend Nr. 136
- Color Club - Art Of Seduction
- Two-Way Nail Art Pen & Brush: punainen glitter
- Koristeena: pienet pyöreät strassit sekä punaiset tähdet (nimettömissä)
- China Glaze Fast Forward
- Konad Cuticle Oil

Muita jouluihmisiä? Mitä piditte kynsistä? :} Palaillaan tänään vielä viikon kynsilakan kanssa illemmalla!

PS. Muistakaa arvonta, vielä voimassa!

lauantai 20. marraskuuta 2010

Toivepostaus: koruni

Jos hengähdetään hetkeksi kynsiaiheesta ja siirrytään toiseen mieluiseen aiheeseen eli koruihin! Tähän alkuun heti sanon, että sallikaa tuo toisinaan tökerö muokkaus, tahdoin saada koruihin vähän oikeaa väriä, joka on sisävalaistuksessa ilman muokkausta vaikeaa.

Toivepostausta oli toivottu siis kaikista koruistani ja päätin toteuttaa sen tänään. Postauksesta tuli huomattavasti aiottua isompi ja suuritöisempi, joten toivottavasti tästä on jollekulle iloa! :D

Minä tykkään kovin paljon koruista, mutta jotenkin nykyään tuntuu, etten osaa/jaksa käyttää kuin sormuksia ja korviksia. Juhlissa toki käytän kaulakoruja ja fiiliksen mukaan muitakin koruja.

Tykkään ehdottomasti mätsätä koruilla, tärkeimmät säännöt on itselläni, että samaan asuun en sotke kultaa ja hopeaa ja sitten se, että en tunge yhtäaikaa kaikkialle koruja (korvikset, käsikoru, kaulakoru, rannekorut..), eli kohtuus siinäkin.

Tässä siis ensin kaikki korut. Säilytys tapahtuu Ikean Malm-lipaston päällä.


Eniten rakastan sormuksia sekä korvakoruja, niinpä niitä on minulle kerääntynytkin melko paljon. Ensin voitaisiin käydä läpi kädenmuotoisen, mustan sormustelineen sormukset.


Ylläolevista sormuksista lempparein on alarivin Kalevalan Vanamo-sormus, joka on rippilahja. Muut sormukset on ostettu eBaysta ja GT:stä, osa on peruja ja osa muualta.

Alla sitten eBaysta hankkimani toinen sormusteline:


Näitä sormuksia en sen paremmin esittele, ovat lähinnä rihkamaa.

Sitten seuraavaksi vähän lisää sormuksia..


Ylläolevat taitavat kaikki olla eBay-sormuksia. :}

On minulla muutamia rintakorujakin:


Sitten on sekalainen korulaatikko, jossa lähinnä muovisia koruja, parittomia korviksiaja lisää rintakoruja:


Sitten siirrytään rannekoruihin, ensin isokokoiset rannekorut:


Suurinosa eBaysta, pinkit jättirenkaat taitaa olla H&M:n^^



Yllä hieman pienemmät rannekorut. Näitä Hello Kitty-koruja katsoessa minua ei uskoisi näinkin vanhaksi, hmm.. No korut on ostettu suurin osa eBaysta ja H&M:stä, kysykää tarkemmin jos kiinnostaa jokin koru. :}



Sitten niihin lemppareihin, eli korviksiin! Ensin renkaita:


Suurin osa ylläolevista renkaista on Ninjasta ja eBaysta. Tähän kohtaan kysymys: tietääkö joku, mistä saisi sellaisia kapeita tankoja, joihin voisi laittaa korvisrenkaita yms. roikkumaan? Joku tosi ohut keittiöpyyhetankokin voisi toimia.. Ikea on tällä saralla koluttu jo. :(

Sitten pienempiä roikkuvia korviksia:


Ylläolevia olen hamstrannut eBaysta, Ninjasta, Glitteristä ja satunnaisista paikoista. Huomatkaa alarivin Hello Kitty-korkkarit! <3


Nappikorviksia on myös muutamat tullut hankittua. Suurinosa H&M:stä, Ninjasta yms.


Ajattelin tähän samaan kokoelmaan ottaa mukaan myös nenäkoruni, kun kerran nenälävistyksen omistan. :}
 
Lopuksi esittelyyn vielä kaulakorut!


Miten musta tuntuu, että joka korukuvaan on löytäny tiensä jotain Hello Kittyä? Nooh.. Lapsellinen puoleni näkyy siis ainakin koruvalinnoissa. :}


Yllä vielä tarkempi kuva pikkuriipuksista. :}

Kuten kuvista voi päätellä, tykkään ehdottomasti näyttää lapsellisen puoleni koruissa. Toinen juttu, minkä ehkä tarkkasilmäisimmät näkivät on se, että kultakoruja en ihan hirveästi omista. En osaa käyttää kultaa, en tiedä miksi. Sitten kun nään kaupassa hienon kultakorun niin heti muistan, ettei minulla ole sen kanssa mätsättäviä muita kultakoruja ja se jää kauppaan, joten eihän niitä kultaisia koruja sitten voi mitenkään kerääntyäkkään..

Kyselkää lisää jos jonkun korun ostopaikka tms. kiinnostaa. :} Mihin koruihin sinä olet mieltynyt, käytätkö esim. säännöllisesti korviksia, mutta rannekorut jäävät kaappiin pölyttymään?

Muistakaa myös ARVONTA!

torstai 18. marraskuuta 2010

Pastellipyörteitä

En tiedä miks mulle tulee aina vesimarmoroinneista mieleen meri ja sen aallot, ehkä tuo kuvio nyt vaan on semmoinen.

Eilen kokeilin taas pitkästäaikaa vesimarmorointia ja olin kerrankin tulokseen aidosti tyytyväinen! Ymmärsin syyt, miksi marmorointi ei ole aiemmin onnistunut ja ne tulevat tässä:

- Marmoroi tasaisella alustalla, syli ei ole hyvä paikka. Itse tein marmoroinnit eilen lattialla istuen.
- Käytä mieluumin liian lämmintä kuin kylmää vettä, kylmä kun jähmettää lakan nopeasti.

^^ Tuossa ne pääsyyt varmastikkin, mutta nyt kun olen oppinut, niin jee! Odotan innolla että pääsen varioimaan vesimarmorointeja.

Tällaiset kynnet minä sitten sain eilen aikaiseksi:


Awwi. Pastellivärit.  ♥

Kuvat nyt ei ehkä edusta parhaimmillaan, mutta kyllä niistä sen kuvioinnin suunnilleen näkee!

Ja lakkauksessa käytin seuraavia:


- Konad Nail Hardner
- Models Own Ice Cream Pastel Pack, eli lakat Pastel Pink, Lemon Meringue ja Lilac Dream
- China Glaze Fast Forward Top Coat
- Tähdenmuotoiset strassit

+ Konadin kynsinauhaöljy

Yksinkertaisuuksissaan noin. Alle en pistänyt mitään valkoista lakkaa, vaikka olisi varmaan voinut laittaakkin, mutta peittää noinkin suht hyvin. Strassien kiinnityksessä kannattaa muuten olla tarkkoina, varsinkin jos käyttää teräväreunaisia koristeita, kuten nuo tähdet, niin ne kannattaa siis upottaa mahd. syvälle lakkakerroksiin, ettei tartu mihinkään ja irtoa ennen aikojaan.

Tahtoisitteko tutoa vesimarmoroinnista vai onko se teille ihan selvä juttu? Mitä piditte minun jätskiaaltokynsistäni? D:

Ps. Huomatkaa alla oleva postaus ja arvonta! :]

Kysymys

Tulipa mieleen tällainen ajatus ja ryhdyin miettimään tarkemmin, että jos jossain vaiheessa ryhtyisin pitämään ns. teemakisoja, niin olisiko täällä osanottajia? Käytännössä siis kertoisin teeman ja teillä olisi esim. viikko aikaa tehdä teeman mukaiset kynnet ja sitten olisi äänestys tekemistänne kynsistä ja voittaja saisi jotain palkinnoksi.

Onko kiinnostusta ja kuinka moni voisi sanoa osallistuvansa mahdollisesti joskus? :}


PS. Muistakaa allaoleva äänestys-arvonta ja osallistukaa, osallistumisaikaa toistaiseksi!

EDITTI: PPS! Kiva kun innokkaita näyttäisi löytyvän! :] Eiköhän saada jossain vaoiheessa kisa pystyyn! Teema-ehdotuksia voi laittaa kommenttikenttään myös, jos jotain on mielessä!

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Parhaat kynnet -äänestys & arvonta

Sonnelan kaksivuotispäivän kunniaksi haluaisin tänään 17.11 järjestää äänestyksen ja palkita samalla äänestäjiä ja lukijoita! Aiemmin lifestylesekalainen blogini on nykyään suurimmaksi osaksi kynsiblogi - kaikkea se 2 vuotta bloggaamista aiheuttaakin ja nyt tuntuu, että olen löytänyt oman alani tällä saralla. :]

Jaarittelut sikseen ja asiaan, keräsin siis tähän äänestykseen 10 omasta mielestäni parhaimmin onnistunutta manikyyriäni ja tahtoisin teidän kertovan suosikkinne!

Tehtävänänne on äänestää suosikkianne ja kaksi sääntöjen mukaan äänestänyttä voittaa palkinnot! Lukekaa säännöt huolella, tälläkertaa en tule muistuttamaan jos joku ei ole lukenut tarkasti! Tämä on jo yksi keino saada palkinto sellaiselle, joka sitä oikeasti haluaa/tarvitsee.


SÄÄNNÖT:

Osallistuaksesi sinun tulee joko
a) olla julkinen lukija Bloggerin kautta tai kykenevä todistamaan lukijuutesi (mikä sana.. :D ) esim. Blogilistalla (vaikkapa screenshotilla, tämä kysytään arvonnan jälkeen mikäli onni osuu kohdalle). Jos et ole jo lukija, niin tervetuloa liittymään! Lukijaksi liittyminen onnistuu esimerkiksi blogini yläreunassa olevasta "lue"-kohdasta.
TAI
b) Myös anonyymien osallistumiset otetaan tälläkertaa huomioon! Mikäli osallistut siis anonyyminä, vaaditaan sinulta perustelut seuraavaan kysymykseen:
Miksi juuri sinun tulisi voittaa tämä palkinto?
 ^^ Luovuutta peliin! :]

Osallistumiskommenttiisi pistä seuraavat asiat
1. Ensiksi kirjoita vastauksesi numero, eli mikä manikyyri sinusta on paras.
2. Oletko julkinen lukija Bloggerissa? Jos olet, pistä tähän nimimerkkisi, jolla luet. Ilmoita tässä, mikäli luet jossain muualla kuin Bloggerissa (Bloglovin', Blogilista). Voit toki myös liittyä lukijaksi! Mikäli osallistut anonyymina, perustele miksi juuri sinun tulisi voittaa jompikumpi palkinnoista.
3. Anna kommenttia blogista! Positiivista, negatiivista, kehitysideoita, kaikki käy!

MUISTA LIITTÄÄ OSALLISTUMISKOMMENTTIISI SÄHKÖPOSTISOITE!
+ Mikäli tahdot tienata lisäarpoja, tee postaus omaan blogiisi tästä arvonnasta. Liitä osallistumisviestiisi mukaan suora linkki tekemääsi postaukseen.

Jokaisesta hyväksytystä osallistumiskommentista siis tulee löytyä vähintään nuo 3 ensimmäistä kohtaa.

Ja nyt niihin kynsiin! ;)


Mitkä kynnet väliltä 1-10 ovat siis lempparinne? Valitkaa näistä siis yksi.

Ehdokas 1


- Vihreät hilekärjet töpöteltynä ja koristeena tähtiä.

Ehdokas 2


- Lilaa ja kimallusta, koristeena tumman liloja palloja.


Ehdokas 3


- Vaaleanpunaisella pohjalla fimoja ja palloja.

Ehdokas 4



- Lilat glitterkärjet ja strasseja.

Ehdokas 5


- Liukuvärjäystä merihenkisesti sinisellä, lisänä koristeita.

Ehdokas 6


- Hopealla hologrammipohjalla tähtiä, glitteriä ja Konadointeja.

Ehdokas 7



- Pastellivärein koristellut hedelmäkynnet.


Ehdokas 8


- Vinomanikyyri pinkillä ja hileillä.

Ehdokas 9


- Pinkit kynnet strasseilla ja glitterillä koristeltuna.

Ehdokas 10


 - Pinkit kynnet glitterillä, tarroilla ja koristetarranauhalla koristeltuna.

Siinä ehdokkaat.. Joko kiinnostaa palkinnot? ;) Ne tulevat tässä! Muistutan vielä, että palkinnot arvotaan niiden kesken, jotka ovat osallistuneet arvonta-äänestykseen sääntöjen mukaan!

Palkinto 1 - lakat


- Ensimmäinen palkinto sisältää 4 lakkaa:
Depend Nr. 41, joka on tummansininen shimmer
China Glaze Lemon Fizz, jonka annan arvontaan omista valikoimistani
Golden Rose Holographic Color vaaleanpunainen-hololakka
Depend Nr. 54, ihana turkoosinvihreä!


Palkinto 2 - koristeet


- Toinen palkinto sisältää: 
ison kukkastrassihyrrän
kultaista tarrarajausnauhaa
jouluisia fimoja sekä
ruusunkuvaisia water decalseja. :]

Osallistumisaika alkaa nyt ja arvonta-äänestys on voimassa TOISTAISEKSI! Kannattaapi osallistua siis mahdollisimman pian. :} Arvonta suoritetaan täysin sattumanvaraisesti ja ilmoittelen blogissa tarkemmin myöhemmin.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Päivän suunnitelma

Se tulee tässä:


Mä luulen, että niinkuin tuo kuvakin, niin taidan minäkin keskittyä enemmän kahvin juontiin lukemisen sijasta.. Ei vaan, pakko lukea, kun tuota pirskatin kirjaa ei ole saatavilla muutakuin yölainana ja se pitää jo huomenna olla palauttamassa.. Tänään metsästin tuota kirjaa ihan riittävästi, sillä vasta eilen sain onneksi Annalta tietää, että kirja tämän perjantain tenttiin onkin eri kuin mitä olin jo aloittanut lukemaan, huh!

Nojoo mutta takaisin niihin suunnitelmiin, ilta menee pitkälti tuon kirjan parissa, paitsi pakko myös lenkillä käydä.. Kynsiä en tänään enkä varmaan huomennakaan ehdi laittamaan, mutta huomennahan mulla onkin teille toisenlaista asiaa.. Pysykäähän siis kuulolla. :]

Miten sinä aiot viettää tämän tiistai-illan? :}

maanantai 15. marraskuuta 2010

Viikon kynsilakka: Color Club - Tru Passion


Kuka? Color Clubin Tru Passion kuuluu Glitter Vixen Collectioniin, kuten aiemmin esitelty Magic Attractionkin.

Missä? Helpoiten Color Clubeja löytää Nailfixistä. Toki myös monet ulkomaiset nettikaupat myyvät tätä.


Hinta? Vajaan kympin maksavat tuolla Nailfixissä. Ulkomaisissa nettikaupoissa hinnat vaihtelevat

Erikoisominaisuudet, miksi tämä viikon kynsilakaksi? Tykkään tämän kirkkaasta lilasta väristä, en koskaan oikein innostu tunkkaisille tai tummille violeteille. Tämä lakka sopii minusta etenkin glitterkärkiin hyvän pigmenttisyydensä ansiosta.


Mitä pidätte Tru Passionista?