keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Näistä minut tunnistaa

Iina haastoi minut ja muut S-kirjaimella alkavat nimet/nimimerkit tekemään pienen haasteen, tartumme siis siihen.

Haaste tulee tässä:

"Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen."


1. Värikkyys

Pidän enemmän värikkäistä kuin yksivärisistä, tylsistä sävyistä. Värien tulee lisäksi olla hyvin kirkkaita, hailakat ja basic musta-valkoinen-harmaa-ruskea eivät ole minun tyylisiäni. Vaatteiden lisäksi värejä näkee myös päässäni alativaihtuvien hiusvärien muodossa, sekä kynsissä ja oikeastaan ihan missä tahansa kännykästä asusteisiin.



2. Hello Kitty

Mitä tähän nyt voisi sanoa.. Hello Kittyä esiintyy kaikessa mitä omistan, voisi jopa sanoa, että palvon Kittyä hieman. Kaikki ystäväni tietävät, että Hello Kitty kuuluu vahvasti tuntomerkkeihini.


3. Pitkät hiukset

.. on ja pysyy! Olen muutaman kerran tehnyt sen virheen, että leikannut ne mutta nyt en varmasti tee sitä enää. Hiustenväri muuttuu sateenkaaren värien ja mielialani mukaan mutta pituus säilyy!

4. Karkkihyllyn vakioasiakas

Valitettavan usein minut löytää pähkäilemästä mitä epäterveellistä ja lihottavaa seuraavaksi tunkisin suuhuni. Karkit vaan ovat niin hyviä ja suklaapahe se vasta vaikea onkin voitettavaksi. Nyt olen kuitenkin ottanut itseäni (jälleen kerran) niskasta kiinni ja koitan välttää karkkeja 6 päivänä viikossa ja yhden päivän uhraan rakkaimmalle harrastukselleni eli syömiselle. <3

5. Raskas musiikki

Kyllä, värikkäästä ulkonäöstäni huolimatta en silti kuuntele purkkapoppia tai räppiä kuten myöskin värikkään ulkoasun omistavat pissikset tekevät. Lempibändeihini kuuluvat Iron Maiden, Rammstein, Diablo ja Finntroll mutta kuuntelen paljon muutakin, enkä vain pelkästään metallia!


Haastan kaikki jotka haluavat tämän tehdä!

2 kommenttia:

  1. Ihan toi Hello Kitty :) p.s Iron Maiden on hyvä bändi :'DD

    VastaaPoista
  2. Iron Maiden on (ehkä) paras kyllä. :]

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)