Äiti on varmaan saanut tarpeekseen paasaamisestani mainostuksesta blogeissa, joten on aika häiritä sen sijaan teitä tällä aiheella.
Salla tekikin jo oman versionsa aiheesta ja minäkin nyt ajattelin toteuttaa vihdoin tämän kauan mielessä pyörineen postauksen. Vaikka ollaan Sallan kanssa varmaan 99 % samaa mieltä tästä aiheesta, niin ajattelin silti tuoda omankin näkökulmani esille.
Tää mainostus-aihe on mulle itselleni läheinen monestakin syystä, mm. siksi että olen pari kertaa tutkinut tätä mainostusilmiötä ihan opiskelujuttujen myötä ja tottakai läheinen asia myös siksi, koska itsekkin bloggaan. Halusin nyt vielä pohtia tätä ihan ääneen törmäityäni taas hieman epäilyttävään mainostustoimintaan ja tahdon saada myös teidän mielipiteitä kuuluville, älkää siis epäröikö kommentoida jos kommentoitavaa on. :)
Noh, mainostus blogeissa. Onhan siinä puolensa. Minusta on kivaa lukea blogeja ja saada niistä uusia himotuskohteita. Kukkaro ei kyllä aina tykkää niistä wau-ilmiöistä, mutta siltä nyt ei kysytäkkään mielipidettä. Se on ihan päivittäistä että näen blogeissa jotain mitä tahdon ostaa: karkkipussin, kasvonaamion, mitä vain. Aina tietenkään nämä eivät ole ns. maksettuja mainoksia, mutta kuitenkin. Näin bloggaajan näkökulmasta taasen mainostus on kiva juttu siksi, että saa testata juttuja joita ei opiskelijana ole välttämättä varaa ostella ihan mielin määrin.
Tärkeintä mainostuksessa on minusta bloggaajan puolelta se rehellisyys: jos jonkun tuotteen saa ilmaiseksi, tulee siitä mainita. Itse olen paininut tämän jutun kanssa koska minusta on äärimmäisen rasittavaa joka postaukseen kirjoittaa maininnat kaikista saaduista tuotteista, mutta en ole vielä ratkaissut miten saisin kerrottua kaikille niillekkin jotka eivät joka postausta seuraa että tietty tuote on saatu ja olematta hokematta samaa postauksesta toiseen, hmm.
Meillä on asiat Suomessa blogeissa mainostuksen suhteen vielä ihan hyvin. Vaikka joskus sattuisi unohtumaan mainita, että tuote on saatu, niin ainakaan toistaiseksi kukaan ei ole vaatimassa maksamaan suuria summia piilomainonnasta, toisin kuin
jenkkilässä. (
Jos valmistajalta lahjaksi saadut tuotteet jäävät niitä kehuvassa blogissa mainitsematta, oikeus saattaa muistaa kehujaa 11 000 dollarin sakoilla.) Toisaalta se, että Suomessa ei ole tällaista pelkoa ole saa jotkut unohtamaan ehkä liiankin tehokkaasti sen, että piilomainonta ei ole oikeastaan sallittua, ei blogeissa niinkuin ei muuallakaan. Itsehän lähinnä naureskelen tällaiselle toiminnalle, vaikka harmittaakin se, että lukijoita koitetaan viilata jatkuvasti linssiin.
Mitenkäs ne sponsorit sitten? Blogeissa rupeaa niitäkin olemaan jo suuresti, myös kynsiblogeissa. Sponsorithan ovat kivoja yrityksiä, jotka ryhtyvät tukemaan blogin kirjoittajan toimintaa, kynsiblogeissa siis kynsien laittoa sponsoroimalla tavaraa. Minusta tällainen toiminta on todella hyödyllistä, sillä se auttaa esimerkiksi minua jatkamaan harrastusta tehokkaammin, kun kaikkea ei tarvitse ostaa itse. Te, jotka olette joskus olleet opiskelijoita tiedätte, että jokainen säästetty euro on tärkeä. Sponsoroiminenkin voi olla huono juttu, jos bloggaaja ryhtyy myymään puheitaan yritykselle ja antaa virheellistä tietoa blogiin. Tällaisiinkin blogeihin on valitettavasti tullut törmättyä.
Itselläni on tällä hetkellä yksi sponsori, enkä usko että enempää tulee ainakaan lähiaikoina olemaankaan. En ole sen tyyppinen ihminen, että tahtoisin hyötyä tästä blogiharrastuksesta vaan ajattelen lähinnä toisinpäin: minulle bloggaamisessa tärkeintä on ajatustenvaihto ja hauskanpito ja jos sitä vielä joku suostuu sponssaamaan, niin sehän on aivan mahtava lisä. Minulle on tarjottu erilaisia sponsorisopimuksia, mutta en ole suostunut niihin, syynä se, että ne eivät kiinnosta tai eivät sovi minun blogini aihepiiriin. Tästä aion pitää kiinni myös jatkossa. En myöskään suostu diileihin sellaisten kauppojen kanssa, joista en itsekään ostaisi tai joita en voi suositella varauksetta. Valitettavasti blogimaailmassa kaikki eivät toimi samoin. Olisiko teistä muuten epäilyttävää, jos yhtäkkiä ryhtyisin laajentamaan blogini aihepiiriä hiustenlaittoon ja sattumoisin samaan aikaan saisin hiustenpidennyksiä myyvän sponsorin? No niinpä.
Rehellinen mielipiteen kertominen saadusta tuotteista on myös eräs tärkeä juttu, jota tahdon noudattaa. En tahdo ryhtyä olemaan ostos-tv:n kaltainen "näillä elämäsi muuttuu paremmaksi!!"-tyyppinen bloggaaja (tästäkin on blogimaailmassa surullisia esimerkkejä). Ei sponsorin tuotteita tarvitse ylistää maasta taivaaseen jos ne eivät hypetystä ansaitse. Jos en tykkää niin en tykkää ja voin sen myös kertoa ja tietenkin syyn siihen.Toisaalta jos jokin tuote on oikeasti hyvä niin se on, ihan sama olenko saanut sen ilmaiseksi niin mielestäni voin silti hypettää sitä, jos se kerran on sen ansainnut.
Eräs esimerkki on jäänyt mieleeni. Minulle on sanottu eräällä foorumilla jotain sen suuntaista, että minun mielipidettä ja hehkutusta Cesarsin pikakuivattavasta ei voida ottaa tosissaan siksi, että minulla on heidän bannerinsa blogissani. Minusta tämä oli äärimmäisen loukkaavaa, sillä ryhdyin miettimään asiaa monelta kannalta. Tottakai yritysten bannerit joita blogissani on ovat sellaisia, joiden tuotteista tykkään. En kai mainostaisi blogissa yritystä, jonka tuotteista en pidä? Se, että jokin banneri koristaa blogiani ei saa minua myymään mielipiteitäni yritykselle. Mielipiteet ovat minun, tuotteet heidän. Minusta Cesarsin pikakuivattava nyt vaan sattuu olemaan minun tarpeisiini kokeilemistani pikakuivattavista ehdottomasti paras. Joku joka on yhtään pidempään sattunut lukemaan blogiani tietää, että vannoin kyseisen tuotteen nimeen jo Sonnelan ollessa alkutaipaleillaan pienenä blogina, ilman todellakaan mitään mainosbannereita. Tässä välissä olen testannut varmaan viittä eri pikakuivattavaa ja aina palannut tuohon Cesarsin omaan. Huh.
Tää on aihe josta voisin selittää vaikka puoli päivää, mutta ehkä tää pikkukirjoitus nyt sai vähän valotettua mun kantaani tähän asiaan.
Tiivistän: mainostus ja sponsorointi on ok niin kauan kun:
- se on rehellistä
- se ei muuta bloggarin kantaa arvosteltaviin tuotteisiin
- siitä on lukijoille enemmän hyötyä kuin haittaa (hyötyinä esim. palkintosponssaukset, tiedotus uusista tuotteista vrt. haittana esim. lukijoista yritetään hyötyä, lukijoilta salataan mahdollinen sponssaus, bloggaaja kertoo virheellistä tietoa oman etunsa saavuttamiseksi)
Mitä te olette mieltä mainostuksesta? Häiritseekö mainostus blogeissa? Oletteko törmänneet piilomainontaan? :o
EDIT:
"Suomessa piilomainonta on kielletty lailla, ja se koskee myös verkkoyhteisöjä sekä blogeja.
Omat ja positiivisetkin mielipiteet tuotteista saa toki kertoa, kunhan tekstistä tulee ilmi, onko kyseessä mainonta vai omaan kokemukseen perustuva, ilman maksettua kannustusta tehty huomio."
Lähde: Digitoday
"Perinteiset bannerimainokset on vielä yleensä helppo tunnistaa mainonnaksi, koska ne on selvästi erotettu toimituksellisesta sisällöstä. Sen sijaan verkkoyhteisöjen ja blogien kaltaisissa kanavissa tilanne voi olla moniselitteisempi.
Esimerkiksi blogin kirjoittaja voi perustuslain takaaman sananvapauden nimissä kertoa, mikä lankamerkki on paras neulomiseen, mikä suklaa on osoittautunut ylivoimaiseksi leivonnassa tai minkä liikkeiden alennusmyynneistä tekee parhaat huippumuodin löydöt. Lukija ei voi sen sijaan olla varma, onko kyseessä todella kirjoittajan oma mielipide, yrityksen maksama mainos vai niiden sekoitus.
Kuluttajansuojalain esitöiden mukaan tunnistettavuus edellyttää avoimuutta. Markkinatuomioistuimen ratkaisun (1994:17) mukaan mainos on voitava tunnistaa mainokseksi heti, ilman, että siihen tutustuu tarkemmin. Tapahtuuko näin kokkausaiheisessa blogissa, jossa kehutaan tietyn nimistä ja tietyssä osoitteessa sijaitsevaa maatilaa sekä sen täydellisiä juustoja ja lisäksi annetaan resepti, jossa käytetään juuri tämän maatilan juustoja? Onko kirjoittaja tehnyt mainossopimuksen juustotilan kanssa vai onko hän vain aidosti lumoutunut paikasta ja sen tuotteista?"
Lähde: Kuluttajavirasto