keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kissoja kuvioleikkurista kynnelle

Kynsiblogeissa on pyörinyt nyt paljon kuvioleikkurikuvioilla koristeltuja kynsiä, muistan nähneeni ainakin Suvilla ja Sissillä näitä tällä tyylillä tehtyjä kynsiä. En tiedä mistä idea alunperin on kotoisin, mutta mainio idea kieltämättä!

Perusidea on yksinkertainen, eli lakataan millä tahansa kynsilakalla jollekkin tarttumattomalle alustalle, esim. muovipussille, voi/leivinpaperille, värittömälle teipille tms. kerros lakkaa.Kerros voi olla joko peittävä tai ei-peittävä, riippuen haluaako peittäviä vai läpikuultavia kerroksia. Itse käytin leivinpaperia kun sitä oli saatavana. Annetaan lakan kuivua kunnolla, mieluumin ainakin pari tuntia tai seuraavaan päivään.

Kun lakka alustalla on täysin kuiva, otetaan kuvioleikkuri, eli esimerkiksi Tiimareissa ja muissa askartelukaupoissa taikka eBayssa myydään kuvioleikkureita, jotka on tarkoitettu kuvioiden leikkaamiseen paperista. Leikataan leikkurilla palasia ja irrotetaan pinseteillä varovasti leivinpaperi/pussi kuvion takaa ja painetaan lakkakuvio kynnelle. Päälle päällyslakkaa ja valmista tuli. :)


Käytin näissä:

OPI - Pedal Faster Suzi!
OPI - Crown Me Already
Sonnetarium - Samurai Princess
+ kuvioleikkurikuvioita, kuvioissa käytetty China Glaze - Liquid Leather -lakkaa.


Vaikeuksia tuotti tällä kertaa keksiä mitä laittaisin "välikynsiin" eli kisuttomille kynsille. Ensin tein glittersandwichin käyttäen OPI:n (tai oikeammin "OPI":n) Crown Me Alreadya ja Pedal Faster Suzi! -lakkaa, mutta kynsistä tuli liian pliisut joten heitin siihen sänkkärin päälle sen ainoan mustaglitterisen lakan, joka tähän minusta järkevästi sopi, eli Samurai Princessillä mennään.

Ostettiin Kynsikoristelut -ryhmäläisten kanssa onnessamme halpoja OPI-lakkoja eBaysta, pienellä varauksella ajatellen sitä, että lakat oli tosiaan keskiverto eBay-OPI-lakkoja halvempia. Feikeiksihän ne paljastuivat, mutta täytyy sanoa, että yllättävän hyviä feikkejä! Näissä kynsissä tuo Crown Me Already on mitä ilmeisemmin feikki, mutta mulla ei toki ole CMA:ta oikeana versiona, joten en tiedä onko niiden ulkonäössä eroa. Ainakaan tuolta sandwichin alta se nyt ei näy, joten tekään tuskin osaatte sanoa tuohon oikeaa vastausta. ;D

Tykkään kieltämättä paljon tästä kuvioleikkurityylistä, voisi hankkia lisää noita leikkureita! Voi tehdä vaikka valmiiksi eri väreissä noita kuvioita tulevia käyttökertoja varten. :) Jotain ideoita mulla oiskin näihin liittyen, katsotaan saanko koskaan toteutettua niitä.

Mitäs te tykkäsitte kynsistä, ootteko kokeilleet tätä kuvioleikkuritapaa koristella kynsiä?

tiistai 26. helmikuuta 2013

Flormar goes Minnie

Ystävänpäivän jälkimainingeissa tuli tehtyä tuossa jokin aika sitten sydänkynnet. Juujuu, ystävänpäivästä on jo pari viikkoa, mutta en oo taas pysyny oikee ruodussa näiden postausteni kanssa. Se ostospostauski odottaa tekijäänsä jajaja, huoh. Oon maailman huonoin bloggaaja tällä hetkellä, antakaa anteeksi. Mulla vaan on todellakin kiire nykyään, eikä postaamiselle oo enää niin paljoa aikaa.

Luonnonvalo
Käytin näissä:

Flormar - U23
OPI - Nothin' Mousie 'Bout It

Lamppuvalo

Flormar ei peittänyt kolmannellakaan kerroksella, vaan kynnen kärjet kuultaa armottomasti läpi. Jotenkin en häiriintynyt siitä näissä kynsissä, sillä toisinaan se tuo sellaista tiettyä söpöyttä se kuulto, jos kynnet vaan on tarpeeksi lyhyet. Yleensä ottaen en kyllä kärkikuultamisesta tykkää, kuten oon jo moneen otteeseen todennutkin.

Mousie-lakka pääsi kynsille myös. Siinä on tosiaan tuollaista jännää glassflecked-tyyppistä höttöä ja noita sydämiä. Less is more tällä kertaa. :)

Tykkäsittekös kynsistä?

maanantai 25. helmikuuta 2013

Viinirypäleitä

Kiire kiire kiire ja taas pikapostaus. Tänään pääsi kynsille toinen GR:n Jolly Jewels -kokoelman lakka.


Käytin näissä:

Golden Rose - Jolly Jewels 105 (saatu)
+ Oumaxi-akryylimaalit (saatu)

Monet näistä Jolly Jewelseistä toimivat parhaiten yksinään, mutta halusin koristella näille kynsille jotain. Niinpä mietin kuumeisesti, että mitä mulle tulee mieleen väriyhdistelmästä violetti ja vihreä ja ekana ja ainoana tulivat mieleen viinirypäleet. Eikun tuumasta toimeen ja maalailemaan.

2-3 kerrosta Jolly Jewelsiä peittää riittävästi. Kuivui ihan norminopeasti ja levittyi perus glittersänkkärin tapaan, ei sulavasti kuten cremet, mutta ei myöskään tuottanut harmaita hiuksia. Nätti vaaleanvioletti, jossa punertava pohja ja vihreitä hexejä sekä violetteja pieniä pyöreitä glittereitä.

Maalatessa halusin tarkoituksella tehdä siitä kolmiulotteisemman kuin pelkällä yhdellä värillä tehdyt maalaukset, mutta en tiedä välittyykö tuo idea ihan sinne asti, toivottavasti ainakin. ;D

Mitäs tykkäätte lakasta ja koristeluista? :)

lauantai 23. helmikuuta 2013

Uutuuslakkoja ja kynsijuttuja Seppälöihin

Pikapostaus ennen Putousta, nimittäin mulla on vilauttaa teille pari kivaa uutuuskuvaa, joissa olis Seppälöihin tulevia uutuuslakkoja näytillä!

Viikolta 10 alkaen (eli maaliskuun alkuviikoilta) on kaikkiin kosmetiikkaa myyviin Seppälöihin tulossa Seppälän oma kynsilakkasarja ja kynsikoristeita myyntiin. Värit voivat vaihdella myymälöittäin. Seppälä aloittaa perusväri ja neonvärikokoelmilla, mutta tulossa on kuulemma myöhemmin hologrammi, glitter ja leatherlook-lakkojakin.


Yllä perusväri ja neonkokoelman 12 ml lakat, näiden hinta tulee olemaan 3,95 €/kpl. Lakkoja en oo vielä ehtinyt testaamaan kun vasta ne eilen sain, mutta kurkkasin pulloon ja niissä on leveä ja pyöreäpäinen sivellin, jee! Näiden lisäksi tulossa minilakkoja 8 ml pulloissa ja niiden hinta tulee olemaan 2,95 €/kpl.


Ylläolevassa kuvassa ei ole kaikki myyntiin tulevat koristeet ja noiden pakkaus saattaa vielä vaihtua ylläolevasta, mutta niittejä ja fimoja siis ainakin on tulossa. :) Koristeet ja tarrat tulevat olemaan hinnaltaan 1,95 €/kipale.



Miltäs vaikuttaa Seppälän uutuudet? :) Aika perusvärejähän ne toki ovat, mutta minusta ainakin vallan söpöjä, neonit varsinkin!

perjantai 22. helmikuuta 2013

Sinistä hiekkaa -teippimani + pikatuto

Oon ihastellut aina kaikkia hienoja teippimanikyyrejä ympäri internetsin. Niissä on teippiä apuna käyttäen saatu kivasti tehtyä suoraviivaisia linjoja lakalla tai jätetty lakattomaksi osa kynttä teipillä rajaten. Oon aiemminkin käyttänyt teippiä apuna, mutta en oo itse kokeillut koskaan tehdä teippimania ohuella rajausteipillä.

Ajattelin ynnätä samaan pikatuton, jos jotakuta kiinnostaa miten tällaiset kynnet tehdään! En tiedä mistä idea on alunperin tullut, mutta näitä teippimaneja on näkynyt vähän vaikka missä. :)

Teippiruudukkokynnet

Tarvitset:

- ohutta kynsirajausteippiä (kuvassa vasemmalla ylhäällä)
- vähintään 2 eri väristä lakkaa

1. Lakkaa kynsille normaalisti jokin värilakka, anna kuivua kunnolla!
2. Leikkaa rajausteipistä lyhyehköjä pätkiä ja muodosta kynnelle kuvio kuten alla, laittamalla kaksi teippiä sivusuuntaan ja kaksi teippiä toiseen suuntaan. Kiinnitä huomiota siihen, missä järjestyksessä kiinnitit teipit. Paina teipit kunnolla kynnelle joka puolelta.
3. Lakkaa toinen lakka teippien ja kynnen päälle ja poista teipit heti, älä odota lakan kuivumista. Poista teipit käänteisessä järjestyksessä: ensin poista viimeiseksi laittamasi teippi ja viimeiseksi poista ensimmäisenä laittamasi teippi. Tämä siksi, että jos poistat ensin teipin jonka päällä on vielä toinen teippi, niin lakkaus voi sotkeentua.


Tadaa!


Käytin näissä:

Color Club - Take Me To Your Chateau (vaalean sininen, saatu)
OPI - Get Your Number (tummempi sininen, textruurilakka)

Ihana ihana Liquid Sand tuo OPI ! Tykkään tosi paljon. Arvatkaa kuka meni ja osti sitten kaikki Liquid Sandit ihastuttuaan tuohon koostumukseen.. Jep, minä! Puolustelen tätä sillä että Sonne tahtoo.

Nyt meen valmistautumaan Salkkareihin, kertoilkaa toki mitä tykkäsitte kynsistä? :)

torstai 21. helmikuuta 2013

Tähdenlentoja

Näihin kynsiin inspiroiduin Pinterestistä löytämästäni kuvasta, alkuperäisesti kuva on täältä. Äsken kun kokeilin, niin sivusto toimi vähän vaihtelevalla menestyksellä, toivottavasti toimii nyt.


Käytin näissä:

Flormar - 805
Orly Instant Artist - 24 K Glitter
+ tähtistrasseja

Oon huomannut, että tuossa Orlyn Instant Artistissa on hassuja mustia glittereitä seassa, aika jännä. Huomannut oon siis jo aiemmin, mutta tässä kuvassa kiinnitin itsekin niihin huomiota. Alunperin kun mulla oli tuo Flormar kynsillä olin ihan varma etten keksi niihin mitään järkevää koristusta. Onneksi muistin tuon kuvan, olis muuten helposti jääneet nämä koristelematta. Tuollaiset tähtiniitit olis olleet nätimmät kuin nuo strassit, mutta mulla ei oo tuommoisia joten strassit sai kelvata.

Flormarista tykkäsin jälleen, vaikka ei ollutkaan tämäkään kovinkaan peittävä yksilö. Tämänpituisille kynsille kyllä riitti kolme ihan hyvin. Tämä Flormar on siitä hassu, että ostin vahingossa toisen samanmoisen aiemmin, kun näytti kaupassa niin erilaiselta kuin mun omistamat Flormarit ja näistä numeroista en ikinä muista että mitä jo omistan. Onneksi sille löytyi hyvä koti kyllä, joten en enää sure erehdystäni.

Hologrammiahan ei nämä Flormariin hololakat ole nähneet, mutta nättejä shimmereitä ovat silti. Oon aiemminkin törmännyt ilmiöön, että Flormarin kokoelman nimi on vähintäänkin harhaanjohtava, kuten esim. Flormarin Neon-lakat ei oo väriltään yhtään neon. Toki jos kyse olikin siitä, että ne ovat koostumukseltaan neon (kohtuu kirkkaita värejä, kuivavat (puoli)mattapintaiseksi jne.) niin sitten en ihmettele nimeä.

Tää menee taas semmoiseksi tajunnanvirraksi tämä teksti että ei mitään rajaa, joten parasta lopettaa tähän. Kertokaahan ihmeessä mielipiteitänne koristeluista ja lakasta, ootteko tykänneet näistä Flormarin "hololakoista"? :)

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Bloody Flormar

Otsikoinnista kiitos Kynsikoristeluihin.. :D Kuulemma nämä kynnet näyttävät kaukaa katsottuna vertapulppuavilta, hyhhyh. Osuva kuvaus, mutta mua ellottaa ajatus.

Olin tuossa taannoin Seppälässä ja näin siellä poistohinnalla myytäviä Golden Rosen crackleja. Ostin kaikkia jäljellä olevia värejä yhdet, elikkäs punaista, keltaista ja sinistä tarttui matkaan. Nämä maksoivat hurjat 0,80 euroa kipaleelta, halpaa halpaa halpaa. Niistä ensimmäinen pääsi kokeiltavaksi näihin kynsiin:


Käytin näissä:

Flormar - U12
Flormar - U17
Golden Rose - Graffiti 03
+ strasseja


Käyttämättömistä bongasin pari kauan kauan aikaa sitten ostettua Flormaria, laitoin U12:sta muihin paitsi nimettömään ja nimettömään pääsi U17. Toiseen käteen tein värit toisinpäin. Myönnettäköön, ettei noiden sävyjen ero ole niin merkittävä, halusin vain saada ne pois käyttämättömien listalta. ;D

Strassiröykkiöitä on tullut nyt viimeaikoina harrastettua, jotenkin mulla menee aika kausittain nämä koristelut. Leimailluthan en oo edes hetkeen, toisinkuin crackleerannut ja strassitellut.

Kyllähän nuo cracklelakat toimivilta vaikuttais, tosi kivoja itseasiassa. Kuivaa vaan tosi tosi nopeasti, joten levityksessä saa olla tarkkana. Halvalla sai kivoja perusvärejä crackle-lakkauksiin, en valita. :) Nuo Flormaritkin alla olivat kivoja, vaikka punaruskeaviolettien väriensä puolesta ei ihan mun sävymaailmaa. Kivasti ne tuonne strassien alle peittyy sopii.

Miltäs näyttää? :) Oon pantannut ostopostausta taas hetken, ehkä huomenna tai ylihuomenna voisin tehdä postausta taas kotiin tulleista lakoista ja muista kynsiostoksista.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Catherine Arley & Teenage Dream

Kiirettä taas vähän pitänyt, kun elelen hiihtolomaviikkoa, elikkäs toisinsanoen tenttiviikkoa nyt. Kynsiä on tullut tehtyä kuitenkin, mutta aloitellaan nyt vanhimmista. Mä en edes yritä pysyä näiden kynsien kanssa oikeassa järjestyksessä kun epäonnistun siinä aina.


Käytin näissä:

Catherine Arley - 666
OPI - Teenage Dream

Viimeinen CA vihdoin uunista ulos. Tämän mä oon ostanu varmaan vuosi sitten jo, ei oo vaan tullut laitettua kynsille sitä. Nätti violetti holohan se on, mutta jostain syystä vaan jääny käyttämättä. Tällaisia lakkoja mulla on paljonki, että ne vaan lojuu kuukaudesta toiseen käyttämättämissä lakoissa, mutta en saa niitä kynsille, kun kaikkea uutta kivaa tulee ja haluaa niitä kokeilla.

Koristeluissa pysyttiin niinkun todella simppelillä linjalla, eli aksenttikynnellä, joka on jälleen nimetön. Nimettömään heitin päälle kerroksen vai kaksi Teenage Dreamia ja siinäpä se.

Lyhyestä virsi kaunis, tälläistä tänään. :) Tykkäilettekö näistä Catherine Arley -hololakoista?

PST. Golden Rosen Jolly Jewelseistä huonoja uutisia, kurkatkaa tänne

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Irtoglitterinen vinoranskis

Halusin vaihteeksi taas ranskista, joten piti suunnitella miten sitä tällä kertaa toteuttaisi. Nää mun ranskisvariaatiot on kyllä sen verran kaukana alkuperäisestä ranskalaisen manikyyrin ideasta, että ehkä parempi nimittää tätä vinomanikyyriksi, mutta eniveis. ;D Mä kuitenkin jotenkin miellän ranskikseksi kynnen, jossa suuri osa kynsipetiä on näkyvillä tai tehtynä eri värillä kuin kärki. Sain siis idean tehdä liukuvan vinomanikyyrin irtoglittereillä.


Käytin näissä:

L'oréal - Rose Paradis
irtoglittereitä (osa saatu)
Seche Vite Dry Fast Top Coat (saatu)

Tein nämä siten, että ensin alle kerros aluslakkaa ja kerros Rose Paradisia koko kynnelle. Kirkasta lakkaa töpöttelin kärkiin. Sekoittelin minigrip-pussiin erilaisia glittereitä ja kaadoin pussista kynnelle. Tasoittelin sormella kynnelle tulleet glitterit etteivät jää pingottamaan ja paikkailin kynsiä vielä siten, että kaadoin pussista glitteriä paperille ja otin sormenpäähän glittersekoitusta ja painoin kynnelle. :) Ei hankalaa, mutta sotkuista kylläkin, kun nuo glitterit tykkää tarttua jokapuolelle.

Yleensä en tapaa listata käyttämiäni alus- tai päällyslakkoja käytettyjen listaan, jos niillä ei ole merkitystä lopputuloksen kannalta, mutta tähän kohtaan pidän tärkeänä mainita sen, että kaikki päällyslakat ei käy niin hyvin näiden irtoglittereiden kanssa. Laitoin kaksi kerrosta Secheä ja se tasoitti glitterit sellaisiksi etteivät tartu mihinkään. Jos on oikein siloisten kynsipintojen fani, niin suosittelen kolmatta kerrosta. Jotkut ohuemmat päällyslakat eivät siloita pintaa millään edes siedettävän tasaiseksi, siksi suosittelen aika paksua top coatia. :) Olikohan ainakin esimerkiksi Wet n Wildin top coat sellainen, joka on niin ohutta että vaatii törkeän määrän lakkaa jotta saisi pinnan edes yhtään siedettäväksi ja sitten se ei taas kuiva millään.

Onkos kynnet mieluisat? :)

lauantai 16. helmikuuta 2013

Strwbr Nlz

Käyttämättömiä lakkoja on yritetty taas tyhjentää laatikosta ja tämä ikuisuusprojektiksi osoittautunut tehtävä ei kyllä hevillä anna mulle mielenrauhaa tai anna aivonystyröiden levätä. Nappasin testaamattomista punaisen Flormarin, sävyä U14 ja halusin tehdä jotain erilaista..


Käytin näissä:

Flormar - U14
Orly Instant Artist - Leafy Green
+ neliöglittereitä

En halunnut ulkonevia kynsiä, joten päätin laittaa irtoglitteriä, jonka saisi hyvin päällyslakan alle tasoitettua. Harmikseni huomasin, että eihän mulla oo sellaista pientä pyöreää glitteriä ollenkaan, joten piti keksiä joku hätäratkaisu. Mulla ei oo edes glitterlakkaa, jossa ois pelkkää pientä kultaista glitteriä, argh. Päätin sitten, että kyllähän ne neliöglitteritkin käy tähän.

Idea näihin lähti siitä, että tuossa Flormarissa on tuollaista kultaista shimmeriä paljon ja päätin, että punakultaista haluaisin. Ihan leikkisät kynnet näistä tuli kyllä, vaikka en tunne oloani kauhean kotoisaksi näin lapsekkaissa kynsissä. ;D Googlesta löytyi paljon erilaisia mansikkakynsiä, joten otin niistä vähän inspistä ja väkersin omat mansikat kynsille.

Mitäs pidätte kynsistä? :)

perjantai 15. helmikuuta 2013

Luonnollinen leopardi

Leopardit on aina ja ikuisesti turvallinen valinta, nämä kynnet jostain jonkun ajan takaa. Näiden julkaisu on kokoajan viivästynyt kun tullut kaikkea muuta postattavaa.



Käytin näissä:

Models Own - Naked Shimmer
Flormar - 428
China Glaze - Liquid Leather

Oon käyny säännöllisesti kyttäämässä meidän Seppälän alelaaria siltä varalta, että ne laittaisivat MO:n lakat vihdoin euron tarjoukseen niinkun monissa muissa Seppälöissä on ollut jo ajat ja iät. Olin kiinnittänyt huomioni Naked Shimmeriin siellä ja toivoin, että sitä olisi vielä saatavana kun tarjous joskus astuisi voimaan. Viimeksi kun kävin, oli lakoille alennettu hinnaksi 1,20 € ja päätin, että ostetaan nyt sitten, kun ei niitä tämän halvemmalla tule saamaan kuitenkaan.

Naked Shimmer on ihku nudelakka, jonka shimmerin näkee parhaiten pullosta, sillä kynnellä se ei kuviin asti välity ainakaan. Kyllä tästä kannatti päälle euro maksaa, sillä on tämä jotenkin söpö. Nudelakat ei oo koskaan erityisemmin mua miellyttäneet, mutta silloin kun niitä joskus käyttää niin muistaa miksi ne onkin niin kivoja ja jotenkin huolettomia. Jos tuntuu, että nudelakka on liian huomaamaton, niin leopardeilla sitä saa piristettyä kivasti. ;D

Miltäs kynnet näyttää? :)

torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäiväkynnet

Mun suuret suunnitelmat tehdä perusteellisesti maalatut kynnet ystävänpäivälle.. Noh, suunnitelmat muuttui kun meillä oli sähköt eilen kolme tuntia poissa, joten koristelin nämä kynnet taskulampun kanssa. :'D Oli kieltämättä mielenkiintoista, mutta en välttämättä suosittele kokeilemaan jos ei oo ihan pakko.


Käytin näissä: 

Golden Rose - Jolly Jewels 109 (saatu)
+ tarroja (saatuja)
+ strasseja

Eli alla GR:n ekaa testaamaani Jolly Jewelsiä, joka koristeltu tarroilla ja strasseilla. Noita amorin nuolen muotoisia tarroja oon vähän ystispäivää silmälläpitäen katellutkin ja nythän sain ne sitten käyttöön onneksi.

Jolly Jewels 109 oli mun näihin kynsiin sopivan peittävä 2-3 kerroksella, levittyvyys oli ihan hyvä mutta se poistaminen! Mä vannon että noita pikkuglittereitä on vieläkin mun paidalla kiinnittyneenä noin 1000 kappaletta. Foliomenetelmällä ne sai irti kynnestä mutku ne ei halunnu lähteä sormilta kävelemään helpolla.

Tuo on niiiiin nätti väri! Ja uniikki lakka muutenkin. Tykkään näääin paljon, varsinkin kun se on jellypohjalla, joten tuossa kun on pinkkejä ja valkoisia glittereitä, niin jellypohjan ansiosta osa valkoisistakin näyttää erilaisilta vaaleanpunaisilta ja tuossa on just tuollainen syvyysvaikutelma. :') Tämä on värinsä ja koostumuksensa puolesta yksi lemppareita Jolly Jewelsejä, thumbs up.



Hyvää ystävänpäivää ihanaisille lukijoille ja seuraajille, tähän kohtaan teille iso sydän, kun ootte pysyneet Sonnelan matkassa! :)

tiistai 12. helmikuuta 2013

Golden Rose Jolly Jewels

HUOM!

Tiedote koskien näitä lakkoja, sävyt 101, 108 ja 109 eivät saavu Suomeen ajallaan ja niiden saatavuutta ei voida tälle keväälle taata.

Kipeän päivän piristys on postilaatikkoon tipahtanut postin saapumisilmoitus! Tällä kertaa postista tupsahti testattavaksi Golden Rosen uusi Jolly Jewels-sarja, joka saapuu Seppälöihin helmi-maaliskuun vaihteessa!

Postauksessa paaaaljon kuvia ja kuvat voi jälleen klikata isommiksi!


Seuraavassa lyhyet lakkojen esittelyt, en viitsi tarinoida pitkästi tässä kun kuviakin on paljon, joten tarkempaa juttua sitten käytön yhteydessä kun osaan sanoa laadusta yms. paremmin.

101, 102, 103, 105


101, 102, 103, 105

101, China Glazen Luxe and Lushin ja esimerkiksi Color Clubin kaltainen mylar-lastulakka.
102, hopeaa pientä glitterpölyä ja hopeisia hexejä.
103, kultainen pohja, jossa vaalean kuparisia hexejä sekä fuksian väristä pientä kimalletta.
105, vaaleanvioletilla jellypohjalla vihreää hexiä ja violetteja pikkuglittereitä.


106, 107, 108, 109

106, 107, 108, 109

106,  vihreää, keltakultaista ja violettia pikkuglitteriä
107, turkoosilla pohjalla sinisiä glittereitä
108, pinkillä jellypohjalla hopeisia ja pinkkejä hexejä + pinkkiä + hopeista pientä glitteriä
109, vaaleanpunaisella jellypohjalla pinkkejä, valkoisia ja vaaleanpunaisia pikkuglittereitä


110, 111, 112, 113

110, 111, 112, 113

110, vaalealla jellypohjalla punaisia hexglittereitä ja mustaa pientä glitteriä
111, vaaleansinisellä jellypohjalla vihreitä hexglittereitä ja hopeista pikkuglitteriä
112, pientä lilaa glitteriä ja kultaista isompaa glitteriä
113, pinkillä jellypohjalla punaisia hexglittereitä ja kultaista pientä glitteriä


114, 115, 117


114, 115, 117

114,turkoosia pikkuglitteriä, kultaisia isompia glittereitä ja kuparinväristä ja turkoosia tikkuglitteriä
115, valkea jellypohja jossa XYZ-määrä ja lajitelma erilaisia glittereitä, oletettavasti China Glazen It's A Trap-Eze!:lle.
116, mustalla jellypohjalla kultaisia hexejä ja kultaista pyöreää glitteriä


Tässä vielä swatchit, muita paitsi 101:stä on kolme kerrosta itsensä päälle kerrostettuna ja 101:ssä on kerros mustaa kynsilakkaa ja yksi kerros flakies-lakkaa päällä.

101 (mustan päällä), 102, 103, 105, 106, 107, 108, 109, 110, 111

112, 113, 114, 115, 117

Hintaa näillä tulee olemaan 3,95 €/kpl ja nämä tulevat markkinoille helmi-maaliskuussa. Näitä saa ostettua 50 suurimmasta Suomen Seppälästä, joihin kuuluvat (muutokset mahdollisia!):

COLUMBUS
FORUM
HAKANIEMI
HEINOLA
HÄMEENLINNA
ISO-OMENA
ITIS
JOENSUU
JUMBO
JYVÄSKYLÄ
JYVÄSKYLÄ FORUM
JÄRVENPÄÄ
KELJO
KEMI
KEMIJÄRVI
KEMPELE
KESKUSKATU
KOIVUKYLÄ
KOUVOLA 3
KUOPIO
LAPPEENRANTA 2
LIPPULAIVA
LOHJA
L-RANTA
MALMI
MYLLY
MYYRMÄKI
OULU
OULU III
PAAVOLA
PIETARSAARI
PORI
PORVOO
RAUMA
RIIHIMÄKI
ROVANIEMI (Revontuli kk)
SALO
SEINÄJOKI
SELLO
SKANSSI
TAMMISAARI
TAMPERE
TAMPERE 1
TAMPERE 3 (Koskikeskus)
TAPIOLA
TIKKURILA
TORNIO
TURKU 1
TURKU 3
VAASA
YLIVIESKA

Miltäs Jolly Jewelsit näytti, aiotteko hankkia noista jotain ja jos kyllä niin mitä? :)

maanantai 11. helmikuuta 2013

Kolmiulotteisuutta bling bling-pohjalla

Jatketaan violetilla linjalla, mutta vaihdetaan koostumusta duochromesta cremeen ja glitteriin! Tämmöiset tuli tehtyä tuossa viimeviikolla muistaakseni.



Käytin näissä:

Models Own - Lilac Dream
H&M - Pink Bling Bling
+ lehtifimoja 
+ 3D-ruusukoristeita

Piti kekata jotain taas testaamattomista ja H&M:n Pink Bling Bling oli sopivasti tyrkyllä, joten se pääsi kynsille. Onkohan tuo MO:n Lilac Dream aina ollut noin huonolaatuinen, vai liekö vanhuuttaan höperöitynyt, mutta oli aivan tuskaisaa käyttää sitä. Johan se onkin useita vuosia vanha ja paljon käytetty, joten saattaisi hyötyä thinneristä ainakin. Yksi mun lemppareita liloja lakkoja se on silti sävyltään.

Pink Bling Bling näyttäytyy beigenä ilman mitään alla olevaa lakka mutta ainakin tällä alustalla ymmärrän mistä se on nimensä saanut. Ihku se on, vähän erilainen glitter, kun ei oo yhdenkokoista glitteriä, vaan montaa eri kokoista ja näköistä muotoa löytyy.

Koristeet keksin oikeastaan siitä, että halusin käyttää noita ruusuja edes joskus! Nuo 3D-koristeet ei kyllä pysy kynnellä kovinkaan hyvin, eli pitkäkestoisiin kynsiin ei näitä kannata iskeä. Geelin/akryylin/tms. kanssa varmasti toimii paremmin. Mä en tosin kyllä kiinnittänytkään näitä edes liimalla, vaan pelkällä värittömällä lakalla, liima voisi auttaa pysymistä. Lehtiä piti kanssa toki ruusuihin laittaa, ettei ruusut aivan yksinään kynsillä ole.

Tykkäättekö kynsistä? :)

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Vastavärit ne yhteen soppii

Pitkästä aikaa tuli kokeiltua tarroja kynsille! Nämä tarrat on eBaysta, eikä kyllä parhaimpia laadultaan, mutta ihan nättejä minusta.



Käytin näissä:

Flormar - DC06 (saatu)
+ tarroja
+ strasseja

Nuo tarrat katkeili ja muuta, mutta sain muutaman toimivan yksilön poimittua kynsille. Jotenkin ne kukat yksinään vaikuttivat orvoilta kynnellä, joten piti kaveriksi heittää vielä strasseja. Näissä kynsissä näkyykin jonkinlainen vastaväriteema keltaisen ja violetin välityksellä. Keltaisia strasseja mulla ei tuon kokoisina ollut, joten päädyin kultaisiin, mutta käyhän nuokin tuohon.

Tarrathan on oikeasti tosi kivoja ja helppoja koristelujuttuja! Miksi mä en osaa käyttää niitä, ne tuntuu aina liian helpolta vaihtoehdolta, vähä niinku yksväiset kynnetkin. Miks sitä pitäis muka aina niin kovasti itse väkertää, kun hienoja kukkasia saa valmiina paketistakin, nih.

Loppuun pakko laittaa tämän päivän suuri saavutus, laskiaispullat! Oon haaveillu näistä koko viikon. :'D


Tykkäättekö kynsistä? :)

lauantai 9. helmikuuta 2013

Punaglittercrackle ja asiaa läpikuultavuudesta

Laitetaas tällekkin päivälle vielä jotain postausta, mulla on julkaisemattomia kynsiä muutamia varastossa niin saadaan eteenpäin niitäkin.


Käytin näissä:

Wild & Mild - Bromelia (saatu)
Flormar - G10 (saatu)

Koitin katsella tuosta Bromeliasta swatcheja, mutta eihän siitä näemmä näkynyt netistä swatcheja löytyvän. Aika hassua. Nämä on varmaan jokseenkin uutuuksia, en oo meidän Vaasan Seppälässäkään Bromeliaa nähnyt, muita näitä "uusissa" W&M -pulloissa olevia lakkoja kyllä on näkynyt.

Bromelia on vähän jellytyyppinen lakka, väriltään veripunaruskea mikälie ja tämä ei muistaakseni hevillä peitä yksinään. Siitä mä varmaan sainkin päähäni heittää tämän päälle kultaisen Flormarin cracklen, kun aina pitää koittaa peittää ovelasti se että kärjet kuultaa läpi.

Tuosta kärkien läpikuultavuudesta mun on muuten pitänyt enemmänkin selostaa. Mä oon ite semmoinen, että vaadin oikeasti paljon lakoilta jotka tahdon/oletan peittävän. Mulle se peittävyys on sitä, että yhtään, siis mistään suunnasta katsottuna ei kuulla kynnen kärkiraja lakan läpi, sillee mua häiritsevästi. Jos se kuultaa yhtään häiritsevästi, niin se pitää peittää tekemällä esim. glittersandwich tai sitten jotain muuta, koska en voi sietää yhtään kärkien läpikuultavuutta. Toisaalta taas tiedän ihmisiä, jotka ei niinkään välitä siitä kuultaako raja läpi vaan lakka on silti peittävä jos se nyt suurinpiirtein kynnet peittää. Se onkin ihan fine, siitä huomaa miten ihmiset ajattelee asioita niin eri tavalla.

Törmäsin tähän ilmiöön googlettaessani swatcheja China Glazen Pink Plumeriasta. Lakka on tosi ohut, mutta monissa ulkomaisissa blogeissa sanottiin, että se peittää kyllä kolmella kerroksella täydellisesti. Tämä tietysti tuo ongelmia siinä vaiheessa kun ostat jonkun lakan ja luulet että saat peittävän lakan, joka ei sitten peitäkkään toivotulla tavalla.

Miten te suhtaudutte peittävyyteen, saako kärjet kuultaa miten paljon läpi että pidätte lakkaa vielä hyvin peittävänä? :)

perjantai 8. helmikuuta 2013

Sekalaisia swatcheja 4

Swatcheja jälleen, nyt vuorossa sinisiä lakkoja. Reunimmaisena oleva 7. näkyy taas vaan puoliksi mutta se näkyy paremmin toisessa kuvassa, laitoin nimen kuitenkin sillekkin. :) Hankalaa oli päättää mitkä kynnet ottaisin kuvaan mukaan. Kuvan saa taas luonnollisesti klikattua isommaksi.


17. Color Club - Personal Stylist *
18. Flormar - DC07 **
1. Gina Tricot - Deep Sea
2. Gina Tricot - Monaco Blue
3. Gina Tricot - Ocean Depths
4. Golden Rose - Metallic 13
5. Golden Rose - Matte 10
6. Flormar - 423
7. Flormar - 430

* Saatu Cesarsilta
** Saatu Flormarin maahantuojalta

Oliko kivoja sinisiä? :)

torstai 7. helmikuuta 2013

Aztec Tribal -heimokynnet

The Wah Nails Book Of Nail Art antoi mulle suoraan idean näihin kynsiin. Olin monta kertaa katsellut näitä heimokuosikynsiä ja miettinyt, että tahdon tehdä kanssa! Onneksi sainkin suoran idean väriyhdistelmiin ja kuviointeihin tuolta kirjasta. Tällaiset niistä sitten tuli:


Käytin näissä:

MeMeMe - 80 Impulsive
Orly Instant Artist - Jet Black
Orly Instant Artist - Crisp White
Orly Instant Artist - Hot Pink

Täydellisethän ne ei ole, eikä siihen toisaalta voi käsinmaalauksessa aina pyrkiäkkään. Sisäinen perfektionisti haluaisi melkeinpä jokaisten kynsien kohdalla mainita jotain puutteita ja virheitä, mutta oon aika hyvin oppinu hillitsemään itseäni. Eihän siinä oo toisaalta järkeä että mä luettelen kynsistäni löytämäni virheet, mutta hyvä se on tiedostaa, miten paljon paremminkin kynnet olis voinut tehdä.

Mä välillä ihan oikeasti ihmettelen joidenkin ihmisten itsekritiikin puutetta.. Mä osaan ja uskallan myöntää etten osaa vielä maalailla käsin kovin hyvin ja varsinkin tällainen pieni puurtaminen on mulle kovin vierasta. Silti ei tulisi mieleenkään sanoa, että vitsit kun osaankin hyvin maalata, taidan olla paras maalaaja tällä pallolla, kun mulla sentään on silmät päässä ja tiedostan omat virheeni ja heikkouteni. Ehkä kyse onkin vaan siitä, että ei tiedä paremmasta, jolloin luulee olevansa mm. maailman paras, hmm.. Jonkinlainen nöyryys tässäkin harrastuksessa on kyllä paikallaan. Tottakai saa ja pitääkin olla ylpeä tekeleistään, mutta turha itsensä korostaminen tai jalustalle nostaminen on jotenkin hassua. End of rant jne. mutta välillä pistää miettimään.


Joku Kynsikoristelut -Facebook-ryhmässä sanoikin, että näistä tulee pääsiäinen mieleen ja oon kyllä ihan samaa mieltä. ;D Pääsiäismunissa usein on täntyyppisiä koristeluja ja tuo vihreäkin on jotenkin pääsiäismäinen.

Mitäs tykkäätte mun toteutuksesta? Ideahan oli tosiaan suoraan inspiskirjasta mutta tällaista sain aikaan. :)

tiistai 5. helmikuuta 2013

Lempparilakka

Täten julistan sinut, Orly, Fancy Fuchsia, Sonnen lempparilakaksi kautta aikojen. Saat astua valokeilaan.


Käytin näissä:

Orly - Fancy Fuchsia
OPI - The Man With The Golden Gun

"Kaikki sua yrittää kuviinsa tallentaa, monta kuvaa on sinusta, vaan ei yhtä oikeaa. "

En tiedä onnistuinko minäkään saamaan ihan oikeansävyistä vivahdetta tähän, mutta yhtä kaikki, kirkas, ihana, peittävä, intensiivinen pinkki on kyseessä. Kulta sopii yhteen kullan kanssa, siispä FF:n päälle kultalakkaa. Onpa tullut usein käytettyä tuota lakkaa muuten, jotenkin eka ajattelin etten malttais sitä käyttää koskaan mutta toisin kävi.

Pitääkö siinä vaiheessa hakeutua terapiaan tai hoitoon kun alkaa tehdä kynsilakalle runoja? Ei se ihan tervettä ole mutta haittaakse? 

maanantai 4. helmikuuta 2013

Ruusutarha kynsillä

Törmäsin Pinterestissä ruusumanikyyriin, joka on alunperin otettu täältä. Innostuin heti kun oon aiemminkin tykänny noita ruusuja käyttää manikyyreissä. Oon tehnyt videotutonkin noista ruusujen teosta tänne.



Käytin näissä:

OPI - I Think In Pink
+ oumaxi-akryylimaalit (saatu)



Ruusut on niin monikäyttöisiä kun näin tarkemmin ajattelee, eihän niitä tosiaankaan ole pakko koko kynnelle tehdä. Voisi tehdä vaikka kynnen alareunaan nousemaan vinottain kohti kärkeä tai tällätavoin kärkeen ranskistyyppisesti. Akryylimaaleilla erittäin helpot tehdä nuo ruusut, lyhyesti sanottuna siis pinkki ja valkoinen pienen pieni maalipisara vierekkäin ja sitten pyöritetään siveltimellä ruusuksi. Lehdet sen sijaan tehdään vihreän ja valkoisten pikkuisten maalipisaroiden avulla, eli vihreä ja valkoinen pisara kynnelle vierekkäin ja vedetään lehden muotoon niin että värit yhdistyy. Kannattaa katsoa videolta, niin näette paremmin miten ruusujen ja lehtien teko tapahtuu.

Tällaista tällä kertaa, onko tällaiset hempeämmät manikyyrit teidän mieleenne? :)

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Nopeat glitterkynnet + vinkkejä lohkeileville kynsille

Tuttu tunne on se, kun kello näyttää puolta kahtatoista illalla ja kun ei vaan jaksais mitään miettiä, pitäis vaan saada kynnet äkkiä valmiiksi ja nukkumaan. Silloin on parasta turvautua glitterlakkoihin, sillä ne saa usein nopeasti kuivaksi.


Käytin näissä:

Barry M - Aqua Glitter
Orly Instant Artist - Jet Black
Orly Instant Artist - Crisp White
Orly Instant Artist - Platinum Glitter

Eli alle taisin laittaa kaksi tai kolme kerrosta glitterlakkaa, mustat viivat, kolme palloa valkoisella ja dotting toolilla ja vielä mustien viivojen väliin hopeinen viiva toiseen suuntaan. Näiden tekoon ei kauaa mennyt ja toimii ainakin mulle.



Oon huomannu kynsissäni huolestuttavia piirteitä, nimittäin ekaa kertaa elämässä ne lohkeilee enemmän. Tämä on tosi outoa, koska ne ei oikeasti juurikaan koskaan lohkeile mulla. Onneksi vain oikeassa kädessä, mutta toisaalta huvittaisi taas vetää kaikki kynnet ihan lyhyiksi, joten nyt voisi olla hyvä aika tehdä se. Mulla on muutamat kynnet ainakin varastossa, mutta koitan postailla niitä teille tänne jonkinlaisessa järjestyksessä.

Pari vinkkiä voisin antaa tähän kohtaan lohkeileville kynsille, koska niitä kysytään niin paljon. Eli pidä kynsillä aina kynsilakkaa ja korjaa lakkalohkeilut mahdollisimman pian. Kynsilakka on todella tehokas suojaamaan kynsiä ulkoisilta ärsykkeiltä. Ulkoiset tekijät saa ainakin mulla kynnet lohkeilemaan eniten, ei niinkään kynnen omat ominaisuudet.

Muistakaa kosteuttaa kynsiä paljon kynsinauhaöljyllä! Itse lotraan oikeastaan joka päivä asetonillisella kynsilakanpoistoaineella, mutta myös joka päivä sivelen paljaat kynnet kynsinauhaöljyllä kauttaaltaan ja annan imeytyä mahdollisuuksien mukaan melkein kokonaan. Jos on kiire, niin annan niiden imeytyä vähemmän ja pesen ne huolella öljyistä ennen kynsien lakkaamista. Kuitenkin joka ikisen kynsilakkojen poiston yhteydessä öljyän ne. Samalla rasvaan kädetkin kyllä.

Vesi on paha vihollinen kynsille, kynsien kohdalla ei voida sanoa että vesi vanhin voitehista. Kynnet kun koostuvat toisiinsa rasvalla kiinnittyneistä kynsilevyistä, niin vesi vain irrottaa levyjä toisistaan ja aiheuttaa liuskoittumista ja lohkeilua. Öljystä sen sijaan kynnet tykkäävät edellä mainitusta syystä. Korostan edelleen, että en ole kemisti, mutta olen lukenut aikojen saatossa paljon aiheesta ja oma kokemukseni vahvistaa ylläolevia väitteitä. Korjatkaa toki, jos ehdottomasti koette että puhun ohi suuni. :) Ainakin minun kohdalla nämä ovat pitäneet paikkansa, vaikka se on myönnettävä että geenit + se mitä käsillään tekee vaikuttavat tietenkin kynsien kuntoon.

Noh, mitäs mieltä olette päivän kynsistä? :)

lauantai 2. helmikuuta 2013

Violettia ja hopeaa ristiäisiin

Mulla oli tänään ihanan kummipojan ristiäiset ja sinne piti tietty tehdä juhlavat kynnet. Tällaiset sain aikaiseksi:


Käytin näissä:

Golden Rose - Matte Velvet 107
Wild & Mild - Silver Shower
Color Club - Platinum Record (saatu)


Ideahan näihin kynsiin tuli tuosta mekosta jonka ristiäisiin pistin, eli violettia ja hopeaa piti saada kynsillekkin. :) Ihan tovin selailin violetteja swatch-kiekkojani ja etsin juuri sopivaa lakkaa ja mielestäni löysinkin väreihin mätsäävän lakan.

Tuo GR:n mattalakka näyttäytyi kauhean sinipohjaisena kuvissa, vaikka on tosi lämmin violetti. En jaksanut hirveästi takuta muokkaustenkaan kanssa, mutta ihana violetti se on kyllä. Näihin päälle en laittanut päällyslakkaakaan, iskin vaan mattalakkaa kaksi kerrosta ja töpöttelin siveltimellä ja sienen avulla kynsien alareunaan vinottain hopeaa glitteriä.

Minusta juhlavat kynnet, mitäs te tykkäätte? :)