maanantai 26. lokakuuta 2009

Ellosta ja yliopistoa

En tiedä kerroinko että tein tuossa viimeviikolla pienen tilauksen Ellokselle?

No kuitenkin, sieltä tuli alusvaatteiden lisäksi tällaisia ihanuuksia

Nämä nilkkurit maksoivat 35e ja ovat I-HA-NAT! Pikkusisko sai isosiskot. <3 Isosiskoissa on 9cm korko ja ne ovat jo nyt suuressa suosiossani.


Lisäksi tuli tämä vedensininen toppi, 6e. Lisäksi paketissa oli siis alusvaatteita ja lilat sukkahousut, mutta niitä en teille kuvannut. Jälkitoimitustuotteena tulee jo kauan himoitsemani pyyhesetti. :]

Hirveitä nämä kuuteen kestävät päivät. Huh. Vaikka välillä on taukoa, niin koko päivä menee yliopiston kanssa kun ei voi tehdä mitään ihmeempiä vaikka välillä olisikin vapaata. Onneksi ennakoin jo huomisen läksyt ja kasiksi menon ja tein läksyt yms. jo aikaisemmin ja tänään ei tarvitse pakolla tehdä mitään koulujuttuja.

Tänään en oikeasti ole ehtinyt tehdä muutakuin olla yliopistolla, hakea Elloksen paketin ja tehdä ruokaa, vähän samalla silmäillä telkkaria. NIIN ja tiskata. (<3)Ruuaksi tein muuten itselleni persikka-kana-kastiketta ja curryriisiä, nam.

Huomenna olisi 8-16 päivä, mutta onneksi edes pari vapaatuntia, että ehtii käydä välillä syömässä kotona. Keskiviikko onkin sitten helpompi päivä, vain kaksi tuntia. Mutta illalla on joku yliopistoon liittyvä leffailta ja ilmeisesti tästä leffasta tulee sitten saksaksi kirjoittaa leffa-arvostelu. PÖH.



Arvaatteko muuten mikä tuo on?

No se on tilanjakaja keittiön ja huoneeni välille. In-action-kuvia saatte kunhan saan sen naulattua seinään.

Naulaamisesta tulikin mieleeni, että mikä työkalu aiheuttaa sellaista yhtäjaksoista poraamismaista ääntä (tai siis sellaista kun joku menee seinänläpi) ja sitä kestää noin 5 min putkeen, jolloin se taukoaa taas pariksi sekunniksi ja jatkuu? Tällaista on kuulunut täällä koko aamun ja puoleen päivään saakka, kunnes se loppui vihdoin. Hmh. Naapuriinhan siis ollaan avaamassa kauppaa, ehkä se sieltä kuului sitten.

Ei kait tässä sen kummempia höpötyksiä ole. Hirvittävä jano iski, äkkiä jääkaapille->

Illanjatkot!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)