lauantai 29. lokakuuta 2011

Halloweenkynnet I

Nyt olisi vuorossa tälle vuodelle ensimmäiset halloweenkynnet, tarkoitus olisi tehdä useammatkin, koska aihe on minusta mielenkiintoinen ja pursuaa kaikenlaisia ideoita. Katsotaan miten aika riittää, siitä lisää postauksen lopussa.



Kuvausrekvisiitaksi nappasin ukko-kullan levyn, koska hän sitä juuri tuossa mulle esitteli kun ryhdyin näitä kuvaamaan ja sehän sopiikin tähän teemaan hyvin. Kynnet on toteutettu suurimmaksi osaksi Konadeita käyttäen ja mukaan laitettu hieman strasseja sekä seittiä. Ohjeen seitin tekoon löydätte täältä.



Alle pistin mustan lakan, joka on Wild and Crazyn Bellie Up. Lakka oli ihan lopussa ja tasaisen tuloksen saaminen oli todella haastavaa, mutta mielestäni onnistuin sitten kohtuuhyvin. Onneksi apuna oli myös Cesarsin pikakuivattava*, koska se viimeistään tasoittaa lakkauksen pinnan ihan sileäksi.

Konad-laattoina minulla olivat tässä m13* sekä m28* ja leimauksessa valkoinen Konad-lakka*. Kaikki muut kuviot laatasta m13 paitsi tuo nimettömän hämähäkki ja sen seitinhän tein siis itse.

* Tuotteet saatu CesarsShopista



Mun pitää vähän kertoa näiden kynsien teosta. Eli eilen sain alkuillasta päähäni, että nyt lähtee vanhat kynnet vaihtoon ja teen halloweenkynnet. Ajatuksena oli yhdistää mustaa ja oranssia, mustaa muihin paitsi nimettömään, joka olisi varattu kirkkaalle oranssille lakalle. Ryhdyin sitten taistelemaan Bellie Upin jämien kanssa ja huomasin yhtäkkiä, että olinkin vetäissyt kaikki kynnet mustiksi ja unohtanut kokonaan sen oranssin. Osasyy oli varmasti myös se, että olin eilen jo kahdeksan aikaan kuolemanväsynyt-uupunut. Jätin sitten kynnet mustiksi ja koristelin vasta äsken loppuun.

Kynnet olivat nopsat tehdä, koska hyödynsin vain Konadeja ja seitinkin tein nopsasti valkoisen lakan (Wild and Crazy - Montana) ja pienen siveltimen avulla. Ehkä seuraaviin kynsiin saan jotain vähän monimutkaisempaa aikaiseksi, jos mulla aika vaan riittää. Tuntuu, että kynsien kanssa on nyt menty vähän "äkkiä vaihtoon ja jotain siistimpää ja vähemmän kuluneempaa kynsille"-linjalla, koska opiskeluhommat on verottaneet varsinkin henkisesti todella paljon. Ensiviikolla kiire senkun kasvaa, mutta ehkäpä mä voisin koittaa taiteilla jotain, edes kiekolle, samalla kun katson lempparileffojani Saweja? Ajattelin nimittäin edes nyt viikonloppuna illasta pyhittää aikaa ihan vaan jollekkin kauhuleffalle ja koitan unohtaa opiskelut edes hetkeksi..

Jos multa ei siis tule enempää kuin nämä yhdet kynnet, niin pahoittelen mutta toivon että ymmärrätte (ja varmaan suurinosa ymmärtääkin) että elämä voi olla välillä niin hektistä, että jostain on pakko tinkiä.

Miltä kynnet näytti ja oletteko tehneet/aiotteko tehdä halloween-kynsiä? :)

19 kommenttia:

  1. Hienot Halloween kynnet!! Mun piti tehdä jotkut, mutta mulla ei ole mitään aiheeseen sopivaa, ei tarroja, ei konadeita, ei mitään, snif =(

    VastaaPoista
  2. Huiii hienot kynnet (: Huomenna olis aikeissa tehdä vesimarmoroinnilla halloweenkynnet. Musta-oranssi-valkoinen linjalla varmaan mennään ;)

    VastaaPoista
  3. Kivat kynnet :) Ajattelin kanssa tehdä jonkunlaiset halloween kynnet käyttäen tota m13 laattaa.
    Mulla on kans sama asia, että pitäis tehä enemmän kun yhet kynnet, kun on monta ideaa. :D

    VastaaPoista
  4. Ihana toi peukalon kuvio <3 Itse en vielä ole ehtiyt lakaata halloween kynsiä, joskopa kohta aloittaisi :)

    VastaaPoista
  5. Kynnet näytti hienoilta, ite oon tehny jo neljät teemaan sopivat kynnet :) Käy vilkaisemassa jos haluat http://lepikossakuhisee.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Hienot kynnet! :)
    Aijon tässä vielä tänään tehdä jotkut halloween kynnet.

    VastaaPoista
  7. Ajattelin tänään tehdä jotain halloween-henkistä kynsille!

    Oletko muuten kokeillut/kuullut kenenkään kokemuksia Mbeauty lounge -nettikaupasta (http://mbeautylounge.com/)? Kattelin, että sieltä sais OPIa, mutten oikein uskalla tilata kun en ole kuullut keltään kokemuksia ko. kaupasta :/

    VastaaPoista
  8. Vähän hienot! :)
    Omat halloween kynnet vähän feilas ja mietin kehtaako näitä ees julkasta...

    VastaaPoista
  9. Hienot kynnet! Tuo hämähäkki on jotenkin sympaattinen :D Pitäis itsellekin hankkia tuo kyseinen laatta. Suunnitelmissa olisi tehdä Painajainen ennen joulua -kynnet halloweeniksi :)

    VastaaPoista
  10. Kiva toi Halloween laatta:) Mä julkaisinkin tänään jo Halloween kynnet, mutta voi olla että jotain Halloween henkistä teen vielä huomenna:P

    VastaaPoista
  11. Kivat kynnet. Ainoo vaan et halloween ei oo ihan mun lemppari aikaa. :D Kyl sitä halloween aiheiset kynnet kummiski tehä.

    VastaaPoista
  12. Mäkin tein ihan mustavalkoset Halloween-kynnet =) Olisin tosin laittanyt myös oranssia, mutta en muistanu ajoissa hankkia oranssia lakkaa =D No ehkä ens vuonna..

    Käytin Bundle Monsterin laattoja kun niissä on paljon kivoja Halloween kuvioita =)

    Mari

    VastaaPoista
  13. Mia: Kiitos ja voi harmi! Voithan koittaa lakkailla jotain kuvioita? :)

    elli: Kiitti! Juu se on hyvä linja. ;D

    Linnea: Kiitos, jep! :)

    Vilkku: Hih, se on söötti. ;D

    Mirja: Kiitän ja kävin vilkaisemassa, onpas sitä oltu hyvin asialla! :D

    Vanquish: Kiitos! :)

    Rose: Tattista! :)

    Melli: Tuossa jokunen vko sitten joku kertoi että odottaa sieltä edelleen tilaustaan ties monenko viikon jälkeen, joten ainakaan sen kuulemani tapauksen perusteella en uskalla suositella paikkaa. :I

    Alcyone: Kiitän ja kyllä varmasti kehtaa julkaista. :)

    Zerathy: Kiitti, hih. ;D

    shiny: Juu tämä laatta on kivan erikoinen. ;D

    Rossu: Kiitän! En minäkään kauheasti halloweenista tykkää koska olen niin pelokas monista jutuista mutta kyllä sitä nyt kynnet tuli tehtyä ainakin. ;D

    Mari: Oo niin on BM:issä kivoja, varsinkin se seittikuvio on ihana! :)

    VastaaPoista
  14. Tuo pääkallo on jotenkin niin söpö :D Hienot kynnet olet tehnyt!

    VastaaPoista
  15. Oi, toi pääkallo on ihana! Muutenki tosi hauskat kynnet :))

    VastaaPoista
  16. Meette: Kiitos ja tuo pääkallo on jotenkin symppis! ;D

    Iituu: Kiitti! :)

    VastaaPoista
  17. Oi vitsi toi pääkallo on söpö :) Ja mustaa sun kynsil, milloinkohan on viimeks nähty ? :D
    Itekki oon tehny yhet halloweenkynnet, tosin jo viikon etukätee ku tein ne juhlii.

    VastaaPoista
  18. ^^ Hih, en kyllä kovin usein mustaa laita kynsiin! Ja tuo pääkallo on kyllä ihana. ;D

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)