torstai 27. lokakuuta 2011

Mrs. Claus aakkosilla

Ei minkään värinen. Kulahtanut punainen. Nuo olivat ensimmäiset ajatukset, kun sain kauan salaa (salaa siten, etten edes itse ollut myöntänyt haluavani sitä, sujautin sen vain ostoskoriin puolivahingossa) himiöimäni China Glazen joululakan, Mrs. Clausin viimein kynsille. Tarkastelin kynsiä kriittisesti sisävalaistuksessa ja meinasin jo nimittää tätä kuparinpunaiseksi, onneksi odotin aamua ja luonnonvaloa, sillä oikeassa valaistuksessa tämä ei näytä läheskään niin kulahtaneelta, vaan jopa melko punaiselta. Ei kuitenkaan kirkkaanpunaiselta, vaan vähän niinkuin kesken jääneeltä punaiselta.

Olin nähnyt tästä lakasta useita swatcheja ja olin aina miettinyt onko lakka todellakin swatch-kuvien mukainen, näyttää pullossa niin tummalta. No pitihän se itse hankkia ja todeta että juu-u, se on juuri sen värinen mitä swatcheissa olen nähnyt, tällä lakalla on selkeästi kaksi eri puolta eri valossa. Nyt en tiedä onko se hyvä asia vai ei. Ehdottomasti kuitenkin lakka näyttää paremmalle luonnonvalossa!



Mrs. Claus on myös mustan laatikon löytöjä. Olen ylpeä että oon saanu projektin rytinällä käyntiin! Voiko olla ilmaisua "vaalea punainen"? Koska siltä tämä minusta näyttää, ei vaaleanpunaisella, vaan vaalealle punaiselle. Monen silmään tämä saattaa näyttää ihan punaiselta punaiselta, mutta jos vertaan esim. Chinan Hey Sailoriin, niin selkeästi tämä on vähän vajaa punainen.



Ainakin Mrs. Claus poikkeaa suuresti muista lakoista mitä omistan, se on toki plussaa. Lakka on siis punaisella jellypohjalla varustettu ja sekaan on ripoteltu suuri määrä hopeaa glitteriä. Pullossa näyttää kiinnostavalle, mutta kynsillä sitten kuitenkin vähän oudolta, mutta toisaalta tosi uniikille. Tuon jellykoostumuksensa ansiosta ei ole järin peittävää, saattaa johtua siitä. Lakkaa on kynsissä 3 kerrosta ja siltikään ei ole täysin peittävä, mutta riittää minulle.



Koristelut tahdoin tehdä siten, että tämä joulukokoelmaa hyvin edustava lakka saisi ei-jouluisen fiiliksen, koska vielä ei ole aika jouluisuudelle. No mietin sitten, että musta on ehkä se väri, jota ei jouluun niin nopsaan yhdistä kuin vaikka hopean, kultaisen, vihreän tai valkoisen. Niinpä päädyin leimailemaan mustalla Konad-lakalla ja Konad-laattoina m17 ja m18 + toki Konadin oma top coat, jotteivat mustat kuviot sotkeennu (Konad-asiat saatuja). Tykkään tällaisista sekakynsistä, joissa kuvioita on sikinsokin. :)



Voin kyllä kiittää Clausia levittyvyydestä, sillä luulin  tätä paljon huonommaksi levittyjäksi. Taaskaan ei tarvinnut ollenkaan siistiä kynsirajaa, johon olen erittäin tyytyväinen. Mun täytyy kuitenkin sulatella vähän tätä väriä, koska odotin tältä paljon enemmän. Jotenkin en tahtoisi tätä minkään päälle kerrostaakkaan, koska silloin tämä pian menettää uniikkiutensa.Toisaalta tykkään tästä juuri jellymäisyytensä ansiosta, koska lakassa on jotenkin syvyyttä!



Mua muuten vähän huvittaa kun mainitsin teille siitä mun kiireellisyydestä ja nyt oon postannu ja laittanu kynnet varmaan joka päivä sen ilmoituksen jälkeen. Tän takia en tahdo ikinä luvata blogissa mitään kun sitten asiat menee ihan toisinpäin.. Tää mun kiireellisyys näkyy nyt kuitenkin ehkä siinä, että välttelen sitä opiskelua ja keskityn blogiin.. Hyvä minä. Tälle viikolle nyt kuitenkin on varmasti tulossa vielä halloween-kynnet, koska hankin niitä varten oikein Konadin halloween laatan, eli siis m13! :)

Mitäs mieltä te olette Mrs. Clausista taikka koristeluista? :o

22 kommenttia:

  1. Ihanan värinen lakka! (:
    Ja koristelutkin ovat hauskat!

    VastaaPoista
  2. Mrs. Claus on tosi ihana mun mielestä =) Odottelen täällä omaani...

    Mari

    VastaaPoista
  3. ihanaihanaihana lakka! Muutenki tosi söpöt kynnet. :)

    VastaaPoista
  4. Mäki voisin kuvailla MCtä sanoil vaalea punain, ehkä vaalea oranssin-punain tulee ainakii joistaa kuvist mielee. Ja itelle ei tullu ollenkaa näist joulu mielee, propsit siit ! Kyl glitterlakoil saa tehtyy yksinkertasistki koristeluist vähä viel "erikoisemmat" :) Oon varma et nää olis ollu simppelimmän näköset jonkuu cremelakan päällä.

    VastaaPoista
  5. mrs. claus on yks mun lempilakoista, olin jossain swatcheissa nähny sen ja sattumoisin salla myi sen blogikirppiksellään. no, ostin sen ja se kyllä täytti kaikki odotukset, joten puhutkohan samasta lakasta... :D mulla se näyttää upeelle, ja sellaselle vähän pinkkiin taittavalle glitterlakalle. ja että varmasti tää mun selitys ois mahdollisimman sekava, niin kutsuisin tota lakkaa sellaseks haalistuneeks glitterpunaseks :D:D:

    VastaaPoista
  6. Ei ehkä ihan muakaan vakuuttanut tuo väri... Mutta hienot kynnet silti! Ja tosi kivat koristelut :)

    VastaaPoista
  7. oo mä kyllä tykästyin tohon väriin!

    http://liisamarian.blogspot.com/

    VastaaPoista
  8. Tosi kivan värinen lakka, niinkuin sanoit uniikki. Mulla ei ainakaan tullut yhtään joulufiilistä näistä kynsistä. :)

    VastaaPoista
  9. Sä luit mun ajatukset! :D Tuli kerran mieleen noi kirjain konadit ja mietin milloin se Sonne käyttää niitä uudelleen :D Ja Ihana toi punainen lakka♥

    VastaaPoista
  10. Oikein kivat kynnet, ja vähän vajaa punainen on juuri sopiva nimitys kyseiselle lakalle. Pakko muistutella, että käytäthän PLIIS pian niitä CGn Blue Iguanaa ja Senorita Bonitaa? Okei, olen hysteerinen mutta mutta :)

    VastaaPoista
  11. Kivat koristelut, mutta petyin lakkaan /:

    VastaaPoista
  12. Nätinen värinen lakka! Oon tainnut jo aiemminkin kommentoida miten r-a-k-a-s-t-a-n sikinsokin leimailua. Se näyttää vaan niin kivalta <3<3

    VastaaPoista
  13. Rose: Kiitos! ;D

    Mari: Äää mä en oo vieläKÄÄN päättäny tykkäänkö tästä. ;D Katsotaan tuleeko käytettyä. :)

    3nn: Kiitti! :)

    Nebu: Jep, oranssinpunainen kuvais tätä aika hyvin! Tosin toisessa valossa sitten taas näyttää joltain muulta. Vaikea lakka! :D

    Sorsa: Hih, sallalta eilen kyselinkin että omistaako hän kys. lakkaa ja mitä pitää tästä. ;D Ja juu sama lakka kyseessä, mutta makujahan on niin monenlaisia. :)

    Painajainen: EIKÄ. :DD Mä yritin tosi kovasti etten laittais mihinkään kynteen mitään sanoja tai lyhenteitä mutta enhän mä tuota hoksannut.. :D Nyt varmaan tyypit luulee että blogi on huumemyönteinen ku ensin leimailen kynsiini hamppukuvia ja sitten vielä salaviestittelen tollaisia.. :o :D

    Vanquish: Kiitos! :)

    liisa: Hih :)

    Vilkku: Hyvä jos ei tullu joulufiilistä! :)

    Kukkakynnet: Oho, hih. ;D

    KaniFani: Juuu kyllä minä muistan, eiköhän niitä tule tässä jossain vaiheessa käytettyä kun vaan saan inspistä. ;)

    hansu: Kiitän ja samoin. >:o

    elli: Olen samaa mieltä! Tulee sellaiset huolettoman näköiset, mutta kuitenkin kivat kynnet. :)

    VastaaPoista
  14. Voithan sä sanoa, et DSL-modeemia tarkoitit..:D

    Jos tällä kertaa pysyn aiheessa, niin kirjainkynnet on hauskat, mutta lakka saa multa vaan kiva-tuomion. Vaadin punaiseni olevani töh Punainen (ellei sitten ole esim. viininpunainen), melkein-kirkkaanpunainen ei riitä. Mutta ei tuo ruma sävy ole todellakaan.

    VastaaPoista
  15. Hauska lakkaus:) Mrs. Claus on kyllä ihana lakka. Olenkin tilannut sen kaksi kertaa, kun ensimmäisellä kerralla tiputin sen lattialle:S Pitääkin taas muistaa (varovasti) lakata sillä:)

    VastaaPoista
  16. Hauskat kynnet :)

    http://avoir-du-chic.blogspot.com/

    VastaaPoista
  17. Musta toi lakka on tosi kiva, Hey Sailor oli kyl kivampi. Toi koristelu on just kiva, ja sun kynnet on muutenkin niin ihanat, ku ne on kaikki samanpituiset ja PITKÄT. Mulla lohkee aina, tai sit ne ei vaa kasva D: Mut kiva, jos teet halloween-kynnet, harmi vaan, että mulla ei oo tota Konad-laataa, joten en voi tehä samanlaisii... Mut ootan niitä innolla!

    VastaaPoista
  18. Tykkään tosi paljon näistä kynsistä. Punainen lakka tuo sellasen juhlavan säväyksen, kun taas kirjaimet arkisen, joten mielenkiintoinen yhdistelmä. Kynnet on hauskat ja kuitenkin sopivan simppelit. Joko sanoin, että tykkään? ♥

    VastaaPoista
  19. Painajainen: *reps* :'DD Ja mulla sama homma, joko ollaan kirkas punainen tai sitten joku muu sävy, ei mielellään mitään siltä väliltä.

    shiny: Kiitos ja voi ei! :o

    Emilia: Kiitos! :)

    Iituu: Hey Sailor on kyllä yks mun suosikkipunaisista! Ja kiitos. :) Ainahan voit jotain inspistä saada niistä kynsistä vaikket laattaa omistakkaan!

    Kissa: Kiitän! :) Hihi.

    VastaaPoista
  20. IHANA lakka! Täytyy itsekkin ostaa... Tosi kivat koristelut ;)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)