lauantai 8. lokakuuta 2011

Pyjamahousukynnet + höpinää

Tulin julkaisemaan yksinkertaiset pyjamahousu-kynnet ja höpöttelemään vähän yhdestä hankinnasta jonka tein. Ensin vaikka ne kynnet.



Näissä ei ole mitään sen kummempaa kuin China Glazen Something Sweet alla ja viivat tehty Orlyn Instant Artistilla. Tykkään, koska näissä ei ole nyt mitään ulkonevaa joka on miellyttävää vaihtelua edellisille helmi-strassi-kynsille. ;D

Vihaan vihaan vihaan käsivoiteiden ostamista! En tykkää maksaa montaamontaa euroa jostain lumevoiteesta, joka ei edes kosteuta. Ja joka toisessa käsirasvassa jonka löydän on sitä vihaamaani sitruunaa, hienoa. Tänään koitti se päivä kun oli pakko käydä nopsaan lähimmästä kaupasta hakemassa uusi käsivoide. Lähikaupan runsas käsivoidevalikoima (eli kaksi erilaista voidetta) pakotti ottamaan sen vähemmän pahan (eli sen joka ei haise sitruunalle) ja nappasin koriin Vaseline -merkin käsivoiteen purkkia sen kummemmin tutkimatta.



Kun pääsin kotiin niin vasta huomasin, että kyseessä tosiaan on käsi- JA kynsivoide, jonka purkin mukaan pitäisi vahvistaa kynsiä 50 %. Ihan tuollaiseen tehoon en usko, mutta katsotaan, katsotaan. Rasvassa pitäisi ainakin tekstien mukaan olla keratiinia ja e-vitamiinia, joten mistäpä tuota tietää.

Purkki maksoi aikalailla tasan 3 euroa ja kokoa purnukalla on 200 ml, eli mielestäni aika iso purkki käsivoiteeksi. Ensikokeilun perusteella haju hyvin perus käsirasvamainen ja tavaraa tahtoi purkista tulla kerralla ihan liikaa yli tarpeiden. Onneksi tämän käsirasvan hyviksi puoliksi voi sanoa nopean imeytymisen, muuten joutuisin keksimään tuolle annostelulle jonkun systeemin vastaisuuden varalle.

Ensikokeiluni perusteella tykkäsin todella paljon tästä kosteuttajana. Ei jättänyt mitenkään ällöttävää rasvaista pintaa, vaan ennemminkin silkkisen. Jos tekee työnsä yhtä hyvin jatkossakin niin ehdottomasti ansaitsee paikkansa minun vakio käsivoiteissa. Eli summa summarum: yhden käyttökerran perusteella ainakin voin suositella tätä.

Nyt minun kysymykseni teille kuuluisi, että oletteko testanneet tätä käsirasvaa ja oletteko huomanneet tämän vahvistuttavan kynsiä?

37 kommenttia:

  1. Olen vuoden käyttänyt tuota (ja ajoittain yrittänyt vaihtaa muihin, onnistumatta siinä) ja suosittelen todella lämpimästi! Tuo on kaikista kymmenistä halvoista ja kalliimmista kokeilluista rasvoista se paras. Itse ainakaan en vaihtaisi mihinkään :D (kynsissä tosin en ole huomannut eroa..)

    VastaaPoista
  2. Tämä ei liity nyt tuohon kyseiseen tuotteeseen, mutta kannattaa kokeilla jossain välissä Acon Rich Care käsivoidetta! :) http://4.bp.blogspot.com/-A3XesjXV98M/TndDf7o2I2I/AAAAAAAABrU/DiUPh1bnF5I/s1600/IMG_4038.JPG

    mun mielestä toi on paras, mitä oon ikinä käyttänyt! Ja apteekeista löytyy.

    VastaaPoista
  3. vois itse kokeilla tota voidetta, jos siitä kuulee tulevaisuudessakin suhtkoht hyvää palautetta (:

    VastaaPoista
  4. Mä en osaa sanoa mitään tuohon kynsien vahvistamiseen, mutta tuon rasvan tuoksu tuo mulle niin mieleen lapsuuden <3

    VastaaPoista
  5. Minulla on käytössä tuo käsi-/kynsivoide, kohta olen sitä pullollisen käyttänyt. En tosin valitettavasti osaa oikein sanoa siitä vaikutuksesta kynsiin, koska aloin käyttämään sitä samoihin aikoihin kun aloin ylipäätään hoitamaan kynsiäni. Ovathan nämä kynnet vahvistuneet, mutta eivät välttämättä juuri tuon voiteen takia. :D ..tästähän tuli taas oikein hyödyllinen kommentti. :D

    VastaaPoista
  6. Oon aiemmin lukenut mielestäni muista blogeista myös kehuja tuosta käsirasvasta1 Eli kyllä sen täytyy aika hyvää olla, kun moni siitä tykkää. Itse en ole testannut vielä, kun on muita vanhoja rasvoja jäljellä, mutta varmaan tulee kokeiltua kun vanhat rasvat loppuu.

    VastaaPoista
  7. Mullakin on tuota, mutta se on jäänyt tosi vähälle käytölle kun ihastuin niihin OPI:n Avojuice-voiteisiin. Ja nyt mulla on sitä perinteistä ikivanhaa Lemon juice & Glycerine -voidetta, joka on musta aivan ihanaa :)

    VastaaPoista
  8. Riikka: Minustakin tuntuu että tämä kyllä voittaa jotkut aiemmin kokelemani kalliit rasvat! ;D

    Suvi: Tattista vinkistä! Paljonko tuolla on hintaa? :)

    hedgehog: Jep! Ainakin tällähetkellä uskallan tätä suositella. ;D

    Mansikka: Tää on kyllä tosiaan jotenkin nostalginen, semmonen perus perus tuoksu! ;D

    ParaDead: Hihi, eipä kyllä toisaalta yllättänyt että monella muullakin on tämä käytössä! ;D

    Niniane: Olen kanssa jossain nähnyt tästä mainittavan, en vaan muista missä. ;D

    Papu: Voi ei, itse en tykkää sitä Lemon Juice -rasvasta yhtään, koska sitruuna ei ole mieleeni. ;D Minulla on myös Avojuiceja mutta eivät kosteuta omiin tarpeisiini kyllä tarpeeksi. :I

    VastaaPoista
  9. Isoäitini vannoo tämän nimeen :) Hänellä on sitä aina käsirasvana ja kyllä minunkin mielestäni on oikein oiva tapaus varsinkin hintaansa nähden. Välillä sitä kuitenkin kaipaa vaihtelua ja ostinkin kokeiluun L'Occitanen sheavoiteen, saas nähdä. En kuitenkaan 15e käsivoidetta voi kovin usein ostaa joten tämä pysyköön korvaavana siihen asti!

    VastaaPoista
  10. Ei ole tullut kokeiltua tuota, mutta voisi. (:

    Itse suosittelen käsirasvaksi The Body Shopin hamppukäsirasvaa, kallistahan (mutta riittoisaa!) se on, mutta jos vähänkin kärsii kuivista käsistä, aivan loistavaa! Aika paksua kylläkin :D
    Mutta toinen käsirasva on Seppälästä saatava SPAresource hand cream, joka kyllä pehmittää käsiä ja tekstin mukaan myös kynsinauhoja, siitä en ole niin varma kuitenkaan :DD

    VastaaPoista
  11. Mulla on tuota samaa rasvaa ja olen tykänny kovasti :)

    VastaaPoista
  12. Meillä on tuota käsirasvaa duunissa. Mä en ole siihen pahemmin ihastunut, mulla se nimittäin jättää kädet inhan klähmäisiksi :P Toisaalta olen tykännyt Vaselinen hajustamattomasta intensive rescue soothing hand creamistä, musta se kosteuttaa paremmin ja imeytyi nopeammin ja käsiin ihan erilaisen fiiliksen.

    VastaaPoista
  13. Kokeileppa sitä Natusanin vaaleanpunaisessa tuubissa olevaa rasvaa, saa ihan normikaupoista ja se tuoksuu ihanalle ja jättää just silkkisen tunteen käsille :)

    VastaaPoista
  14. Suosittelen minäkin tuota käsirasvaa! Omat kynteni ei ole ihan kyllä sillä 50 % vahvistunut, mutta vahvemmat ne nyt on kun puolivuotta sitten. Kynnetkin oli nyt sinulla söpöt, tuo vaaleanpunainen lakka, nams!:)

    VastaaPoista
  15. Nätit kynnet :)
    Pitää kokeilla tuota käsi- ja kysnirasvaa.

    VastaaPoista
  16. Pyjamahousukynnet :D ihana sana! Käsirasvaa en valitettavasti voi suositella, sillä itse käytän lähes ainoastaan sitruunantuoksuisia, se tuoksu on vaan niin herkku minusta ;)

    VastaaPoista
  17. Söpöiset kynnet =)
    Mä oon välillä käyttänyt tuota voidetta, mutta se on liian lirua mun makuun, enkä kyllä kynsissä mitään muutosta havainnut. Se paras käsivoide on edelleen hakusessa!

    VastaaPoista
  18. Oon käyttänyt tota nyt pari kuukautta enkä oo mitään kummempaa kynsien vahvistumisessa huomannut, ihan samaan tahtiin ne lohkeilee/katkeaa kuin ennenkin. Mut imeytyy supernopeaan tosiaan! :D

    VastaaPoista
  19. Itse käytin tätä purkillisen (vai pullollisen?) ja tykkäsin kovasti (:

    VastaaPoista
  20. Ite oon nyt käyttänyt tota aktiivi käytössä ja en ole huomannut yhtään mitään eroa kynsien vahvuudessa. Toi on ihan jees perus rasva, muttei mikään super kosteuttaja. Laitan tota usein yöksi sen nopean kuivumisen takia. Pullo itsessään on aika iso vaikka käsilaukkuun tms. :) Enemmän tykkään erboristian puuvilla rasvasta. Kannattaa kokeilla, saa ainakin Anttiloista ja hintaa oli joku 3e. (:

    VastaaPoista
  21. Mulla on tuo käsivoide ollut käytössä jo muutaman vuoden ja oon tykänny tosi paljon. Ehdottomasti yksi mun suosikki ravoista, imeytyy nopeasti ja riittää kosteuttamaan ainakin minun kädet :)

    VastaaPoista
  22. Mitä käsirasvoja sä oot aiemmin käyttänyt? :)

    VastaaPoista
  23. Tuo on kyllä hyvää perusrasvaa, ja pitää kädet kunnossa :) itse löysin kuitenkin ainakin itselleni töihin (kaupan kassa) sopivan rasvan, nivean jonku tuubi, joka saa kädet tuntumaan rasvatuilta jopa käsienpesun jälkeen :) se on ihan huipputuote. Ja tuubissa luvattiin jopa, että vain kerta päivässä sitä riittää pitämään kädet todella pehmeinä.. :) on toiminut.

    VastaaPoista
  24. mistä kaupasta ostettu?

    VastaaPoista
  25. Mulle tuo samainen käsirasva lähti muutama vuosi sitten mukaan Thaimaasta. Löysin sen taannoin ja oli vielä todella hyvää ja tuoksui hyvälle ja itse tykkään hirmuisesti, suosittelen! :)

    VastaaPoista
  26. Mulla on tuo sama rasva ollut vuoden verran epäsäännöllisen säännöllisessä käytössä, enkä ole huomannut kynsien vahvuudessa mitään eroa (johtunee myös siitä, että suurin osa käyttöajasta omasin rakennekynnet). Minusta tuo jättää limaisen pinnan käsille, vaikka tykkäänkin muuten voiteesta. Löysin Tokmannilta ihan suosikkirasvan. Herbamedicus merkkinen Hand & Nail creme joka sisältää aloe veraa. Ihan sairaaaaaan hyvä voide! Imeytyy nopeasti, jättää pehmeät ja kosteutetun tuntuiset kädet, mutta ei tahmeat tai limaiset. Ja tuoksuu hyvälle! 125 ml tuubi kulkee kätevästi myös laukussa. Hintaa oli tarjouksessa 1e ja normaalihinta oli 1,99e, eli ei paha!

    VastaaPoista
  27. Miks ei saa olla sitruunan tuoksuista?

    VastaaPoista
  28. Kaverini käyttää tuota rasvaa, kuulemma siis hyvä rasva. Pitäisi itsekkin kokeilla:)

    VastaaPoista
  29. Vois kokeilla tota käsirasvaa! Itte käytän semmosta yves rocherin mitä on tullu käytettyä iät ja kaiket, mut se on kyl hyvää. Ihanat raidat! <3

    VastaaPoista
  30. Elisa: Hih, vaihtelu virkistää kyllä käsivoiteissakin! ;d

    mmilja: Hei muuten tuosta hamppurasvasta olen kuullut kanssa paljon hyvää, miten iso purkki ja paljonko maksaa suunnilleen? :)

    Mewii: En ihmettele, tämä on hyvää! :)

    HeidiB: Kai se on kaikilla vähän eri käsitys siitä minkä tyyppinen rasva on hyvä, eihän kaikki kaikille sovi. :)

    Hantta: Kiitos vinkistä! :)

    Anonyymi: Kiitos! :)

    Rose: Kiitos, suosittelen kokeilemaan! :)

    Elna H: Hih, tämä kuviointi toi heti mieleen pyjamahousut. ;D

    Mia: Kiitti! :)

    Nora: No voihan, mä arvasin että toi on vaa jotain lumetekstiä tossa pullon kyljessä. :(

    Lintunen: Whii! :)

    Vilkku: Tuo puuvillarasva kuulostaa jännälle! Täytynee pistää sekin muistiin. ;D

    Meette: Ymmärrän että tykkäät, kun itsekin ihastuin näin pienen kokeilun jälkeen! :)

    KRIS: Ööm mulla on ollut niitä sitruunantuoksuisia Lemon Juice & Glycerine -voiteita ja sitten on ollut jotain SEN-merkkisiä, sekä OPI:n Avojuiceja. :)

    Muhmu: Ooo, kuulostaa hyvältä sekin! :)

    Tampsu: Se on ihana lakka. :)

    Anonyymi: Salesta ostin. :)

    Fanni: Ooo, hassua että sielläkin samaa voidetta! ;D

    Sanna: No eipä ole paha tosiaan! Miksei täällä ole Tokmanni-ketjun kauppoja, kiroan sitä monta kertaa kuussa erinäisten asioiden vuoksi. >:I

    Anonyymi: En tiedä, vihaan sitruunaa ja sen tuoksua oikeastaan kaikessa! ;D

    Jasmin: Suosittelen! :)

    Lemmi: Kiitti ja suosittelen tätä! :)

    VastaaPoista
  31. Minun lempparikäsirasva!
    En voi käyttää mitään missä on sitruunaa koska niistä tulee käsiin vesirakkuloita ja ihottumaa :(
    Mutta tuota olen käyttänyt vuosia,valehtelematta lähemmäksi 10 vuotta.
    Ennen tuo rasva oli vaaleanpunaista mutta joku möhmötti muutti sen valkoiseksi :(
    Imeytyy nopeasti, on halpaa ja riittoisaa. Paras <3
    Joskus näin tuota kaupassa pumppupullossa mutta ei ole tullut vastaan enää.

    VastaaPoista
  32. Meilläkään ei ole Helsingissä Tokmannia, ostin tuon Savosta. Tarjoustalo ja muut saman ketjun kaupat kannattaa ratsata, niissä kun on usein sama tuotevalikoima! :)

    VastaaPoista
  33. Ihana tää yhdistelmä, jotenki herkulliin :D Vois itekki kokeilla ! Ja en oo tot rasvaa testannu ja ostaisin itekki varmaan seuraavaks mutku haluun et rasva tuoksuu hyvälle ku nyt oon käyttäny vaa ihan sellast tuoksutont :(

    VastaaPoista
  34. Plaz: Oivoi, kai tämän sitten hyvä täytyy olla kun niin monet tätä suosivat! Ja pumppupullo olisi kyllä kätevämpi tälle.

    Sanna: No meillä ei ole mitään noita Tokmanni-ketjun kauppoja, ei Tarjoustaloa, Maximakasiinia, ei mitään! En ymmärrä miksei ne oo muka mitään halunnu tänne Vaasaan tuoda noista. :D Katkerana katon aina ku kaikki ostaa noista esim. niitä Flormareita.

    Nebu: Kiitän! Itsekkin tykkään että rasva tuoksuisi hyvälle. ;D

    VastaaPoista
  35. Huomasin et mulla on tollanen ihan täys purkki tuolla kaapissa, pitää kokeilla nyt kun muistaa ! (:

    http://partyjemina.blogspot.com/

    VastaaPoista
  36. ^^ Suosittelen kokeilemaan! ;D

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)