perjantai 2. maaliskuuta 2012

One stroke -kukkaset

One stroke -tyylillä tehdyt kukkasia on varsinkin ulkomaisissa blogeissa ollut esillä, itselläni suurena innoittajana tässä tyylissä on toiminut aina Tartofraises, joka osaa käsitellä aivan ilmiömäisesti akryylimaaleja! Mulla on ollut haaveena jo pidempään one stroke -kukkaset, mutta syystä tai toisesta en oikein vieläkään oo sinut akryylimaalien kanssa, joten niitä ei oo tullut sitten kynsille asti ennen tätä tehtyä. Mä en kyllä osaa maalata enkä piirtää muutenkaan, joten voisi sanoa että on vallinnut ns. sivellinkammo tämän suhteen. ;D Oon aina tosi ylpeä itsestäni jos saan edes jotenkin siedettävää jälkeä maaleilla tehtyä. Mun tekeleitä ei siis tosiaan kannata verrata sellaisten tekijöiden kynsiin, jotka muutenkin maalailee tai piirtää.

Mullahan on käytössä Oumaxin akryylimaalit, joita itse asiassa tuo Tartofraiseskin käyttää ja suosittelee, siksi omanikin alunperin hankin. Mulla on kaksi eri pakettia, toisen olen ostanut itse ja toisen sain CesarsShopista. Kokemusteni perusteella Oumaxit on kyllä parhaiten kynsille sopivat, kun ovat ihan kynsitaiteilua varten luodut. Muut kokeilemani markettiversiot olivat aivan liian tönkköjä, näissäkin varmaan on kyllä eroja.

Kuvausongelmilta ei vältytty tänään, mutta noh, ei niistä sen enempää, sain kuvat otettua kuitenkin.



Pohjalakkana mulla on uusi Color Clubin Hydrangea Kiss (saatu). Näyttää näissä mun kuvissa vähän liian violetilta, se on enemmän sinisempi luonnossa, mutta tosi violettipohjainen kyllä.Tämä toi mulle ensiksi mieleen China Glazen Secret Peri-Wink-Le:n, mutta ei tämä ollut sitten sinnepäinkään samanlainen, onneksi. Peri-wink-le ei ollut mulle niin mieleen, mutta tästä tykkään, kun on selkeästi violettia tässä joukossa.



Kukat tein sitten peukkuihin ja nimettömiin. Vasempaan eivät onnistuneet näinkään siedettävästi, joten siksi ette saa siitä kuvia. ;D

Eli jos one stroke -kukat kiinnostaa teitä ja haluatte tehdä niitä, niin googletelkaa ohjeita tms., minä en osaa niiden teossa oikein neuvoa vielä, kun itsekin vasta harjoittelen. :)

Tykkäsittekö kynsistä? ;D

49 kommenttia:

  1. Oi, upeat kynnet taas! (:
    Ihanan väristä toi pohjalakka. <3

    VastaaPoista
  2. mulla ois yks kysymys,
    ku tiedän et models own kynsilakkoja saa seppälästä, mutta oon kiertäny täs lähiaikoina monet seppälät enkä oo löytäny yhtäkään tosta beetlejuice- sarjasta,
    joten jos tiiät mistä niitä saa/myydäänkö enään nii kerro :)? kun niiiin paljon haluisin jonkun niistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin oon etsiskellyt noita Beetle Juice- lakkoja, mutta aika huonolla menestyksellä. Kävin Kokkolan Seppälässä, mutta Beetle Juiceja ei siellä ollut. Ylivieskan Seppälästä kuitenkin löysin viime viikolla kaksi eriväristä kyseisen kokoelman lakkaa ja olin ihan onnessani. Kysyin myyjältä, tuleeko saman kokoelman lakkoja enää lisää, mutta hän ei kyllä osannut sanoa.

      Poista
    2. Meillä ei täällä Vaasassa niitä ainakaan ole enää, en tosin tiedä olisko niitä tulossa lisää. :o Models Ownin nettisivuilta ainakin pitäisi saada, mutta ne tulevat tosiaan ulkomailta sitten.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. kiitos tiedosta :) no mää etsin muilta paikkakunnilta missä käyn jos löytyisi :)

      Poista
  3. Voiku söpöt! Ja toi color clubin hydrangea kiss, vois sopii minunkin kalvakalle iholle. Tykkään! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Jep tämä sopii minusta ainakin vaaleammallekkin iholle kivasti. ;D

      Poista
  4. Vautsi miten hienot ! :) tykkään ihan tajuttomasti (:

    VastaaPoista
  5. noihan on ihan super-hienot, ite en kyl koskaa osais, puhumattakaan siitä että noin hienosti onnistuis ! :D

    VastaaPoista
  6. Tosi kivan värinen lakka! Ja hienostihan nuo kukat ovat onnsituneet! Jossain suomalaisessa kynsiblogissa oli jsut tuto tähän hommaan. En vaan nyt saa heti päähäni, että missä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, minäkin tykkään tästä lakasta kyllä! :)

      Poista
  7. Oi onhan noi kukat hienot! Oon ite tainnut kerran tehä ton tyyliset, mutta en tiennytkään että nimitys on tuo..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ja juu, one strokeiksi näitä kait kutsutaan, näin olen ymmärtänyt. ;D

      Poista
  8. Voi hitto, hyvinhän sä oot onnistunut! Voin kertoa, että just ite yritin omille kynsille vääntää noita samaisia kukkasia ja ei niinku menny taas ihan niinku Strömsössä! :O Okei, kukkia kyllä tuli ja ihan kivat, mutta ei lähellekään tota tyyliä. En tajua miten sitä maalia pitäis levittää ku tuntuu, että vaan seilaa siinä kynnellä. (Ja Oumaxit on juu mullakin.) Paperille kyllä homma onnistuu jopa varsin hyvinkin. Pöh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vähän sama homma mullakin, paperille onnistuu mutta kynnelle ei niinkään.. :D

      Poista
  9. Wow tosi upeet kynnet! (:
    Oumaxit on kyl parhaat.
    T. Kaikki markettimaalit testannut ;)

    VastaaPoista
  10. Mut hei noihan on tosi suloiset! Oon ite harjotellu ja harjotellu mut viel en kyl oo tyytyväinen tulokseen :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en minä kyllä itse ole tyytyväinen myöskään mutta nooh, pitää jatkaa harjoittelua. ;D

      Poista
  11. Oi että noi on kivat :) Toi on tosi kiva toi pohjalakka:) Ja onnistuit tooosi hyvin noissa kukkasissa :) oon joskus itekkin kokeillu, mutta arvaa onnistuko :) no ei! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en minäkään omasta mielestäni erityisen onnistunut näissä ole, mutta harjoittelua jatketaan! ;D

      Poista
  12. Hei noihan on ihanat noi kukat! :D

    VastaaPoista
  13. upeet kynnet taas jälleen! :D itse aina haaveilen tommosista kynsistä mutta en vaan saa lopetettua kynsien pureskelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En muuta neuvoa osaa antaa tuohon pureskelun lopettamiseen paitsi sen, että rupeat laittamaan kynsiä, niin hienoja kynsiä ei ehkä niin paljon tee mieli purra! :)

      Poista
  14. Nyt kuormitan taas sun kommenttiboksia.. mutta apua mitä kynsiä tuo tartofases tekeee! Nehän on jo ihan taideteoksia. Ei niitä malta poistaakkaan. Voi vitsit, siinä oli jo jotain älytöntä lahjakkuutta. Tuossa on itelläkin vähän tavoteltavaa. Omat kynnet kalpenee tuon kohdalla sata-nolla. Huh ja vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ei uskalla edes verrata omia kynsiään hänen tekeleisiinsä. ;D

      Poista
  15. Ooo, taitava! :) Mulla ei onnistu nuo pirun kukkaset mitenkään kynnelle, nippanappa paperille. :l Rehellisyyden nimissä, onko ne Sinan nail-art siveltimet (mitkä sait Cesarsilta) paremmat, mitä eBayn nail-art siveltimet tuossa hommassa? Mikä niiden ero on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Samaa ongelmaa mulla, paperille kyllä onnistuu mutta kynnelle sitten huonommin.. Kyllä mä tykkään että nää on paremmat kun eBay-versiot joita mulla on, ensinnäkään mulla ei eBay-versioissa oo yhtään sopivan kokoista ja muotoista lättäpääsivellintä ku tässä Sinan paketissa oli ja sitten niissä eBayn omissa on karva sellaista karheampaa ja paksumpaa, kun näissä Sinan on tuollaista joustavaa ja tosi ohutta, taipuu paremmin jne. Jos ymmärrät mitä meinaan. ;D

      Poista
    2. Ymmärsin kyllä! :D Kiitoksia tästä, täytyy varmaan pistää jossain vaiheessa moiset tilaukseen itellekin. Oumaxit ois jo laatikossa odottelemassa käyttöön pääsyä. Täytyypä kokeilla uudemman kerran sitten, kun on kunnolliset siveltimet. :D

      Poista
  16. Ihanat kynnet<3 Kumpa mäkin oisin yhtä hyvä tekee kynsiä niin kui sä! Mulla vaan AINA menee lakkaisi ihan surkeasti..:(

    Mun oikeestaan piti kysyä, et voisiksä tehdä yhen semmoinen postauksen missä opettaisit, et miten tehdään semmoiset kynnet niinkuin viimeisimmän miss mixin kannessa Emma watsonilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä se siitä, harjoittelemalla tulee kokoajan taitavammaksi! :) Hmm, mulla ei kyllä valitettavasti oo mitään tietoa millaiset kynnet siinä kannessa oli. :o

      Poista
  17. Todellaki on kukat onnistuneet ! :)

    VastaaPoista
  18. Aivan ihanat kynnet <3 ite en todellakaan osais mulla on niin huonot maalitkin... sitten aattelin infota models own uudesta kokoelmasta freshen up ihania kevät värejä tais olla 5 ja sit oli 3 vähän tummempaa (varmaa kyllä tiesitki)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Juu siitä kokoelmasta oonki nähny blogeissa puhuttavan, tosin ei meidän Seppälässä niitä kai ole vielä ollut. o.O Ehkä ne tulee joskus, pitää sitten katsella näyttääkö ne livenä kivoille. :)

      Poista
    2. Oon nähnyt niitä livenä ja itse kyllä aion hankkia :) Tosin ne näyttävät melko ohuilta...

      Poista
    3. Ooo, ei ole kyllä Modelsin lakkojen tapaista tuo ohuus, mutta ehkä niissä sit on jotain koostumuseroja nyt. :O

      Poista
  19. Oi, taas kerran tosi ihanat kynnet.(:
    Osaispa itekkin.. ;D

    VastaaPoista
  20. Asutko siis vaasassa? ite asun salossa ja se on PALJON pienempi paikka kun vaasa ja tänne tulee melkeen heti aina kaikki kokoelmat. kaiki ettis hulluna niitä beetlejuiceja ja minä vaan kävelin sepäälään ja ostin. johtuu kai siitäkin että salossa ei niin paljon kynsihulluja ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asun juu ja Beetle Juicet tännekkin tuli heti! :D En tiedä sitten jos en vaan oo hoksannu noita Freshen Uppeja. ;D

      Poista
  21. upeet kynnet, ja toi lakka on tosi kiva!(:

    VastaaPoista
  22. hei ihanat kynnet! toi lakka on tosi kiva:)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)