keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Uutuuksia

Tähän postaukseen on keräillyt nyt ostoksia ja saatuja juttuja. Aloitetaan vaikka mun CesarsShopista tekemistäni hankinnoista parin viikon takaa.




Cesarsilta olis voinut ostaa vaikka ja mitä! Kävin tosiaan ihan liikkeessä asti ensimmäistä kertaa ja voi vitsit siellä oli kaikenlaista. Niin paljon kaikkea hiplailtavaa ja eri lakkamerkkejä, mutta olin jo päättänyt sinne mennessäni, etten osta kaikkea mitä käsiini saan, vaan tarpeellisuuksia ja jotain pientä ihanaa ja heräteostosmaista.

Eli tarpeellisina juttuina valkoista Konadin leimauslakkaa ja alekorista myös pastellioranssia leimauslakkaa. Samaten alekorista nappasin Konadin m34-leimauslaatan, jossa on horoskooppikuvioita. 

Cesarsilta löytyi myös OPI-laari, jossa oli iiso kasa lakkoja 10 eurolla. Ostinkin OPI:n mustaa ja värikästä glitteriä sisältävän To Be Or Not To Beagle -lakan, sekä China Glazelta ihanan neonglitterisen Point Me To The Partyn. Tuota PMTTP:tä oon kattonut swatcheissa, että se näyttää niin kivalle, etenkin valkoisen lakan päällä! 

Cesarsilta laitettiin myös mukaan tuommoinen tosi suosittu Holika Holikan kuorintasukat. Nää on kuulemma todella tehokkaat sukat pehmeiden kesäjalkojen saamiseksi. Itse en ole vielä ehtinyt testailla, mutta esimerkiksi Pauliina on kertonut sukkakokemuksistaan. 




Fabylta on hetki sitten tullut uutta testattavaa myös. Esitin toivomuksen glittereistä ja niitä tosiaan sain.Vasemmalla Tropical Fish, jossa on hologrammisia kultahexejä ja pientä hologlitteriä, keskellä Born In The U.S.A, jossa on pinkillä pohjalla oransseja, hopeisia ja sinisiä glittereitä, hexejä ja pikkuglitteriä ja oikealla Sunset Farms, joka on oranssi glassflecked shimmer, muistuttaa esimerkiksi paljon China Glazen Orange Marmaladea. 


Island Fun

Zoyan kesäkokoelmat on aina yhtä valloittavia, sain testattavaksi uudet Island Fun & Paradise Sun -kokoelmat. 

Zoyaahan saa tosiaan ostettua erilaisista kauneushoitoloista, jos tykkää käydä ihan kaupassa hypistelemässä uutuuksia. Zoyan Suomen jälleenmyyjistä on lista täällä.  Lisäksi nykyään nettikaupoista myös CesarsShop myy Zoyaa. Uutena myös Zoyan maahantuoja on avannut myös kuluttajille mahdollisuuden ostaa lakkoja rekisteröitymällä verkkokauppaan. Eli lakkojen saatavuus paranee kokoajan! 

Yllä olevassa kuvassa onpi Zoyan Island Fun -kokoelma. IF on täynnä cremejä, vasemmalta alkaen: vaalea maastonvihreä Jace, sinivihreä Cecilia, lämpimän punainen Demetria, tummanturkoosi Talia, punavioletti Nana ja kirkkaan sinivioletti Serenity. Ekana itselleni tulee mieleen kokoelmasta, että hei, eihän nää oo tyypillisiä kesän värejä, ei oo keltaista, oranssia, pinkkiä. Mutta tosiasiassa niitä neoneja ja kirkkaita värejä nähdään melkein joka merkiltä kesällä, joten mielenkiintoista vaihtelua Zoyalta tuoda murretumpia sävyjä tälle kesälle. Creme on koostumuksena mun lemppari, niitä tulee käytettyä eniten ja niille aina keksii käyttöä lakkauksissa. Hyvälle cremelle ei voi sanoa ei, ja nämä kyllä swatchatessa vaikuttivat hyvälaatuisilta.


Paradise Sun

Toinen puoli Zoyan kesäkokoelmaa on nimeltään Paradise Sun. PS on täynnä glassflecked-ihanuuksia. Vasemmalta alkaen: valkoinen Genesis, magenta-pinkki Mae, smaragdin vihreä Selene, punaoranssi Aphrodite, siniturkoosi Oceane sekä sähäkän sinivioletti Isa. Jostain syystä tuo Genesis etenkin valloitti mun sydämen, vaikka jo tikulle swatchatessa huomasi, että kyseessä on valkoinen lakka, joka vaatii tarkkaa levitystä kunnolliseen pintaan. 


Lupasin myös kertoa teille mun Essence-hankinnoista! Saimme vihdoin myös Seinäjoelle Essence-ständin Minimaniin, joten päätettiin tehdä Tiian kanssa ristiretki apajille. Essence-ständejä on kahta erilaista, yhtä ja kahta metriä ja ne on tupattu täyteen erilaista kosmetiikkaa kynsijuttujen lisäksi.


Icy Fairy, Truth Or Dare?, #Rebel
Love Is In The Air, Indian Summer, Hello Sunshine, Forgive Me, Wild White Ways, Party Princess


---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tässä on The Essence-miehen virallinen lista Essence-ständeistä kautta maan:
(lista päivittynee välillä nopsaankin, mutta tämän hetken tilanne on tämä)

Carlson: Joensuu(1m), Kuopio(2m), Mikkeli(1m)
Halpa-Halli: Haukipudas(1m), Kiiminki(1m), Kokkola(1m), Kuopio/Matkus(2m), Liminka(1m), Muhos(1m), Pietarsaari(1m), Pori(1m), Raahe(1m), Saarijärvi(1m), Siilinjärvi(1m), Ylivieska(1m)
Keskisen Kyläkauppa - Tuuri (2m+2m)
Kärkkäinen: Ii(1m), Lahti(2m) ja Ylivieska(2m)
Minimani: Jyväskylä(2m), Kokkola(2m) ja Seinäjoki(2m)
Tokmanni: Helsinki Itäkeskus(1m), Helsinki Kaisaniemi(1m), Hyrylä/Tuusula(1m), Järvenpää(2m), Porvoo(2m) ja Turku Länsikeskus(2m)

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------


Itse tosiaan hommasin ylläolevassa kuvassa olevat lakkaihanuudet ja lisäksi Karkkipäivässä hehkutetun Crystal Eyelinerin. Nuo kuvan ylärivin Effect-kynsilakat olivat muistaakseni n. 2,49 € kappale ja alarivin The Gel-lakat 1,99 € kipale. Todella edullisesta tuotteesta siis on kyse. Metrin telineessä ovat nuo The Gel-lakat ja kaksimetrisessä lisäksi nuo Effect-lakat. 

Ostin siis noista erikoistoppereista hopeaglitterisen duochromen Icy Fairyn, nudeja ja valkoisia hexejä sisältävän Truth Or Dare?:n sekä maastokuositopperin #Rebel:in. The Gel-lakoista mukaan pääsivät vaaleankeltainen creme Love Is In The Air, persikkainen korallicreme  Indian Summer, matta (!) keltainen Hello Sunshine, vanhan roosan värinen Forgive Me, valkoinen creme Wild White Ways, sekä pinkkipohjainen glitter Party Princess.

Edellisessä postauksessa näittekin, miten hienosti Essencen valkoinen creme toimii. Cremejen laatu on Essenceillä muutenkin mahti, joten oon niin innoissani, että näitä on saatu Suomeen ja vielä hyvällä hinnalla. Niin monta väriä jäivät vielä kutkuttamaan, että on varmasti piakkoin tehtävä uusi ostoshyökkäys.


Taas lipesi kilometripostaukseksi, vaikka yritin mahdollisemman lyhyesti kertoa, sori! Tässä postauksessa oli paljon kaikkea uutta, tuliko mitään kuumotuksia johonkin suuntaan? Ootteko jo kolunneet Essence-ständeillä, ainakin kuulemma hurjasti ollut kohinaa ja kysyntää tällä merkillä. :)


13 kommenttia:

  1. Kyllähän sitä koluaisi, jos olisi se kaksi metriä :D Tuossa ykkösessä kun ei oikein ole mitään henkeäsalpaavaa, kaikki kivat on siinä toisessa puolikkaassa. Joensuussa Essence syrjäytti Essien, joten toivottavasti nuoriso ja muut harrastajat löytää jotain, että mahdollisuudet isompaan hyllyyn kasvaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih joo, toivottavasti ne ottaa niitä kaksimetrisiä useampaan paikkaan, kun niille varmasti kysyntää olisi!

      Poista
  2. Kaikkea kivaa täytys itekki ehti katteleen valikoimaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, niissä ständeissä on niin paljon kaikkea kivaa kynsilakkojenkin lisäksi. Aiemmin ostin just puuterinkin Essenceltä ja oon ollu tosi tyytyväinen. 8)

      Poista
  3. Kun pääsiskin jonnekkin missä on Essenceä! Varmaan seuraavan kerran, kun Espooseen lähtee., Toivottavasti Helsingissä on sitten jo 2metrin hyllyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä kuvittelisin, että Helsingissä äkkiä tyhjenee nuo metrin hyllyt ja aletaan asentaa isompia. ;D

      Poista
  4. Island Funista olen haaveillut jo pitkään pitääkin varmaan tilailla jos on kerran CesarsShopissakin jo saatavilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! :) Toimivan oloisia cremejä täynnä tuo kokoelma.

      Poista
  5. Pitää varmaan käydä tutustumassa Essencen valikoimaan. Merkki ei itselle ole yhtään tuttu, mutta mä olenkin vasta äskettäin innostunut kynsilakoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa tutustua, kahden euron lakoiksi ovat hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia. :)

      Poista
  6. Kivan näköisiä tuotteita olet hankkinut! :) Essencejä ehdittiin kyllä odottamaankin! :D Mä kävin Turun telineellä muutama päivä sen valmistumisen jälkeen, osa kohdista oli jo tyhjänä ja parista kohdasta nappasin itse viimeisen kappaleen. :D
    Multa löytyy nuo kolme samaa topperia. :) Yksikään ei ole kyllä vielä ehtinyt kynsille asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, joo, varsinainen kato tuntuu noilla telineillä käyvän, enkä ihmettele! :)

      Poista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)