tiistai 1. joulukuuta 2009

Voitto kotiin ja pappa betalar

Tämäkin päivä on ollut menemistä ympäriinsä. Yliopistolta pääsin onneksi jo 12 aikaan, mutta kasin aamut on tuskaa! Oon varmaan maailmankaikkeuden ainoa yliopistolainen joka ei oo joutunu kärsimään lukiossa kasin aamuista - ja nyt sen huomaa, en ole yhtään tottunut. Onneksi tänään loppui sentään yksi todella ärsyttävä saksankurssi..

Olen saanut taas juoksennella pitkin postia monena päivänä (eli olisin ihan hyvin voinut tänään hakea sen Nellyn paketin samalla kun kävin postissa tänään, ei olis tarvinnu eilen sateessa rämpiä..) kun tänään sain pakettilapun, josta paljastui että olin voittanut Erisanin syyskilpailussa.

Ja pussukasta paljastui:

Muutama hiuskiinne ja muotovaahto sekä shampoo ja hoitoaine, huh! Olin juuri miettinyt pienessä mielessäni hiusmuotoilutuotteiden ostoa, mutta nythän ne tuli kuin tilauksesta - ja ilmaiseksi! Opiskelijaelämän pieniä iloja.

Tulin tuossa hetki sitten kaupungilta. Oltiin isän kanssa syömässä RAXissa ja alunperin pitikin vaan käydä siellä syömässä, mutta päädyttiin sitten kenkäostoksille..

Pieni äksidenttikin sielä sattu ku toisesta kaupasta ostettu nettijohto rupes piippaamaan kassalla mun laukussa.. Eikä hävettänyt yhtään.. Eipä ole kyllä eka kerta. ;D Joskus aiemmin Anttilassa mulla piippas Seppälän paidassa ollut hälytin, joka oli hintalapun takana. Myyjä ei ollu tajunnu ottaa sitä pois ku se oli jo yhden möhköhälyttimen siitä ottanut. No, näitä sattuu..


Nilkkurit ja saappaat..


Hihi. Aika söpöt, vai mitä? Oon niin onnellinen, mulla ei oo ainuitakaan talvisaappaita ja oon ollu ihan hermona että kohta tulee lunta ja talvi ja sitten joudun menemään tuolla märillä sukilla. :(

Kiitos isi.

6 kommenttia:

  1. Todella kauniit saapikkaat. :) saako udella mistä kaupasta ne löysit?

    VastaaPoista
  2. Usko tai älä, nuo löytyivät Citymarketista! ;D

    VastaaPoista
  3. Kun ilmeisesti tilailet E-baystä hyvin paljon, onko sulle käynyt niin, ettei tilausta ole tullut? Tietääkseni paypalilla on joku turva, että saa rahansa takaisin. Meinaan tilasin 5.11 eikä tuotteita kuulu.. pitäisikö jo huolestua?

    VastaaPoista
  4. Laura: Paypalilla on juu turva ja muistaakseni sen löytää jostain siitä tuotteen kohdilta.

    Itse olen aina saanut tilaamani tuotteet, vaikkain joitakin on saanut todellakin odotella.

    Mitä myyjä on itse ilmoittanut toimitusajakseen? Nyt varsinkin näihin aikoihin voi lähetykset myöhästyä ja minullakin on joskus alku-marraskuussa lähetettyjä paketteja vielä saapumatta. Kannattaa kysellä myyjältä, että mikä on yleensä ollut keskimääräinen aika jossa hänen pakettinsa ovat Suomeen saapuneet, mikäli on aiemmin tänne lähetellyt.

    VastaaPoista
  5. Jep.. muistaakseni katoin silloin joskus sen toimitusajan. Mutta jos itselläsikin on paketteja tosiaan tulematta, niin ehkä jaksan vielä jouluaattoon odotella, ennen toimenpiteitä :)

    VastaaPoista
  6. Juu, kyllä ne aika luotettavia nuo myyjät tuolla on, kun ne on niin tarkkoja tuosta palautepistemäärästään. :]

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)