maanantai 15. helmikuuta 2010

Päivän sana on vihreä!

Sitten viimeksi kirjottamisen ei ole kummempia sattunut, olen lähinnä löhöillyt kotona ja koittanut nauttia vapaa-ajasta, joka kyllä alkaa jo ottamaan hermoihin välillä. Ei se, että en pitäisi laiskottelusta, vaan se, että oikeastaan minun pitäisi tehdä kaikki oma-aloitteisesti sen sijaan, että teen jonkun käskystä.

Perjantaina olin moikkaamassa rakkaita ystäviäni ja Sanna lahjoi minua tällaisella.

Sisälläolevista karkeista onkin jo suurinosa syöty kuten kuvasta näkyy. ;D Aivan ihana tuo muumipurkki!

Käytiinhän me kyllä kaupungillakin perjantaina, sieltä ostin vain alennuksesta GT:stä kahdet sukkikset, joista nyt en katsonut aiheelliseksi ottaa kuvaa.


Niin ja Melinalta sain ylläolevan Kitty-boksin jo aiemmin viikolla. :}

Lauantaina Roope sitten saapuikin tänne ja yllätyksekseni se ketku oli huomaamatta laittanut sängynnurkkaan tämmöisen.


Tuota kelpaa halailla kun herra on rämpimässä metsissä, nyyh!

Eilen (vai toissapäivänä?) tein herran pyynnöstä vihreät kynnet. Tai no oikeastaan pyysin sitä kertomaan millä lakalla teen kynnet ja siitä se idea sitten lähti. ;D


Minun kynsissä hyvin harvoin näkee vihreää, koska en oikeastaan omista (tai ainakin ennen tuota kokeilua luulin etten omista) mitään järkevää (=peittävää) vihreää, mutta olin väärässä!

Kuvassa aluslakkana käytin jo etikettinsä menettänyttä La Femme Beautyn vihreää lakkaa ja Konadit ja töpsötykset tein tummanvihreän koristelulakan avulla. Täällä minulla on muuten myytävänä samanlainen lakka. Lisäksi töpsötyksissä käytin vihreää glitteriä, jota sekoitin koristelulakkaan ja siitä sienellä sitten kynnelle.

Tänään oon siivonnu ihan himona taas koittaen unohtaa sen, että herra lähti inttiin eikä nähdä 4 viikkoon. :I Huoh. Noh, ehkä tämä tästä jossainvaiheessa. Jos saisin toteutettua ne suunnitelmat mitä tälläviikolla suunnittelin, muttei niistä enempää ainakaan vielä, sillä mikään ei ole ärsyttävämpää kuin "hehkutetut" suunnitelmat, jotka eivät koskaan toteudukkaan!

P.s. Taas on saatu uusi kysely päätökseen ja tälläkertaa oli sitten kyse kynsilakkaväreistä joita käytätte.

Yli puolet (57 %) tykkää piristää kynsiä pirteillä väreillä kuten turkoosilla, keltaisella tai shokkipinkillä, hienoa, niin minäkin!

Tummia sävyjä suosii 38 % ja pastellivärit ovat 23 % mieleen.

Maanläheisiä ruskeita jne. sekä ihan muita sävyjä käyttää 11% kumpiakin. Siltikään ei minulle selvinnyt, mitä muita sävyjä nämä 11 % käyttävät? Kenties metallivärejä, hopeaa, kultaista? :o

Ja pistetään taas toki uusi kysely käyntiin eli vastailkaahan oikealle!

Miten sinä vietit ystävänpäivää vai vietitkö mitenkään?

6 kommenttia:

  1. aivan ihanar kynnet ja söpö nalle :)
    vietin ystävänpäivän aika lepposasti, eli koneella :--D!

    VastaaPoista
  2. Kiitokset! No se onkin oiva tapa viettää ystävänpäivää (ja kaikkia muitakin päiviä!) :D

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)