tiistai 21. kesäkuuta 2011

Kuivakukkia, koristeita ja kuulumisia!

Jälleen kerran on aika innovatiivisille otsikoille, näin parin tunnin yöunien jälkeen!

Oon nyt ruvennu suunnittelemaan videoviikkoa ja toiv. saan kuvailtua sinne tulevia juttuja tässä lähiaikoina. Mulla on ollut nyt työjuttuja tässä parin päivän aikana sillee että ne on vieneet mun huomion 110 prosenttisesti, mutta kyllä tää tästä. Oon vaan pakotettu olemaan nukkumassa iltaisin klo 10 aikaan ja se on tällaiselle yövirkulle ihan mahdoton yhtälö ratkaista ja hyväksyä. Kun se herätyskello silti huutaa ennen kello viittä aamulla, niin väsyhän sitä meinaa sitten olla.

Tänään mulle kuitenki saapui CesarsShopista täydennystä piristämään mun väsynyttä päivää, nimittäin Cesarsin pikakuivattava päällyslakka* oli ihan lopussa ja tarvitsin sitä pikaisesti lisää. Jos nyt joku ei tiedä, niin minä vannon tuon aineeen nimeen siitä syystä, että se on ihan uskomattoman toimiva aine ja tämä on ihan minun rehellinen mielipiteeni. Oon testannut monia pikakuivattavia, mutta ne joko ei kuivata tarpeeksi nopeasti tai kuivavat pulloonsa ennen puolta väliä.

Pikakuivattavien lisäksi halusin ottaa testaukseen kuivakukkia. Tein jo söpöt kuivakukkakynnetkin, mutta koska en saanut millään tarpeeksi hyviä kuvia niistä, niin ne jää nyt julkaisematta, koitan jos huomenna saisin vielä kelvollisia kuvia.

Ne kuivakukat ja muut sain kuitenkin kuvattua:



Strasseja, sydämiä, kuivakukkia, paljetteja ja kun ne on vielä pinkkejä -> kuinka olisin voinut vastustaa?

Kyseessä on siis Sinan 6,86 € maksava koristelupaketti *, jonka nappasin tilaukseen mukaan. En hoksannut ennen tilauksen saapumista, että paketissa on myös rusetin (!) muotoisia strasseja, vähänkö söpöjä!
* Tuotteet saatu CesarsShopista

Musta tuntuu että mun jutut muuttuu yhtä kummallisemmiksi omassa mielessäni mitä enemmän kirjoitan, joten lopetan nyt suosiolla. Tarkoituksena oli vain näyttää uusia ihania koristelujuttuja ja kertoa, että oon ollu hiljainen töiden takia, enkä suinkaan siksi että innostus blogiin tai kynsiin hiipuisi.  Sitä ei tapahdu (ainakaan ihan lähitulevaisuudessa).

Koitan nyt ryhdistäytyä kuitenkin, oon laiminlyöny blogia (ja samalla teitä lukijoita) ihan liikaa. Olette tekin kyllä olleet kommentoinnissa huomattavasti hiljaisempia, mutta ymmärtäähän sen kun kesä tulee ja muutakin tekemistä on kun kyttäillä blogeja. Mutta kertokaa nyt silti mitä teille kuuluu ja oletteko testailleet kuivakukkia koskaan tai haluaisitteko testata? :)

14 kommenttia:

  1. Itseäni kiinnostaa kovasti kuivakukat, ja ovat lähdössä minullakin tilaukseen.. Ja itse asiassa mun tuttu pyys mua tekemään niillä jonkinlaiset kynnet, kun se rakastaa katsoa mun tekeleitä :D
    ja blogiasi käyn kurkkailemassa joka päivä, jos kotona satun olemaan ;> ihania pinkkejä koristeita, ja nuo rusettistrassit on ihan parhaita!

    VastaaPoista
  2. En ole kokeillut kuivakukkia, mutta olen tehnyt omia :D Tai siis, kuivattanut itse kukkia pihalta... En ole tosin vielä kokeillut miltä näyttää kynsillä... Mutta ne näyttävät melkein samalta kuin nuo pinkit :)
    Otin siis syreenistä (sellane puu... violetinväriset kukat) pari kukkaa, laitoin kirjan väliin kahdeksi päiväksi ja voila, kuivakukkia! :D ne on sillee hätävara et jos ei jaksa alkaa maalailee tai koristelee mitenkää muutoin, sen kun laittaa kukat kii top coatilla :)

    VastaaPoista
  3. olis kiva kokeilla kuiva kukkia mut mun vanhemmat ei oikee enää tykkää et tilailen netistä. sain just tänään synttärilahjaks siskolta kaks pakettii strasseja ::) kikcsistä :D ostin myös tänään kikcsistä beyunin lakan, ootko itte kokeillu sitä? :)

    VastaaPoista
  4. Ostin ebaystä jokain kuivakukkia, ja tällä kertaa "halpaa ja hyvää" yhtälö ei toiminut. Kuivakukat eivät menneet kynnen muotoon vaan olivat kierossa, eikä pintaa saanut tasaisen tuntuiseksi edes 5 päällyslakka kerroksella!

    VastaaPoista
  5. oon niin huono kaikessa erikoisessa kynsienkoristelussa, että suosiolla jätän kuivakukat muille ja katselen vain kuvia.

    VastaaPoista
  6. Testasin juuri viime viikolla kuivakukkia. Toki ne olivat ihan omasta pihesta poimittuja + itse kuivattuja. Kaikesta huolimatta hienot niistä tuli!!!

    VastaaPoista
  7. Minä taivuin vihdoin paineen alla ja tilasin tuota sun ylistämääsi pikakuivattajaa. Lähetän sulle kananpäitä ja lepakonraatoja jos se ei sitten olekaan hyvä :P Mulla alkaa mennä hermot kun ei löydy Sitä Oikeaa Pikakuivattajaa. :/

    VastaaPoista
  8. Muhmu: Uiui kuivakukista saa kaikkea kivaa aikaiseksi! Hih. :)

    Nails1820: Minäkin oon kokeillu kuivattaa itse! Mutta niissä lähti kuivuessaan väri tai muuttui huonoksi. 8(

    Paula: En ole kokeillut, meidän Kicksissä ne lakat näytti kyllä olevan -50 % joten meinasin ostaa testiin, mutten nyt vielä ostanut kuitenkaan. ;D

    Keijju: Voi ei! Itse meinasin kanssa ostaa eBay-kukkia myös, mutta pitää nyt harkita sitten uudemman kerran ja katsoa tarkkaan keneltä tilaa. :I

    elli: Toiset tekee kyllä upeita kukkaluomuksia noista, olen itsekin ihastellut. :)

    Ansku: Nonniih! :)

    Papu: Hih, toivotaan parasta! Itse en kyllä ole löytänyt tuosta moitittavaa, paitsi ehkä voimakkaan hajun. Toivottavasti sopii sinunkin tarpeisiisi. :)

    VastaaPoista
  9. Meitsil on kukkii, mut viel en oo testaillu 8( Voiskohan siitkii muuten tulla jtn videotutoo jossaa vaihees (=

    VastaaPoista
  10. Geelauksiin on tullut joskus kokeiltua kuivakukkia, pitäisipä taas pitkästä aikaa.. En ole lakkauksiin kokeillut, ja joku tuumasi joskus että isommat ei lakan kanssa edes toimi, että geeliin kannattaa vaan laittaa...

    Odotan mielenkiinnolla kuvaa kuivakukkakynsistä ;)

    Aivan ihana tuo koristesetti, oikeastaan ihan täydellinen, mutta jotenkin lähes 7€ tuntuu suolaiselta, mutta no...Suomessa näistä saa maksaa. :D

    VastaaPoista
  11. jooo, tuol kicksissä oli kans , siks mä ostinki just testii :D

    VastaaPoista
  12. Nebu: Juu voisin koittaa tehdä tutoa taas jossainvaiheessa! :)

    Maryah: Jep voi olla että isot kukat vaatii niin paljon päällyslakkaa ettei näytä hyvälle enää, mutta katsellaan miten mun käy! ;D

    Paula: Jeps. :)

    VastaaPoista
  13. Ei ole tullut ikänä kokeiltua, mutta olisi kyllä kiva :) Tilailut ei ole vielä mun juttu ja kun noita paketteja stockalla näin niin oli kalliimpia... Mutta varmasti joskus tulen kokeilemaan! :)

    VastaaPoista
  14. ^^ Aa niitä myydään sielläkin. :o Ei se tilailu ole loppujenlopuksi vaikeaa eikä vaarallista, kun tilailee luotettavista paikoista. :)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)