maanantai 5. syyskuuta 2011

Mattaisa puolikuumanikyyri

Joku tarkkasilmäinen eräästä videosta hoksasikin että Sonne on hypellyt taas ulos mukavuusalueelta, sillä kynnethän olivat mattamustat.

Kynnet oli eräs päivä ihan pakko saada vetää edes aavistuksen synkemmiksi tässä pinkkien ja neonkynsilakkojen virrassa, joten kynsille pääsi Color Clubin Red Velvet. Oon jotenkin kummallisesti ihastunut siihen lakkaan, koska ihan pelkkä musta lakka ei minua säväytä, toisinkuin musta lakka punaisella glitterillä.

Kynsien mustamaalaamisen jälkeen Roope tuli häseltämään mun kynsilakkapullojen luo ja kyseli jotain Misan mattalakasta ja sen väristä. Siitä se ajatus sitten lähti ja päätin matata nämä kynnet. 



Minua on kovasti kiinnostanut tuo eräissä blogeissa, mm. Manicure Madnessissa ollut puolikuumanikyyri, joten päätin testata sitä itsekin. Otin hieman tippiteippejä avuksi ja rajasin kynnen alareunaan tuollaisen alueen ja lakkasin sen China Glazen Ruby Pumpsilla.



Meinasin ruveta häsläämään näihin vielä jotain koristusta, mutta totesin etten ryhdy pilaamaan tätä yksinkertaisuutta.Täytyy sanoa että pidin näistä paljon ja viihdyin näissä yllättävän hyvin ajatellen sitä, että nämä ovat hyvin kaukana siitä minun perus värimaailmastani, jota kynsissä yleensä noudatan. Kuten jo sanottu, joskus on kiva hypätä pois mukavuusalueelta. :) Musta kyllä tuntuu, että lähiviikkoina oon aika paljonki tehny kynsissä sellaista, jota en ennen ole viitsinyt/tahtonyt/jaksanut, etenkin käsinmaalauksen osalta. Totesin myös, että mulla tuli tuossa juuri Konaditon kuukausi täyteen, hui! :O

Oletteko testanneet puolikuumanikyyriä? Mitä piditte minun tekeleistä? :)


Huom, hoksatkaa myös alla aiemmin ilmestynyt Arvonnan voittajat-postaus. :)

17 kommenttia:

  1. On kyllä mageet vois kokeilla ;)

    VastaaPoista
  2. Sopii sulle kyllä! Ei yhtään sun tyyliset mut toimii :)
    Ja sitten ihan ohi aiheen, kauanko suunnilleen sulle on paketit tullu nailsupplies.us sivustolta? Kiitti jo etukäteen =]

    VastaaPoista
  3. Noi on kyllä hienot. :) Itekki oon meinannu kokeilla, pitääpi sitten kattoa, että millä väreillä.
    Monesti oon nähny just musta+valkosen, mutta toi musta+punanen toimii kans tosi hyvin.

    VastaaPoista
  4. Hii!

    Itsekkin tullut viime aikoina lakkailtua tuota puolikuu manikyyriä ^^

    Se on kiva!


    Ja toimii tavallista ranskalaista manikyyriä paremmin lyhyissä kynsissä (:

    VastaaPoista
  5. Olen kokeillut suht huonolla menestyksellä :D Sain kuitenkin kynsiblogeja lisää lueskellessani vähän paremman hajun hommasta joten ehkä vielä voisin yrittää. Omasi ovat tosi tyylikkäät ja hyvin onnistuneet (: Värit hyvin valitut kyllä myös.

    VastaaPoista
  6. Itse en ole kokeillut puolimanikyyriä, pitääpi kokeilla.
    Ihanat nuo sinun tekemäsi, värit sopivat hyvin yms. Tulee mieleen jostain syystä vampyyrit ja twilight :D

    VastaaPoista
  7. Ihanat noikin, tykkään tosta aluslakasta ♥ Koskas arvonnan tulokset kerrotaan?? :)

    VastaaPoista
  8. Mä en yleensä jaksa innostua puolikuumanista, mutta tämä näyttää oikeasti hienolta! Ehkä se on värien tai koostumusten tai molempien kombinaatio.

    T: Bronwyn, joka on töissä eikä jaksa kirjautua sisään

    VastaaPoista
  9. Todella hienot kynnet ja hyvin onnistunut puolikuumanikyyri:)

    VastaaPoista
  10. tosi hienot! pitää varmaan itekkin kokeilla puolikuumanikyyriä, kun en koskaan ole (:

    ärrrr! tämä ei suostu taaskaan kirjautumaan google-tililleni ;(

    VastaaPoista
  11. Onpas kivan näköiset, hyvin sopii lakat yhteen :)

    VastaaPoista
  12. Tykkään! Vielä kivempi, kuin minun taannoinen mattamustani :).

    VastaaPoista
  13. Ihanat värit olet valinnut, mutta joku muu tökkii vielä minulla noissa puolikuumanikyyreissa. Ehkä minä tarvitsen vielä totuttelua ennen kuin opin niistä pitämään. =)

    VastaaPoista
  14. Jenu: Kiitän, kannattaa kokeilla! :)

    Vilkku: Ehkä n. viikko sen jälkeen kun oon saanu viestin sieltä että ovat lähettäneet paketin. :)

    VJ: Ite en oo törmännytkään musta-valkoiseen, hauska idea! :)

    rosaparks: Totta, tämä näyttää minusta lyhyemmissä paremmille kuin pidemmissä. ;D

    Ine: Kiitän! :)

    Rose: Kiitti, juu niin tulee! ;D

    Iituu: Taisitkin jo hoksata, eli niistä oli oma postaus alempana. ;D

    Bronwyn: Kiitos! :)

    Anonyymi: Tattista! :)

    elli: Kokeile ihmeessä ja kiitos! :)

    Melli: Kiitti! :)

    Sannu: Kävin kurkkimassa, ihana yhdistelmä, voi olla että lainaan sitä joskus. ;D Ja kiitos!

    Rouva T: Kiitti! Juu tämä vaatii itsellekkin vähän totuttelua. ;D

    VastaaPoista
  15. Aika makeet, voisivat toimia Halloween-kynsinä koska tuo Ruby Pumps tekee kivan "verimäisen" efektin. :D

    Itsekin vetäisin pitkästä aikaa tumman lilaa kynsilakkaa sunnuntaina kynsiini, ja olipa outoa pitkän neon/pastelli/pinkki-kauden jälkeen. Pitää vaan yrittää totutella syksyisiin väreihin taas :)

    VastaaPoista
  16. Kuka olet Iituu'?Asutko itä-suomessa?Awws

    VastaaPoista
  17. Celia: Kiitän! Niin vois sopiakkin ja sitten jos vielä tekis kärkii seittikuvion vaikka punaisella. 8]

    Anonyymi: Toivottavasti Iituu nyt näkee tuon. ;D

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)