sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Musta laatikko / Projekti loppunut

Musta laatikko - mistä on kyse?



Kyseessä on pieni kynsilakkasuunnitelma, jonka tarkoituksena on saada minut muistamaan, että haloo, omistat muitakin kuin pinkkejä ja glitterisiä lakkoja. Eli laatikko sinällään ei ole mitenkään ihmeellinen, mutta sen sisältö ja merkitys on.

Olen sellainen ihminen kynsilakkojen ja kynsiroinan suhteen, että en siedä, jos kynsilakat ovat eripuolilla huonetta tai muuten erossa toisistaan. Niinpä päätin tehdä itselleni kiusallani erillisen laatikon jonne keräsin kaikki ne kynsilakat, joita en ole vielä testannut. Testaamisella tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että ne on kyllä kaikki swatchattu kiekolle mutta en ole lakannut niillä omille kynsilleni kuin korkeintaan kokeeksi, esim. yksivärisesti. Yleensäkkään jos en muistanut jonkun lakan kohdalla, että olenko sitä käyttänyt, niin se päätyi tuonne laatikkoon. Koska en siedä sitä että osa kynsilakoista hengailee erillisessä laatikossa niin toivon, että se saa minut käyttämään niitä tehokkaammin.



Kynsilakkoja on omien laskelmieni mukaan laatikossa nyt 44 kappaletta. Nyt päästään sitten siihen laatikon merkitykseen. Tuo laatikko vetää sisäänsä ehkä n. 50 lakkaa, pienempiä lakkoja enemmänkin. Ideana on se, että aina kun ryhdyn lakkaamaan, tarkistan tuon laatikon ensin.

Koitan siis saada testatuksi noita lakkoja suuremmalla vauhdilla kuin mitä tätä nykyä teen. Ja mikäkö minua sitten vauhdittaa? No se, että en saa joutua tilanteeseen, jossa laatikko on niin täysi, etteivät testaamattomat kynsilakat mahdu sinne pystyyn. Jos kynsilakka ei mahdu laatikkoon pystyyn (eli huijauskeinoja ei sallita, ei kynsilakkoja pitkälleen tuonne toisten päälle siis), joudun luopumaan jostain laatikosta olevasta lakasta/lakoista saadakseni sille tilaa. Luopuminen voi tarkoittaa siis a) myymistä b) lahjoittamista c) laittamista esim. arvontapalkintoihin.

Mulla on nyt kuva todisteena laatikosta ja sen sisällöstä, joten pystyn suurinpiirtein tietämään mitkä lakoista ovat siellä tällä hetkellä. Jos edelleen tasan vuoden päästä jokin sama lakka siellä majailee, niin se lähtee myös eteenpäin. Minun huonoksi onnekseni siellä majailee nyt hololakkoja ja kesäisiä sävyjä, joskaan en minä ennenkään ole välittänyt siitä sopiiko jokin lakka vuodenaikaan. ;D

Toivottavasti tällä saan nyt vauhtia itseeni, kun surettaa aina välillä löytää tuolta lakkoja joita ei ole edes muistanut omistavansa ja sitten kokeiltuani ne osoittautuvat tosi ihaniksi. Vaikka kokoelmani ei ole mitenkään ylimassiivinen, niin silti sinne saattaa jokin lakka hukkua tyystin ja huomaan vasta joskus myöhemmin että miten mukava se oli. Ehkä tuo lakkojen  pienempi määrä myös auttaa yhdistelemään erikoisesti niitä, kenties keskenään? Kukapa tietää. :)

Miltäs suunnitelma kuulostaa? Haluaisin myös muistuttaa, että te voitte vahtia minua ja pyytää milloin tahansa kuvaa tuosta mustasta laatikosta, jotta en huijaa. ;D

EDIT: Projektissa kulloinkin mukana olevia lakkoja voitte seurata asialle omistetussa välilehdessä täällä!

38 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoselta jutulta! :D

    VastaaPoista
  2. Mä ilmoittaudun vapaaehtoiseksi lahjoitusten vastaanottajaksi ;)

    Vakavasti... Mulla on kaikenkaikkiaan suunnilleen saman verran lakkoja kun sun mustassa laatikossa. Niistäkin tuntuu tulevan kynsiin aina se sama lakka, ei siis mikään ihme että sun kokoelmistä jotkut lakat jää vaan kaappiin.

    VastaaPoista
  3. Hui kun on iso määrä käyttämättömiä! :D Minulla uudet lakat menee yleensä testaukseen viikon sisään hankinnasta.... :D Tosin en hankikaan lakkoja ehkä ihan niissä määrin kuin sinä. :D
    Tosi kiva idea kyllä :D

    VastaaPoista
  4. Hauska idea :)

    VastaaPoista
  5. Tosi hauska idea! :D itse olen yrittänyt laittaa myös sivuun joitain lakkaraukkoja jotka olen ostanut mutten ikinä kokeillut (niitäkun sattuu olemaan ihan kiitettävän iso joukko). :D Jotenkin sitä vaan tulee tartuttua aina sellaisiin tuttuihin ja turvallisiin lakkoihin kun jotain alkaa kynsiin näpertämään. :3

    http://cuddlycupcake.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvä idea! Itsellä tuppaa välillä käymään niin, että haluaa päästä niistä vanhoista, huonommista lakoista eroon, niin uudemmat jäävät sitten käyttämättä/vähemmälle käytölle :D

    VastaaPoista
  7. Hyvä idea! Ja saat olla varma, että täältä löytyy yksi niistä jotka kyselevät joka postauksessa kahden kommentin verran "siitä mustasta laatikosta"... :D

    VastaaPoista
  8. Tosi hyvä idea :) hihhii voin ottaa Marjiksen kanssa vastaan niitä ylimääräisiä ;)

    VastaaPoista
  9. Saiskos jonnekkin tuonne sivulle vaikka listan mitä sulla tuolla mustassa lootassa on? =)

    Mari

    VastaaPoista
  10. cottoncandy: Eikös! ;D

    Marjis: Hihi, pidetään mielessä. ;DD Ja juu saa homma, tutut ja turvalliset ne ekana osuu käteen.

    vempps: Hih! :)

    Mawwi: Nojuu, kyllä minäkin osaa aina äkkiä tahdon testailla mutta sitten tulee jo uutta entisten testaamattomien perään niin ei ehdi! :D

    marru: Minustakin. :)

    Karkki: Juuri noin, se on vaan helppo tarttua siihen tuttuun lakkaan kuin uskaltautua kokeilemaan uutta! ;D

    Iituu: ;D

    Zerathy: Juu tuotakin olen joskus harrastanut. ;D

    KaniFani: Hihi, hyvä homma niin pysyn sitten oikeilla raiteilla tämän homman kanssa. ;D

    Vilkku: :))

    Jane: Arvasin että varmasti löytyisi halukkaita. ;DD

    Mari: Hei hyvä idea! Voisin tehdä tälle projektille oman välilehden! :)

    VastaaPoista
  11. Miten sul voi olla noin paljon käyttämättömiä? :oo jos ostan lakan, haluun aina kokeilla sitä heti, sit jos oon ostanu kaks lakkaa nii on ongelma aina kumpaa käytän ekaks xd

    VastaaPoista
  12. Joo mulle saa kans ihan mielellään lahjoittaa lakkoja... 8)

    VastaaPoista
  13. Moikka! Todella hyvä idea. Itse olen testnnut kaikkia lakkojani, mutta otampa itsekin tuollaisen käyttöön jos tulee tarvetta. Kysympä nyt tässä, että mitä nuo hopea korkkiset China Glazet eroavat normaaleista? Onko ne pienempiä vai lohkeilevia? :)

    VastaaPoista
  14. Hii! Huippuhyvä idea!!! Teen heti perässä! Hillitsee myös uusien lakkojen ostelua... :)
    Ja tosi hyvä idea laittaa välilehti! Me vahditaan sua kyllä...
    :D
    Tiedotahan aina välillä blogiteksteissäkin, miten projektilla menee!

    VastaaPoista
  15. Tosi hyvä idea! :) Mä aina vaan mietin kun järjestän lakkoja että mitä lakkoja pitäisi seuraavaksi käyttää, mutta silti on paljon käyttämättömiä ja unohdettuja lakkoja. :P

    VastaaPoista
  16. Tutustuin tuohon välilehteen, ja leuka loksahti polviin asti auki: Etkö ole vielä käyttänyt CGn Senorita Bonitaa ja Blue Iguanaa? Iiik! Ihanampia lakkoja saa hakea! Lakkaa äkkiä tai tulen ja käytän niitä puolestasi :D

    VastaaPoista
  17. Haha, kiva idea :D Ja usko pois, mä oon kyllä sua muistuttamassa noiden testailuista 8)

    VastaaPoista
  18. Hyvä idea, voisin itsekin vastaavan tehdä vaikken bloggari olekaan (suunnitelmissa on kyllä joskus ollut perustaa oma blogi, mutta ehkä toistaiseksi vielä omaksi ilokseni harrastelen) ja näkisi kuinka paljon niitä käyttämättömiä todellisuudessa on. :) Varmasti ihan liikaa, ja lisää tulee koko ajan. Voi miksi, MIKSI, viime aikoina on tullut ihan liikaa uusia ihania kokoelmia joista on ihan pakko saada ihanuuksia :P

    VastaaPoista
  19. Anonyymi: En tiedä, varmaan siksi kun tilailen niitä kerralla heti useampia niin ei ehdi käyttää kaikkia kun jo tulee lisää. ;D

    aisku-: Hih. ;DD

    Rossu: Eivät eroa mitenkään, lohkeilevat tunnistaa korkissa roikkuvasta crackle-lappusesta, mutta nämä hopeat korkit on vaan laitettu tiettyihin kokoelmiin, esim. holokokoelmiin, kaleidoscopeihin ja viime vuoden joulukokoelmaan, johon kuvassakin näkyvät pullot kuuluvat. :)

    Eugenia: Tee ihmeessä! Tämä on yllättävän kiva projekti, koska voi oikeasti seurata miten lakkoja tulee käyteltyä. Ja juu tiedotan kyllä blogiteksteissäkin! :)

    LaraC: Sama homma!

    KaniFani: Hih, en ole ehtinyt! :D Blue Iguana tuli viimeisimmässä tilauksessa ja Senoritaa olen muistaakseni kokeillut kerran kynsille ilman koristeluja. ;D

    Rose: Whii! :)

    Aino: Hyvä että ootte heti juonessa mukana. ;D

    Celia: Totta, tämä on hyvä tapa pitää kirjaa siitä kuinka tärkeitä ne lakat on muutenkin. Ja juu viimeaikoina on tullut varsinkin noita jouluun soveltuvia kokoelmia ihan hulluna ja minä tällaisena harakkana olen ihan eksyksissä kun tahdon kaiken. :D

    VastaaPoista
  20. Hyvä idea ! Mielenkiintosel mielel seurailen tät sun projektii :D Luulen et itellein ei ois se käyttö niinkää vaikeet vaa se lakoist luopumiin... Tosin vähemmän mielyttävien värien käyttämiinki vois olla vaikeet. Jotenki sit aina keksii vaa "paremmin" koristelut vaikka pinkkii ku vihreesee :D

    VastaaPoista
  21. ^^ Niin totta, joihinkin väreihin on vaan helppo ja toisiin paljon haastavampi keksiä koristeluita! :o Useammin tulee sitten tartuttua niihin joihin koristelut tulee melkein automaattisesti.

    VastaaPoista
  22. mullekki vois lahjottaa :D oon oikeesti niin köyhä näitten kynsilakkojen suhtee, suurinpiirtei kakskyt lakkaa yhteensä.. :D

    VastaaPoista
  23. mullekki vois lahjoittaa jotai :D joo oon tosi köyhä noitte kynsilakkojen suhtee et moi :D

    VastaaPoista
  24. mä voisin kyllä itekkin ottaa tuon käytännön! tai sitten kun ensin seuraavan palkkapäivän jälkeen tilais kunnon kasan kiekkoja niin sais swatchattua ees nuo kaikki! se on niin helppoa aina vaan ottaa se sama tuttu ja turvallinen lakka sieltä laatikosta -.- en uskalla edes laskee montako lakkaa tuolta löytyy joita ei ole edes avattu..

    VastaaPoista
  25. Heips!
    Tämä on kyllä loistojuttu... ja inspiroiduin ympäristöstä =) eli aijon käyttää tätä vaatehuoneessa! Se on nimittäin kumma kun aina ne samat läjät liikkuu vaikka siellä ois mitä ihanaa seuraavassa hengarissa! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva juttu että sait tästä inspistä vaatteiden kanssa! ;D

      Poista
  26. Mainio idea! Annoin siskolle kaikki lakat, joita en ole pitkään aikaan käyttänyt ja nyt blogiasi selanneena on tullut niitä ikävä!

    VastaaPoista
  27. Toosi kätevä idea! Olen yksi niistä, jolle kelpaavat kaikki mahdolliset lakat ;) Ihan sama minkä värinen tai koostumus mikä tahansa, kaikki kelpaa. Jos sinulla ei ole paikkaa mihin jonkun tylsän tai sellaisen lakan josta et pidä, niin tänne vaan! :) ;D

    VastaaPoista
  28. Hyvä idea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös. ;D Nyt se on jäänyt vähän taka-alalle, tosin edelleen pidän kirjaa testaamattomista lakoista ja koitan testata käyttämättömiä mahdollisimman paljon.

      Poista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)