keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Syksyistä ja värikästä

Eilen kynsiä tehdessäni minulle kävi se tuttu juttu ja päädyin tekemään jotain ihan muuta kuin mihin aluksi tähtäsin. Aluksi tarkoituksena oli kokeilla Wet N Wildilta saatua Lavender Cremeä kynnelle ihan yksinään ja vain pienen pienin koristeluin. Nooh, suunnitelmat muuttuivat kun tajusin, että jos en nyt tee niitä lupaamiani syksy-kynsiä, niin lumikin ennättää jo maahan aiemmin. Niinpä päätin ryhtyä heti tuumasta toimeen ja tehdä syksykynnet aavistuksen pirtsakammilla väreillä.



Pinkki ei ole ehkä se väri jonka ekana syksyyn minäkään yhdistäisin, mutta kuten yllä kerroinkin, niin pohjaväri ei ollut lainkaan suunniteltukaan syksy-kynsiä varten, mutta päätin pohjan silti säilyttää. Kun kerran pohjavärissä vedettiin kirkkaasti yli, niin vedettiin loppukynnetkin, eli kynsissä Wet N Wildin Lavender Cremen päälle töpöteltynä Color Clubin Orange Revengeä sekä China Glazen Happy Go Luckyä.



Töpöttelyn jälkeen iski paniikki - minä en jaksa nyt maalata mitään pieniä lehtiä, ei ei ei. No kaivoin Konadit ja feikki-Konadit esille ja löysin tuon ainoan lehden eräästä feikkilaatasta ja päätin käyttää sitä. Huom, tuo lehti esittää tässä vain ja ainoastaan _vaahteranlehteä_, ei mitään muuta mitä tuo lehti saattaisi joissain muissa yhteyksissä symboloida. Onko muuten Konadin aidoissa laatoissa missään edes olemassa lehtiä, siis tällaisia vaahteran tms. tyyppisiä puiden lehtiä?



Tuosta Lavender Cremestä pakko sanoa, että taisin saada jonkun maanantai-kappaleen tätä lakkaa, koska tuossa sudissa on varmaan 1/3 karvoista vääntyneenä johonkin ihan minne sattuu, joka toi toki tiettyä lisähaastetta lakkaukseen. Ainakaan aiemmissa saman merkin lakoissa ei tällaista ole ollut, mitenkäs teillä? Muuten kyllä tykkäsin, peitti hyvin kahdella kerroksella ja väri on mieleeni, mutta ei ollut kyllä maailman paras levittyjä kuitenkaan.



Täytyy muuten kyllä sanoa, etten ole koskaan ennen odottanut kynsilakkatilausta niinkuin nyt odotan Nailsuppliesin tilaustani. Syy siihen on se, että aluslakkani on täysin finito ja kynsien lakkaamisesta suuren osan vie se, että joudun heittelemään ja pyörittelemään jo ihan pohjaan saakka kulunutta Sechen Base -aluslakkapulloa jotta saisin sieltä mitään ulos tai kynnelle tai siististi kynnelle. Ilman aluslakkaa kun en kynsiä lakkaa, niin sopii toivoa että aluslakka-tilaus olisi piakkoin täällä tai muuten tulee itku seuraavien lakkauskertojen koittaessa.


Noh mutta, miltäs kynnet näyttää? :)
 

EDIT: Muistin että olen tähän töpöttelytekniikkaan tehnyt sanalliset ohjeet täällä, toivottavasti olisi apua jollekkin! :)

34 kommenttia:

  1. tuli kyllä ensimmäisenä joku muu lehti mieleen :D no ei, vallan ihanat kynnet, tykkäisin itsekin hirveesti osata laittaa omiani noin paljon, en vaan ole ihan näin taitava vielä !

    http://liisamarian.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Ovat kyllä tuosta pinkistä huolimatta tosi syksyiset. Ja justiinsa kivan syksyiset, ei liian synkät. Tälläisiä voisin mäkin kuvitella pitäväni! :)

    Mitäs aluslakkoja tilailit? Mä olin kuullu paljon hyvää siitä Poshesta, niin sitä itse odottelen. :)

    VastaaPoista
  3. *tirsk* Kynnet on kyllä nätit, mutta toi lehti ei ole vaahteranlehteä nähnytkään.... ;D

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Kiitos! :D

    liisa: Jotain muuta lehteä se tosiaan oikeasti esittääkin, koitin naamioida sitä enemmän minun tarkoitusta vastaavaksi! :D Ja kiitos!

    ParaDead: Kiitän! Tilailin Orlyn Nail Armorin ja Calcium Shieldin, Color Clubin Stuck On Youn, China Glazen Strong Adhesion Base Coatin. :)

    Papu: ! :D Älä pilkkaa mun yritystä naamioida sitä säädyllisemmäksi. ;( ;D

    Derya: Kiitos paljon, kiva että tykkäilet! :)

    VastaaPoista
  5. Nää on tosi kivat:) Ei oo välii mitä ne lehdet on, mut syksyiset on silti;P Tykkään!:)

    VastaaPoista
  6. Sulonen vaahteranlehti :D Kynnet on kyllä tosi kivan värikkäät! :)

    VastaaPoista
  7. Oooo miten hienot kynnet! Tykkään ehdottomasti! Hyvin olet yhdistellyt eri syksyisiä värejä :)
    Itse jouduin yhtenä päivänä anoppilassa laittaa aluslakaksi päällyslakkaa koska anopilla ei ollut aluslakkaa ja mun oli vaan pakko saada lakata kynnet hehe :D

    VastaaPoista
  8. :D juu-u, tuli täälläkin ekana mieleen ihan muut, kuin vaahteran lehdet :P. hih

    Tosi pirteänkirpeät syksykynnet kuitenkin tuli, tykkään :).

    VastaaPoista
  9. Hei! Miten se aluslakka auttaa? tai mitä hyötyä siitä ikäänkuin on? :)

    VastaaPoista
  10. Iiiihahanat! Rakastan tätä sikinsokin töpöttelytekniikkaa ♥ Mmm mitään vaahteranlehtiä nähnytkään..

    VastaaPoista
  11. Kivat kynnet, syksyiset. :)
    Mustakaan konadeissa ei ole ainoan ainoa puunlehteä..?

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanat kynnet <3 Todella omaan mieleeni, sillä syksyn kunniaksi itse himoitsen taas punaisia ja ruskeita lakkoja. . Taitotaso vaan ei näihin valitettavasti riitä, mutta kyllä niitä ihailla kelpaa.

    VastaaPoista
  13. Ihanan värikkäät ja syksyiset! :D Ihan kuin jo otsikossakin sanotaan...

    VastaaPoista
  14. Voi kun kauniit!! Tosi ihanat!

    VastaaPoista
  15. Vau, tosi nätit kynnet :o

    VastaaPoista
  16. shiny: Kiitos! :)

    Vilkku: Kiitti, juu onhan se toisaalta ihan suloinen. :D

    Nails1820: Tattista! Hih, kai se on minunkin pian pakko keksiä jotain hätäratkaisuja tuolle loppuunkuluneelle aluslakalle! :D

    Sannu: Hih, kiitän! ;D

    Anonyymi: Aluslakka estää värjääntymiä kynsissä, joita voimakkaan väriset lakat helposti kynnen pintaan aiheuttavat. Aluslakka luo myös tasaisen pinnan jolle on hyvä lakata ja auttaa kynsilakkaa päällyslakan ohella kestämään kynsissä paremmin, kun värilakka kiinnittyy siihen. :)

    elli: Kiitti, minäkin tykkään sikinsokin-tyylistä! Ja reps. :D

    Karkki: Kiitos! :)

    Rose: Kiitti! Ei taida olla juu, olisikohan Bundle Monstereissa, vai missähän olen nähnyt, ehkä joissain feikkilaatoissa. :o

    Dahlia: Voi kiitos! Ja hei, olisiko tästä tutosta sinulle apua? :) Nämä eivät ole kovinkaan monimutkaiset tehdä kun vaan tajuaa tekniikan! :)

    Cavachon: Kiitos, hih! ;D

    Anni: Kiitti sinulle! :)

    Aino: Kiitos, kiva kuulla että tykkäätte! :)

    Lotta: Kiitos! :)

    VastaaPoista
  17. Ihanan syksyset! Väreistä tulee heti mieleen vaahteranlehti :)
    Itsekkin sain vihdoin jotain syksyistä lakkausta aikaseksi...

    VastaaPoista
  18. Ihanan syksyiset kynnet :) Ehdottomasti yhet sinun parhaista. Ja minulla kyllä tuli heti mieleen vaan ja ainoastaan vaahteranlehdet vaikka tajusin heti mitä laattaa oot käyttäny. :D Ite oon kerran tehny kaverille juurikin sellaiset kynnet, mihin toi kuvio on tarkotettu. Oli ne oikeesti ihan hienot jos ei sitä pidemmälle ajattele. Ite en kyllä kuitenkaan sellasia itelleni tekis koska siinä leimautuu helposti narkkariksi mitä en todellakaan ole. Miten muuten se CN juttu on mennyt, onko jo rauhottunut? Onko se vastannu yhteydenottoos?

    VastaaPoista
  19. Onpas taa kerran niiin kauniit! Sinä se osaat! <3 ;)

    VastaaPoista
  20. Lilli: Kiitos! :)

    cottoncandy: Äääk, kiitos haasteesta! :D Mulla onkin nyt pari tollasia tässä ollut/tulossa. ;D

    Sazu: Kiitos! Väreillä yritinkin vähän saada niitä näyttämään vaahteranlehdiltä. ;D

    Hantta: Kiitän! :) Tapaus on rauhoittunut, mutta ei edennyt, enkä ole saanut vastauksia sähköpostiini, joten päätin antaa olla koko homman, en jaksa tapella. ;(

    Elisabeth: Aaw, kiitos! ;D

    VastaaPoista
  21. Siis aivan ihanat! Rakastan värikkäitä kynsiä ja nämä todellakin ovat sellaiset ! Tykkään todella paljon :)

    VastaaPoista
  22. Hei ihanat!
    Tuollaisia vois jopa ite käyttää, jossei töissä myrkyt liuottais lakkoja pois.. :D

    Mukavan pirtsakat. :)

    VastaaPoista
  23. Ihanat!:) Mulla on nyt sama ongelma, seche vetelee viimeisiä, ja uuden pitäs pian tulla, en tiiä mitä teen jos seche päättää loppua, en vaa osaa enää lakata kynsiä ilman sitä:D

    VastaaPoista
  24. Tiia: Kiitos paljon! :)

    Welandra: Kiitän! Ja voih, kuulostaa pelottavalta! :o

    Airi: Kiitti! Ja voi ei, se on kamalaa kun alus/päällyslakka loppuu eikä ole uutta varastossa, ää! :I

    VastaaPoista
  25. Tosi syksyset, mut raikkaat! I like! :)

    VastaaPoista
  26. mun mielest laaatassa m20 on joku lehtikuvio :))






    www.glitterikynsi.blogspot.com

    VastaaPoista
  27. Oon miettinyt tämmöisiä töpöttelylakkauksia jo hetken. Siis jotain ruskavärejä joko näin tai liukuvärinä. Mutta sitten se kaatui siihen, ettei mulla ollut oikein mitään lehtikuviota siihen päälle. Eli ei mulle ainakaan tuu mieleen, että konadilla ois sopivaa lehtikuviota...

    VastaaPoista
  28. Iituu: Kiitos! :)

    tuuvi: Niinpä näyttäis, onko ne lehtiä vai jotain höyheniä? ;D

    asetonihuuruja: No tuossa yllä tuuvi mainitsi laatan m29 jossa taitaa olla joku lehteä muistuttava kuvio. ;D Mutta semmosia vaahteranlehtiä tms. ei taida olla :(

    VastaaPoista
  29. Ihana toi pohja ! Ja kyl tulee kovast syksy mielee, kiva ku on värikkäät mut syksyset eikä sellaset synkät :)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)