lauantai 4. helmikuuta 2012

Leo, leoooo!

Leo-kissan omat nimikkokynnet! Otsikko tuli siitä, kun Leo on meillä aina vähän nolona kun sitä moittii hokemalla "Leooooo, LEO!" ja nämä leo(pardi)-kynnet toivat kisun heti mieleen. Leo(nardo) ryhtyy naputtamaan vastaan ja katsoo häpeävällä ilmeellä jos saa moitteita. Raukka oppinut että moitittaessa kuuluu hävetä. ;D

"Älä kato mua kun mä häpeän.."

Noniin jos nyt niihin kynsiin sitten. Mun piti eilen tehdä jotain tosi hienoa ja erikoista mutta toisin kävi, kun China Glazen Something Sweet aiheutti pieniä ongelmia. Meinasin sillä vetäistä nopeasti pohjalakkauksen, mutta lakka alkoi olla jo aavistuksen paksuuntunutta joten lakkaaminen ei sitten tapahtunutkaan niin helposti.. Sain aikaa tuhraantumaan siistiin pohjalakkaukseen niin kauan, että koristelut piti tehdä yöllä vähän yksinkertaisempana kuin aluksi suunnittelin. Nyt ohensin lakkaa ja vaikuttais olevan taas kunnossa. Myönnetään ettei tuo lakka ole koskaa ollut parhaimpia levittyjiä mutta nyt se oli katastrofaalinen. Mun tekis mieli ostaa uudesta ChG:n Electro Pop -kokoelmasta se Dance Baby ja verrata näitä, laadultaan se vissiin vois olla ainakin parempi.






Pohjana siis tuo China Glaze Something Sweet, leimaukset Konadin uudella Vivid Pink-leimauslakalla (saatu) ja m57-laatalla (saatu) ja pilkkuihin laitoin vielä China Glazen White Capia.

Niinkun hoksaatte, tuo Vivid Pink leimaa ihan täydellisesti. Jännitin ensin, että onkohan nämä uudet Konadin metalliset lakat samaa laatua kuin Konadin hopea ja kultainen, jotka ovat mielestäni liian hailakoita leimaukseen, mutta nämä uudethan on ihan perfektoja. Oonkin odotellut näitä metallisia versioita, kivaa vaihtelua noille cremeleimauslakoille, joita jo omistan.



Huomatkaa muuten esim. keskisormessa miten valo vaikuttaa siihen miltä tuo täplien keskellä oleva White Cap näyttää! Se on selkeästi valkopohjainen lakka kultaisella shmmerillä, mutta shimmeriä (tai koko lakkaakaan) ei varjossa oikein näy, toisinkuin jos siihen osuu suoraan valo. Meniköhän hifistelyksi ja tajusittekohan te mitä ajan takaa.. ;D No eniveis tykkään tykkään!

Tykkäättekö te? :}
Ps. Muistakaa 1000 lukijan arvonta! Ootte ihan hurjina jo osallistuneet ja laittaneet kivoja kommentteja, kiitos ihanat. :)

50 kommenttia:

  1. Jep, kyllä tajusin ;) Jos harrastaisin leimailuja niin tuo Vivid Pink olisi hankintalistalla, sen verran kauniin värinen lakka.

    VastaaPoista
  2. ui tsiisus kuin ihanat kynnet :3 <3

    VastaaPoista
  3. Aww Leo on niin sulonen <3 tuitui
    Vivid pink näkyy kyllä hyvin :o Mites ne kaksi muuta uutta lakkaa, joko olet ehtinyt testaamaan?
    Mulla on menossa täydellisen vaaleanpunaisen cremen metsästys. Sullahan noita vaaleanpunaisia lakkoja on, joten mikä/mitkä on sun lempparisi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leo on <3 En oo vielä ehtiny testata mutta kiekolla näyttävät ainakin yhtä peittäviltä! :) Voi nyt pistit vaikean. Tää Something Sweet on ihana, mutta ei ole kyllä laadultaan hyvä. Tykkään myös Color Clubin Yum Gumista. 8]

      Poista
  4. Tykkään tykkään! Ihanat värit <3

    VastaaPoista
  5. Ihana kissa, asento kohdillaan! :D Miten tuo Something Sweet näyttää kynsillä niin tummalta? :o Mun on pitäny tuo lakka tilata varmaan sata kertaa, mutta aina on saanut väistyä jonkun mielenkiintoisemman tieltä. Sellanen vaalea vaaleanpunainen kun kokoelmista puuttuu (tai on, CC:n Pardon my french mutta muistaakseni koostumus oli ihan karmea, vaati 4 kerrosta eikä kuivunut millään).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tott! ;D Ai meinaatko tummalta verrattuna tuohon pullokuvaan? Nää tämä n Up & Away -kokoelman lakat kuivaa pullossa näkyvää väriä tummemmaksi, mulla on ollu mm. Lemon Fizz jonka laitoin kiertoon kun oli ihan liian tumma verrattuna pullossa olevaan. :/

      Poista
  6. Ompa suloinen kisu ♥
    Ja kivat ja yksinkertaset kynnet :)

    VastaaPoista
  7. Millä sie ohensit tota lakkaa? Meinaan tartteisko ostaa semmonen aine, vai miten käy jos koittaa vedellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä juu nää normi kynsilakat tarvii thinnerin itselleen, vedellä ei voi ohentaa. :/ Vedellä voi ohentaa vesipohjaisia, eli esim. noita Orlyn linereitä tai akryylimaaleja (jos oon oikein ymmärtäny), mutta kynsilakat tarviivat thinnerin eli kynsilakan ohentajan, jossa on niitä mitä lie aineita joilla saadaa notkeus takaisin. :)

      Poista
  8. miten söpönä toi kissa oikein osaa olla!! :3 Toi eka kuva on niiin hellyyttävä, sydämeni suli :D

    VastaaPoista
  9. Voi kymmenen kirosanaa kun nämä sinun kissat saa minut niin sekaisin ♥ ♥ ♥ ♥ Ps. Ai niin ne kynnet! Joo! Näpsäkät ja ihan sinun väriset! :)

    VastaaPoista
  10. oijjj älyttömän söpöt leo(pardi)t! (;: ja kisu myös ! ♥

    VastaaPoista
  11. Ihanat!

    Nyt alkoivat himottaa nuo Konadin omat metalliset leimauslakat.. :D

    VastaaPoista
  12. Oi, nämä on tosi nätit ja hempeät! ♥

    VastaaPoista
  13. Tulee ihan kauheita ostohimouksia kun lukee tätä sunn blogia!noi konadin metalliset tahtoo tahtoo! Ja toi sun arvonta <3 täytyy tehä google tili että pääsis osallistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, niin ne monet sanoo että ostohimotuksia tulee tätä blogia lukiessa. ;D

      Poista
  14. Ihanat kynnet jälleen =) Nyt tein vihdoin oman käyttäjän niin ei tarvitse aina anonyymilla kommentoida :D

    VastaaPoista
  15. Oi ihanaa että Konadi on parantanut laadussa! Vois itsekkin sitten tilailla parit metalliset lakat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, toivottavasti olisi tulossa näitä metallisia lisää eri sävyissä! :)

      Poista
  16. Ihanat,kumpa osaisin itekki tehä tuollaiset :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, ei nämä ole vaikeat tehdä ollenkaan, kun tekee tuon Konadin m57-laatan avulla! :)

      Poista
  17. Onpas söpö kisu<3 ja tosi ihanat kynnet :)

    VastaaPoista
  18. onko jäsen sama asia kuin lukija kun en oikee näistä ymmärrä :D

    VastaaPoista
  19. <3 Aiwan mahtavat kynnet <3 Olis kyllä niin mun väriset ja tyyliset.. tämä oli nyt "rakkautta ensi silmäyksellä" mun on nyt melkein ihan pakko saada toi konadin lakka =D
    Ja niin söpö kisukin että.. <3 ..suukko Leolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia ja Leo kiittää kehuista myös! ;D

      Poista
  20. Ihana kuva Leosta, suloinen!!! Ja myös kynnet on todella ihanat, kyseinen kuvio ei yleensä kuulu suosikkeihini, mutta näistä kynsistä tykkään todella paljon. :) Vielä kun saisi tuollaisen vastaavanlaisen Konad-lakan lilana. <3

    VastaaPoista
  21. Ihanat kynnet! :3 Miten sul on aikaa lakata aina niin ihanii kynsii ja oottaa et ne kuivuu..? Ja miten saat tehtyy sun blogist näin mielenkiintosen, ja miten sun kynnet ei tuu uurteisiks ja hirveen keltasiks, kun lakkailen joka päivä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Hih, no tapaan lakata kynnet samalla kun katon esim. telkkaria niin kyllähän siinä ehtii sitten. Ja toki mulla o pikakuivattava päällyslakka apuna, sitä ilman en kyllä pystyisi mitenkään lakkailla näin usein!

      Poista
  22. Voi vitsi kuinka söpöi nää leot on, molemmat tapaukset ! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja Leo kiittää myös kehuista. ;D

      Poista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)