lauantai 25. helmikuuta 2012

Magneettilakkavariaatioita

Mulle tuli nyt tarve päästä vapauttamaan noita magneettilakkoja mustasta laatikosta ja Sannun blogista sainkin idean siitä, että eihän niitä magneettilakkoja ole tosiaan pakko kynnelle koittaa laittaa. Niinpä tein ranskikset, jotka tosin epäonnistui monilla tavoin (unohdin viilata keltaisuudet kynsistä touhutessani keltaisen valon alla lakatessani, en huomioinut kynsieni kaarevuutta, ruttasin kynsien kärjet jne.) joten niistä vain kuva kahdesta säälittävästä sormesta. Eli magneettilakkojen käyttö kynsien kärjessä on poissuljettu minulta, mutta toimii teillä, joilla kynnet eivät ole näin kaarevat.



Kynsillä China Glazen ranskislakan Innocencen päällä kärjissä Instant Chemistry (nimettömässä) ja Drawn To You (peukussa). Nämä magneettilakat oli mulle kyllä suuri pettymys, täytyy myöntää. :/ Mulla on liian kaarevat kynnet näille, magneetti ei riitä sivuille asti kunnolla. Tai sitten mä en vaan osaa, ei sitäkään mahdollisuutta kannata pois sulkea. :D

Ylemmästä magneettilakkavarioinnista edes hieman viisastuneena päätin kokeilla seuraavaa magneettilakkaa siten, ettei mun tarvi saada magneettia taipumaan sivuille asti. Niinpä tein manikyyrin, jossa magneettiraita tulee keskelle.



Näissä on ensin pohjalla China Glazen Tinsel Townia (joka nousi mun suursuosikiksi ihan puskista) ja sitten keskellä raita saman merkin Attraction-magneettilakkaa. Rajasin ne Color Clubin Solid Silverillä (saatu), joka alkaa olla jo niin vanha ja lopussa oleva, että sen kanssa takkusin hieman myös. Magnetointi kyllä onnistui nyt hyvin, kun ei tosiaan tarvinnut yrittää sivujakin saada tällä magneetilla tehtyä. Seuraavaksi voisin magneettilakoilla kokeilla vinomanikyyriä, koska siihenkään ei tarvitse koittaa koko kynnen alueelle sitä magneettia.

Jotenkin tää magneettilakkojen kanssa touhuilu saa mut kuitenkin aina strömsöilemään huolella, joten kunhan saan viimeisenkin magneettilakan mustasta laatikosta ulos, niin mietin kahdesti iskenkö näitä enää koskaan kynsilleni. Harjoituksen puutetta toki osittain, mutta ihan rehellisesti sanottuna myös tämä johtuu ihan siitä, että mun kynnet on todella kaarevat, magneetin teho ei vaan riitä. Jos mulla olis lyhyet kynnet, niin mahtaiskohan sitten toimia, koska ei nää sitten olis ehkä niin kaarevatkaan kuin kärjet on.

Eli once again, idea kiva, toteutus hieman mättää. Katsotaan mitä näille magneettilakoille tapahtuu, mietin toisaalta että iskisin osan lakoista myyntiin mutta sitten mietin että sama kai olisi pistää sitten koko setti samalla. Tai sitten opettelen käyttämään näitä.. Tai tai tai.. No katsotaan katsotaan. ;D

Oletteko te tehneet tuttavuutta magneettilakkojen kanssa tai kiinnostaako moinen konsepti teitä lainkaan? :o

40 kommenttia:

  1. Kiinnostaa kyllä magneettilakkojen kanssa työskentely mutta oon aika varma että en osaa.

    VastaaPoista
  2. noi magneettilakat ois kyl tosi makeita, haluaisin :) mut en sitte tiiä oonko ikinä ostamassa vaikka lyhyet kynnet omistankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, on ne kivoja kyllä jos vaan saa kuviot onnistumaan. :)

      Poista
  3. Musta noi magneettilakat on tosi jänniä :D Pidän kylllä tosi paljon! En kyllä itse omista, mutta kovasti haluaisin! :))

    VastaaPoista
  4. Magneettilakka vois olla mielenkiintoinen tuttavuus vaikka aika paljon kaarevuutta löytyy omistakin kynsistä. :) Mutta kaikkea pitää kokeilla. Ei vaan ole tullut kaupoissa vielä vastaan joten netistä pitäis varmaan tilata ni enpä ole saanut aikaiseksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei näitä kyllä oo mullekkaan kaupoissa tullu vastaan vaikka on näitä vissiin jossain, mutten yhtään tiedä missä tai minkä merkkisiä. :o

      Poista
    2. Helsingin stocalla ainakin oli oisko ollu layla merkkisiä magneettilakkajo 16,50 euron hinta vaan kirpasi jos ei kuitenkaan tykkkää ni jätin sitten sinne.

      Poista
  5. kiinnostaa kyllä! en vain tiedä että miten noita käytetään niin olisi kiva saada vaikka tuto noista! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuton voisin tehdä jos osaisin itsekkään näitä kunnolla käyttää. ;D

      Poista
  6. Ei iske muhun. (; Tuskin tulen ikinä ostamaan ainuttakaan, jos kerta ei kaarevissa kynsissä toimi. Mun kynnet kyllä sen verran kippurat kärjistä, että oksat pois! :DD

    VastaaPoista
  7. Itseä ei magneettilakat ihan kamalasti houkuttele, vaikkakin on jännä nähdä mitä muut niistä keksii. Vaikuttaa kohtuullisen vaikealta ja se, että pitäisi ostaa uudet lakat ja magneettisarja vähän tuntuu epämukavalta. Jotenkin semmoiselta aika rajoittavalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se oli vähä hämäävää että piti ostaa erikseen se magneetti. o.O Toisaalta tässä magneetissa on samassa 3 eri kuviota, eli sinänsä kiva.

      Poista
  8. magneettilakat ovat kyl jänniä, mutta tuskimpa tulen koskaan omistamaan..tykkään kuitenkin kuvioista ja ihailen kuinka kauniit kynnet niitä käyttäessä tulee.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kuvioista minäkin tykkään jos vaan olisivat helppokäyttöisempiä..

      Poista
  9. Kiva idea käyttää magneettia vain osaan kynttä!

    Itse olen kokeillut vain yhtä Layla-merkkistä magneettilakkaa ja tykästyin kyllä kovasti! Jos olet oikeasti myymässä tämän setin, niin olisin ehdottomasti halukas ostamaan=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Layloja minäkin olen katsellut. ;D Ja juu, katsellaan mihin päädyn näiden kanssa. :)

      Poista
  10. Aluksi innostuin magneettilakoista, mutta olen lukenut niistä niin paljon negatiivista että taitaa omalta osaltani jäädä ostamatta.

    Nuo raitakynnet on kyllä hienon näköiset :)

    VastaaPoista
  11. Haluaisin noita magneetti juttuja. Mutta luulen että en tule ostamaan. Kun en tiedä miten niitä edes käytetään. :) Mutta Sonne, olisko mahdollista että tekisit tuton noitten käyttämisestä? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisin mielelläni, jos osaisin itse näitä kunnolla käyttää, mutta en uskalla neuvoa hirveästi kun en itsekkään ole omiin tekemiini tyytyväinen. ;D

      Poista
  12. joo, mä kanssa mielellään kattelen mitä muut noilla puuhaa, mut en tykkää niin paljon että itelleni hankkisin! =) en oo ylipäätään niin kovin metallilakkojen ystävä....

    VastaaPoista
  13. Siis miten nuo magneettilakat toimivat? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teoriassa siten, että lakkaat kyntesi tällaisella magneettilakalla ja laitat sen lähelle magneetin, joka muodostaa märän lakan päälle kuvion. :)

      Poista
  14. Mulle on tullu semmonen fiilis että moni on ollut aika pettynyt tähän CG:n magneettilakkasarjaan :/ mulla on itellä kans tosi kaarevat kynnet ja Laylan magneettilakoilla oon kyllä saanu ihan hyvin kuviot koko kynnelle, oisko niissä sitten voimakkaampi magneetti, mene ja tiedä :> Katsoin muuten aika kauan aikaa tuota viimeistä kuvaa koska nuo raidat näyttävät ihan valon heijastuksilta ja luulin että koko kynnellä on samaa lakkaa :D en siis erottanut noita linerilla tekemiäsi raitoja ensiksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin taitaa olla ihmiset pettyneitä tähän kokoelmaan enemmänkin. :/ Hah, mä katsoin kanssa että ikävästi valo osuu, että näkeekö noista mitään.

      Poista
  15. Itse juuri kokeilin tällä viikolla Alessandro-merkkistä magneettilakkaa! Toimi se ainakin hyvin :)
    Selailin muuten blogiasi läpi ja tosi kivoja kynsiä teet! :) Sait musta uuden lukijan ;)

    Oisi kiva jos jaksaisit käydä katsomassa mun blogin myös :)
    naked-nails.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alessandroista en olekkaan kuullut. :o Ja kiitos, käyn katsomassa. :)

      Poista
  16. onko noissa voimakas toi magneetti? :o Mä en kyllä vieläkään tajuu ihan noita, että voisitko vaikka tehä jonkun magneettilakkaus videon, jossa selittäisit näitä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ilmeisesti voimakas magneetti, mulla ei oo vertailukohtaa oikein kun nää on ekoja magneettilakkoja joita käytän. Mä voisin ehkä tehdä sitten kun/jos opin näitä kunnolla käyttämää. :D

      Poista
  17. Olen kuullut että tuo chinan magneetti ei ole se paras kaikista. Saattaa johtua siitä magneetistakin, koska se on kuulemma heikko. Mutta kivat kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin oisin kuullut että ois heikompi kun muut, toisaalta tästä kuviosta tykkään enemmän kuin muiden näkemieni magneettilakkojen tekemistä tuloksista. :o Kiitos!

      Poista
  18. Itse en ole kovinkaan innostunut noista magneettilakoista, sillä veikkaan että jäisivät minulta käyttämättä samoin kuin crackle-lakat. Tykkään tehdä selkeämpiä ja näyttävämpiä kuviointeja itse, vaikkakin tykkään magneettilakkojen ulkonäöstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen. :) Tosin mä kyllä tykkään melkein kaikenlaisesta kynsiin liittyvästä, kivaa vaihtelua kun on niin paljon mahdollisuuksia. D;

      Poista
  19. Sen yhden magneetti lakan omistan ja toista en osta! Ei oo sitten yhtään mun juttu vaikka siinä mun omassa onkin kaareva magneetti :D

    VastaaPoista
  20. Ihanat kynnet! :) Saako noita magneettilakkoja kaupoista vai joutuuko netistä tilaamaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuulemma jotain magneettilakkoja saa, itse en ole nähnyt, mutta näitä ChG:tä ei saa Suomesta ollenkaan tietääkseni.

      Poista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)