perjantai 30. joulukuuta 2011

Pastellitaivas

Whii päätin pitkästä aikaa töpsötellä kynsille eri väreillä koko kynnen mitalta. Ajatus lähti oikeastaan siitä, että erehdyin lakkaamaan kynnet China Glazen Agent Lavenderilla, joka ihanasta väristä huolimatta on laadullisesti surkein tietämäni kynsilakka. En ikinä muista sitä, kun tuijotan sen sävyä pullossa, mutta kynnelle levitettyäni muistan, miksi kyseistä lakkaa ei usein tule käytettyä: siveltimen viirut ovat kamalat, lakka levittyy hirvittävän epätasaisesti jne. Piti siis keksiä koristelut, joissa saisin jäljet piiloon mahd. hyvin ja töpöttely toimiikin siinä.



Kynsissä minulla töpöttelyssä tuon Agent Lavenderin lisäksi samalta merkiltä White On White sekä Bahamian Escape.



Onnistuin myös kadottamaan johonkin siveltimen, jolla tapaan siistiä lakkausten reunat, joten jouduin lainaamaan yhtä akryylisivellintäni ja onnistuin sulattamaan puolet sen punaisesta väristä kynsilakkapulloon.. Ei näin. Pitänee hankkia uusi sivellin pikimmiten.



Mulla tuntuu olevan pää tekstin kirjoittamisen suhteen ihan tyhjä, ainoa mitä saan sanottua näitä kuvia tuijottaessani on että "nämä näyttävät livenä kivemmilta" mutta välttelen tuota sanontaa aina hamaan loppuun saakka, koska vihaan sitä. :D Mutta tosi on, että en saanut ihan yhtä kivoja kuvia näistä otettua, kuin nämä ehkä ansaitsisivat.






Mulla on postausidea huomiselle, jos jaksan ja ehdin tehdä niin huomenna sitten katsellaan sitä. Pidemmittä puheitta, mitä piditte kynsistä? :)

22 kommenttia:

  1. Tosi kivat ja hienot, vaikka ovatkin yksinkertaiset!(:

    VastaaPoista
  2. Oikein viehättävät kynnet! :) tuo lakka on kyllä mielettömän ihana pullossa. Onkohan kaikki laadultaan surkeita, vai olisiko sinulle sattunut joku maanantaikappale.. :)

    VastaaPoista
  3. Oi, nämä ovat sievät! Tosi suloiset ja herkät, tykkään :)

    (Ja odotapas kun saat käsiisi Models Ownin Aqua violetin, niin sulla on uusi koostumukseltaan-maailman-surkein lakka...)

    VastaaPoista
  4. Tosi nätit♥ :) Sopii sulle ♥ :3

    VastaaPoista
  5. Awww ihanat kynnet <33 Mäkin satuin tekemään tänään töpöttelykynnet, mutta pinkkilila -teemalla.
    Mulla toimii 'siistimis siveltimenä' sellai lattapäinen vesivärisivellin, jota oon leikannut kolmiommaksi. Vesivärisiveltimiä löytyy kokonainen pakkaus, joten ei ainakaan ole pulaa, jos tämänhetkinen katoaa. ;)

    VastaaPoista
  6. Nam nam namiskuukkeli, ihanat. <3 (=
    Tulee talvi ja luistelu mieleen!

    VastaaPoista
  7. jensku: Kiitti! :) Yksinkertainenkin on usein yllättävän nättiä! :)

    Tampsu: Kiitän, niin kyllä on talviset. :)

    Muhmu: Kiitoksia! Mietin samaa ja toivon että olisi joku maanantai-kappale, koska sitten voisin ostaa jopa toisen pullon jos se olisi parempi. :o

    Papu: Kiitän! :) Oivoi, tarkoituksena oli niitä uusia Modelsin lakkoja ostaa, nyt vähän pelottaa. ;D

    Kukkakynnet: Kiitos! :)

    elli: Kiitti! Hih. ;D Minäkin löysin nyt tuon siveltimen onneksi! ;D

    VastaaPoista
  8. Seepro: Kiitos sinulle! Kieltämättä tulee mieleen. :)

    VastaaPoista
  9. Ihan kuin pilvinen taivas! :)

    VastaaPoista
  10. Ihanat kynnet! Selailin sun kynsilakkavarastoas, ja siis, vau!. Itellä just rapsahti satanen rikki. Mutta oon tyytyväinen, että kaikki on oikeastaan jotain merkkiä. Eikä jotain mössöpulloja.

    Mutta siis piti kysyä, että mitä teet tyhjillä pulloilla? Tai varmaan värilakat harvemmin loppuu, mutta nää alus- ja päällyslakat? Heitätkö pois vaan vai mitä teet?


    Ite harmikseni alussa heitin kaikki pakkausmateriaalit ja ne ebaykirjekuoret roskiin. Ja nyt huomaa, että varsinki niitä kuplamuovikirjekuoria tarviikin aina silloin tällöin..

    VastaaPoista
  11. Hei! Anteeksi amatöörimäisyyteni kynsiasioissa mutta voiko jonkun tietyn merkin, tietyn sarjan eriväreissä olla laadussa eroja? :) Sinun kyntesi ovat aivan mielettömän taitavasti tehtyjä, on kiva käydä aina välillä kurkkaamassa mitä hienoja olet taiteillut.. :)

    VastaaPoista
  12. Tosi hauskat kynnet! Ootko laittannu mattapäällyslakan tohon päälle? Näyttää ainakin ihan siltä :)

    VastaaPoista
  13. Tosi söötit kynnet! Pienenä vinkkinä heittäisin, että laadultaan surkeat mutta kivan väriset lakat voi kuluttaa frankenlakkojen sekoittelussa! Tosi hauskaa puuhaa, mä oon jo koukussa :) Yhdistin juuri pari vanhaa ja vetistä pulilakkaa ihanaan, mutta auttamatta kuolemaa tekevään Lumenen Aaltojen Lauluuni. Sekoitus oli tosi erikoinen, sinertävä kulta runsaalla pinkillä shimmerillä. Koska lakka oli silti vähän tylsä, lorautin joukkoon vähän ChGn uutta Blonde Bombshelliä. Näin parista tyhmästä ja parista ihanasta lakasta syntyi oikein söpö lisä hyllyyn. Suosittelen tätä "harrastusta" lämpimästi!

    VastaaPoista
  14. Aivan ihanat ! ♥ Itselle ei ole tullut mieleen töpötellä toista lakkaa koko kynnelle, mutta pitääkin kokeilla : )

    VastaaPoista
  15. oi miten ihanat kyneet! Tykkään sinisestä ja muutenki nuo on tuommoset kivat tyksinkertaset talviset, mutt silti mielenkiintoiset!:)

    VastaaPoista
  16. Kivat noi:)
    Voisitko muuten swatchata Color Clubin It`s A Hit:in, joka on mustassa laatikossasi? Mielenkiintoisen näköinen lakka...

    Emilia

    VastaaPoista
  17. Anonyymi: Eikös! Se minullekkin tuli ekana mieleen. :)

    eerika: Tattista! :) Juu heitän pois, kuivatan ensin korkki auki ja roskiin. Pieniä pulloja (Dependin) olen pessyt franken-käyttöön. :)

    Anonyymi: Kiitos sinulle! Kyllä niissä voi eroja olla, varsinkin jos samassa kokoelmassa on erilaisia lakkakoostumuksia, esim. cremejä ja shimmereitä, niin voi hyvinkin olla laadultaan erilaisia. :)

    Vilkku: Kiitti, en ole matannut näitä. ;D

    KaniFani: En ole edes ajatellut, että voisi tehdä frankeneita noista huonolaatuisistakin, mutta tattista vinkistä! Olen kyllä joskus frankeneita sekoitellut pullojen lopuista. ;D

    pieni tulitikkutyttö: Tattis ja kannattaa kokeilla, tulee aina vähän erilainen tulos! :)

    Tuntsa: Kiitos! :)

    Emilia: Kiitos! Voisin kyllä ja on aikeissakin käyttää sitä tässä lähitulevaisuudessa! :)

    VastaaPoista
  18. Nätit kynnet, vaikka ovatkin yksinkertaiset :)

    VastaaPoista
  19. Hämmentävää, tai siis ostin joskus jonkun kynsilakkakirpalta Agent Lavenderin, ja se on kyllä laadultaan mielestäni CG:n parhaimmistoa levittyvyydessä ja peitossa. 2, ehkä joskus 3 kerrosta vaatii. Siulle on varmaan sattunut tosiaan joku maanantaiversio.

    Mutta ihanat kynnet jälleen kerran, harmi kun itsellä ei ole helmenpuolikkaita ollenkaan (vielä). Aina kun katsoo sinun helmikoristeluja, niin himottaisi itsekin tehdä samanmoisia koristeluja :)

    VastaaPoista
  20. Ihanat värit ! Näist tulee kyl tosiaa iha mielee taivas :D Vaikka onki yksinkertaset, nii ei oo tylsätkää ku oot väsänny noit helmirykelmii sinne tänne kynsii =)

    VastaaPoista
  21. Rose: Kiitti! :)

    Rva Melli: Oho! Varmaan mulla on sit joku maanantaikappale, epistä! :D Täytynee joskus hankkia uusi pullo jostain. Harmi että meinaa olla vaikea löytää noista e-kaupoista, joissa normaalisti asioin. :(

    Nebu: Kiitti! Ajattelin kanssa eka että täytyy keksiä jotain tuohon päälle ettei ole ihan tylsät, mietin Konadin yksisarvisleimojen ja helmenpuolikkaiden välillä ja valitsin sitten jälkimmäiset. ;D

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)