sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Piano-kynnet + kolmenlaista asiaa (infoa + kirppis + arvonta)

Olen erittäin epämusikaalinen, en osaa soittaa tms. mutta tykkäsin silti piano-kynsistäni jotka tuossa yksi päivä väkersin.



Tein nämä itseasiassa jo ennen pääsiäiskynsiä, mutta halusin julkaista pääsiäiselle pääsiäiskynnet joten nämä tulevat sitten nyt.

Käytin näissä Oumaxin akryylimaaleja (saatu) sekä NYX Girls -merkin lakkaa Hibiscus (saatu).



Muuten minusta onnistuivat ihan kivasti, mutta nuo akryylivärit eivät kyllä kynnen kärjessä kauaa pysy kulumattomina, sen suhteen lakoilla olis ollu kätevämpi tehdä. Unohdin kyllä laittaa top coatin kärkeen, joten syy on myös siinä, kun nuo akryylimalit eivät kauaa kestä ilman sitä. Olisin mieluusti pitänyt näitä vähän kauemminkin kyllä. ;D

Tuo NYXIN Hibiscus olikin hassu tapaus. Ensinnäkin, se kuivaa pullossa näkyvää versiota huomattavasti tummemmaksi mielestäni, pullossa näytti paljon vaaleammalta. Toinen mihin kiinnitin lakassa huomiota oli sen sivellin, joka oli viistopäinen. Ensin mietin että onkohan se jotenkin mennyt poikki, kuuluuko siinä olla semmoinen kun aiemmin kokeilemissani kys. merkin lakoissa ei moista ollut, mutta kokeillessani sitä kynnelle sitten totesin että ihan tarkoituksellista se kai on. Viistopäisellä oli muuten huomattavasti helpompaa saada kynnelle reunat tasaisiksi! En ole törmännyt moiseen aiemmin muilla merkeillä, ihmettelen suuresti. ;D Se sivellin vaatii ensin totuttelua, mutta onkin sitten helpompi käyttää kuin neliömmät siveltimet.

Asia 1. Uuu, sain eilen kuulla että olin päässyt Shiny Nail Art -blogissa finaaliin eräässä lakkauskilpailussa, jee! Harvemmin osallistun lakkauskilpailuihin, mutta nyt oli palkintona ihania Essien lakkoja, joten pakkohan se oli. ;D Kilpailun teemana oli naiselliset kynnet ja mielestäni toteutin teemaa tosi hyvin.

Käykää katsomassa ja äänestämässä mielestänne parhaita kynsiä täällä, myös äänestäjien kesken arvotaan palkinto! En tässä sen kummemmin korosta mitkä ovat minun kynnet, osa varmasti ne tunnistaakin tuolta kun olen aiemmin esitellyt ne blogissa viime teemaviikolla, mutta toivoisinkin mieluiten että äänestätte ihan oman tunnon mukaan niitä parhaimpia. :)



Asia 2. KIRPPIS on tulossa jossainvaiheessa, en ole nyt kotona joten en osaa vielä tarkemmin sanoa ajankohtaa, mutta sanoisin että seuraavan parin viikon aikana. Ajattelin omaa työtaakkaani helpottaakseni jakaa kirppiksen kahteen eri päivään, ekana päivänä kaupan ovat lakat ja seuraavana koristeet. Kirppiksestä tiedottelen sitten paremmin, viimeisimmät tiedot ja tällaiset lyhyet päivitykset löydätte aina täältä Sonnelan FB-sivuilta.


Asia 3. Mulla on ollu pidemmän aikaa jo mielessä kesäinen arvonta, joten tehdäänpä niin että kun seuraava satanen menee Blogger-lukijoissa rikki, niin pistetään käyntiin arvonta, joka on avoin kaikille, myös anonyymeille! :) 

35 kommenttia:

  1. ihanat, taas kerran ♥

    VastaaPoista
  2. Onpas hauska idea ja kivan näköiset kynnet, wau! :)

    VastaaPoista
  3. ihanat kynnet <3 ;)

    VastaaPoista
  4. Tykkään! Noi kynnet on ihanat, ja muistuttaa rakkaasta harrastuksesta, mistä tulikin mieleen et tällä hetkellä pitäs olla harjottelemassa mutmut (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Hih, osaisinpa mäki soittaa jotain. ;D

      Poista
  5. Ihanat kynnet, ja onnea finaaliin pääsystä!:)
    http://somethinglikenails.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Hienosti tehty noi kynnet, tosi kivat! :)

    Ja onnea tuohon finaaliin, tunnistin kyllä heti sun kynnet sieltä ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon! ;D Mää arvelinkin että ne voitaisiin sieltä ehkä tunnistaakkin. ;)

      Poista
  7. Hehe, tosi hauskat! :)) En oo kyllä missään vielä tuollaisiin törmännyt eikä olis ittellekään tullut mieleen.. hienot!

    VastaaPoista
  8. aivan ihanat noi kynnet! :3

    VastaaPoista
  9. mä just aattelin tulla sulta kysymään että oisko blogi kirpistä tulossa kun harmittaa niin hitosti kun en my dream nailsin kirpikselle ehtiny. hymy nousi melkeen korviin asti kun huomasin ton kirppist ja arvonta kirjotuksen :D jeeeee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, hyvä juttu että kirppis kiinnostaa! ;D

      Poista
  10. Upeat, sinä olet niin taitava! :)

    en malta odottaa kirppistä!

    VastaaPoista
  11. Kuinka paljon bloggerlukijoita on nyt?
    Olen lukijasi blogilistan kautta eli saanko osallistua tulevaan arvontaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taitaa olla jotain 1537 tms. ja juu saat, ihan kaikki saavat osallistua tulevaan arvontaan, joka pärähtää käyntiin kun 1600 lukijaa menee rikki! :)

      Poista
  12. 63 lukijaa tarvitaan vielä! :) Täytyy ehdottomasti pysyä kuulolla kirppistä varten :D

    VastaaPoista
  13. Ihanat! Täytyy kokeilla tällaista joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kokeile ihmeessä! ;)

      Poista
  14. nätit :) toi hibiscus on tosi kivannäkönen! tuli siitä mieleen että mulla on vaan 3 pinkkiä lakkaa, vaikka pulloja on yli 60. :'D ehkä siinä on tuleva pinkkini?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on kyllä hyvälaatuinen creme ja kivan värinen, joten miksipä ei! :)

      Poista
  15. Tuo pinkki lakka on aivan ihanan sävyinen ! :)

    VastaaPoista
  16. Tuli muuten mieleen ku mulla on sellanen muistikuva et oon joskus lukenu sun blogista ettei noita Essien lakkoja tunnu saavan oikein mistään, voin kyllä muistaa väärinki, mut eilen just kävin citymarketissa nii ihastelin ku oli iiiiiso hieno hyllyllinen niitä siellä ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees nykyään niitä saa Citymarketeista, Anttiloista yms. koska Loreal osti Essien ja toivat sen marketteihin!:)

      Poista
    2. Sehän on mahtavaa ! :) ostin eilen ton Essien mattalakan ku ei ollu cittarissa muuta matta top coatia.. Tosi kiva ja toimiva!

      Poista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)