sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Käyttämättömien ABC-haaste: U

Hiphei, sairaan kiireinen viikko takana minulla. Sain gradun ähellettyä kirjoihin ja kansiin ja tarkistukseen, muutto suoritettu eilen ja venäjäähän se pitäis vielä huomenna osata, kun olis vielä viimeinen tentti. Sitten mun koulu on niinku ihan virallisesti ohi, wohoo! Tuntuu aikas mahtavalta näin 18 koulussa vietetyn vuoden jälkeen (herranjumala, oonko mä jo näin vanha).





Kynsillä:

Dollish Polish - Unicornification (glitter)
Sally Hansen - Crushed (matta, saatu)
+ strassit



Kynsilakkojakin on tullut hankittua ja saatua testiin uusia tässä viime aikoina ja koetan saada niitä esittelyyn. Mulla ois tulossa esittelyyn uutuuksia mm. Fabylta ja uudelta merkiltä, Sinful Colorsilta! Sinfulin lakkoja mulla on ollut aiemminkin käytössä ja nyt toukokuusta lähtien niitä saa taas Suomesta tauon jälkeen, joten ajattelisin, että nää arvostelut voisi kiinnostaa teitä.

Tämän päivän kynnet on tehty kahdella eri lakalla. Pikkurillissä ja etusormessa mulla oli glitter, Dollish Polishin bloggaajakokoelman Unicornification. Aivan ihana tähti-höttö-vaaleanlilalakka, vaikka olisinkin toivonut parempaa peittävyyttä tältä. Kynsillä kolme kerrosta, joka ei ihan peittänyt mun kynsiä. 

Sally Hansenin Crushed on sen sijaan Velvet Texture -kokoelman lakka, joten se kuivuu tuollaiseksi samettisen mattapintaiseksi. Tää kuivui niin nopeasti, että ei tosiaan tarvinnut odotella yhtään ja se teki osittain lakan levittämisestä hieman haastavaa. Tämä pinta varmasti jakaa mielipiteitä, se on tosiaankin mattaisa ja tekstuurinen. Mun silmää tää tekstuuri miellyttää, tykkään kaikesta erityisestä! Koristelin tekstuurikynnet vielä tähtistrassein.

Mitä tykkätte kynsistä, onko Crushedin pinta teidän mielestä ihanan erikoinen vai liian erikoinen? :)

4 kommenttia:

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)