perjantai 29. heinäkuuta 2016

Persikkaa ja kultahippuja & asiaa blogin tulevaisuudesta

Yksi parhaista väriyhdistelmistä kesään on mun mielestä kultainen ja persikka.





Kynsillä:

Essence - Ice Cream Party (persikka creme)
OPI - The Man With The Golden Gun (kultahippulakka)





Pohjaksi laitoin Essencen persikkacremen, en muista koska tämän ostin, mutta tää pääsi kynsille nyt ekaa kertaa. Tän päälle keksin heittää OPI:n kultahippulakan, tätä tulee tosi harvoin käytettyä nykyään! Se on ongelma ison lakkakokoelman kanssa, että kivoja lakkoja on niin paljon, ettei kaikkia ehdi millään käyttää. :/

Oon nykyään semmoisessa työssä, että kynnet ei pysy hyvänä päivää pidempään. En tiedä, onko se jotenkin vaikuttanut lakkausintoon, kun tuntuu, ettei nykyään muka ole aikaa kynsille niin paljon kuin ennen. Aloittelen elokuun lopulla myös toisen työn tähän rinnalle, katsotaan miten se vielä vaikuttaa kynsiin vai vaikuttaako mitenkään. Toivon kovasti, että pysytte blogin rinnalla ja tiedänkin että te siellä olette, vaikka kesäkiireet ja muut ovat selkeästi näkyneet kommentoinnin vähyydessä. Täytyy myöntää, että on toki harmillista, kun pohtii usein postauksia tehdessä että kuinka moni jaksaa blogia vielä seurata. En ole blogin lopettamista aktiivisesti pohtinut, mutta toki se syö motivaatiota postata, kun kuvien otto, kuvankäsittely ja postaaminen vie kuitenkin aikaa ja jos ei saa palautetta, niin alkaa pohtia, onko tehty työ turhaa, onko kynsistä ihmisille enää iloa vai mihin aktiiviset kommentoijat ovat hävinneet.


Olisi aivan ihanaa, jos viitsisitte jättää puumerkkiä tähän alle, jos vielä olette mukana blogin menossa! :)
 

58 kommenttia:

  1. On kyllä kaunis yhdistelmä :3 Täällä ollaan ainakin mukana vaikka nolottavan usein unohdankin kommentoida x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :3 Ymmärrän kyllä, ei sitä muista aina kommentoida. :'3

      Poista
  2. Täällä ollaan kyllä! Itse olen vain niin laiska kommentoija kun yleensä luen postaukset puhelimella, että jään herkästi hiljaiseksi seuraajaksi. Puhelimella on niin halkalan tuntuista lähtä näpyttelemään tekstiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että oot mukana! Toi on kyllä totta, puhelimella ei tuu niin kommentoitua. :o

      Poista
  3. Mä tykkään lukea sun blogia, vaikka meillä onkin aika erilainen lakkaustyyli. Mä oon tykännyt kovasti pitsikynsistä, jotka teit jokin aikaa sitten, vaikken kommentoinutkaan niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva kuulla ja ihanaa että kommentoit nyt! :)

      Poista
  4. Mie oon tätä seuraillut innoissani :) Ihana katsella erilaisia kynsiä, kun en itsekään töissä pysty kynsilakkaa käyttämään, joten ei myöskään tule lakattua ollenkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, onpas kiva saada tämmöistä palautetta. :) Mahtia jos saat iloa kynsistä tätä kautta, kun et pysty itse lakkaamaan. :')

      Poista
  5. Blogirintamalla hiljenee aina heinäkuussa, musta tuntuu, et ei ole oikein mitään luettavaa ja kommenttejakin tulee tosi vähän. Se taas johtuu ehkä siitä, et ihmiset lukee postauksia mobiilisti ja kommentointi on vaivalloista. Se on tietenkin kirjoittajan kannalta tylsää, koska olisi kiva saada niitä kommentteja ja palautetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta että kesäisin kommentointi aina vähenee. Ja juuri tuo mobiilin käyttö vielä vähentää sitä entisestään. :/

      Poista
  6. Täällä ollaan :) Ja onpa kaunis persikansävy!

    VastaaPoista
  7. Täällä yksi anonyymi seuraaja :) harvemmin tulee jätettyä blogeihin kommentteja, mutta sinunkin kynsikuvia on paljon tallennettuna omaan inspiraatiokuvakansioon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva kuulla että saat inspistä blogista, vaikket niin usein kommentoisikaan. :')

      Poista
  8. Taalla ollaan! Musta on tullut harmillisen laiska kommentoija, vauvan kanssa on usein vain yksi kasi kaytossa, joten helpompi vaan klikkailla tykkaa-nappia FB:ssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, ymmärrän, tsemppiä vauva-arkeen! :3 Pitäis varmaan postauksiinkin palauttaa ne reaktionapit, jos niitä vielä saa 8)

      Poista
  9. Täällä ollaan edelleen! :)

    VastaaPoista
  10. Täällä kans seurailija :) en kommentoi blogeihin yleensä, mutta oon lukenut tätä blogia monta vuotta. Oot ensimmäinen, jonka blogia aloin seurata ku hain kynsiaiheisia blogeja. Oon saanut inspiraatiota sun kynsistä, esim tein usein värillisiä tiikeriraitakynsiä yhteen aikaan :) liukuvärjäyksenkin opettelin sun ohjeiden mukaan. Tsemppiä uusiin töihin ja blogin kirjoittamiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mahtavaa kuulla myös teistä pitkään blogia lukeneista! :) Se on palkitsevaa kuulla että oot saanut blogista oppia ja inspistä. :')

      Poista
  11. Täälläkin yks vakkarilukija ilmottautuu. Sama selitys on täälläkin, puhelimella luen blogit ja sillä kirjoittaminen on todella hidasta, siksi se jää usein tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa että kommentoit nyt! :) Se on ymmärrettävää, puhelimella ei jaksa kyllä niin usein kommentoida.

      Poista
  12. Ahkerasti blogiasi luen. Harvoin kommentoin ja pitäiskin tsempata sen suhteen kovasti. Oon huomannut samansuuntaisen ilmiön blogeissa jo pidemmällä aikavälillä, ei pelkästään näin kesällä. Kieltämättä syö motivaatiota kirjoittaa. Täytyskin pistää joku kamppis pystyyn että #kommenttipäivässäpitääblogithengissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ehottomasti tollanen kamppis! :D ♡

      Poista
    2. Jee, toi kamppis ois kyllä mahtava! :'Dd

      Poista
    3. http://thulianinwonderland.blogspot.fi/2016/08/kommentti-paivassa-pitaa-blogit-hengissa.html Pistin nyt omalta osaltani kamppiksen alulle ja lähden tästä päivästä eteenpäin toteuttamaan tätä ainakin omalta osalta. :) Toivottavasti mahdollisimman moni muukin lähtis tähän mukaan.

      Poista
    4. Yeas! Täytyy tehdä postausta aiheesta ja vinkkausta! :3

      Poista
  13. Täällä myös yksi seuraaja, tosin hiljainen kommentoinnin suhteen. Itsekään en enää kynsiä lakkaile niin usein, laiskuus iskenyt sen suhteen. Muiden taiteiluja on kuitenkin kiva katsella ja saada niistä välillä inspiraatiota! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten kivaa kuulla nyt myös teistä hiljaisista lukijoista! :)

      Poista
  14. Kommenttien vähentyminen on ilmeisesti monessa blogissa ollut nyt ongelmana, mutta kyllä meitä hiljaisia seuraajiakin löytyy varmasti valtavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, se on varmaan tämä aikakausi menossa siihen suuntaan että blogit jää taka-alalle. Mutta kivaa että kommentoit nyt! :)

      Poista
  15. Minä luen blogiasi ja kommentoin tosi vähän yleensäkään, koska luen useimmiten blogeja puhelimella ja tämä kirjoittaminen on muka kovin hankalaa. Mutta mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  16. Paikalla! Kiva tuo yhdistelmä. Mulla ei olekaan persikkaista lakkaa. Kultahippulakkaakin on vissiin viimeksi tullut käytettyä pari vuotta sitten. Jospa laittaisi varpaiden kynsiin ensi viikolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeij! Oivoi, mullakin meinannut hippulakka jäädä aivan kaapin perukoille unohduksiin. :(

      Poista
  17. Täällä ollaan :) persikansävyt on kanssa mun mielestä ihan ehdotonta kesällä kynsillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persikka on kyllä niin kevään ja kesän juttuja! :3

      Poista
  18. Juu kaikki postaukset luen vaikka aina en merkkiä jätäkkään. :) Sulta löytyy paljo kaikenlaista täältä, hyvä hakiakki kaikkia juttuja sun blogistas. Ihanan värinen lakka. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva että jaksat lukea noin ahkerasti! :3

      Poista
  19. minä kyllä luen, vaikken jaksakaan kommentoida kuin ehkä kerran vuodessa. luen suunnilleen viittäkymmentä blogia, joista suurin osa päivittää varmaan vähintään joka toinen päivä. aika ei vaan riitä kommentoimiseen ellei sitten oo jotain "oikeaa" asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä että varsinkin jos lukee oikeasti montaa blogia, niin ei kommentteja tule välttämättä jätettyä. Mutta kivaa että susta kuuli nyt pitkästä aikaa!:)

      Poista
  20. Itse olen seurannut blogiasi nyt muutaman vuoden ajan, joka kerta kun huomaan uuden postauksen tulleen, ilahdun! Mielestäni blogisi suhteen voi aina jo ennen postauksen näkemistäkin luottaa siihen, että kuvissa on kauniit ja viimeistellyt lakkaukset! Itselläni ei vain tule ikinä kommentoitua mihinkään, mutta arvostan blogin eteen näkemääsi vaivaa. Itselleni ei myöskään ole niin vakavaa, vaikka postauksia ei aina tulisikaan niin säännöllisesti, luen sitten kun tulee. Mielestäni asiasta ei kannata ottaa liikaa paineita :). Mukavaa loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta ja piristävästä kommentista, mahtavaa että seurailet! :)

      Poista
  21. Kyllä mäkin aina viljasen. Enemmän vaan tulee kommentoitua niitä blogeja jotka käyvät itsekin jättämässä kommenttinsa, tulee enempi sellanen keskustelun fiilis, you know :) Lakkaus on kaunis ja toivotan tsemppiä työkiireisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän joo, itse oon kyllä myös huono jättämään kommentteja! Pitäisi ryhdistäytyä siinä.. Mutta kiitos tsempeistä ja kivaa että jätit puumerkin! :)

      Poista
  22. Minäkin seuraan blogiasi, ja uudet postaukset heti kun huomaan ne. Kommentteja en juurikaan jätä, mutta se ei ole blogisi syy. Jatka samaan malliin. Postaustahdilla ei ole niin suurta väliä, varsinkaan jos se syö innostusta. :)

    VastaaPoista
  23. Täällä myös hiljaisempi lukija, mukana seuraillut miltei kolme vuotta, en ole mitenkään ahkera kommentoimaan mihinkään blogeihin, mutta aktiivinen seuraaja kuitenkin. Kauniita lakkauksia ja koristeluita, jotka inspiroivat ja onhan niitä nyt vaan ihana katsella..kukapa ei kauniista kynsistä tykkäisi, toisekseen pidän paljon neutraalista ja pelkistetystä tyylistäsi blogata :) Kivaa alkanutta elokuuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa että seurailet ahkerasti ja kommentoit nyt ja kiitos! :) Se on mahtavaa, kun voi antaa inspistä muille. :)

      Poista
  24. Täällä ollaan lukijaraadissa yhä vain! Mäkin käyn aina vilkaisemassa postaukset mutta usein sellainen "kivat lakkaukset" -kommentti jää mulla kirjoittamatta. Mutta jos jotain muutakin sanottavaa kirpoaa mieleen niin sitten tulee herkemmin kommentoitua. Ja kirjoitan kommentteja mieluummin kotona läppärillä kuin kännykällä, jolla tulee tulee kyllä muuten selailtua postauksia. Mukavaahan se olisi jos joka postauksiin tulisi aina jokusia kommentteja, ajattelen itsekin samoin postauksista omassa blogissani. Mulla on myös vähän samaa näkemystä kun yllä Sole/nailOxtailla että kommentointiherkkyyteen vaikuttaa vähän sekin jos se on vaikka ajoittainkin vähän vastavuoroista - ei tietysti joka kerta tyyliin 'kommentti kommentistä' mutta kuitenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa että kommentoit nyt! Ymmärrän joo tuon vastavuoroisuuden ajatuksen, onhan se varmasti juurikin näin. :)

      Poista
  25. Hei,

    "eksyin" blogiisi ja ihailin sitä! :) Saako käyttämiäsi BP-lakkoja tilattua jostain verkkokaupasta suomesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, kiva kun eksyit! :) Ei valitettavasti tietääkseni saa Born Pretty Storen tuotteita Suomesta tilattua. :/

      Poista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)