sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Kotona taas

Olen taas täällä kämpilläni-kotona ja erittäin levollisena siitä miten viikonloppuna sain rentouduttua kun heti ensimmäisenä ei näe yliopistoa kun astuu kotiovesta ulos, huh!

Kotikotonani ollessani kysyin äidiltä ystävällisesti, josko hänellä olisi minulle ylimääräistä termospulloa, ne kun ovat niin kalliita. No, äitipä sitten ensi kauppareissullaan hankki minulle tällaisen joka on termospullomaisuutensa lisäksi oiva sisustuselementti

sillä keittiön verhoissa on samaa japanilais/kiinalaistyyppistä kukkaa!

Kotoa otin myös mukaani nämä goottikengät jotka olivat sinne unohtuneet.

Eräs ilta sain nimittäin päähäni, että ehdottomasti tarvitsen nämä tänne, tiedä sitten miksi.. En osaisi edes yhdistää noita kenkiä, sillä mielestäni nuo sopivat eniten ehkä jokun goottimusta-punaisen hameen kanssa ja minä en ole hame-ihminen, enkä gootti.. Noh, en tiedä miksi alunperin edes ostin nuo, onhan ne hienot mutta eivät minun tyyliäni. Tai ehkä, jos keksin yhdistää ne. No mitä hemputtia nyt selitän, eniveis. Antakaahan minulle ehdotuksia kenkien suhteen, myynkö vai pidänkö ja jos pidän, minkä kanssa yhdistän?

Tahdon esitellä teille myös kaksi muuta hankintaani.

Blenderi jostain ihme leivontakerhosta, maksoi kolmen reseptivihon kera 1,95 eli eipä ollut kallis. Kuka muuten löytää minut kuvasta? 8]

Sitten lopultakin se imuri, josta puolet sponssasi ihana siskoni. <3 Ette usko miten rasittavaa on koittaa lakaista mattoa, eihän siitä tule yhtään mitään!

Tämä päivä on kulunut lähinnä läksyjen yms. merkeissä, onneksi Roope ihanainen auttoi ja kuulusteli minulta Skypen kautta läksyjä, nimittäin saksan epäsäännöllisiä verbejä! (ihanaa!)

Mutta seuraava haasteeni on kuitenkin pistää kynnet uuteen uskoon, kun eivät nuo kynnet kauaa hyvinä keksineet.

Ehkä näette tuloksia jo tänään tai huomenna, riippuu tuleeko kynsistäni julkaisukelpoisia!

Heipat ja yöt. <3

6 kommenttia:

  1. Hei, toi on just samanlainen kuin se meijjänkin imuri. :D

    VastaaPoista
  2. Hienot verhot ja hauska imuri!

    VastaaPoista
  3. Ihania värejä kynsissä.
    Saispa itekkin tollasia.
    Hieno blogi sulla!

    VastaaPoista
  4. Onneksi eksyin lukemaan näitä sun yliopisto postauksia. Tajusin kuinka paljon kaipaankaan koulua =D Mua ei oo tehty viettämään välivuotta. Kiitos siis lukemismotivaatiosta ;) Kysäsen semmosta vielä, tai saako udella, mistä oot ostanut ne pikkuset muovipussit missä lähetit mullekin fimoja? :)

    VastaaPoista
  5. Suvi: Ahaaa, näköjään sinäkin oot ruvennu myymään fimoja.. En oo ostanu pusseja mistään vaan sain ne eräiden ostosten yhteydessä. :}

    VastaaPoista
  6. Joo tuli joskus puhetta yhden bloggaajan kanssa fimoista ja hän halusi ostaa niitä, sitten tilasin joskus hyrriä ja sielä tuli fimoja ja ne meni niin hyvin kaupaks, että päätin alkaa pilkkomaan muillekin =D Mä löysinkin niitä muovipusseja just äsken eBay:sta :)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)