tiistai 26. tammikuuta 2010

Päivään yksi tunti lisää?

Tänään - ja muinakin päivinä, erityisesti viikonloppuna kun Roope oli lomilla, sitä mietti, että jos päivään mitenkään voisi mahduttaa tunnin tai mieluumin hieman enemmänkin lisää. Nyt kun Roope on taas Kajaanissa, niitä voisi ehkä vähentää pari..

Mulla on taas kohta tentti ja kaikkea muuta "kivaa" yliopistohommaa ja jouduin tekemään itselleni oikeasti aikataulua, että saisin ajankäytön hallintaan. Aikatauluhan siis koskee opiskelun lisäksi muutenkin elämänirytmittämistä, alla näette esimakua.


Kuvassa näkyvä taulukko nyt on siis hahmotelma, ihan noin tarkasti en aio lopullisesti elämääni rajoittaa. ;D

Tänään olin taas siskon luona ja tein tälle kynnet


Itselleni tein muistaakseni toissapäivänä uudet kynnet


Lakoista yms. voitte kysellä enemmän jos tahdotte tietää!

Tänään saapui myös H&M:n lopputilaus, joka on ollut jo aikakauan odotuksessa.


Sisälsi loputkin kaksi väriä tuosta ihanasta paitamallista..


.. ja tämän leopardikäsipyyhkeen.

Ja tänään saapui jo odotettu OC Nail Artin laattatilaus.

M59


M73 ja rähmäkäpälien vallankumous

M3


M38


M16


ja m14.

En tiedä koska pääsen testailemaan noita, koska koitan nyt hetken pitää näitä nykyisiä kynsiä kun nää on suht yksinkertaiset ja ihan nätit.

Nyt alkaa uni painaa sen verran silmään, että parasta hakea jotain ilta(yö)palaa ja painua pehkuihin, sillä huomisesta alkaen elämäni menee tunti kerrallaan eteenpäin!

Oletko sinä koittanut aikatauluttaa elämääsi? Miksi?

p.s. edelleen myynnissä koristelulakkoja!

3 kommenttia:

  1. Kivoja laattoja 8) ja kauniita kynsiä~ ajattelin itsekkin tänään lakkailla, jos jaksan... niin, ja ,iten noilla konadeilla sitten itseasiassa kynteen kuvioita painetaan? en sitä ole vielä ihan ymmärtäny... ei, en ole hankkimassa konadeja, ´pohdinpahan vain tässä... 8P kuitenkinh 8)

    söpön värinen kamera muuten.

    VastaaPoista
  2. Nekku: Kiitos! Kuviot painetaan leimasimen tapaisella laitteella kynteen. :]

    VastaaPoista
  3. okei, kiitti selvennyksestä ^^

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)