tiistai 5. tammikuuta 2010

Postinkantajan painajainen

Oon tässä itsekseni tämän päivän naureskellu, kun aamulla ku menin kattoon postia laatikolta niin postinkantaja vasta latas postia mun laatikkoon. Ja sitä oli aikapaljon, yhteensä 5 ruskeaa kuorta. Mahtoi herra ajatella minua lämmöllä kun huomasi, että kukas se hänen työtaakkaansa onkaan ollut lisäämässä. ;D

Sain suureksi hämmästyksekseni ja ilokseni Cesarsshopista paketin, vaikka en mitään ollut tilannut. Mitä ilmeisimmin kiitokseksi ahkerasta kaupan vapaaehtoisesta mainostamisestani sain ylläripaketin, joka sisälsi seuraavia.


Konadin Rhinestone Nail & Body-paketin, Niju-huulikiillon (ihana suklaantuoksuinen glitterkiilto), Konadin päällyslakan ja kynsinauhaöljyn.


Tuossa Rhinestone-paketissa oli noita koruja, akryylitikku, iholle sopivaa liimaa ja päällyslakkaa.

Ihania!


Cesarsshopin paketin lisäksi 4 muuta pakettia sisälsivät myös ylläolevan kellon (josta onkin jo ollut aiemmin puhetta täällä.)


Uusi, Kitty-suihkumyssy (tässä niitä laadukkaita naamakuvia kun niitä kerran kaipailtiin, kyselyni mukaan suurin osa eli 72% kyselyyni vastanneista tahtoisi Sonnelaan lisää naamakuvia. Minä yritän parhaani!)


Sitten tämä pussi, jota taas kuvittelin isommaksi (vaikka mitatkin oli mukana tuotteen kuvauksessa!) En vaan jotenkin osaa hahmottaa. Voitte verrata sitä oikealla olevaan isompaan malliin mariskoolista niin voitte kuvitella koon. Tuosta taisi kauppakassin sijaan tulla sittenkin toinen isompi meikkipussi, siihen se sopii mitä mainioimmin.


1UP saapui koristamaan avaimenperääni, mutta sitä ennen se sukelsi koristeraemaljakkoon.


Noilla rakeilla leikin vähän enemmänkin kun tungin niitä mm. tuonne kukan juureen...


.. ja tänne.

Tänään piti alunperin käydä Roopen kanssa yhdessä kaupungilla ostamassa sille hiustenleikkuukone, mutta sainkin lähteä yksinäni sinne kaupungille herran vetäessä sikeitä. Herrahan lähtee siis maanantaina armeijan harmaisiin, eikä siellä tietämäni mukaan lantiolleulottuvia hiuksia katsota kovin hyvällä..

Ostin kuitenkin itselleni sitten myös jotain, nimittäin Phillipsin hiustenmuotoilijan. Sillä saa suoristettua, kiharrettua ja ties mitä. Jos onnistun kihartamaan itselleni ihanat korkkiruuvikiharat niin voin pistää tänne niistä kuviakin.

Mulla on käyny muutaman yönä sellanen kotitonttu tuolla keittiössä. Se ei koskaan vie mitään, mutta se tiskaa, aika jännä.. Sitten se kotitonttu tekee jääkaappimagneeteista tuollaisia söpöjä juttuja jääkaapin oveen. Jos joku ei tunnista, niin tuossa näyttäisi olevan talo, joku ukkeli ja sitten teksti R<3M. Söpöä. :')


p.s. Arvostatko sinä eniten valkoista-, maito- vai tummaasuklaata? Miksi? Itse olen maitosuklaafani, mutta tuo Pirkan hasselpähkinä valkosuklaa on NIIN hyvää.

Suklaantuoksuista illanjatkoa! :]

11 kommenttia:

  1. ihana tuo cesarsshopin paketti :---) ja minä pidän eniten valkosuklaasta, noista tummemista en ainakaan yksinään hirveästi välitä~

    VastaaPoista
  2. Hih, en minäkään tummemmista pidä. :I

    VastaaPoista
  3. Ei kyllä se on tumma suklaa! :) 70% on parasta. Ite kun en ole suklaan ystävä, niin on kiva pari kertaa vuodessa nautiskella tummaa suklaista, ehkä vielä appelsiinista.

    VastaaPoista
  4. Laura: oHoh, en varmaan oo koskaan edes niin kaakaopitoista suklaata maistanut! :D

    VastaaPoista
  5. Joo, toi 50-70% on vielä hyvää, mutta jos siitä mennään ylospäin niin yhhyh.. on jo aika väkevää!

    VastaaPoista
  6. Ihana myssy :)!

    Pssst. Käyppäs kurkkaamassa blogiini ;).

    VastaaPoista
  7. Oi toi pähkinävalkosuklaa on ihanaa nam! =)

    VastaaPoista
  8. pähkinämaitosuklaa on oma suosikkini 8) mutta juu, kommailen tässä vähän aiempiakin, ihana iso luomiväripaletti sinulla 8) ja mitenn sinä aina osaat ostaa näin ihania juttuja? kuolasin tuossa juuri näitä kaikkia tilaamiasi juttuja, nam...

    VastaaPoista
  9. Laura: No uskon, saattaa olla hieman kitkerää. :D

    Panda: Hihi, kiitoksia, käydään kurkkaamassa. :]

    Heidi: Suussasulavaa. 8]

    Nekku: Enn minä tiedä, mulla vaan on tällainen "taipumus" tilailla kaikkea kivaa (rahanmenoa ei voi estää). ;D

    VastaaPoista
  10. Unn.. tuo ei ole 1Up sieni. 1Up sieni on vihreä :D sori oon kauhee nipo :<

    VastaaPoista
  11. Anonyymi: Oo! Onkos tuolla sitten joku oma nimensä? Vai onko Super Mariossa edes punaisia sieniä. ;<

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)