lauantai 23. kesäkuuta 2012

Kakkuja, kakkuja

Mun piti hiljentyä juhannukseksi, mutta piti tulla näyttämään teille pari mun tekemää kakkua! ;D Mä en osaa enkä oo innostunut tekemään mitään perus kermakakkuja, joten mun kakut on aina jotain muuta.

Vadelma-appelsiinijuustokakku



Tehty tällä ohjeella, paitsi aineita muuteltu hieman. Pohja suklaahippukeksejä ja sekalaista keksimurua sulaneen voin kanssa, täyte kermaa, rahkaa ja appelsiinituorejuustoa + mandariininpaloja, mausteita. Kiille vadelmajuissia ja vadelmia.


"Paniikki"-kulhokakku



Paniikkikulhokakku on vähän niinkuin tunnettu Pappilan hätävara-jälkiruoka, tosin tehty kakkupohjasta ja se tehdään isoon lasikulhoon. Ideana on se, että tehdään kakku läpinäkyvään lasikulhoon kerroksittain, voidaan käyttää itsetehtyä, vahingossa paloiksi mennyttä kakkupohjaa tai sitten valmista kakkupohjaa/pullaa tms. Sen kanssa kerrostetaan maustettua kermavaahtoa, hilloa, hedelmiä yms. :) Mulla tässä mehulla kostutettua kakkupohjaa, kermaa, mansikoita ja banaania kerrostettuna.

En saanut otettua sivulta kuvaa kun tuossa lasikulhossa on kuvioita, ettei sitä oikein pysty kuvaamaan sivulta. Jos tämän tekee ihan kirkkaaseen lasikulhoon, niin se on kaunis katsella sivuiltakin.

Miksikö paniikkikakku? No siksi, että normi kermakakku ei välttämättä ole ihan helppo tehdä, pohja voi palaa, mennä palasiksi yms. Kun kokoaa kakun kulhoon, niin siitä tulee kaunis ja esim. palaneet pohjan osat voi ottaa pois ja laittaa ihan pokkana paloina sen pohjan kerroksiin. :)

Teettekö te kakkuja? :) Minä oon nyt innostunut ihan lähiaikoina vasta tästä.

25 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköisiä!

    Itse tein juuri tällä viikolla mississipin mutakakun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mutakakut vaikuttaa herkullisilta, oon tehny jotain vastaavaa joskus. ;D

      Poista
  2. Teenkö kakkuja? No siis.. :'DD Taitaa olla ammatin varjopuolia, että tulee väsättyä vaikka mitä. Eilen tuli tehtyä perunaleivoksia, kun ei ollut muutakaan tekemistä :D

    VastaaPoista
  3. Toi vadelma-appelsiinikakku näyttää ihanalta! <3 Itse tykkään leipoa kaikenlaista. :D Viimeaikoina olen innostunut muffinsseista ja juustokakuista, omnom!

    VastaaPoista
  4. Onpa herkullisen näköisiä! :P
    Itse en tykkää syödä kakkuja, mutta leivottua tulee paljon.
    Äippä rakastaa leipomista, ja kirjoittaa leivontablogiakin :) Laitan tohon linkin, niin voit käydä kurkkaamassa ;)
    piparinmuruja.vuodatus.net

    VastaaPoista
  5. oii, ihanan näkösiä! <3 ite tein just tänää mokkapaloja, nam! ja, hei... ootko aatellu tehä jotain arvontaa tai jotain, koska en oo vielä mihinkää arvontaa kerenny osalliastua ja noi palkinnot on ollu aina niin kivoja! selasin just noita edellisiä nimittäin ja ois kiva osallistua tommosee kynsien lakkaus kisaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En oo just nyt ajatellu arvontaa, mutta kyllä niitä aina silloin tällöin tulee. :) Yleensä silloin, jos lukijamäärät ylittää jonkun tasaluvun. ;D

      Poista
    2. okeii, no pitää tässä sitte odotella! :)

      Poista
  6. Kulhokakku onkin oikein hyvä idea! Sellasen jaksaisin ehkä tehdä itekkin, muuten leivon enemmän piirakoita, tänään omenoista :)

    VastaaPoista
  7. Tulee tehtyä usein, ja nyt vieläkun pääsin opiskelemaan elintarvikealalle, ja sieltä suunta kondiittoriks ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no sitten varmaan tulee leivottua jonkinverran. ;D

      Poista
  8. ooooooooooooohhhhhhhhh toi juustokakku!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! <3<3

    VastaaPoista
  9. Täällä tulee leivottua vaikka minkälaisia kakkuja ja muffinsseja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite en taas muffinsseista tykkää, mutta ne näyttää aina tosi hyvältä. ;D

      Poista
  10. Voisinpa vaikka testatakin :) pistin justiisa tollasen "ruokablogin" pystyyn, voisin testailla ja sinne postailla:) kiitoskiitoskiitos :)!

    VastaaPoista
  11. Toi banaani ja mansikka yhdistelmä, voi juku! Mun pitäis viikonlopuksi leipoa synttärikakku kun tulee taas vuosia täytyeen mut oon aika onneton leipuri. Saattaapi kyllä olla että voin käyttää tekosyynä keittiöremonttia etten sen takia pääse leipomaan ja hakee vaan kaupasta vaikka jäätelökakun... vaikka olisihan joku tommonen kunnon kakku paljon parempi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, banaani ja mansikka sopii kivasti yhteen! Ja onnea jo etukäteen täyttyvistä vuosista! :)

      Poista
  12. Haluan juustokakkua.. Mä tuun joskus Minttu kylään ja leivot mulle kakkuja ja pullia!

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)