maanantai 5. elokuuta 2013

Turhautuneen tarrakynnet ja apua keltaisille kynsille

Joskus päässä on visioita, joiden toteutus ei vaan ota onnistuakseen. Tällainen päivä oli tänään, nimittäin väänsin 2,5 tuntia kynsiä saaden aikaan kahdet eri glitterörvellykset, joihin en sitten tykästynytkään, joten päätin luovuttaa. Tilalle tuli nudepohja ja tuossa äsken häthätää heitetyt tarrat. Onpahan nyt jotain.


Kynsillä:

Essie - Ballet Slippers (saatu)
+ tarroja

Mun kellertävien kynsien pelastus löytyy seuraavasta kuvasta.


En yleensä vaivaudu listaamaan käyttämiäni alus- ja päällyslakkoja kynsien yhteyteen siitä yksinkertaisesta syystä, etten aina muista varmaksi mitä olen käyttänyt, joten hakuammuntana koko listausasiasta lähtisi pohja. Olen myös aiemmin tehnyt postauksen aluslakoista ja toisen päällyslakoista, joten sieltä voitte kurkkia lisää tietoa näistä. :) 

Tänään kuitenkin yhden kunniamaininnan ansaitsee joskus kauan aikaa sitten testiin saamani Dependin Quick & Shine Top Coat. Tämä pääsi kynsille tänään ekaa kertaa, kun huomasin vahingossa testatessani sitä kiekolle, että tässä on mieluisa efekti. Ai mikä? No tämä on sinertävä ja taittaa keltaisuutta todella hyvin suhteessa aiemmin kokeilemiini keltaisuuden neutralisointikeinoihin. Jos ette usko, niin kokeilkaa itse, ei tämä keltaisuutta siis poista, mutta taittaa minun makuuni tarpeeksi hyvin. Hyvä pika-apu, jos kynnet jäävät viilaamatta ja keltaisuus häiritsee lakkauksen läpi. Tästä tuli nyt mun luottopäällyslakka ranskisten päälle, värilakkoihin en tätä halua sekoittaa, sillä tämä muuttaa niidenkin sävyä siniseen suuntaan. Kuivuvuuskin oli tässä yllättävän hyvä ja mikä ihmeellisintä, ollakseen pikakuivattava, tämä ei saanut edes eBay-tarroja kipristymään. +++


Miltäs kynnet näytti? Ootteko törmänneet hyviin keltaisuutta taittaviin lakkoihin? :)

26 kommenttia:

  1. Itse käytän aina ranskalaisessa manissa Yves Rocherin tasottavaa ja silottavaa aluslakkaa, häivyttää ainakin omasta mielestä keltaisuutta. :)

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä nää kynnet on oikein söpöset 8)

    VastaaPoista
  3. Näissä on jotain tosi mielenkiintoista, vaikka onkin noin pelkistetty mani (: Tykkään!

    VastaaPoista
  4. Tykkään jotenkin tosi paljon näistä kynsistä :) Mistä oot muuten löytänyt noin söpöt ja kesäiset kukkatarrat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, mukava kuulla! :) Nää tarrat on itseasiassa eBaysta hankittuja. ;D

      Poista
    2. Oishan se pitäny arvata :D Mitäpä ei ebaystä löytyisi! Ihanan pirtsakoita kukkia kyllä <3

      Poista
  5. Ihanan pirtsakat kynnet! :)

    VastaaPoista
  6. En oo ennen tavannut tota, mutta tänään ois suuntana mennä katseleen kynsilakkoja, jos vaikka ostaisin. Ei mun kynnet pahasti kerrellä, mutta voihan tämä lisääntyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dodi! :) Ei huono valinta pikakuivattavaksi muutenkaan ainakaan kuivumisominaisuuksiensa perusteella.

      Poista
  7. Miulla on tällähetkellä aluslakkana hooämmän base coat. Niiku 'sävykin' clear purple kertoo ni tää on violetihtava (:D) ja taittaa tosi hyvin keltasuuden pois. Pullossa on 15ml tavaraa ja joku pari euroa hintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiitos vinkistä, en tiennyt että H&M:lläkin ois tommoista!

      Poista
  8. Minusta näissä kynsissä on paljon vähemmän keltaisuutta kuin ranskislakkauksissasi yleensä! (ei sillä että aiemminkaan keltaisuus olisi liikaa häirinnyt, eihän sille oikein mitään mahda)
    Tosi kiva kukkaranskis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, minustakin huomaa kyllä eron selkeästi! :)

      Poista
  9. Kivan yksinkertaiset :)

    VastaaPoista
  10. Todella kauniit! Kannustaa itseänikin kokeilemaan rohkeasti näinkin "paljastavia" lakkoja :D

    (Koska ilman värilakkaa oloni on melkein kuin alasti olisi.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti sama täällä, oon alannu pikkuhiljaa lämmetä näille kynnen kärjen paljastaville lakkauksille! ;D

      Poista
  11. Onpas söpö lakkaus Sonne!:) miulla on kanssa tuo depend käytössä ranskalaisissa ja oon tykänny just tuosta "sinertävyydestä". mutta miun se pullo on vähän saman mallinen kun esim. lumenen natural code sarjassa... miksi? se on ostettu tallinnasta semmoisesta perus tarvike kaupasta jossa oli suuri kosmetiikka puoli, olisikohan ollut selver?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Itseasiassa, ne neliömmät pullot taitaa olla isompikokoisia versioita, tää mun pullo on 5 ml, paljonko se sun oma on? :)

      Poista
  12. Hah, toi päällyslakka kans hohtaa UV-valossa. :D

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)