tiistai 25. maaliskuuta 2014

Karkkiraitaa

Päivät menee niin nopeasti taas, että ihan hurjaa! Vähän kiireistäkin on, mutta blogille riittää kyllä onneksi aikaa aina, vaikka joskus vähän enemmän ja toisinaan vähemmän. :) Toissailtana olivat taas lakkaukset sen verran kärsineet, että ne piti uusia, jotteivät kynnet katkeile. Tätä suosittelen kaikille muillekin,  sillä kun lakkaus rispaantuu, vaihda/korjaa se heti, koska ne lohjenneet lakkauskohdat ovat alttiita kaikenlaisille kolhuille ja niistä ne kynnet monesti repeilee. Itse iskin siis yötuimaan kynsille IsaDoran uudesta Ray Of Light -kokoelmasta vaaleanpunaisen Opalinen, joka on saatu testiin.




Koristeluihin sain inspiksen seuraavana aamuna, kun mietin, mitä tällaisen läpikuultavan lakan päälle keksisi. Raitakynsiä oon tehny aiemminkin ja mulla oli selkeä visio kahden creme/mattakoristelulakan ja yhden glitterkoristelulakan yhdistelystä, mutten vaan millään löytänyt omasta blogistani niitä aiemmin tekemiäni kynsiä, joita päässäni ajattelin. Se on muuten oikeasti hyvä vinkki kaikille blogillisille yrittää ihan etsiä omasta blogistaan esim. Googlella jotain tiettyjä kynsiä ja harkita sen mukaan esim. noita tunnisteiden käyttöä tai postausten nimeämistä yms. :)




Kynsillä:

IsaDora - Opaline (vaaleanpunainen shimmer, saatu)
+ Color Club Art Club - Fine Gold Glitter (saatu), Orly Instant Artist - Pink Pastel, Orly Instant Artist - Crisp White



Kun niitä kynsiä ei löytynyt, niin mun pää visioi sitten ilman sitä mallikuvaa tuollaiset kynnet ja tykkään kyllä ainakin itse kovasti. Huomaa vissiin, että pidän jonkinlaista pienimuotoista karkkilakkoa, kun taas ollaan karkkiaiheissa kynsissäkin, vaikka ollaan nipinnapin selvitty jääkarhukarkeista. ;D Nää tämänpäiväiset kynnet tuo mulle nimittäin mieleen jonkin karkin, semmoista karkkiraitaa! Joku muukin raita-asia tulee mieleen, mutta en saa päähäni mikä.

Pohjana oleva Opaline on kyllä kaunis vaaleanpunainen shimmer, läpikuultava tämäkin, eli ainakaan mun kynsille ei kolme kerrosta tuo kokonaan peittävää tulosta. Näin mä oon käsittänytkin, että näiden idea on tuoda luonnollista hehkua ja olla tuollaisia keveän läpikuultavia. :) Ovat siinä määrin mieluisat kynnet mulle itselleni, että harmittaa, kun yhden kynnen lakkaus on jo vähän kärsinyt ja täten pitää nää lakkaukset uusia toisiin ihan piakkoin.




Miltäs näyttää, onko nää karkkiraitaa vai mitä teille tulee mieleen näistä kynsistä? :)


31 kommenttia:

  1. Uuh, miten sä saatkin viivat noin suoraan:o Ihanat on!

    VastaaPoista
  2. Ei ole karkkiraitaa vaan lahjapaperia :D Tosi kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitsit muuten nyt ku sanoit, mulla on tän tyylistä mintunvihreää lahjapaperia! :D Kiitos!

      Poista
    2. Niin onki lahjapaperia! :D Ja ihanaa sellaista! Tosi ihanat kynnet, joita vois tuijotella vaikka kuinka <3

      Poista
  3. Nams! =P herkullisen näköset. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat kynnet! :) Ja eihän näistä voi tulla muuta mieleen kun karkit! :D

    VastaaPoista
  5. Nää on ihanat! Mulle tulee mieleen mun lempipusero mikä mulla oli joskus ala-asteella, käytin sen ihan puhki.. :-3 Värit tosi lähellä, kiva raitapaita oli, ihan ku ois siitä otettu mallia :-)

    VastaaPoista
  6. Wau. Kertakaikkisen kauniit lakkaukset! (Meinasin kirjottaa laukkaukset...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, sama meinaa mulla tulla usein. ;DD

      Poista
  7. Ihanat kynnet. :) On kyllä täydelliset värit.

    VastaaPoista
  8. Hienot! Namin väriset ;)

    VastaaPoista
  9. Ah taas vaan niin kauniit lakkaukset, käytätkö noihin päällys lakkaa ollenkaan kun et ikinä lisää sitä mihinkään erikseen mainittuna ainakaan?

    http://emotytto.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! ;D Käytän mä joo, näissä oli nyt Glisten & Glowin HK Girl Top Coatia. Syy miksen merkkaa noita top coateja tai base coateja on se, että harvoin muistan mitä oon käyttänyt kun käytän niitä niin sekaisinsa ja sitten se ois vähän turhaa kertoa että tämä top coat kun ei oo täysin varma. ;D

      Poista
  10. Aivan mahdottoman upeat jälleen!

    VastaaPoista
  11. Don't know what you are writing ;-)
    But the design is wonderful! I love it, well chosen colours!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, thank you and glad you still commented although I wrote in Finnish. :)

      Poista
  12. Voi kuinka söpöt karkkikynnet 8)

    VastaaPoista
  13. Kauniit kynnet! Minulle ei kyllä karkkiraita tule ensimmäisenä mieleen, ehkä vaahtokarkit ja pehmis, paremminkin :) Jotain herkkua kuitenkin ;)

    VastaaPoista
  14. Naa on ihan mielettoman hienot! : )

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)