torstai 24. maaliskuuta 2011

007 and a mission: cheap nail polish (Mavala)

Tänään vuorossa Mavala ja oli minun vuoro tehdä halppiksilla, värinä tummanpunainen ja koristelutyylinä drag marbling.

Sonnen kynnet, tehty halvemmilla välineillä: 


Eli verkkokuviota Wild and Crazyn Montanan avulla, punainen lakka on Mavalan Los Angeles. Kynsissä on myös strassit, vaikka tässä kuvassa näyttävät joltain ihan kummalta.

Sallan kynnet, tehty kalliimmilla välineillä:


Sallan blogista löytyy myöhemmin illalla tarkempaa tietoa hänen käyttämistään lakoista yms. :)

Noh minulla oli siis tänään vuorossa Mavala. Monet tietävätkin, että en oikeastaan pidä kyseisestä merkistä, Mavalan pikakuivattava MavaDry on ainoa tuote josta joskus tykkäsin, joskin pidän sitä liian hintavana omaan käyttööni. Mavalaa saa ostettua kaikenlaisista marketeista, joissa kosmetiikkaa on, esim. Anttila, Citymarket jnejne. Hintaa taitaa olla n. 4,5 €/5 ml.

Mavalan värilakoista en pidä oikeastaan, koska nissä ei ole erityisen erikoisen värisävyjä kuin ehkä parisen kappaletta ja lisäksi minusta Mavala on pieneen kokoonsa ja laatuunsa nähden ylihinnoiteltu. :/

Lähdin siis erittäin negatiivisin mielin testaamaan Mavalaa pitkästä aikaa ja minä oikeasti yllätyin. Yllätyin, sillä Mavala oli todella hyvä levittyvyydeltään ja sen siveltimellä saa kynsinauhan vierustoille asti lakan näppärästi. Oli sitten kyllä myös pari asiaa, joista en Mavalassa pitänyt, nimittäin tuo käyttämäni lakka, Los Angeles, ei peittänyt kunnolla kolmannellakaan kerroksella. Sivellin oli myös kömpelö nyt kun pullossa ei ollut enää paljoa tavaraa jäljellä, lakkaa oli vaikea saada siveltimeen tarpeeksi. Valitettavasti sen huomaa lakkaustuloksesta, drag marblingiin kun tarvitsee käyttää oikeasti paljon sitä lakkaa alle, että sen saa leviämään nätisti.

Rehellinen ollakseni, nämä lakkaukset lähtivät hyvin pian kuvauksen jälkeen poistoon. Noh, tulipahan testattua Mavalaa taas ja todettua, että ei ole minun lakkamerkkini, ei sovi minun tarkoituksiini. Sitähän tämä kokeileva kynsitaide on, että testataan kaikkea ja sitten onnistutaan tai epäonnistutaan ja raportoidaan tietenkin teille kokemuksista. ;D Tiedän, että monet tykkäävät Mavalasta, mutta itse voin kehua sitä ainoastaan levittyvyydestä ja sudin jämäkkyydestä, lakka on helppo levittää, mutta vaikeaa saada pullosta ja pigmentti oli ainakin tässä Los Angelesissa huonohko.


Tungen nyt tähän samaan postaukseen vähän muutakin, nimittäin tänään mun postilaatikkoon tupsahti jotain söpöä:


Aww! :D Olin voittanut Passion for Nailsin arvonnassa pinkin palkinnon ja tehdään nyt kaikille selväksi että juu, olen 20-vuotias ja rakastan Hello Kittyä ja pinkkiä. Tuota pinkkiä koristelulakkaa pitää kyllä päästä testaamaan asap (ja utelemaan Suvilta mistä niitä saa, jos vaikuttaa hyvälle.)

Millaisia kokemuksia teillä on Mavalasta? :)

21 kommenttia:

  1. Minä tykkään Mavalasta kyllä mutta vähemmälle niidenkin käyttö on nykyään jäänyt :) Värejä on mielestäni nykyään jo suht mukavasti mutta se koko, se tosiaan on kyllä pieni :P

    VastaaPoista
  2. Ei ole Mavala munkaan suosikki, kun halvemmallakin saa paljon parempia lakkoja. Ja kuten olen joskus tainnut mainitakin, vihaan tuota korkkia! :D

    Täytyy joskus kokeilla kuivamarmorointia, kun vesimarmorointi näyttää niin kamalan sottaiselle puuhalle, vaikka lopputulokset ovatkin usein tosi upeita!

    Ihania nuo Hello Kittyt! :) Mä olen reilun vuoden päästä 30 v. (apua!) ja rakastan Hello Kittyä (ja kaikkea pinkkiä ja glitteriä) edelleen, vaikka pukeudunkin melkein aina mustaan. Lapsenmielisyys (minäkö lapsellinen? :D) näkyy sitten esim. juuri kynsissä!

    VastaaPoista
  3. Mä en myöskään oo kauheen innostunut Mavalan lakoista, lähinnä tylsien sävyjen takia. Lisäksi kaikissa Mavalan lakoissa mitä omistan on sama ongelma; niiden korkki juuttuu kiinni !! Työkalupihdeillä oon useampaan kertaan joutunut avamaan korkin. :D

    Loppuun vielä kiitokset supermahtavasta blogista, oot ehdottomasti mun lemppari kynsibloggaaja! :)

    VastaaPoista
  4. Itse en pidä tuosta "drag marbling" tekniikasta, joskin Salla on onnistunut siinä ihan mukavasti. :D Mutta aina ei voi onnistua. :)

    Itsellä on kokemusta ainoastaan tuosta MavaDrysta, ja olin siihenkin melko pettynyt. :/ Sitä on kyllä hehkutettu ihan liikaa.

    Cesarsin Rapid dry on kyllä ihan omaa luokkaansa, hinta-laatu suhteeltaan se on jo edullista! :)

    VastaaPoista
  5. En oo Mavalaa testannu mut ois siel se yks Tolouse tai mikälie jota haluisin testata : DD & Mavalan Mattalakka vaikuttaa kans hyvält xp

    VastaaPoista
  6. AAWW noi hellokitty tarrat! Älä ihmettele jos sun asunnosta on rikottu yön ainaka ikkuna ja noi tarrat on kadonnut ;)

    VastaaPoista
  7. awws Kityt! pitäiskö pelätä kun 12-vuotias siskoni repii mut aika kaupassa ranteesta kauemmaksi kun ihastun kaikkeen Hello Kitty juttuihin :D mulla on muuten kanssa noi kaks keskimmäistä arkkia water decalseja (sain ne BP:ltä) ja tiedän tasan tarkkaan miten tahdon niitä käyttää :D

    (ps. kuvittelin että vitsailit tänään aiemmin kun sanoit, että mavala levittyy hyvin, mutten tainnut siivoomiseltani vastata asiaan :D)

    VastaaPoista
  8. mavala on mun mielestä ihan menettelevää. muutamista sävyistä tykkään, muun muassa Riga (joka muistaakseni sultakin löytyi?) on ihana, se on juuri mieleinen väri mulla perusranskiksen pohjaksi :) lisäksi Toulouse ja tummansininen Deep Blue ovat mieleisiä. ja pikakuivattavasta tykkään myös! hinta näissä on huonoin asia :s

    VastaaPoista
  9. Nunnu: Jep! :D

    Puggie: Arr, minä vihaan kanssa! Juurikin tuosta Los Angelesista on lähtenyt korkista maalit mitkälie kun melkein joka kerta oon saanu repiä sen pihdeillä auki, huoh. :D Aww, Hello Kitty vaan on paras, istä riippumatta! ;)

    tilda: Sama homma korkin kanssa, arr! :D Kiitos! :)

    Sanna: Juu en minäkään ihan hirveästi perusta tuosta tekniikasta (eli siis en vaan osaa sitä) mutta tulipa nyt taas kokeiltua. D; Tykkään kanssa Cesarsin kuivattajasta, kokeilemistani pikakuivattavista ehdottomasti suosikki! :)

    Nebu: Onko Mavalallakin mattalakka. :0 En ole kuullutkaan. ;D

    Keijju: Hahaa, tiedänpäs heti mistä tulla etsimään Kittyjä jos sattuvat "katoamaan" ! ;D

    salla: Voi apua sun kanssas :'DD <3 En vitsaillu! Se oli oikeesti mahti levittyjä (kuulostipa öö, no niin). 8]

    VastaaPoista
  10. Petra: Juu oli Riga mutta piti heittää menemään kun oli muuttunut niin sitkeäksi ettei sitä voinut käyttää. :s Mutta se oli kyllä kiva lakka väriltään!

    VastaaPoista
  11. Hello Kitty on ihana ja ihana palkinto siis!:) En minäkään tykkää kuin Mavalan Color fix päällyslakasta kynsilakan ohentajasta... Mavadryta en ole kokeillutkaan vielä.

    VastaaPoista
  12. Samaa mieltä siitä, että mavalan lakat ylihinnoiteltu.. Niin pienet purkit ja hintaa kuitenkin suunnilleen se viisi euroa. Ja ne korkit on niin raivostuttavia.. Nytkin pari lakkaa käyttökunnottomia, kun ei saa millään korkkeja auki :D

    VastaaPoista
  13. Shiny: Niiin oli ihana palkinto. :')

    Hanna: No sanos muuta, ei niitä voi käyttää kun joutuu työkaluilla niin usein avaamaan. ;(

    VastaaPoista
  14. Mulla taasen on ristiriitaisia kokemuksia Mavalan lakoista. Osa on ihan hyviä, osa taasen ei. Minä taasen tykkään pullon koosta, monet muut kynsilakkamerkit kun suosivat aivan järjettömän kokoisia pulloja, eihän niitä saa loppumaan koskaan ;D No, ehkä sitten pullon pienuus raivostuttaisi jos käyttäisin ahkerasti Mavalan lakkoja.

    Tosiaanki, Mavalalla on mattalakka ja siitä oon kyllä tykänny =)

    VastaaPoista
  15. Korkin kiinnijuttumista voi estää jos ajoittain putsaa pullonsuun kynsilakanpoistoaineella, kerran tein näin kaikkiin lakkoihin ja johan rupes aukeemaan. :)

    VastaaPoista
  16. Mavalalla on kivan vaaleita ja neurtaaleita sävyjä. Joskus harvoin löytyy joku ihan kiva tummempikin sävy. Pysyvyys on ihan ok ja levittyvyyskin. Kuivuukin ihan suht nopeaan:)

    Itse en ole ostanut yhtäkän omistamaani Mavalan lakkaa. Jotenki ne ei siellä kaupassa houkuttele ollenkaan!

    VastaaPoista
  17. nova: Jep! Mietin kanssa tuossa että Mavalan pikkupullot sopii varmaan heille, jotka eivät usein lakkaa kynsiään kys. värillä. ;D

    Eira: Juu on sitäkin koitettu, Mavalat on vaan niin itsepäisiä ettei sekään kauaa tehoa! >:D

    Glassy: No se on kyllä totta että jos neutraaleja sävyjä hakee niin Mavalalta löytyy. Itse en ole kovinkaan neutraalien sävyjen ystävä. ;D Ne ei kyllä oo kovin houkuttavia lakkoja. :I

    VastaaPoista
  18. Sain näistä mavala- kynsistä inspiraation omiin kynsiini, kiitos !:)

    VastaaPoista
  19. itse tykkään mavalasta, musta siinä on tosi kivoja ja värikkäitä värejä, ja paikassa missä käyn yleensä ostelemassa lakkoja, ei oikein myydä muita :) Ja vaikka korkin kanssa tulee välillä ongelmia, semmosella silikonilapulla se kuitenkin aina aukeaa. Ja pullo on kauniimpi kuin mikään muu!
    ps. sitä pulloa voi kääntää, niin että sieltä saa ne pohjalakat myös käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielipiteensä kullakin toki, itse taas en tykkää Mavalan pullosta yhtään eikä se kääntelykään oikein auta, varsinkaan kun ne kuivuu pulloonsa niin nopsaan. :/

      Poista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)