lauantai 7. syyskuuta 2013

Kelmutusta ruusuisilla siirtokuvilla

Tämän päivän kynsillä kelmuilua, josta löytyy englanninkielinen tuto täältä. Lyhyesti sanottuna siis lakataan kynnelle aluslakka ja värillinen lakka, sitten otetaan pala normaalia tuorekelmua, rypistetään palanen palloksi ja töpötellään pallopalalla toista lakkaa lakkapohjan päälle. Lakkojahan voi olla ihan niin monta kuin tahtoo, mulla oli tässä pohjan lisäksi kaksi muuta lakkaa. Lopuksi päällyslakka ja jos jotain koristeluja vielä haluaa. :) Tällä saa kivan eläväisen pohjan monelle koristelutyylille.


Kynsillä:

China Glaze - Snap My Dragon (pohjana, saatu)
Essie - Bachelorette Bash (pinkki creme, kelmuilussa)
Essie - Thigh High (tumma punaruskea shimmer, kelmuilussa)
+ siirtokuvat



Mulla kun ei oo mukana nyt esim. leimauslaattoja, nail art-lakkoja, eikä muitakaan erityisempiä koristelujuttuja, niin piti taas vähän soveltaa, että mitäs kynsille pistäis. Kelmua onneksi löytyy täältäkin, joten siitä se idea ja siirtokuvia oli tullut onneksi otettua mukaan myös.

Pohjan virkaa toimittava Snap My Dragon oli kivempi lakka kuin kuvittelin. Ensin ajattelin, että mulla on varmaan miljoona samanlaista jo, mutta kuinkas ollakkaan, eihän mulla olekkaan ainakaan mitään, joka heti tulis mun mieleen. Pitäis tehdä tarkempaa vertailua, kun saan lakat tikuille.

SMD on tuollainen mehukas tummanpinkki shimmerlakka ja sain tällä kolmella kerroksella peittävän tuloksen kynsilleni, kun olin varautunut, että tää jääkin läpikuultavaksi. Onneksi ei. Adeninalla näyttäis olevan nyt China Glazeja tarjouksessa, vaikka tuo Snap My Dragon näyttääkin nyt olevan loppuunmyyty.

Onko kelmuilu tuttu juttu ja mitä tykkäätte kynsistä? :)

14 kommenttia:

  1. Itselä tuli tosta töpöttelystä idea sanomalehti kynsiin joka odottaa vielä toteuttamista... Valkoisen päälle töpöttelis jollain vaaleanruskealla niin sais semmosen vanhan paperin näköisen pohjan ja siihen sitten ne tekstit päälle tietty :)

    VastaaPoista
  2. Nää on kyllä tosi kauniit :) mä oon jotenkin nyt ihastunut punaisiin lakkoihin,niin nää miellyttää silmää kovastikin <3

    VastaaPoista
  3. Ihan uus juttu mulle tää kelmuilu. Näyttää tosi kivalta!

    VastaaPoista
  4. Ihan mielettömän nätit, tuo Snap on ollut tosi pitkään himotuslistalla :D

    VastaaPoista
  5. Ite oon tehny kelmukynnet niin kuin tossa tutossakin, siis ensin toinen värilakka ja sitten toinen ja kun päälimmäinen on vielä märkää nii kelmupallolla söhritään kynttä niin että alempaa lakkaa paljastuu. En tiennyktään että voi tehdä noinkin itne ite teet, täytyy kokeilla onko eroa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, tosiaan, hoksasinki että tuossa tutossa neuvotaan vähä eritavoin ku mä oon tehny. Varmaan se tulos vähän erilainen on, mutta molemmat tyylit kyllä on tuottanu kivoja tuloksia! :)

      Poista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)