keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Parhaat kynnet -äänestys & arvonta

Sonnelan kaksivuotispäivän kunniaksi haluaisin tänään 17.11 järjestää äänestyksen ja palkita samalla äänestäjiä ja lukijoita! Aiemmin lifestylesekalainen blogini on nykyään suurimmaksi osaksi kynsiblogi - kaikkea se 2 vuotta bloggaamista aiheuttaakin ja nyt tuntuu, että olen löytänyt oman alani tällä saralla. :]

Jaarittelut sikseen ja asiaan, keräsin siis tähän äänestykseen 10 omasta mielestäni parhaimmin onnistunutta manikyyriäni ja tahtoisin teidän kertovan suosikkinne!

Tehtävänänne on äänestää suosikkianne ja kaksi sääntöjen mukaan äänestänyttä voittaa palkinnot! Lukekaa säännöt huolella, tälläkertaa en tule muistuttamaan jos joku ei ole lukenut tarkasti! Tämä on jo yksi keino saada palkinto sellaiselle, joka sitä oikeasti haluaa/tarvitsee.


SÄÄNNÖT:

Osallistuaksesi sinun tulee joko
a) olla julkinen lukija Bloggerin kautta tai kykenevä todistamaan lukijuutesi (mikä sana.. :D ) esim. Blogilistalla (vaikkapa screenshotilla, tämä kysytään arvonnan jälkeen mikäli onni osuu kohdalle). Jos et ole jo lukija, niin tervetuloa liittymään! Lukijaksi liittyminen onnistuu esimerkiksi blogini yläreunassa olevasta "lue"-kohdasta.
TAI
b) Myös anonyymien osallistumiset otetaan tälläkertaa huomioon! Mikäli osallistut siis anonyyminä, vaaditaan sinulta perustelut seuraavaan kysymykseen:
Miksi juuri sinun tulisi voittaa tämä palkinto?
 ^^ Luovuutta peliin! :]

Osallistumiskommenttiisi pistä seuraavat asiat
1. Ensiksi kirjoita vastauksesi numero, eli mikä manikyyri sinusta on paras.
2. Oletko julkinen lukija Bloggerissa? Jos olet, pistä tähän nimimerkkisi, jolla luet. Ilmoita tässä, mikäli luet jossain muualla kuin Bloggerissa (Bloglovin', Blogilista). Voit toki myös liittyä lukijaksi! Mikäli osallistut anonyymina, perustele miksi juuri sinun tulisi voittaa jompikumpi palkinnoista.
3. Anna kommenttia blogista! Positiivista, negatiivista, kehitysideoita, kaikki käy!

MUISTA LIITTÄÄ OSALLISTUMISKOMMENTTIISI SÄHKÖPOSTISOITE!
+ Mikäli tahdot tienata lisäarpoja, tee postaus omaan blogiisi tästä arvonnasta. Liitä osallistumisviestiisi mukaan suora linkki tekemääsi postaukseen.

Jokaisesta hyväksytystä osallistumiskommentista siis tulee löytyä vähintään nuo 3 ensimmäistä kohtaa.

Ja nyt niihin kynsiin! ;)


Mitkä kynnet väliltä 1-10 ovat siis lempparinne? Valitkaa näistä siis yksi.

Ehdokas 1


- Vihreät hilekärjet töpöteltynä ja koristeena tähtiä.

Ehdokas 2


- Lilaa ja kimallusta, koristeena tumman liloja palloja.


Ehdokas 3


- Vaaleanpunaisella pohjalla fimoja ja palloja.

Ehdokas 4



- Lilat glitterkärjet ja strasseja.

Ehdokas 5


- Liukuvärjäystä merihenkisesti sinisellä, lisänä koristeita.

Ehdokas 6


- Hopealla hologrammipohjalla tähtiä, glitteriä ja Konadointeja.

Ehdokas 7



- Pastellivärein koristellut hedelmäkynnet.


Ehdokas 8


- Vinomanikyyri pinkillä ja hileillä.

Ehdokas 9


- Pinkit kynnet strasseilla ja glitterillä koristeltuna.

Ehdokas 10


 - Pinkit kynnet glitterillä, tarroilla ja koristetarranauhalla koristeltuna.

Siinä ehdokkaat.. Joko kiinnostaa palkinnot? ;) Ne tulevat tässä! Muistutan vielä, että palkinnot arvotaan niiden kesken, jotka ovat osallistuneet arvonta-äänestykseen sääntöjen mukaan!

Palkinto 1 - lakat


- Ensimmäinen palkinto sisältää 4 lakkaa:
Depend Nr. 41, joka on tummansininen shimmer
China Glaze Lemon Fizz, jonka annan arvontaan omista valikoimistani
Golden Rose Holographic Color vaaleanpunainen-hololakka
Depend Nr. 54, ihana turkoosinvihreä!


Palkinto 2 - koristeet


- Toinen palkinto sisältää: 
ison kukkastrassihyrrän
kultaista tarrarajausnauhaa
jouluisia fimoja sekä
ruusunkuvaisia water decalseja. :]

Osallistumisaika alkaa nyt ja arvonta-äänestys on voimassa TOISTAISEKSI! Kannattaapi osallistua siis mahdollisimman pian. :} Arvonta suoritetaan täysin sattumanvaraisesti ja ilmoittelen blogissa tarkemmin myöhemmin.

67 kommenttia:

  1. Ehdokas 3! Ihanan söpö ja tyttömäinen lakkaus.

    Olen julkinen lukija nimellä Nina (Cherry cherry lady- blogia pitelen http://butstillihungerforyou.blogspot.com/)

    Ensinnäkin tykkään älyttömästi blogisi ulkoasusta! Meiltä löytyy paljon samoja mielenkiinnonkohteita ja mainittakoon niistä Hello kitty ja kynnet!
    Blogistasi saa inspiraatiota ja on muutenkin kiva katsella tekemiäsi lakkauksia. :) Jatkan mielelläni blogisi lukemista!

    VastaaPoista
  2. Nina: Pistätkö vielä sähköpostisi tähän, unohdin mainita! :]

    VastaaPoista
  3. 1. Tykkään kynsistä numero 3
    2. luen bloggerin kautta nimellä elisa
    3. blogisi on aivan ihana, tykkään etenkin kynsijutuista (:
    MAINOSTUS : http://elisan-kynsiblogi.blogspot.com/2010/11/34.html

    VastaaPoista
  4. Toki. =)

    declaration-@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Ja sähköposti on elisanoma.blogi@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mä en osallistu arvontaan, kun mä en koskaan mitään voita kuitenkaan. :D

    Mutta käyn säännöllisesti ihastelemassa sun blogista manikyyrejä numero 1 & 4. Aivan ihanat. :)

    VastaaPoista
  7. 1. Paras manikyyri on numero 4. Tää oli vaikee koska muutama muukin miellytti kovasti silmää.

    2. Luen blogilistan kautta ja oma kynsiviritys on http://miirulakkaa.blogspot.com/. Mun tulisi voittaa, koska on tarvetta kaikennäköisille kynsijutuille. Oon sen verran alottelija etten vielä oikein tiedä mistään mitään ja noilla tavaroilla pääsis vähän alkuun. :)

    3. Kiva blogi, jatka samaan malliin. :) Pidän erityisesti kynsikuvista ja ohjeista. Jos löydät jonkun helpon ja halvan nettikaupan asiaan liittyen niin niistä vois kirjoittaa, samoin jos on huonoja kokemuksia niin myös niistä.

    VastaaPoista
  8. Eniten tykkään kynsistä numerolla 4. Ovat yksinkertaiset, mutta silti näyttävät ja aivan ihanan väriset.

    Olen julkinen lukijasi nimellä Ellie ja sähköposti on mintturaita(at)gmail.com

    Tykkään monipuolisista postauksistani, ei häiritse ollenkaan, vaikka välillä on muitakin kuin kynsijuttuja. Joku aika sitten tekemäsi postaus kynsien koristelusta oli erityisen mieleinen ja inspiroiva. :)

    VastaaPoista
  9. Pitkän pohdinnan jälkeen suosikikseni päätyi numero 4. Violettia ja glitteriä - mitä muuta kynsiltä voisi enää toivoa? :3

    Olen julkinen lukija bloggerin kautta, nimellä Lumi
    email: synchrostar_@hotmail.com

    Blogiasi on mukava lukea - sulla on kiva tyyli kirjoittaa, kuvat ovat selkeitä ja toimivia ja ulkoasu on miellyttävä. Tykkään kovasti kaikista "helppipostauksista", eli tutoriaaleista ja eri tuotteiden/tarvikkeiden esittelyistä (mikä tälle nyt olisi järkevä sana, mm. se vähän aikaa sitten ollut koriste -postaus).

    Mainostusta viimeisimmän blogipostaukseni yhteydessä: http://karamellilunta.blogspot.com/2010/11/royal-nails.html

    VastaaPoista
  10. Ihanin mielestäni on ehdokas 5 :)Sellainen juuri sopivan kaunis - ja sellainen lakkaus jonka voi aika hyvin tehdä kotoa löytyvillä lakoilla :)

    Oon julkinen lukija nimella Mirka ja kuvana miulla pitäis ola sama mikä nytkin :)

    Ja vielä kommenttia:
    Tykkään sun blogista paljon ja itsekkin tykkään kynsien laitosta ja täältä joskus löytyy pientä inspiraatiota :)
    On myös kiva että sun lakkausissa on myös kynsitarroja ja sellasia kynsjuttuja mitä löytyy kotoa ja on helppo ostaa ettei tarvitse tilata :)

    -mirka-

    sähköposti on: mirka-@suomi24.fi

    VastaaPoista
  11. 1. Ihan ehdottomasti 3-kynnet! Pirtsakan tyttömäiset, ihanat :)

    2. Bloggerin kautta lueskelen, nimimerkki tahma. s-posti girlyrituals@gmail.com

    3. Tykkään katsella nättejä kynsiäsi. Jos jotain saisi toivoa, niin meikkifriikkinä tietysti kiinnostaisi nähdä vaikka arkimeikkisi :)

    VastaaPoista
  12. Ehdokas 3 on suosikkini, se on raikas ja tyttömäinen, juuri minun mieleeni!

    Olen julkinen lukija Hantta, ja pidän myöskin omaa blogia nimeltään reckless harmony osoitteessa http://recklessharmony.blogspot.com/
    Bloggerin kautta siis seuraan.

    Blogisi ulkoasu on tyttömäinen, mutta kirjoitusfontista en pidä. Ja nyt kun Sonnela on mennyt enimmäkseen kynsiblogin puolelle, ei postauksia tule hirveästi juurikin sen takia, että kuka nyt joka helkkarin päivä niitä kynsiään uudestaan lakkailee ja koristelee... Muuten pidän tosi paljon blogistasi ja kynsistäsi vaikka niitä glitteroksennuksiakin ajoittain näkyy. Laadukasta kynsiblogia on aina kiva lukea!

    Sähköpostiosoitteeni on chocophant@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. 1. Susosikkini on numero 9. Tuo pinkki sopii sinulle todella hyvin ja vinomanikyyri nyt vain on todella kaunis.

    2. Minun tulisi voittaa tämäpalkinto, koska olen seurannut blogiasi jo pitkään (harvemmin olen kuitenkin kommentoinut, ja lukemistakaan en voi todistaa... :P ).
    Minä myöskin tarvitsen paljon uusia kynsilakkoja ja -tarvikkeita, ja olen etsinyt jo pidemmän aikaa tuollaista kaunista vaaleankeltaista sekä mintunvihreää lakkaa. Myös strassihyrrä tulisi tarpeeseen.

    3. Blogisi on todella hyvä, itse asiassa ensimmäinen blogi jota aloin aktiivisemmin seuraamaan :3. Postaukset ovat hyviä, kynnet kauniita ja vastaat kommentteihin. Postaustahti on juuri sopiva, ja blogi on ihanan värikäs. Luen jatkossakin.

    sähköpostini on tundraseepra@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. 1. Ehdokas 3 on suosikkini, mahdottoman söpöt lakkaukset :)

    2. Olen julkinen lukijasi Bloggerissa nimellä Nina.

    3. Tykkään lukea blogiasi lähinnä kynsijuttujen takia. Sulla on aina niin ihania värejä käytössä ja kivoja ideoitakin :) Ja postaukset kuvineen ovat aina laadukkaita. Valitettavaa ei pahemmin ole!

    varileikkeja[at]hotmail[dot]com

    VastaaPoista
  15. Kynsi ehdokas numero 6 oli suosikkini. Hololakka<3

    Olen julkinen lukija nimellä Mmeri. (piste mukaan:))

    Tykkään blogisi ulkoasusta aivan tajuttomasti, ja muutenkin kynnet ovat kauniita. Mutta toivoisin enemmän kokonaan käsin maalattuja kynsiä, ilman konadia.

    sähköpostii: meri.rantapaa@luukku.com

    Mainostus: http://iwanteatyyou.blogspot.com/

    Löytyy melko alusta:)

    VastaaPoista
  16. 1. Valinta oli vaikea, mut Ehdokas seiskan puolelle se kallistui. Valitsin sen ihanien värien, huolellisen toteutuksen ja herkullisten fimoviipaleiden takia 8 ))

    2. Minun pitäisi saada palkinto koska olen aktiivinen ja innokas blogisi lukija (vaikken julkinen), kommentoin postauksiin ja ilahtuisin siitä kovin sillä nyt mulla ei ole oikein varaa ostaa mitään lakkoja jokuseen hetkeen. Uudet lakat, tai koristeet (joita en minkäänlaisia itseasiassa vielä omista) lämmittäis mieltä kylmänä Marraskuuna kovasti ! : ))

    3. Blogissasi esiintyy usein toinen toistaan upeampia kynsiä ! Käytät lakkauksissa pirteitä värejä, ja keksit niihin uusia juttuja. Blogisi kuvat ovat myös selkeitä ! On kiva että joihinkinväleihin tulee lifestyle - tyylisiä postauksia, apujuttuja sekä esim. tämä 'Viikon kynsilakka'-juttu, hieman vaihtelua ettei kokoajan pelkkiä kynsiä (vaikka niistä tykkäänki)n = )) Ulkoasussa on ihanat värit (vaaleapunainen ja musta ♥) ja se on "helppo", ei siis liian monimutkainen sekä tarpeeksi selvä.

    Säköposti on: NebuParsahh@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. 1. Tykkään kynsistä nro 1 :) Ovat mukavan pirteät! Ja kun olen vihreän ystävä niin nämä ovat kyllä mieleeni!

    2. Olen julkinen lukija Nunnu :) Blogini on kuten arvaatkin varmaan www.nunnunkynnet.blogspot.com
    (sähköpostini: linnuleidi@hotmail.com)

    3. Tykkään hyvin paljon blogistasi. Etenkin tutoriaalit liittyen ebayhin ja paypaliin ovat loistavia! En tiedä miten oisin koskaan uskaltanut tilata itse sieltä ellen olisi hieman ohjeita käynyt täältä lukemassa :)Myös viikon kynsilakka on kiva idea! :) Mitään huonoa en kyllä nyt valitettavasti löydä.. (olen tylsä). Jatka samaan malliin, minä ainakin jatkan lukijanasi! Niin ja hyvää syntymäpäivää blogille! Nyt se uhmaikä sitten alkaa ;>

    VastaaPoista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Ehdokas 4. on ehdottomasti paras. Jotenkin niin klassisen kaunis.
    Olen lukijasi.
    Ja blogistasi saa todella paljon hyviä ideoita.

    (merikirsti@luukku.com)

    VastaaPoista
  20. 1. Ehdottomasti numero 1 on mun lemppari! Ihanat värit, toi vihree on tosi nätti!

    2.Luen blogilistan kautta (:

    3.Sun blogis on yks mun suosikki inspiraatioblogis ja rakastan sun tekemiä kynsiä! Lisäks sulla on aina hyvälaatusia kuvia kynsistä.

    Ja linkkasin tän postauksen blogiini http://koukusssakynsilakkoihin.blogspot.com/2010/11/mavala-black-gosh-rainbow.html

    Ja sähköposti on hookedonfashion@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Mun lemppari noista kymmenestä on nro 3. Se vaan on niin tyttömäisen hempeä ja söpö. :)

    Julkinen lukija olen nimellä Satu. Sähköposti on satuuh@windowslive.com

    Blogisi on todella kiva ja mielenkiintonen. Tätä jaksaa seurata ihan oikeasti. Lempiblogini. :) Kuvat on tarkkoja ja kirjoitat kivasti. Ei tästä mitään edes vähänkään miinusta keksi. :]

    VastaaPoista
  22. Moikka!

    Äänestän kynsiä numero 1, ihanan herkkä vihreä kokonaisuus, tykkään!

    En taida osallistua arvontaan, koska seuraan blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta mukava blogi ja on aina välillä ihana piipahtaa kurkkimaan varsinkin kynsikuvia!

    VastaaPoista
  23. 1. Kynnet nro 8, tosi söpöt! Neloset jäi niukasti toiseksi.

    2. Olen julkinen lukija nimellä SuperHotFemale. Löydyt myös Blogilistaltani. Sähköpostilla tavoittaa sari.susanna(at)hotmail.com

    3. Tutoriaaleja voisi ehkä olla enemmän tällaiselle palikkalakkaajalle... Mutta oikein kiva blogi ja kivoja ideoita! :)

    VastaaPoista
  24. Ehdokas numero 5. Ihana tuo sininen ja valkoinen yhdistettynä, aivan ihanan kaunis!!

    Olen julkinen lukiajsi nimellä Pinja! Sähköpostini on pinjaa123@gmail.com

    Rakastan, oikeasti voin sanoa rakastan blogiasi!! Ulkoasu ihana, kirjoitustyylisi ja postaustahti mahtavia! Osaat lakata ihan sairaan hyvin, kunpa itsekkin osaisin! En oikeasti voi sanoa mitään huonoa!! Toivoisin että joskus kokeilisit vaikka viikon lakata pelkästään "halpislakoilla"/markettilakoilla. Se olisi minusta tosi kivaa! Jatka oikeasti vain samaan malliin, ja onnea blogin 2-vuotissynttäreiden kunniaksi!!

    http://pinjaa123.blogspot.com/2010/11/ihanan-raikkaassa-blogissa-arvonta.html tuolla on mainontaa

    VastaaPoista
  25. Nro 1. Ihanan raikas!

    Seurailen blogiasi gfc :n kautta nimimerkillä anur.
    anuroininen at hotmail dot com

    Suomalaisia hyvin kauneusblogeja ei ole kovin montaa.Sinun blogisi kuuluu niihin hyviin.Logosi on hyvin kaunis,se kiinnittää aina huomioni.Ulkoasu muutenkin edukseen. Kynsipostaukset lämmittävät aina mieltäni:)

    VastaaPoista
  26. Kynnet numerolla yksi ovat kyllä niin söpöt, että ääneni menee armotta heille.

    Luen pääsääntösesti Bloglovinin kautta, mutta oon muistaakseni liittynyt myös julkiseks lukijaksi Bloggerin kautta nimellä Mira.

    Blogisi on todella selkeä ja ehkäpä yksi parhaita suomalaisia kynsiblogeja mitä tulee vakoiltua. Ulkoasu luo jo hyvän ensivaikutelman. Kuvat on suurin osa selkeitä ja hyvälaatusia, lakkaukset tosi kauniita ja inspiroivia. Mitään negatiivistä en nyt osaa edes hakemalla hakea.

    Sähköposti on miraniem(at)gmail.com

    VastaaPoista
  27. Ehdokas 8, tosi namit kynnet(:

    Julkinen lukija, Sirpale.
    maili: krheiska@ulapland.fi

    Olen innostunut kynsiharrastuksesta itsekin, mutta tällä hetkellä vain ajatuksen tasolla:>

    VastaaPoista
  28. 1. Ehdokas numero 5! Tykkään liukuvärjäyksistä kun en ite ole semmosia koskaan tehnyt ja sininen sattuu olemaan itellä tämänhetkinen lempiväri. Kynnet ei oo myöskään liian räikeet, just ihanat.
    2. Julkinen lukija olen, nimellä Edelence. Sähköpostina edelence(a)hotmail.com
    3. Tykkään tosi paljon blogin ulkoasusta ja teet aivan ihania kynsiä! Niistä saa hyvin inspiraatiota vaikka omat kynnet onkin paljon lyhyemmät. Kirjottelet sopivan usein ja sun bloggauksia on kiva lukea kun tiedät jutuista paljon enempi kun esimerkiks minä (:

    Mainostin blogissani: http://ordinaryxchaos.blogspot.com/

    VastaaPoista
  29. Ehdottomasti ehdokas nro 5 vie voiton! En yleensä tykkää sinisestä kynsillä, mutta tuo näyttää niin raikkaalta, että aivan upea :)

    Luen Blogilistan kautta blogiasi, ja sähköpostikseni ilmoittaisin osoitteen elli92@msn.com

    Kauniit kuvat, taitava lakkaaja ja lukijat huomioonottava bloggaaja, mitä muuta sitä toivoisikaan.

    VastaaPoista
  30. 1. Pidän eniten lakkauksesta numero 9. :) Yleensä en välitä tuon muotoisista kynsista, koska sellaiset tuskin itselleni sopisivat, mutta nuo näyttävät tosi hyvältä. Pidän tämän väreistä ja koristeluista eniten. Muutkin olivat suloisia, mutta tämä jotenkin nousi yli muiden mun mielessäni.

    2. Luen nimimerkillä Ruu blogspotin kautta. (Älä tapa, jos se onkin Ruuchu. En ole ihan perässä itsekään, näynkö Ruuna vai Ruuchuna.)Oma blogini on So it's so Romantic, ja tässä linkki arvontasi/äänestyksesi mainostamiseen: http://soitssoromantic.blogspot.com/2010/11/kynsille-kavi-hassusti-linkki-arvontaan.html


    3. Annat tosi paljon ideoita ja olen saanut todella hyviä vinkkejä täältä. Pidän myös päivitystahdistasi, se on oikein sopiva. Blogisi on selkeä ja raikas. En keksi negatiivista tai edes rakentavaa palautetta, mutta lupaan käydä täyttämässä kommenttibokseja, jos yhtäkkiä tulee tarve antaa sellaista.

    Sähköpostini: kagokorento@hotmail.com

    Urrh, toivottavasti en unohtanut mitään...
    Voi hyvin. :)

    VastaaPoista
  31. 1 kynnet ovat lempparini ! Tosi raikkaat ja söpöt :)

    Julkinen lukija oon (nimellä alman_mese)
    Sähköposti on cottoncandymaker@hotmail.fi

    Sun blogi on ihana, sillä teet mahtavia lakkauksia ja päivittelet mielestäni melko usein, mikä on plussaa +! Muutenkin postauksesi on tosi kivoja :) Ulkoasu on myös ihana!

    Mainostin myös täällä: http://cottoncandymaker.blogspot.com/2010/11/uusia-kynsia-uusia-ostoksia.html

    VastaaPoista
  32. 1. Mun suosikit on kynnet nro 1. :) Aivan ihana vihreä!
    2. Olen julkinen lukija nimellä Tiikeriankka, ja Tiikeriankan kynsi- ja kauneusblogi löytyy täältä: http://tiikeriankan.blogspot.com/ ja sähköposti osote on ankka.ansu@gmail.com
    3. Sulla on tosi ihania lakkaus ideoita, jotka inspiroi ainakin mua tosi paljon! Varsinkin uusin postaus teki himon kokeilla vesimarmorointia itekkin ;) Käytät värejä tosi nätisti!

    VastaaPoista
  33. Ehdokas 10! Mun mielestä ne on mukavan tyttömäiset.

    Joo tota oon anonyymi.. mutta selitykseni miksi minun pitäisi voittaa.. on se että heti kun rupesin lukemaan blogiasi(kesäkuussa 2010) olen ihan joka päivä tullut katsomaan onko uusia lakkauksia. Monia olen testannut ja viellä onnistunut melkein. Olen oppinut blogistasi paljon uusia kynsi-juttuja.

    S-posti: lotta.aho(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  34. + vielä siitä että blogisi ulkoasu on loistava siististi tehty blogi

    T: Lotta

    VastaaPoista
  35. Rakastan noita 3 kynsiä!

    Olen myös julkinen lukija tällä käyttäjällä millä nyt kommentoin eli Sini.

    Risut ja ruusut:

    Tykkään sun teksteistäs ja kuvatkin on tosi kivoja. Kuitenkin tykkään enemmän isommista kuvista kun sulla täällä, mutta toisaalta ne taas sopii tälläselle kynsiblogille ihan hyvin. Ulkoasu on tollanen ihanan tyttömäinen ja muutenkin tollanen simppeli eikä mikään sekasotku.

    Oon seurannu tätä ties kuinka kauan, varmaan siitä asti kun sulla oli jo pari lukijaa, mutta tästähän on tullut suosittu ja kyllä on sen arvonenki. Tykkään, jatka samaan malliin! (-:

    Sizzi95@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Ehdokas 6! jonkun ihmeen takia minulle tulee tästä lakkauksesta mieleen meri. Jos minun pitäisi valita haluaisin kynsiini juuri tämän lakkauksen. :)

    Olen julkinen lukija.

    Pidän aivan hirveästi blogistasi.Ulko asu on selkeä ja kynnet ovat kauniita.
    Tämä taitaa itseasiassa olla ensimäinen kynsi-blogi jota olen alkanut lukemaan.Olen myös lukenut blogiasi jo todella kauan onkohan siitä jo jotain 1- 1 1/2 vuotta. Meillä näyttää olevan aika sama maku.

    Kaikki täällä näkyneet kommentit nimellä T.martsu ovat olleet minulta ja myös jotkut muutkin mutta en enäää muista millä nimimerkillä olen silloin esiintynyt, :))

    jenni.rotta@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Ehdokas 3 on mielestäni ehdottomasti paras! Erittäin onnistunut ja söpö.

    Blogisi on ehdottomasti yksi suosikki blogeistani! Ulkoasu on todella ihana väriltään ja tyyliltään. Tekemäsi kynnet ovat ihania ja päivität suht usein mielestäni.

    Luen Bloggerin kautta nimellä BlahBlahPrincess ja sähköposti olisi:
    cuteandprettynails@gmail.com

    VastaaPoista
  38. 1. Pidän eniten numerosta 1. Vihreä<3 Nuo tähdet sopivat myös tuohon hyvin :)
    2. Luen Bloggerin kautta nimellä Kaluste.
    3. Pidän paljon blogistasi, sillä tekstisi on mukavaa luettavaa ja kuvat ovat todella hyviä. Niin ja tietysti lakkauksesi ovat kauniita. Yksi suosikeistani :)
    Sähköposti on kamsu@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. 1. Tuo nro 1 oli ihanin! Jotenkin heti tekis mieli laittaa ite joku samantyylinen :)
    2. Klikkasin itseni bloggerin lukijaksi eli nimellä norppa.
    3. Semmoinen aidosti sinunnäköiseltä vaikuttava blogi, se on aina mukavaa. Ja tosi hienoja ja monipuolisia kynsiä.

    norpan.sekoitus at gmail.com

    VastaaPoista
  40. Ehdokas nro 9! Yhdellä sanalla seksikkäät ja naiselliset.

    Olen julkinen blogisi lukija Hanne! :)) sposti: hanne.tolkkinen@hotmail.com

    Olen lähiaikoina löytänyt blogisi ja seuraan päivittäin tuleeko uusia juttuja ja vanhatkin ovat selattuina! Kynnet ovat intohimoni ja saan täältä todella paljon uusia ideoita! Niitä siis lisää ;)

    VastaaPoista
  41. Äänestän manikyyriä numero 9, aivan ihanan värinen pinkki. :)

    Luen blogiasi bloggerin kautta tällä samalla nimellä.

    Blogin ulkoasu on aivan ihana, tykkään juuri tälläisestä vaaleasta ja selkeästä. Ja lakkaukset ovat usein juuri sellaisia, mistä itsekin tykkään. :) Blogiasi on siis tosi mukava lukea.

    e-mail kanerva_89@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. 1. Ehdokas 8!

    Olen lukija nimellä Enna
    3. Blogisi on kiva ja aina kiva katsoa, minkä näköisiä kynsiä oot tehnyt. Oon katellu noita vanhoja myös ja tykännyt niistäkin :)

    eveiia@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. 1. Pitkän vaiheilun jälkeen tulin tulokseen, että 7. Se oli vaan syötävän herkullisen näköinen!

    2. Scarlett/ Cherrycupcake, eli julkinen lukija, tosin ollut vasta hetken aikaa. Rekisteröidyin vasta oman blogini myötä. (www.cherrycupcake.tk) Salaisesti olen lukenut kauemmin :D

    3.Kaikenkaikkiaan hyvin toimiva, yhtenäinen kokonaisuus tämä sinun blogisi!

    Ja sähköposti on: cherrycupcakeblog@gmail.com

    VastaaPoista
  44. 1.
    En oikein osannut päättää 6 ja 9 väliltä.. Noi kaikki on hienoja, mutta noi kaks erityisesti oli mun mielestä upeita! jos on ihan pakko valita niistä kahdesta niin 9 vie voiton.
    2. Olen julkinen lukija bloggerin kautta nimellä H
    3. Mahtava ja monipuolinen blogi! Täältä olen saanut ihan oikeesti apua moneen ongelmaan, mm. ebayn ja paypalin käyttöön. Kiitos sinulle! Teet monipuolisia lakkauksia, ja niistä kyllä huomaa ettet ole niitä mistään kopioinut, vaan olet käyttänyt omaa luovuutta! :)

    sähkäri on h-kynsiblogi@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Ai niin! Laitan huomenna postauksen tästä arvonnasta ja linkitän sen sitten tänne. (Jos arvonta on vielä sillon käynnissä)

    VastaaPoista
  46. 1. Tykkään eniten ehdokkaasta numero 8, koska... Kröhöm, siis minähän en pinkin ja kimalluksen ystävä ole koskaan juuri ollut. :'D Niin, ja pakko vielä tähän mainita että vähintään yhtä hienot on nuo uusimmat vesimarmorointikynnet, nam!

    2. Blogilistan kautta seurailen, ja s-posti on anna.husa@student.uwasa.fi.

    3. Tykkään tosi paljon siitä, että sun tekemät manikyyrit on aidosti erilaisia keskenään, eikä aina sitä samaa huttua mitä niin monissa kynsiblogeissa tuntuu olevan. Niin, ja vaasalaisten blogeja on tietysti aina kaikista mukavinta lukea! (;

    VastaaPoista
  47. ääk voi ei toi mun teksti katosi ja joudun kirjottaa tän nyt uudestaan.

    Elikkä, mun pitäis voittaa sen takia koska en omista kauheen paljoa näitä kynsitarvikkeita ja nää ois todellakin tarpeen mulle! En oo koskaan voittanut mitään palkintoja ja oisin niin kiitollinen jos voittaisin jotakin (: Pääsisin varmasti hyvin alkuun kun voittaisin jotain.

    Mun lemppari on 3, tosi kiva lakkaus. Oli kyl tosi vaikee valita ku yksinkertasesti ei melkeen voi ku kaikki on yhtä upeita!

    Mun sähköposti on aino1998@hotmail.com, että jos jotain mahollisesti voisin voittaa niin sinne sit lähetät (:

    Mulla on tosi paljon positiivista kommenttii tästä blogista. Oon lukenu tätä jo jonkin aikaa. Oot tosi pirtee kirjottaa ja tää ulkoasu on ihan sairaaan kiva. Semmonen ilonen ettei tylsä tumma (: Jatkan kyl tosi mielelläny tätä blogin lukemista.

    VastaaPoista
  48. http://h-kynsiblogi.blogspot.com/2010/11/arvontoja.html

    Mainostin blogissani =)

    VastaaPoista
  49. Ehdokas nro 5! Suloiset ja omaan tyyliini sopivat kynnet, ihanat.

    Olen julkinen lukija nimimerkillä Sunny96, eli sama kuin Radolassa :)

    Todella ihana tämä sinun blogisi, eikä todellakaan haittaa jos päivityksiä ei koko aikaa satele, tosiseuraajat jaksavat kyllä odottaa. Ulkoasu ja kynnet ovat aina kauniita. Jatkan blogisi lukemista hyvin mielelläni :)

    VastaaPoista
  50. Ehdokas 3 on mun lemppari! (:

    Oon sun lukija bloggerin kautta nickillä veeu, ja oon lukenu jo jonku aikaa(:

    Luen blogiasia tosi mielellään koska kynnet on tosi hienoja ja ulkoasu on "luettavan" näköinen, sillä siis on merkitystä!:D Lisäksi olet tosi mukavan oloinen, blogiasi on kiva lukee(:

    e-mail tähän viel: veeraa-aa@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Heippa, miten nuo lilat glitter kärjet on tehty? Tilasin 12 purkkia ervärisiä glittereitä ja nyt en osaa laittaa niitä >; - Satu

    VastaaPoista
  52. SATU: Kärjet on tehty pelkällä glitterlakalla, käytin niissä Color Clubin Tru Passion-lakkaa. :]

    VastaaPoista
  53. Ehdin ja muistan mäkin osallistua tähän! Onneks ei viel loppunu. :o

    Tykkään eniten ehdokkaasta numero 5. Monissa muissa oli ihanemmat värit mun makuun, mut ton idea on ihana, tulee heti mieleen kesä ja meri ja aallot ja... Olispa jo kesä! :D

    Jups jups, tällä nimellä seuraan GFC:n kautta.

    radioactiwe at luukku dot com

    Sun blogi on mahtava. Postauksia tulee usein ja tiedät paljon kynsijutuista. Ulkoasu on ihanan söpö. Kiva et laitat kans välil jotain muita postauksii, esim. tää meikkijuttu oli tosi kiva. Lakkaukset on myös nätisti tehty. Ehkä ois kiva nähdä joskus jotain tosi monimutkasta, kun sulla on yleensä tollasia yksinkertasia (mut näyttäviä!) lakkauksia. :)

    VastaaPoista
  54. Ehdoton suosikki on numero 5! :) Muistan kun löysin ton manikyyrin täältä ja liityin sitten samantien lukijaksi :3
    Olen julkinen lukija nimellä Suvi.
    Positiivista: postauksia tulee usein ja postauksissa on paljon kuvia! :)
    Negatiivista: mielestäni tunnisteita saisi olla vähän enemmän niin tiettyjä postauksia löytyisi helpommin! :)

    VastaaPoista
  55. 1. Ykköset ovat ihanan vihreät :) Tykkään!
    2.Minä vaan... (s-posti: tiutiu_95@uukku.com)
    3. Kynnet ovat hienoja ja kuvat selkeitä, en osaa valitettavasti sanoa kovin paljoa koska en lue kovin säännöllisesti :D

    VastaaPoista
  56. Millonka tää äänestys päättyy? Pidät mua liian pitkään jännitykses ku mua jännittää ihan kauheesti et kuka tän voittaa :) !

    VastaaPoista
  57. 1. 1 ehdottomasti. Itselläni on vihreä kausi meneillään, joten kaikki vihreä kynsissä uppoaa :)

    2. Luen blogiasi bloggerin kautta nimimerkillä Pinja.

    3. Blogiasi on aina mukava tulla lukemaan! :) Ulkoasu on tasapainoinen, teksti helposti luettavaa ja tykkään siitä, että kerrot asiat kattavasti, etkä vain pintaa raapaisten.

    Sähköpostini on pokspum@luukku.com

    VastaaPoista
  58. Ehdokas nro 7!
    Olen julkinen lukija, nimellä keijju (tai sohvi, en oikein oaa käyttää tätä niin en ole varma:D)

    @=sohvy@wippies.fi

    ja tykkään sun blogista aivan liikaa! (: Upea ulkoasu, postauksia mukavan usein ja ihania lakkauksia <3

    VastaaPoista
  59. 1. Ehdottomasti 4-lakkaus! Ihanat glitterkärjet joita mä rakastan + toi lila väri sopi tosi hyvin kimalteen kanssa.

    2. Ja meikäläinen on julkinen lukija nimellä Lotta ja pidän pystyssä Yellow Rainbow-blogia.
    (http://yellowrainbowss.blogspot.com/)

    3. Tykkän ihan sikana sun blogis ulkoasusta. Otan sun kynsistä välillä inspiraatiota vaikken yhtä hienoja kynsiä tehdä osaakkaan (:

    + sähköpostiosoitteeni on lotzu-@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. ehdottomasti numero 8! Se on yhtäaikaa tyttömäinen, simppeli ja tosi nätti! Oikeastaan ekaa kertaa ton kuvan nähtyäni apinoin vähän.... :D

    oon julkinen lukija blogilistan kautta nimimerkillä Pikkukaupungin tyttö.

    Tää on aivan ihana blogi, tykkään ulkoasusta, postauksista ja siitä että täällä on muutakin ku vain kynsiä!

    ja sähköposti junyfun (at) hotmail.com (tiedoissa on tosin vanha sähköposti joka ei oo enää käytössä :D)

    VastaaPoista
  61. Pidän eniten kynsistä nro 7 koska juuri ne saivat minut lukemaan blogiasi.

    Luen blogia nickillä Pinea ja sähköpostini on lanfear.mierin@gmail.com

    Pidän blogistasi koska se inspiroi minua eikä se ole täynnä pelkkiä konad-postauksia vaan sinulla on oikeasti mielikuvitusta ja kykyä toteuttaa visiosi.

    VastaaPoista
  62. Onnittelut 2-vuotiaalle!!

    Mielestäni ehdokas nro.8 on suloisen simppeli tyttömäisellä blingillä :)

    Olen lukijana Gfc:n kautta,kuten voit nähdäkkin.

    Tykkään blogissasi siitä että otat lukijasi huomioon,teet toivepostauksia. Kivan erilaisia manikyyrejä ja selkeää tekstiä.

    Tutorialeja kaipailisin aina lisää,kun näkee jotkut ihanat kynnet niin kiva jos vielä neuvotaan lähes kädestä pitäen että kuinka ne tehdään.

    Keep on going!

    lapilasien(at)mymail.fi

    VastaaPoista
  63. Ehdokas 7. Ihastelin noita jo radolassa ja oon siitä asti himoinnut tota keltasta lakkaa :D Se sopii sun kynsies muotoon ja lakkaus tyyli on hieno ja appelsiini sopii tohon kuvaan : D

    Olen julkinen lukija nimellä Krista (sä tunnet mun ihan varmasti Marana) mun blogini on http://behindxthescene.blogspot.com

    Minusta on kivaa, ettei tämä ole sellainen pelkästään kynsiblogi vaan täällä on periaatteessa kaikkea hauskaa. Saan myös paaljon inspiksiä sun kynsilakoista :3 Blogin parantamis ehdotus voisi, olla että tekisit tutoja miten lakata jotkut kynnet, kun jossaikin blogeissa sitä on ja olisi kiva, jos se olisi myös täällä =)

    Ja mun sähköpostini on brunettevitsi@hotmail.com jota käytän useammin kuin tätä gmail tiliä : D

    VastaaPoista
  64. 1. Nro 3 kolahti minuunkin parhaiten :)
    2. Olen lukijana tällä nimimerkillä.
    Sähköpostini on sandylion@wippies.fi

    3. Toivoisin enemmän postauksia arkipäivän elämästä :)

    VastaaPoista
  65. Olipa vaikea päätös, mutta ykköset taitavat viedä voiton =)

    Olen julkinen lukija nimellä Faible

    Mielestäni blogisi ulkoasu on hieno ja olet todella taitava tekemään kynsiä! Yksi lempi kynsiblogeistani ehdottomasti (:

    not-so-funny@hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Mun on ihan hirveen vaikee päättää parhaimmat kynnet noista, sillä miltei kaikki sykähdyttää jotenkin. Vastaan nyt sit vaikka et numero 5, sopii tähän itsenäisyyspäiään tuo sävytys. :)

    Olen julkinen lukija tällä samalla nimellä.

    Tykkään lukea blogiasi, sillä kirjoitustyylisi on mukava. Lisäksi tietysi ihanat kynnet tuovat minut tänne aina uudelleen ja uudelleen. :)

    Jos kerrankin sattuisin olemaan onnekas, niin s-postini on meikkileikkeja[at]hotmail[dot]com.

    VastaaPoista
  67. 1) Ehdottomasti parhaat kynnet ovat nro 1. Ihanan raikkaat! Tosin, muutkin älyttömän hienot!!

    2) olen tällanen alotteleva blogien lukija, ja oon tykänny seurata tätä blogia... k.nimi: Saijuska

    3) Kiva ja monipuolinen blogi. Kuvat hyviä ja aikaa saan täällä helposti menemän enemmänkin! :)

    VastaaPoista