lauantai 26. toukokuuta 2012

Sinivihreää ja ruusuja

Tälle iltaa vielä yksi postaus, kynsiä nimittäin! Idea tuli mun päähän, kun katselin näitä kynsiä ensin pikkukuvassa Bloggerissa ja katsoin että niissä olisi ollut tuommoinen kiemurapohja ja nuo ruusut, mutta olikin sitten glitterlakkaa pohjana, ei kiemuroita. ;D



Kuvassa siis:

Wild and Crazy - Deep Blue Sea, jonka päälle leimattu kiemurtelevaa kuviota koko kynnelle sinisellä Konad-lakalla XL-laatta I:stä (saatuja). Maalasin kukkasia akryylimaaleilla kynsiin myös, tuto kukkiin onpi täällä.

Ei taas ollut yhteistyötä kameran kanssa ollenkaan, tuo kiemura erottuu luonnossa paremmin tuosta pohjasta, eikä nää muutenkaan oo kyllä kuvassa sen väriset kuin ne luonnossa on. Ois ehkä voinut kyllä valita jonkun muun lakan kuin sinisen tuon sinivihreän seuraksi, olis varmaan erottunut kivemmin.

Noista XL-laatoista sananen tähän väliin. Noissa laatoissa kuviot ovat ilmeisesti matalemmat kuin Konadin omissa, sillä olen kuullut monilta, että kuvio ei tartu leimasimeen. Ainoa, mikä siihen auttaa on nopeus, eli nopeasti kuva laatalta stamperiin. Ohut kuvio kuivaa nopeammin tuohon laatalle, siksi pitää olla nopeampi kuin Konad-laattojen kanssa. Muuten en ole huomannut näissä mainittavaa eroa. :) Jos ongelma on (xl)stamperissa, niin viilatkaa sitä stamperia, niin tarttuu paremmin. Muistakaa myös, että leimauksessa tulisi käyttää asetonillista poistoainetta, sen pitäisi toimia paremmin. Jos vielä jotain ongelmaa on niin tietty aina saa kysyä, koitan auttaa parhaani mukaan. :)

Oon tekemässä vielä tarkempaa postausta noista stampereista ja laatoista myös, mutta voin jo nyt sanoa että jos mietitte ostaisitteko valkopäisen vaiko punapäisen xl-stamperin, suosittelen valkopäistä! Valkopäinen on pehmeämpi ja punapäinen on samaa materiaalia kuin Konadin vastaava, eli siihen ei voi upottaa kynttä samoin kuin valkopäiseen, vaan siinä täytyy toimia pyörittämällä.

Mulla on niin hirrrveesti kaikkea uutta testattavaa joita oon ostanut tai saanut tässä, että toivottavasti teille ei ihan tuu uuden tavaran ähkyä tätä blogia lukiessa. :D Mullahan on mm. kaikki Kleancolorit ja uusimpia Flormareita, Kicks-lakkoja, Barry M:ää, Color Clubeja vielä kokeilematta, nuo uusimmat XL-laatat ja stamperit samoin ja koristeitakin suuri määrä. Näiden lisäksi mulle on tulossa TransDesignilta uusia lakkoja taas, hupsista. Noh, ainakin tuote-esittelyitä on nyt lähiaikoina blogissa siis tulossa runsaasti. :)

Nyt mä katoan tekemään uusia kynsiä taas, hauskaa yötä kaikille yökukkujille!

20 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet <3 Kiva että tota testattavaa tavaraa on paljon, koska ainakin musta on kivaa nähä, miten ne tavarat sitten oikeesti käyttäytyy :)

    VastaaPoista
  2. Käykö siihen leimaamiseen pelkästään konadin lakat, vai voiko käyttää muitakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä käy muutkin lakat, yleensä jos lakka on niin paksua/peittävää, että yhdellä kerroksella saisit kynnelle peittävän tuloksen, niin se käy yleensä myös leimailuun vallan hyvin. :)

      Poista
  3. Ihanat kynnet, voi että kun oot taitava! (:

    VastaaPoista
  4. miksi leimauksessa olisi parempi käyttää asetonillista poistoainetta? itse kun oon aina käyttänyt asetonitonta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun näkemyksen mukaan niissä on sitä öljyä enemmän tai muita aineita, jotka levittää konadoinnit taikka sitten se ei tartu leimasimeen niin hyvin kuin asetonittoman kanssa. :)

      Poista
  5. Tosi upeet kynnet<3

    VastaaPoista
  6. Mä hommasin tuollaisen XL-laatan pikkukuviolla ja musta taas toimii ehkä paremmin kuin Konadin oma, eli saan kuvion useammin siitä kokonaisena leimasimeen ja kynnelle.. Mutta, koska ihan aloittelija vielä, niin voi olla ihan tuuriakin :)

    Mutta kauniit kynnet taas :)

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no hyvä että toimii hyvin. :) Kiitos sinulle!

      Poista
  7. En olisi itse keksinyt maalata leimailujen päälle! Ihanat! Ja musta näyttää hienostuneelta, että leimailut ei erotu liikaa värilakasta!

    gameofpolish.blogspot.com

    VastaaPoista
  8. Tuote esittelyjä on kiva lukea, saa itsekkin samalla vinkkejä :p!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, minä kanssa tykkään tuote-esittelyistä muiden blogeissa. :)

      Poista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)