lauantai 27. heinäkuuta 2013

Tämän kesän juttu

Tämän kesän juttu ovat mulla olleet tekstuurien lisäksi neonkynnet + mustavalkoinen glitter. Yhdistelmää on nähty aiemmin esim. täällä ja täällä

Tätä linjaa jatketaan tänäänkin, nimittäin sain Essien Neons -kokoelman esiteltäväksi ja halusin jälleen kerran yhdistää kirkkaat sävyt mustavalkoglitteriin. Mä oon itseasiassa aiemmin saanut saman kokoelman esittelyyn jo Cesarsilta.

Koko kokoelma sisältää kuusi kirkasta sävyä.

Saturday Disco Fever, Shake Your $$ Maker, Bottle Service
Bouncer, It's Me, Boom Boom Room, DJ Play That Song
Lakat ovat saatavina marketeista elokuusta alkaen, tosin niitä on jo joissain marketeissa näkynytkin. Suositushinta-arvio näillä on 13,90 €.


Essien vinkki on yhdistää neonit valkoisen lakan kanssa, tätä mäkin suosittelen. Suurin osa näistä neoneista on nimittäin sitä mallia, että yksinään jäävät läpikuultaviksi ja kerrostettuna itsensä päälle eivät näytä niin kirkkailta kuin kerrostettuna valkoisen päälle.


Itse laitoin kaksi kerrosta valkoista ja kolme kerrosta kutakin värilakkaa. Kaksi kerrosta värilakkaa olisi riittänyt muihin paitsi siniseen ja vihreään, muut levittyivät tasaisemmin, nämä kaksi vielä kahdella kerroksella olivat makuuni turhan epätasaisia, joten lisäsin sitten kaikkiin sen kolme.


Kynsillä:

Essie - Blanc (valkoinen)
Essie - Bottle Service (pinkki)
Essie - Bouncer, It's Me (sininen)
Essie - Shake Your $$ Maker (vihreä)
Essie - DJ Play That Song (violetti)
Essie - Saturday Disco Fever (oranssi)
Maybelline - Chalk Dust (mustavalko glitter)


Tuotteet saatuja


Minusta värien suhteen tosi kiva kokoelma. Toki, kirkkaat neonit ovat aina kirkkaita neoneita, voi olla hankala tehdä kovin erikoisia värejä, kun kaikki on jo keksitty. Pinkki Bottle Service on nätti, sitä ootte nähneet mun kynsillä aiemminkin ja tuota voi käyttää hyvin siis ilman valkoista pohjalakkaakin, tosin lopputulos ei ole silloin niin kirkas. 

En tiedä miksi, mutta vaikken pidä sinisistä, niin tuo sininen Bouncer, It's Me jotenkin pomppaa silmille ihan ekana. Todella kirkas ja värikylläinen, ihana. Harmi, että on niin ohut ja raidoittuvainen, mutta tosiaan 3 kerroksella valkoisen päälle ihan passeli.

Vihreä Shake Your $$ Maker on kanssa intensiivinen, sellainen, joka ei sekään tykkää näyttäytyä kamerassa (ainakaan minun) oikeanlaisena. Ohut tämäkin ja vaatii sen 3 kerrosta valkoisen päälle näyttääkseen hyvältä, mutta toisaalta kuivuu nopeasti ja muuten helppo, eli sen kyllä kesti kivuttomasti.

Oranssi Saturday Disco Fever oli helpompi tapaus, tätä voisin kuvitella käyttäväni kynsilläni yksistäänkin, vaikka onkin ohut. Tuo mulle kovasti mieleen Essien Bazookan, mutta on siitä vielä värikkäämpi versio.

Violetti DJ Play That Song on sävy, jota mun kokoelmassa ei taida olla vastaavaa. Mulla on hyvin paljon violetteja, mutta musta tuntuu että violetissä värissä on niin tolkuttomasti erilaisia sävyvivahteita, että samavivahteisia kynsilakkoja on kuitenkin melko vähän. Ohut tapaus, mutta 2 kerrosta riittää valkoisen päälle hyvin.

Mustavalkoglitterinä toimii tänään Maybellinen Chalk Dust, jota on kynsillä kerros kaikkien lakkojen päällä. Chalk Dustia ei tarvi paljoa kynsille levittää, siinä on nimittäin niin paljon tuota höttöä, että ohut kerros antaa jo kivan kuviopinnan. Nätti mustavalkoglitter tämäkin, mustavalkoglitterien suurkuluttajana arvostan. ;D


Jos mun pitäis valita, mitä tästä kokoelmasta ostan, niin ostaisin Boom Boom Roomin, joka on nähty kynsillä aiemmin ja on siis tuollainen vaaleanpunainen creme. Jos on valmis leikkimään valkoisen pohjan kanssa, niin ostaisin violetin DJ Play That Songin ja sinisen Bouncer It's Me:n.

Miltäs näyttää kokoelma ja kynnet? :) Tykkäättekö ylipäätään neon + mustavalkoglitter -tyyppisistä kynsistä?

16 kommenttia:

  1. Hmh, ihana tuo chalk dust, pitää varmaan kattoo jos ei olis loppuun myyty kaupoista :)
    Ja onko cesarsin essieissä suomisuti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana juu! :) Ei ole, niissä on se kapeampi sivellin.

      Poista
  2. Neonit ihania, parvekkeenlattianpinnoitteelle näyttävät opaakit glitterit vaatii oppimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, ihana määritelmä noille glittereille. ;D

      Poista
  3. Niin ihania värejä! :) Pakko ehkä kotiuttaa näistä tuo Bottle Service ja hake Your $$ Maker! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo Bottle Service oli kätevä kun toimii yksinäänkin! :)

      Poista
  4. Noi on niin ihanan värisiä. Essien lakat on muutenkin lemppareita, kun ainakin itsellä ne pysyy hyvin. Lakoissa on monta herkullista väriä ja haluaisin niitä uusia. Mulla on itsellä 5 eri Essien lakkaa, lemppari on Lovie Dovie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mitä mä nyt itsekkin mietin, niin ei kyllä mullakaan Essiet varmasti huonoiten pysy. :) Vaikka vähän aikaa lakkoja yleensä pidänkin.

      Poista
  5. Yleensä en innostu kokonaisista kokoelmista vaan joistain tietyistä lakoista kokoelmassa, mutta nyt on kyllä pakko sanoa, että neon -värejen ystävänä tämä kokoelma on sellainen, jonka haluan itselleni kokonaisuudessaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tää on kyllä ihana kokoelma, suosittelen. ;D

      Poista
  6. Tuo sininen on ihana ja vihreä kiva.

    VastaaPoista
  7. Tuo sininen <3 I want it!

    VastaaPoista
  8. Tuo vihreä on ehdoton lemppari... :)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)