perjantai 4. lokakuuta 2013

Pinkkiä päivää

Kuinka moni on tänään halunnut pukeutua pinkkiin tai lakata kynnet pinkeiksi? :)

Tässä teille vähän pinkkejä ajatuksia, joita kannattaa miettiä, kun tuntuu, että elämä potkii päähän. Kaikilla on erilaisia ongelmia ja eri ihmiset käsittelevät niitä eri tavoin, mutta jos haluat hakea pieneen ongelmaan helpotusta, niin tässä yksi vaihtoehto. Silloin kun elämä potkii päähän ja kaikki menee päin hemputtia, niin on parasta palata ihan miettimään asiaa ja suhteuttaa oma ongelma vallitsevaan maailman tilaan.

& Kokeesta tuli huono numero? Ei se mitään, voit ehkä koittaa parantaa sitä. Kaikkea ei voi parantaa yhtä helposti.
& Eikö kuvat kynsistä onnistu (kuten allekirjoittaneella oli tänään ongelmana)? Ole onnellinen, jos se on tämän hetken suurin huolesi.
& Etkö jaksanut juosta sitä lenkkiä, jonka olit suunnitellut? Sinulla on se onni, että pystyt juoksemaan ja harrastamaan liikuntaa.
& Muuttiko läheisesti pois paikkakunnalta, ettekä enää näe niin usein, kuin haluaisit? Ajattele näin: hän vain muutti pois ja voitte vielä nähdä, hän ei lähtenyt luotasi ikuisesti.
& Onko sinulla flunssa, etkä pääsekkään juhlimaan? Mieti tällöin, että Suomessa sairastuu vuosittain rintasyöpään 4800 naista, ehkäpä pärjäät sen illan kotona.


Kynsillä:

OPI - More Than A Glimmer (glitter, saatu)
OPI - I Think In Pink (creme)
+ leimauksissa China Glaze - Admire ja BM-321

Tuo More Than A Glimmer on tämän vuoden Pink Of Hearts -kokoelmaa, ihana mattaglitterpommi. I Think In Pink on viime vuoden POH-kokoelmasta, tuossa mun lamppuvalossa se on viileämpi kuin se onkaan, oikeasti se possunpunaisempi. :) 

Mitä tykkäilette mun kynsistä? Teitkö tänään pinkit kynnet? Linkkaa kommenttiboksiin sinun pinkit kyntesi! :)

Pst. Muistakaa tänään myös eläinystäviä, tämä 4.10 on valtakunnallinen eläinten päivä, joka aloittaa eläinten viikon. :)

28 kommenttia:

  1. Oi onpas söpöt! <3 on kyllä ihana tuo More than a glimmer, pitäisi varmaan omakin testata lähiaikoina. :)

    Täältä löytyy mun pinkit kynnet:
    http://tattooedcatlady.blogspot.fi/2013/10/day-8.html

    VastaaPoista
  2. Kauniit kynnet. Ja aivan ihana toi glitterlakka!!
    Mä en oo vielä ehtinyt lakkaan kynsiä, oli kyllä tarjoitus pinkit laittaa, mutta onhan sitä päivää vielä jäljellä :)

    VastaaPoista
  3. On kyllä hienot kynnet! :)

    Mun omat on->http://lifestyleandnails.blogspot.fi/2013/10/roosa-nauha-kynnet.html
    Itse en lakannut kynsiä pinkiksi, mutta sitä väriä kuitenkin kynsistä löytyy! :)

    VastaaPoista
  4. Nätit kynnet:)! Kerrankin mäkin kerkesin mukaan johonkin tällaiseen teemajuttuun! http://nail-it-to-the-ground.blogspot.fi/2013/10/roosa-nauha-kynnet.html

    VastaaPoista
  5. Hyvä postaus. :) Ehkäpä munkin pitää laittaa jotain pinkkiä kynsille, jos vaan ikkunan pesulta ehtii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. :) Ikkunanpesu on pelottavaa puuhaa kynsiä ajatellen!

      Poista
  6. Musta on upeaa, että Sonne tälleen muistat rintasyöpäpotilaita omalla tavallasi! :)
    Nää kynnet on ihanat, ehdin itsekin vielä vaihtaa pinkit lakat kynsille jos hyvin käy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Toivottavasti sait kynsille pinkkiä!

      Poista
  7. ihanat kynnet ! :) ja tulihan se minullakin tehtyä pinkit/ vaaleanpunaiset kynnet:)
    http://dreamaboutperfectnails.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Ihana lakkaus ja ihana tuo More Than a Glimmer, sopii tälle päivällä tosi hyvin! :) Omat kynnet täällä: http://misifys.blogspot.fi/2013/10/roosa-nauha-paiva.html

    VastaaPoista
  9. Nätit kynnet ja hyvä postaus, itseäni omalla tavallaan koskettaa hyvinkin läheisesti tämä päivä ja vaikken nauhoja tehnytkään niin pinkit kuitenkin. Ihan vaan hyvän asian puolesta.

    http://blogofnails.blogspot.fi/2013/10/blogihistorian-henkilokohtaisin-postaus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Nimenomaan, ajatus on tärkein. :)

      Poista
  10. Kauniit, ja mulla löytyy kans pinkit kynnet. :) Ja käytin samaa laattaa :D
    http://kynsinauhatanssi.blogspot.fi/2013/10/paivan-vari.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos, hihi! Veikkaan että aika moni on tarttunu tähän laattaan juuri pinkille päivälle, tuo kuvio on niin kiva. :)

      Poista
  11. Messissä ollaan!

    Näin puhelimella hankala linkata, mutta teeman mukaiset joskin vaatimattomat sivuillani.

    VastaaPoista
  12. Ihanat kynnet! :) kävi huvittamaan kun itsekin tein tänään aiemmin juuri samalla tyylillä kynnet ihan tietämättäni. Ei nyt kuitenkaan aivan samanlaiset tulleet. http://emmminn.blogspot.fi/2013/10/roosa-nauha-paivan-kynnet.html

    VastaaPoista
  13. Gaah miksi mulla Admire ei suostunut yhteistyöhön ton Roosa Nauha-kuvion kanssa, se oli alkuperäinen plääni. ;( Skrapalla vetäessä lakka karkasi isoimman nauhan päältä, murr.. Mutta hienot on nää sun! :) Oma pohjani olisi ollut OPIn If You Moust You Moust, leimailut tummemman pinkillä metallisävyllä, ei niin kiva kun Admire olisi ollut. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi höh, mikähän sitä vaivas kun ei suostunu. :o Oisko viallinen laatta? Kiitos kovasti! :)

      Poista
  14. Ihanat kynnet ja kerkesin itsekin tekemään pinkit kynnet ennen iltavuoron alkua :) http://teenytinydragonnails.blogspot.fi/2013/10/pukeudu-pinkkiin-paiva.html

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)