lauantai 20. marraskuuta 2010

Toivepostaus: koruni

Jos hengähdetään hetkeksi kynsiaiheesta ja siirrytään toiseen mieluiseen aiheeseen eli koruihin! Tähän alkuun heti sanon, että sallikaa tuo toisinaan tökerö muokkaus, tahdoin saada koruihin vähän oikeaa väriä, joka on sisävalaistuksessa ilman muokkausta vaikeaa.

Toivepostausta oli toivottu siis kaikista koruistani ja päätin toteuttaa sen tänään. Postauksesta tuli huomattavasti aiottua isompi ja suuritöisempi, joten toivottavasti tästä on jollekulle iloa! :D

Minä tykkään kovin paljon koruista, mutta jotenkin nykyään tuntuu, etten osaa/jaksa käyttää kuin sormuksia ja korviksia. Juhlissa toki käytän kaulakoruja ja fiiliksen mukaan muitakin koruja.

Tykkään ehdottomasti mätsätä koruilla, tärkeimmät säännöt on itselläni, että samaan asuun en sotke kultaa ja hopeaa ja sitten se, että en tunge yhtäaikaa kaikkialle koruja (korvikset, käsikoru, kaulakoru, rannekorut..), eli kohtuus siinäkin.

Tässä siis ensin kaikki korut. Säilytys tapahtuu Ikean Malm-lipaston päällä.


Eniten rakastan sormuksia sekä korvakoruja, niinpä niitä on minulle kerääntynytkin melko paljon. Ensin voitaisiin käydä läpi kädenmuotoisen, mustan sormustelineen sormukset.


Ylläolevista sormuksista lempparein on alarivin Kalevalan Vanamo-sormus, joka on rippilahja. Muut sormukset on ostettu eBaysta ja GT:stä, osa on peruja ja osa muualta.

Alla sitten eBaysta hankkimani toinen sormusteline:


Näitä sormuksia en sen paremmin esittele, ovat lähinnä rihkamaa.

Sitten seuraavaksi vähän lisää sormuksia..


Ylläolevat taitavat kaikki olla eBay-sormuksia. :}

On minulla muutamia rintakorujakin:


Sitten on sekalainen korulaatikko, jossa lähinnä muovisia koruja, parittomia korviksiaja lisää rintakoruja:


Sitten siirrytään rannekoruihin, ensin isokokoiset rannekorut:


Suurinosa eBaysta, pinkit jättirenkaat taitaa olla H&M:n^^



Yllä hieman pienemmät rannekorut. Näitä Hello Kitty-koruja katsoessa minua ei uskoisi näinkin vanhaksi, hmm.. No korut on ostettu suurin osa eBaysta ja H&M:stä, kysykää tarkemmin jos kiinnostaa jokin koru. :}



Sitten niihin lemppareihin, eli korviksiin! Ensin renkaita:


Suurin osa ylläolevista renkaista on Ninjasta ja eBaysta. Tähän kohtaan kysymys: tietääkö joku, mistä saisi sellaisia kapeita tankoja, joihin voisi laittaa korvisrenkaita yms. roikkumaan? Joku tosi ohut keittiöpyyhetankokin voisi toimia.. Ikea on tällä saralla koluttu jo. :(

Sitten pienempiä roikkuvia korviksia:


Ylläolevia olen hamstrannut eBaysta, Ninjasta, Glitteristä ja satunnaisista paikoista. Huomatkaa alarivin Hello Kitty-korkkarit! <3


Nappikorviksia on myös muutamat tullut hankittua. Suurinosa H&M:stä, Ninjasta yms.


Ajattelin tähän samaan kokoelmaan ottaa mukaan myös nenäkoruni, kun kerran nenälävistyksen omistan. :}
 
Lopuksi esittelyyn vielä kaulakorut!


Miten musta tuntuu, että joka korukuvaan on löytäny tiensä jotain Hello Kittyä? Nooh.. Lapsellinen puoleni näkyy siis ainakin koruvalinnoissa. :}


Yllä vielä tarkempi kuva pikkuriipuksista. :}

Kuten kuvista voi päätellä, tykkään ehdottomasti näyttää lapsellisen puoleni koruissa. Toinen juttu, minkä ehkä tarkkasilmäisimmät näkivät on se, että kultakoruja en ihan hirveästi omista. En osaa käyttää kultaa, en tiedä miksi. Sitten kun nään kaupassa hienon kultakorun niin heti muistan, ettei minulla ole sen kanssa mätsättäviä muita kultakoruja ja se jää kauppaan, joten eihän niitä kultaisia koruja sitten voi mitenkään kerääntyäkkään..

Kyselkää lisää jos jonkun korun ostopaikka tms. kiinnostaa. :} Mihin koruihin sinä olet mieltynyt, käytätkö esim. säännöllisesti korviksia, mutta rannekorut jäävät kaappiin pölyttymään?

Muistakaa myös ARVONTA!

13 kommenttia:

  1. Itellä on jonkinverran koruja, mutta niitä ei tule koskaan vaihdeltua.

    Kaulassa kiikkuu aina hopeinen Kalevalan "Talon sydän" -koru. Se pienempi sydän. :D Sormessa samaa sarjaa sormus, nenässä aina sama kultainen tähti timantilla, korvien ensimmäiset rei'ät venytyksien alla, joten niihin nyt tulee venytyskoruja vaihdeltua. Toisissa rei'issä hevosenkengät ja viimeisissä napit. Ja rustossa rengas. Eli kokoajan on koruja päällä, mutta ne ei vaihdu vaan koskaan. x)

    VastaaPoista
  2. Ompa hienoja koruja
    Tv Pekka H

    ps käy katsomassa :
    http://www.sivustot.net/wordpress/

    VastaaPoista
  3. Mä en osaa käyttää sormuksia ollenkaan, jaksan niitä yleensä ehkä tunnin ja sitten luovutan. Leikin niillä aina niin paljon, että saan sormeni vaan kipeäksi. Mulle kerran yksi poika vitsaili, ettei se vois ikinä kihlata mua, kun periaatteesta kieltäytyisin pitämästä sormusta :D Ehkä mä joskus opin, jos mut pakotetaan...

    Mä sain juuri äidiltäni tuliaisina pari vuota kuolaamani humanityn kietaisurannekorun, joka pomppasi lempikorukseni välittömästi :D

    VastaaPoista
  4. Tosi nättejä, moi sun korut:) Itellä on myös aika paljon. Sain aina isältä tuliasiksi, kun se matkustelee paljon. Nyt kuitenki on käynyt niinn, että edes korviksia en jaksa käyttää. Lempikoruni on varmaan äidin vanha luokkasormus, jonka sain siltä. Tai sitten toinen sormus, jonka tätini teki minulle hopea kurssilla:) Nyt olis tarkotuksena hankkia netistä yks aivan järjettömän upea sormus:}

    VastaaPoista
  5. Ihania koruja :) Luin jostain lehdestä taannoin että nykyään on "muotia" sekoittaa sekä hopeaa että kultaa kun käyttää koruja :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniita kyllä ovat! :)
    Itse omistan suhteellisen paljon koruja ja kokoelma vaan kasvaa. Ala-asteella en käyttänyt koruja ollenkaan, mutta yläasteella se sitten alkoi. Minulla on aina vähintää sormus ja rannekoru. Yritän käyttää koruja kohtuudella, mutta joskus on kaikki mahdolliset: korvikset, sormus, rannekoru ja kaulakoru. Korvakoruja ei vain muistaa useinkaan käyttää :D

    VastaaPoista
  7. Sanna: Oo! :D Heei minä en edes tiennyt että Talon sydäntä saa hopeisena! :o

    Pekka: Kiitti!

    S: Haha voi ei! :D

    Mmeri: Kiitos! Usein ne tunnearvoa sisältävät korut on kyllä suosikkeja, eli usein ne on sitten saatu joltakulta. :]

    Nunnu: Kiitti! Tuosta minä en ollut kuullutkaan, aika jännä! :]

    Kaluste: Kiitti, hih! :]

    VastaaPoista
  8. Voi luoja mikä kokoelma! Aivan mahtavan iso ja laaja, mykäksi vetää. Mistä löysit tuon ihanan kenkätelineen sormuksille?

    VastaaPoista
  9. Ihania noi korvakorut! Mä en osaa käyttää juuri muita koruja kun yhtä riipusta millä on suuri tunnearvo ja mikä on mun kaulassa oikeestaan aina, sekä korviksia. Korvakoruja onkin sit joka lähtöön. :)

    Jos mä saan vinkata (ei oo mitään kytkyä tähän firmaan :), niin mulla on korviksille tällainen standi ja oon tykännyt:
    http://www.omakoru.net/product_info.php?cPath=34_72&products_id=8983&osCsid=330a94c038ec73a4c494ad36bbb78a06

    VastaaPoista
  10. Insanity: Se on Halpa-Hallista! :}

    Miiwu: Oi kiitos vinkistä, näyttää lupaavalle! :}

    VastaaPoista
  11. Yhyy, tulipa paha fiilis kun näin ton vanamosormuksen.. Oon hukannu omani ja mä niin rakastin tota sormusta<3 pakko kyllä löytää joskus vielä jostain, oli kyllä tunnearvoakin sillä!

    Niin ja piti sanoa että ihanan paljon sormuksia sulla :)

    VastaaPoista
  12. Niin ja piti kysyä että millä hakusanalla kannattaa ebayssa hakea tuon tyylisiä sormuksia ja korviksia kuin sulla? Niin ja Hello kittystä tuli mieleen että näin Saksassa Hello kitty kumisaappaat ja tuli heti mieleen sun blogi! :D

    VastaaPoista
  13. H: Voi ei! :( Toivottavasti löytyy! :o

    Voi apua! :D Hassua että minun blogi tulee mieleen tai siis ymmärrettävää kyllä tämän HK-innostus/hehkutuksen takia. 8]

    Öööm nyt en kyllä osaa sanoa hakusanoja muutakuin just "earrings", "ring lot", "hoop earrings" yms. :]

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)