keskiviikko 8. elokuuta 2012

Alustuksia ja päällystyksiä, osa I: aluslakat

Huomhuom! 

Postaus sisältää minun subjektiivisia kokemuksiani, eikä niitä tule ottaa absoluuttisina totuuksina. En ole kemisti tai muukaan, vaan puhun pelkästään omien kokemusteni perusteella.

Aluslakka on kynsiharrastajan yksi tärkeimmistä työvälineistä. Aluslakan tehtävänä on suojata kynnen pintaa värjäytymiltä, joita varsinkin tummat lakat, siniset, vihreät ja punaiset aiheuttavat kynnelle ja lisäksi aluslakan kuuluisi kiinnittää värilakka kynnelle. Olisi positiivista myös, jos aluslakka estäisi värilakkoja kellastuttamasta kynsiä ja tietenkin kynsiä hoitava aluslakka olisi mieluisa.

Aluslakkoja on tosi monia erilaisia, on vahvistavia, suojaavia, korjaavia, kovettavia ja ties mitä. On olemassa myös ns. alus- & päällyslakkoja, eli yksi lakka, jota voi käyttää sekä alus- että päällyslakkana. Itse en usko tähän teoriaan, sillä aluslakan ja päällyslakan tehtävät eroavat toisistaan niin paljon, ettei samaan aineeseen voi minusta saada samoja ominaisuuksia onnistuneesti. Tuote on todennäköisesti hyvä jommassakummassa tehtävässä, mutta ei varmaankaan molemmissa.

Aluslakka olisi mieluiten tahmea kuivuttuaan, päällyslakka saisi olla kiiltävä ja iskunkestävä. Aluslakka kiinnittää värilakan päälleen, päällyslakka viimeistelee lakkauksen ja suojaa sitä kolhuilta. Eli aluslakkaan saisi mielellään tarttua kovasti kiinni seuraava lakkakerros, kun taas päällyslakka saisi olla niin kova ja kiiltävä, ettei siihen tarvitse tarttua mitään.

Minulla on käytössä tällä hetkellä seuraavanlaisia aluslakkoja (älkää pelästykö, et tosiaankaan välttämättä tarvitse kuutta erilaista aluslakkaa, yksi tai kaksi riittää mainiosti):



Orly Nail Armor

- kerman värinen
- sisältää näkyviä silkkikuituja
- jättää mattapinnan
- ridgefiller, eli tehtävänä tasoittaa kynnessä olevia uria
- tolueeniton!


Orly Calcium Shield

- sininen
- aavistuksen neutraloi kynnen keltaisuutta
- jättää kiiltävän pinnan
- tolueeniton!


Duri Rejuvacote (saatu)

- vaaleanpunertava
- hoitava, kuuriluontoisesti käytettävä
- jättää kiiltävän pinnan



China Glaze Strong Adhesion Base Coat

- väritön
- kiiltävä pinta
- tolueeniton!



Color Club Stuck On You

- väritön
- tolueeniton!


Peggy Sage Base Coat Top Coat (saatu)

- väritön
- olen kokeillut vasta päällyslakkana, ominaisuuksiltaan tuntuisi sopivan aluslakaksi paremmin, sillä jättää tahmeahkon pinnan pitkäksi aikaa


Mitenkäs niiden ikuisyyskysymysten kanssa, miten valita aluslakka ja onko niillä oikeastaan mitään eroja?

Ikuisuuskysymys 1: pysyvyys

Onko aluslakoissa sitten paljoakaan eroa? Vaikuttavatko ne tosiaan lakan pysyvyyteen?

Oman kokemukseni mukaan aluslakkojen välillä ei ole suurta eroa lakan pysyvyydessä. Ero pysyvyydessä huomataan vasta jos verrataan aluslakallista lakkausta ja lakkausta kokonaan ilman alus- ja päällyslakkaa. Muuten eri merkkien eroja lakan pysyvyyteen en ole huomannut, sillä värilakka itsessään voi olla helposti lohkeilevaa tai ihan vaan väriltään semmoista, että kulumat ja kolhut näkyvät heti. Samoin päällyslakka vaikuttaa pysyvyyteen. Ihan mahdotonta sanoa, mikä aluslakan ja päällyslakan yhdistelmä olisi paras.

Ikuisuuskysymys 2: värjäytymiset ja kellastumiset

Sen sijaan kellastumiseen ja värjäytymiseen voidaan ottaa helpommin kantaa. Kokemukseni mukaan aluslakkaa pitää laittaa kaksi kerrosta, jotta se suojaisi riittävän tehokkaasti kynsiä. Kaksi kerrosta siksi että ensinnäkin aluslakka värittömänä ei välttämättä erotu kynneltä niin hyvin, joten saattaa epähuomiossa jättää jonkun osan kynttä pohjustamatta ja toiseksi se, että jos ne kynsilakan myrkyt ovat kellastuttava tekijä, niin minun logiikkani mukaan kaksi aluslakkakerrosta estää myrkkyjen imeytymisen paremmin kuin yksi. :D Olen kuullut, että tolueeni olisi se pahin myrkky joka kynsiä kellastuttaa, eli jos kellastuminen häiritsee, niin varman päälle kannattaa valita tolueeniton aluslakka.

Ikuisuuskysymys 3: hoitavuus ja korjaavuus

Entäs se hoitavuus, korjaavuus yms. ominaisuudet? Itse hyvät kynsigeenit perineenä en voi valitettavasti sanoa löytäneeni mitään erikoisempia korjaavia ominaisuuksia mistään kokeilemistani aluslakoista. Yksi syy on varmasti se, etten ole käyttänyt samaa päällyslakkaa "kuuriluontoisesti" pitkää aikaa putkeen ja se, että kynsissäni nyt ei ole mitään korjattavaa, joten mitäpä ihmeitä se aluslakka tekisi sitten?

En väitä siis, ettei aluslakka korjaa/hoida vaan sanon ainoastaan, että minulla ei ole tehnyt kummoisempia korjauksia, sillä kynteni ovat valmiiksi hyväkuntoiset. Toisaalta ne, joille olen Orlyn Nail Armorilla lakannut pohjan ovat sanoneet, että kynnet ovat vahvemmat. Voisi siis ajatella, että Nail Armorissa ainakin on jonkinlaisia kynsiä vahvistavia ominaisuuksia.

Jos sinulla on huonokuntoiset kynnet, niin aluslakka saattaa tietenkin vaikuttaa kynsien kuntoon. Ainakin se vaikuttaa sen verran, että sitä kannattaa käyttää vaikket muuta lakkaa käyttäisi, sillä se suojaa kynttä ulkoisilta harmeilta, kuten kolhuilta, vedeltä yms.

Ikuisuuskysymys 4: miten valitsen oikean aluslakan itselleni?

Kiinnitä huomio aluslakan ominaisuuksiin eli osta lakka, joka sopii sinun omiin tarpeisiisi. Muista, ettet välttämättä saa samassa lakassa hoitavuutta ja lakkausta kestoa pidentävää ominaisuutta, jommastakummasta saattaa joutua luopumaan. Siksi kannattaakin ostaa erilaisia aluslakkoja eri tarpeisiin. Itse en vaadi aluslakalta lakkauksen keston pidentämistä, sillä pidän lakkauksia melko vähän aikaa muutenkin. Sen sijaan arvostaisin, jos aluslakka estäisi värjäytymät ja kellastumat, sillä tykkään tehdä ranskalaisia manikyyrejä vaikken muuten ilman lakkaa koskaan olekaan.

Toivottavasti saitte jotain uutta tietoa tai ainakin pohdittavaa tästä postauksesta, toinen osa postauksesta koskeekin sitten päällyslakkoja. :)

Onkos teillä millaisia aluslakkasuosikkeja ja mitä te vaaditte aluslakalta ylipäätään? :)

42 kommenttia:

  1. Ää, mua kiinnostaa nyt vielä tuplasti enemmän toi Orlyn Nail Armor! Tiedätkö, saisko sitä jostain netin ulkopuolelta ostettua? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stockmannilla on ainakin ollut, on varmaan edelleen :)

      Poista
    2. mm mä oon tainnu nähä sitä stockmannilla myynnissä ellen väärin muista ! (:

      Poista
    3. Jes! Täytyy suunnata sinne 8)

      Poista
    4. Jes! Kiitti paljon molemmille, suuntaan suuntaan sinne siis :)

      Poista
    5. Hyvä että sait jo vastauksen kun mä oon vähän hidas näiden vastausteni kanssa. ;D

      Poista
  2. mulla on jo piitkään ollu hakusessa aluslakka ja noita orlyn aluslakkoja oon miettiny kun niitä kauheasti jokapaokassa kehutaan. Ainoa ongelma etten oo mistään suomalaisesta nettikaupasta löytäny (äiti ei halua tilata ulkomailta) eikä täällä myöskään oo stocmannia.vinkaa jos tiedät missä tota myytäis. mutta erittäin kiinnostava ja hyödyllinen postaus toivottavasti joskus löytyäisin sen oikean aluslakan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti tiedä/usko että saa muualta kuin Stockalta Suomesta noita. :/ Tosin Kickseissä on nykyään jotain Orlyja, ei taida olla noita aluslakkoja tosin.

      Poista
  3. Olipa hyvä ajoitus tällä jutulla! Sain juuri eilen itselleni Orly Bonder -aluslakan, koska Johanna (asetone and old lacquer) oli todennut sen kellastuttavan kynsiä aivan hirveän paljon. Kurkkasin nyt INC-listaa ja sieltähän löytyi se tolueeni! Pidän kuitenkin koko ajan kynsilläni lakkaa, joten itselleni tärkeämpi ominaisuus on lakkauksen pitkäikäisyys. Mielenkiintoinen teksti ja taas vähän viisaampana jatkan eteenpäin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonnih, hyvä että tuli lisää tietoa tästä postauksesta! ;D

      Poista
  4. Mä olen perinyt huonot kynsigeenit ja käytän aluslakkaa jossa on korjaavia ominaisuuksia (tai ainakin pitäisi olla). Monet aluslakat olen kokeillut, mutta luulen, että se paras on löytynyt: Trindin Nail Repair! Vaikka se on aika kallista (9ml n. 10€), olen sitä käyttänyt kohta vuoden päivät. OPIn Nail Envy tulee hyvänä kakkosena. Sitä pitäisi aina olla tilaamassa rapakon toiselta puolen, joten onneksi löysin täältä Suomen maalta tuon Trindin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trindia oon kuullu monien muidenkin kehuvan kyllä. :)

      Poista
  5. Niin kateellinen! Itellä oli aikoinaan tosi ohuet, pehmeät ja lastottuvat kynnet jotka ei yhtään päässeet kasvamaan. Muutaman vuoden biotiinin popsiminen ja lakkaamiseen panostaminen on jonkinverran parantanu kynsiä ja ne olikin hetken jo suht hyvässä kunnossa mutta oon töissä subwayssa ja se ainainen käsien pesu jne ei kyllä ainakaan auta kynsien kasvua ja nykyään nää lastottuu taas koko ajan.. opin nail envytkään enää auta vaikka hetken tuntuivat toimivan.. :s nyt onkin kohta luvassa se uuden hyvän aluslakan metsästys.. tulipa romaani! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voih, vesi on kyllä kynsien viholline. :/

      Poista
  6. Hyvä aluslakka mun mielestäni
    - levittyy hyvin
    - kuivuu nopeasti
    - jää pinnaltaan nahkeaksi
    - suojaa kellastumiselta
    ...ja aivan mahtava plussa ois noiden lisäksi se, jos se aluslakka vielä vähän neutraloisi keltaisuutta!

    OPI Natural Nail Base Coat on se, mitä olen kaikkein eniten käyttänyt. Nyt mulla on käytössä Butter Londonin Nail Foundation, jota on netissä kehuttu aivan mielettömästi, saa nähdä onko se kaikkien kehujen arvoinen - vasta kahdesti olen käyttänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin kanssa koklata OPI:n aluslakkoja, täytyy varmaan seuraavaksi ostaa niitä. ;D

      Poista
  7. Hyvä hyvä, uutta tietoa!
    Mun varmaan kannattaisi hankkia Orlyn Nail Armor..
    Joskus pidin Lumenen kalsium-pitoista aluslakkaa hyvänä, mutta parin kuukauden jälkeen lakka oli jo aivan liisteröitynyttä. Se siitä sitten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on rasittavaa jos aluslakka liisteröityy heti. :o

      Poista
  8. Mulla on ollut heti kynsiharrastuksen alusta alkaen käytössä Poshen Nail Strenghtening Base Coat. Se on toiminut mulla hyvin enkä sen vuoksi ole raaskinut vaihtaa toiseen, vaikka noi Orlyn aluslakat kyllä kiehtois..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on hyvä jos heti on löytyny mieluisa aluslakka. :)

      Poista
  9. Tuo Nail Armor on minunki suosikki, mutta oon ehkä löytänyt vielä paremman :D Nyt kun kynnet ei niinkään tarvitse enää vahvistusta, vaan oon alkanut vaatia lakoilta pysyvyyttä niin ostin Orlyn Bonderin. Ja sillä lakat pysyy paremmin kuin muilla mun testaamilla, ainakin parin käyttökerran jälkeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Vaikka monet sanoo että tuo Bonder kellastuttaisi kovasti. :o

      Poista
  10. Ite oon rakastunu Trindin Nail Brighteneriin, joka jättää tahmeahkon pinnan, ja neutralisoi kynnen keltaisuutta :) Kiva postaus, näitä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whii, näitä tulossa lissää kyllä. 8]

      Poista
  11. Mä en itse ikinä käytä aluslakkoja koska joka kerta kun sitä käytän, mun kynsilakat lähtevät kalvona pois eivätkä todellakaan kestä kynsissä edes päivääkään. Tiiätkös mistä moinen voisi johtua..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko huono aluslakka käytössä? :o

      Poista
  12. Mulla Essien Grow Stronger auttaa kynsiä kasvamaan hiukan pidemmiksi kuin ne normaalisti perus-aluslakan kanssa kasvaisivat. Kynteni ovat liuskoittuvat, heikot ja hauraat ja kaikkea sellaista, mutta tämän avulla ne pysyvät jotensakin hyvinä. Eivätkä käyristy kasvaessaan niin radikaalisti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä homma sitten että on löytyny toimiva aluslakka. :)

      Poista
  13. Mulla itelläni käytössä joku 2e halpis aluslakka, on kyllä todettu hyväksi! Käytän myös n. kerran viikossa Trindin kovettavaa aluslakkaa kun mulla on tositosi hauraat kynnet.
    Muistan joskus kun en kynsiharrastuksesta oikein tiennyt niin laitoin keltasta kynsilakkaa suoraan kynnelle ja oli sitte kaks viikkoa ihan kellastuneet kynnet :D!

    VastaaPoista
  14. Ehkä tyhmä kysymys, mutta pitäisikö aluslakkoja vaihdella? Kosteusvoiteistakin sanotaan, että kannattaisi vaihtaa välillä, kun iho tavallaan tottuu eikä yhtä rasvaa kannata siksi käyttää liian kauan. Ilmeisesti sä ainakin vaihtelet aluslakkoja, ehkä se ei ole niin tyhmä ajatus! Mulla on nyt ollut käytössä Nail Envy, osaatko yhtään suositella jotain kosteuttavaa aluslakkaa siihen rinnalle? Onko Essien Feed Me:stä esimerkiksi mihinkään, tai onko ylipäänsä kokemusta Essien hoitolakoista? Joku ylempänä kehui ainakin Grow Strongeria.

    Tulipas pitkä kommentti hupsis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä oikein tiedä tuosta pitäiskö niiä vaihdella, paitsi ehkä just tilanteen mukaan jos vaikka tekee ranskista niin sillon käyttää aluslakkaa joka neutraloi sitä oman kynnen keltaisuutta yms. :)

      Poista
    2. Mutta miks ihmeessä mun tekee mieli hirveesti ostaa uus ALUSLAKKA? Sehän on joku tylsin juttu... Ehkä pakko ostaa joku vaikkei ookaan hirveen hyvää tekosyytä.

      Poista
    3. Hih, tuttu tunne. ;D

      Poista
  15. hankin ton orlyn nail armorin varmasti, nyt kun sain vähän lisätietoa siitä :))

    VastaaPoista
  16. ja vielä piti kysyä, että mitkä on nailsuppliesilla postarit, ja miten monta lakkaa voi kerralla tilata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähänhän saitkin jo vastauksen Kynsikoristeluissa. :)

      Poista
  17. en osaa suomennella mulla on joku kaverin antama putelli jossa lukee nail primer merkistä ei oo hajuukaa niin onks se alus lakka kovin on vetisen näköistäO_O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Primer ei ole aluslakka, primer on geelikynsien ja geelilakkauksen pohjustusaine, joka laitetaan ennen alusgeeliä. :)

      Poista
  18. Hei! Tämä on varmasti monen mielestä vähän tyhmä kysymys. Mutta kaupassa kun näkee niitä värittömiä lakkoja, niin onko ne päällys -tai aluslakkoja? Ja tunnistaako niitä edes mistään? :D Tai sitten ne vaan on värittömiä lakkoja. Mä luulen ettei tämä mitä minä nyt käytän päällyslakkana, edes ole pallyslakka. Se on siis MNY maybeline nail care ja purkissa lukee drying effect.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys, ei tyhmä ollenkaan :) yleensä niissä lukee käyttötarkoitus, hoitavat lakat yleensä ovat aluslakkoja ja päällyslakoissa lukee jotain kiiltoon tms. liittyen. Jos ei lue mitään, niin ne ovat vain tarkoitettu käytettävän värilakan sijasta. Mä luulen että toi sun oma on aluslakka. :)

      Poista
    2. Aijaa okei, kiitos! :)

      Poista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)