sunnuntai 26. elokuuta 2012

Alustuksia ja päällystyksiä, osa II: päällyslakat

Osa I aluslakat löytyy täältä, tässä osa II eli päällyslakat.

Tuoksuvaa, pikakuivattavaa, pimeässä loistavaa.. Päällyslakkojahan on ihan mihin tahansa lähtöön olemassa, tässä minun kokoelmani.




Värittömät, normaalit päällyslakat

Päällyslakan tehtävänä on tasoittaa värilakan pinta, antaa lakkaukselle kiiltoa ja suojata allaolevaa lakkausta kolhuilta ja kulumilta.

Värittömät päällyslakat eroavat toisistaan jonkin verran ominaisuuksiltaan, kaikki lakat eivät esim. sovi Konadien tai koristelujen päälle, sillä levittävät ne. Toiset päällyslakat tietenkin myös kuivavat toisia nopeammin, mutta muita suuria eroja ei päällyslakoissa mielestäni ole.

Minulla on käytössä Wet n Wildin Clear Nail Protector -päällyslakka, sekä Konadin päällyslakkoja (saatuja). Wet n Wildiä en ole testannut Konadien päälle, mutta luotan Konadien voimaan siinä, että ne eivät sotke koristeluja. Konadin päällyslakat sen sijaan kuplittavat ja paksuuntuvat ikävästi, joten etsin tällähetkellä sitä oikeaa päällyslakkaa koristelujen ja Konadien päälle.



Pikakuivattavat päällyslakat

Pikakuivattavat päällyslakat on maailman tärkeimpiä välineitä kynsiharrastajalle. Kynsilakat saattavat joskus olla hankalia kuivumaan, mutta pikakuivattava yleensä nopeuttaa lakkausprosessia sen verran, että kynsiä jaksaa lakkailla useamminkin kuin kerran viikossa.

Pikakuivattava päällyslakka on nimensämukaisesti päällyslakka, joka kuivattaa alla olevan lakan hieman nopeammin. Pikakuivattavaa voi käyttää ihan päällyslakkana siis, ei tarvitse laittaa molempia. En osaa tästä pikakuivattavan kemiallisesta prosessista sen kummemmin sanoa kuin sen, että ihan vesimärkää värilakkaa ne eivät kuivata, mutta hieman kuivahtaneen kynsilakan kyllä kuivattavat nopeammin.

Minun suosikkini vuodesta 2009 saakka on ollut Cesarsin pikakuivattava (saatu). Tästä pikakuivattavasta en luovu, vaikka välillä on uteliaisuudesta tullut testattua hyvin monia erilaisia pikakuivattavia. Toinen pikakuivattava joka minulla nyt on testissä on Northern Light Hologram Top Coat Silver (saatu). Tässä on tuollaista hopeaa hologlitteriä, mutta muuten kuten normaali pikakuivattava.


Pikakuivattavat tipat

Pikakuivattavina tippoina minulla on OPI:n Drip Dry, jossa kätevä pipetti. Drip Dry toimii siten, että sitä voi käyttää esim. kuivattamassa lakkakerrosten välillä, mutta se sisältää öljyä, joten kynnet on pestävä kerrosten välillä. Jokseenkin epäkäytännöllistä ehkä, siksi tykkään käyttää Dri Drytä lähinnä silloin, kun tahdon kuivattaa jonkin yksivärisen lakan sitä varten, että voisin esim. seuraavana päivänä lakata sille koristelut.

Pikakuivattavat tipat ikäänkuin sulavat tai haihtuvat kynneltä, eli eivät korvaa päällyslakan suojaavaa ominaisuutta, kun eivät jätä sellaista päällyslakkakerrosta kynnelle, kuten normaalit päällyslakat.



Erikoispäällyslakat: mattaavat, pimeässä loistavat ja tuoksuvat päällyslakat

Näiden normaalien ja pikakuivattavien päällystyksien lisäksi olemassa on erikoisempia päällyslakkoja erityisellä tehtävällä.

Mattaavat päällyslakat ovat nimensämukaisesti päällyslakan tavoin toimivia lakkoja, joilla on mattaava vaikutus. Mattalakka laitetaan minkä tahansa värilakan päälle ja mattapäällyslakka tekee värilakasta mattapintaisen. Takaisin kiiltäväksi värilakan saa lisäämällä normaalia päällyslakkaa sen päälle. Periaatteessa voisi ajatella, että mattapintaisten värilakkojen ostaminen on melko turhaa, jos omistaa kunnon mattalakan, mutta toisaalta mattapinnatkin eroavat toisistaan aikatavalla. Mattalakkana minulla Misa - Mattifier, joka antaa aika samettisen pinnan, ei niinkään täysin mattaisaa pintaa.

Toisena erikoispäällyslakkana esittelisin pimeässä hohtavan BYS -merkin päällyslakan. BYS sisältää fosforia, joten se loistaa pimeässä.

Ideana tässä lakassa on, että BYS lakataan normaalisti päällyslakaksi jonkin värilakan päälle, olen kuullut että parhaiten tämä pääsee oikeuksiinsa valkoisen lakan päällä. BYS "latautuu" päivänvalossa tai lampunvalossa, keräten itseensä valoa, joten se loistaa vihreänä pimeässä. :)



Tuoksuvat päällyslakat, joita omistan ovat Color Clubin Copy Coat -kokoelmasta (saatu). Tuoksuvilla päällyslakoilla ei ole muuta erikoista funktiota päällyslakkana olemisen lisäksi kuin tuoksua hyvältä, tässä tapauksessa lakat tuoksuvat hajuvesiltä. Jokainen pullo edustaa yhtä tuoksua.

Vasemmalta alkaen:
Dead Ringer = Marc Jacobs - Daisy
Mimic = YSL - Parisienne
Copycat = Burberry Classic
Replica = Marc Jakobs Lola
Parallel Universe = Burberry Brit
Duplicity = Dolce & Gabbana - Light Blue

En osaa yhtään arvioida miten vastaavat hajuvesisisaruksiaan, mutta kivalta ne tuoksuupi silti. Tuoksu ei kestä niin kauaa, mutta leijailee kivasti ainakin muutamia tunteja tunnistettavasti. En ole nähnyt muilla merkeillä vastaavia päällyslakkoja, jotka tuoksuisivat, tuoksuvia värilakkoja sen sijaan on useammallakin merkillä.

Mitäs ajatuksia postaus herätti, oliko hyötyä? :)

33 kommenttia:

  1. Onko kellään muulla ongelmaa että Sonnelan kuvat eivät näy? minulla tälläistä on tapahtunut nyt viimeisimpien postausten kanssa, bannerikaan ei näy!
    Osaisiko joku auttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sama juttu ! Hetken ajan näkyi ja nyt taas ei näy.

      Poista
    2. On kyllä ärsyttävää!

      Poista
    3. Mä en osaa kyllä sanoa tuohon mitään, oon kuullut muiltakin että ei näkyisi, toivottavasti se ois nyt tilapäinen häiriö. Onko tätä kauankin jatkunu? :o

      Poista
    4. Ei kauaa, ehkä viikko sitten ekan kerran ei näkynyt.

      Poista
  2. Kiva postaus (: Mä etsin vaikka kuinka kauan hyvää pikakuivattavaa ja sun ansiosta oon vihdoin löytänyt sen oikeen. Cesarsin pikakuivattava on ihan täydellinen! Luin sun hehkutuksia moneen kertaan ja about vuosi sitten päätin ihan kokeilumielessä tilata. Tosi hyvä hinta-laatu suhde (; Seche Vite oli kynsiharrastuksen alussa mun lemppari, mutta se kutistaa kärjistä, joten lakkauksia pystyi pitämään n. 2 päivää :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva että löysit sen oikean! ;D Se on mahtavaa kun tajuaa, että etsinnän voi lopettaa. ;D

      Poista
  3. Mun kestosuoskki on Mavalan Minute Quick Finish. Hyvä ja toimii!

    Sally Hansen Mega Shine ei ole varsinaisesti pikakuivattaja, mutta kuivuu siedettävän nopeasti ja antaa tosi kiiltävän pinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta Mavalasta mäkin oon kuullut hyvää, vaikka itse en Mavalasta tykkää. ;D

      Poista
  4. Tuli mieleen kysymys; jos on tuoksuva värilakka ja sen päälle laittaa tavallisen päällyslakan niin tuoksuuko se sieltä alta silti? (luulisi ainakin että Seche Vite häivyttäisi omalla hajullaan hajuveden tuoksun....)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en osaa varmaksi sanoa kyllä.. Ainakin normaalit värilliset tuoksulakat tuoksuu kyllä päällyslakankin alta, mutta näistä päällyslakoista en tiedä. ;D

      Poista
  5. Itse niin haluaisin tuollasen pimeässä hohtavan!
    Mistä niitä saa? Seppälässä ainakin olen tuota merkkiä nähnyt, mutta en pimeässä hohtavaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimaxilta (www.mimax.fi) ostin tuon pimeässä hohtavan. :)

      Poista
  6. Minulla Konadin oma päällyslakka levittää leimaukset, mutta Mavala Minute Quick Finish ei levitä. Se on ollut luottopikakuivattaja jo vuosia. Paria muutakin olen kokeillut, mutta ne taas kuplittivat. Mitä hyötyä on pikakuivattajasta, jota ei voi laittaa märän/kostean lakan päälle? En valitettavasti muista noiden huonojen merkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo tainnu saada taas Konadin omalla levitettyä leimauksia ikinä, hassua. ;D Kai se riippuu levitystyylistä kanssa ja siitä että tuo Konadin sivellin kyllä raahaa mukaansa tavaraa jos siinä ei oo tarpeeksi lakkaa.

      Poista
  7. :D mikä ton cesarshopin ongelma on melkein kokoajan olla kaatuneena :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai Cesarsin sivusto kaatuneena? :o En oo huomannu ollenkaan, ymmärsinköhän mä nyt oikein. ;D

      Poista
  8. Miksiköhän minulla ei näy enään kuvat? :c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa. :/ Onko kauankin ollu näkymättä?

      Poista
  9. Olen miettinyt tuota Cesarin pikakuivattavaa jo pidempään, mutten ole uskaltanut kokeilla. Vaikka eihän tuo edes maksa paljon. Ehkä se seuraavaan tilaukseen livahtaa mukaan. :) En myöskään ole tajunnut että tuo Northern Light on pikakuivattava! Harkitsin sitäkin joskus, mutta ajattelin että mulla on jo noita glitterlakkoja... Mutta eihän mulla tuollaista ole. Kiitos, varsin hyödyllinen postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos oli apua! :) Cesars on minusta parasta kuivattajaa ikinä!

      Poista
  10. Mä haluan ton Daisylta tuoksuvan päällyslakan! :D Ihan loistava keksintö!

    VastaaPoista
  11. Onko sullakin sama ongelma ton BYS:n kanssa kun itelläni se lähtee koko lakkaus irti jos ei ole mitään sen alla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä osaa sanoa, kun en oo tätä paljaalle kynnelle tai ilman aluslakkaa kokeillut. :o

      Poista
  12. anteeks, tää on vanha postaus ja silleen, mut halusin kysyy kuitenkin tätä tässä postauksessa kun päällyslakoista puhutaa. mikä pikakuivattajan idea periaatteessa on? taisiis käytetääks sitä pelkästään päällä vai myös lakkakerrosten välissä? mä oon tosi vajaa mut halusin kysyy, koska ite ostin just pikakuivattajan ja ois kiva tietää, miten sitä oikeesti käytetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä käytetään normaalisti kaiken kruunaavana päällyslakkana, itse en mielellään laita sitä kerrosten väliin koska se vaan lisää turhaan lakkauksen paksuutta. Ei ole toisaalta esteitä miksi sitä ei voisi käyttää esim. lakan päällä ennen koristeluita tms. :) Makukysymys!

      Poista
  13. Ooooh.... Light Blue:lta tuoksuvaa päällyslakkaa? Must have! <3

    Kiitos kattavasta valikoimasta selostuksia. Näin alkavan kynsiharrastaja pääsee heti tarvittavien lakkojen ihmeelliseen maailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä! Ainakin Color Clubin mukaan se tuoksuu siltä, mä en osaa sanoa varmaksi kun en oo Light Blueta haistellut. Ihanan tuoksuinen joka tapauksessa! ;D

      Poista
    2. Kerron jonain päivänä kun ne päällyslakat ilmestyvät postilaatikkooni, että kuinka lähellä on tuoksu :)
      Ilmeisesti nämä ovat poistumassa ainakin Cesarsilta, koska hinta oli naurettavan halpa. Tilasin kaksi. ;D

      Poista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)