perjantai 24. elokuuta 2012

Kiva lakka omistaa

Ootteko te samanlaisia, että jotkin kynsilakat on vain kiva omistaa, vaikkei väri miellyttäisikään? Itse olen tällainen, mutta tämän kynsilakan perään olen kuolannut ihan värinkin takia jo vuosia.

Saanen esitellä, OPI - Mad As Hatter, Alice In Wonderland  -kokoelmasta (2010).



Mad As Hatterin bongasin Huutonetistä ja maksoin siitä kohtuullisesti posteineen vajaat 15 euroa, kun eBayssa ainoa kohde maksoi hurjat 40 dollaria tuolloin. Tätä voisi kutsua VHTF-lakaksi, eli erittäin hankalasti löydettävissä olevaksi ja myös erittäin suosituksi lakaksi lakkaväärentäjien keskuudessa. Kävi siis aikamoinen tuuri, että tämän noin edukkaasti Huutonetistä bongasin ja että tämä on vieläpä aito.

Koristelut hoidin Cesarsilta saamillani kukkatarroilla. 8]



Mikäs oli ensivaikutelmani tästä kauan himiöimästäni lakasta? Noh, täytyy nyt sanoa, että aika vaisut tunteet on. Swatchien perusteella kuvittelin, että tämä on varsinainen confetti-ilotulitus, joka loistaa kilometrien päähän ja huutaa sitä, miten erikoinen hän on. On tämä toki monivärinen ja kiiltääkin kivasti, mutta en mä oikein oo vakuuttunut silti. Mä oon jo aikapäivät mielessäni päättänyt, että tämä swatchataan harmaalle/mustalle kiekolle, mutta nyt lähemmin tarkasteltuna tässä on kyllä eniten hopeaa glitteriä.

Loppupäätelmä tästä lakasta voisi olla, että tämä on kiva omistaa, mutta jos tämä sinulta puuttuu, niin en olisi huolissani, enkä varsinkaan lähtisi tästä maksamaan noita hurjia eBay-hintoja.

Ootteko te olleet innoissanne jostain lakasta kauan ja sittenkun viimein ootte saanut sen käsiinne niin pettyneet? Mikä lakka oli kyseessä? :o

45 kommenttia:

  1. No mulla oli Color Clubin The Lime Starts Hereen joku ihme himotus, mut sit ku sain vihdoinkin ostettuu sen, nii petyin aika paljon. :/ Siis ensinnäki aattelin, et se tuoksuis niinku raikkaalle limelle, mut se tuoksuki semmoselle karkkimakeelle. :D Ja sitte se peittää tosi huonosti, tarttee joku viis kerrosta. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen lakka alle kuten kannattaa laittaa aina neonlakkoihin:)

      Poista
    2. Jep, tuo LSH on tosi ohut ja valkoisen lakan kanssa tuolla ikävä raidoittumisongelma, eli ei saa oikein tasaisesti valkoisenkaan kanssa. :/

      Poista
    3. Just näin!

      Poista
  2. Hauskan väriset (:
    Itelläni ei aiiivan hirmuista pettymystä ostettujen lakkojen suhteen ole ollut, tai oikeastaan OPIn Gargantuan Green Grape oli ehkä hiukan vaisu..
    Ihanat muuten myös nuo Cesarsin tarrat, ihanasti sopivat myös tuohon lakkaan :}

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gargantuania oon himoinnut mut jäi ostamatta ja ilmeisesti ihan hyvä niin. ;D

      Poista
    2. Ystäväni omistaa Gargantuan Green Grapen, ja ihanahan se kyllä on, että kyllä suosittelen ostamaan!

      Poista
  3. I hope this will get translated! I can't get my computer to translate what you said... but I have to tell you I love your nails! It looks to me like a mosaic. Beautiful!

    VastaaPoista
  4. ChG Riveting tulee ekana mieleen. Se on ihana, mutta joka kerta kun koitan sitä, päädyn poistamaan lakkauksen samantien. Se ei vain toimi mulla yhtään, mutta en raaski myydä sitä poiskaan. Huoh.

    VastaaPoista
  5. ChG Riveting tulee ekana mieleen. Se on ihana, mutta joka kerta kun koitan sitä, päädyn poistamaan lakkauksen samantien. Se ei vain toimi mulla, mutta en raaski myydä sitä poiskaan...huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voih, mä taas tykkäsin Rivetingistä, vaikkei se kyllä niin leiskuva oranssi oo kuin monissa swatcheissa. :o

      Poista
  6. Zoyan Charla! AAARGGGHHHHH! Tympeä lakka, kuivui hitaasti, ei ees ollut niin nätti kuin olin ajatellut ja tahri poistaessa aivan järjettömästi. HYH!

    Musta tuntuu, että toi Mad As a Hatter ois luultavasti nätimpi ei-peittävänä jonkun toisen värin päällä. Välillä glitterit mun mielestäni ikään kuin hukkuu itseensä, kun niistä tekee peittävän pinnan... tulee vähän semmoinen epämääräinen glitterkaaos, josta ei oikein enää saa otetta. Oon kyllä itsekin joskus huokaillut tuon lakan perään eBayssa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois kyllä kokeilla tätä jonkun toisen lakan päällä, vaikka yleensä nää moniväriset pikkuglitterit tulee kerrostettua itsensä päälle jostain syystä. ;D

      Poista
  7. Itse tykkäsin tuosta mustan päällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan kokeilla mustan päälle. :)

      Poista
  8. Kuvat ei näy ?:o Onko vika mun koneessa vai jossain muualla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mulla näkyy normaalisti, onkohan muilla ongelmaa? :o

      Poista
    2. Mulla ei näy työpaikan koneella Sonnelan eikä muutaman muun blogin kuvat. Mutta siellä on jotain estoja päällä, kun sieltä ei pääse yksityissähköpostiinkaan, eikä näe lukijoita. Eipä siellä tietysti juurikaan ole tarvetta näihin toimintoihin, mutta joskus olen asian havainnut kun on tullut joku akuutti tarve. =)

      Poista
  9. Hahaa, täällä ilmoittautuu myös yksi "lakan väri ei sovi mulle yhtään/ei tää nyt oo ees niin kiva mutta haluun vaan omistaa tän!". :D Viimeisin pettymys oli ainakin Orlyn neonkokoelman Skinny Dip jonka kuvittelin swatchien perusteella olevan _neon_ turkoosi mutta olikin China Glazen Towel Boy Toyn dupe, eli ihan vaisu.

    Myös jo aiemmin mainittu Color Clubin LSH oli minullekkin pettymys mutten ole jostain syystä hankkiutunut eroon. Samaten saman sarjan keltainen Get Your Le-mon (?) jota sai kerrostaa ihan huolella ja haisi sitruunafairylle..

    Niin ja romaanin päätteeksi; hauskat kynnet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii, joo se haju on niin fairymäinen kyllä! :D Kiitosta! :)

      Poista
  10. Voitko muuten joku päivä leimata sitä sun ite suunnittelemaa kuviota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin, kunhan pääsen tekemästä teemaviikkokynsiä. ;D

      Poista
  11. Mä omistin Mad As Hatterin ja myin sen :D Tai tarkemmin ottaen taisin vaihtaa sen johonkin.. Nyttemmin kyllä kaduttaa, mutta enpä mä siitä suuremmin edes tykännyt! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voih. ;D Ymmärrän tunteen!

      Poista
  12. Ite en sillein tykästynyt tohon lakkaan, mutta hienot kynnet on :)

    VastaaPoista
  13. Hmm mulla on vähän se ongelma, että en kovin kauaa pysty haikailemaan minkään lakan perään vaan menen ja hankin sen sitten aika äkkiä :D Mutta eiköhän niitä pettymyksiä vielä ehdi tulemaan :)

    Sinulle olisi tunnustus blogissani :)
    http://zigiztyle.blogspot.fi/2012/08/i-love-your-blog.html

    <3 Sigi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas oon aika harkitseva (krhm) ainakin joskus näiden lakkaostosten kanssa. ;D Kiitos vielä!

      Poista
  14. Vau, mun mielestä nuo kynnet näyttää ainakin tosi upealta tuolla lakalla :)

    VastaaPoista
  15. Kivasti kimaltelee! Turhaudutko koskaan kynsien tekemiseen? mä hommasin vasta kiekkoja ja kun rupesin lakkaamaan lakat niihin tajusin miten paljo mulla on lakkoja ja se alkoi turhauttamaan. Teki melkein mieli nakata kaikki pois. Jospa kynsi-innostus palaa takaisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain! ;D Kyllä sitä joskus tulee semmonen "yhyy, myyn mun kaikki lakat ja pistän kynnet paloiksi" -fiilis, mutta onneksi ne on aika lyhytaikaisia tuntemuksia. ;D Toivottavasti innostus palaisi, yleensä jos jotain uusia kivoja kokoelmia tulee niin innostus kasvaa yllättäen. ;)

      Poista
  16. Paljon onnea (23.8) näin muutaman päivän myöhässä !! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit, kiitos, ihanaa että joku muistaa/tietää ilman että olen mitään nyt maininnutkaan blogissa. ;D

      Poista
  17. Mun mies pakotti mun tilaamaan ButterLondonin British Racing Greenin ja nyt joudun sen omistamaan, vaikka en voi sietää vihreää. Viimetteex meille sattumien kautta tupsahti yks ColorClubin vihreä, mikä on mielestäni vihreistä järkyttävin, mutta sitäkään en voi laittaa eteenpäin, kun mies ilmaisi tyksivänsä siitä.
    Kaikkea sitä joutuu tekemään rakkautensa eteen. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se kerta niin kovin tykkää, niin miksei sudi omiin näppeihinsä sitä, niin sun ei tartte :DD

      Poista
    2. Meillä on vähän niinku sellanen sopimus, että mä en koske sen hitsauskoneisiin tai sorviin, ja se ei koske mun kynsilakkoihin... ;D
      BRG:stä se sano, ettei mun tartte sitä koskaan käyttää, mutta se pitää olla hyllyssä, mutta oon mä sitä silti kerran käyttänyt. Mieskin kuleksii mun kanssa kynsilakkaostoksilla, ni voin mä sitä joskus ilahduttaa laittamalla sen mieleistä kynsilakkaa. =D

      Poista
    3. Voi ei. :D Meilläkin mies tykkää vihreistä lakoista yllättäen. ;D

      Poista
    4. Mikähän siinä vihreässä niin kovin viehättääkin, en pysty ymmärtämään... ;D
      Toisaalta, se osti mulle myös Peridotin ja muutaman muun ihanan lakan, joten ei silleen valittamista. =D

      Poista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)