tiistai 16. huhtikuuta 2013

Ostoksia ja kirppislöytöjä

Hirveästi en oo nyt ostellutkaan lähiaikoina, mutta joskus kauan aikaa sitten osteltuja juttuja on tullut postissa myös.

Can't Let Go, The Impossible, You're Such A Budapest

Nuo kaksi vasemmanpuoleisinta, eli Liquid Sandit tilasin varmaan helmikuussa yhdeltä eBay-myyjältä ja niiden tulossa kesti kuukausi tai päällekkin. Ei kovin nopeaa toimintaa, onneksi tulivat perille kuitenkin. Vaaleanlila YSAB sen sijaan on tuoreempi ostos, mutta eBaysta sekin.

Yleensä en kirppareilla käydessäni edes katsahda kynsilakkojen suuntaan, sillä usein löytyy vaan niitä puolikkaita, kiinni kuivuneita tylsiä lakkoja, mutta tällä kertaa löysin jotain kivempaa.

D4 & D5

Yes Loven lakkoja on aiemminkin myyty meidänkin kirpalla, mutta ei mitään kiinnostavia sävyjä. Nämä glitterit kuitenkin kiinnostivat, glittereitä ei voi olla liikaa eihän? Ei näillä hintaakaan ollut kun sen 2 euroa kipale, niin pakko oli ostaa.

Oon kuullu, että jostain kirppareilta on löytynyt joskus jopa oikeasti hyviä löytöjä, esim.China Glazea ja OPI:a pilkkahintaan. Mun kohdalle ei kyllä näitä löytöjä oo valitettavasti osunu, tosin aika harvoin kirppareilla kyllä käynkään.

Karistakaa mun ennakkoluulot kirppari-kynsilakkoja kohtaan ja kertokaa ootteko tehneet hyviä kynsiaiheisia löytöjä kirpparilta ja millaisia? :)

46 kommenttia:

  1. Hih, mäkin oon katsellut noita yes love-lakkoja kirpparilla (tiedän tasan mistä oot noi ostanu :D)

    VastaaPoista
  2. Onpas kivoja.. Kaikki on niin tasapuolisen kiinnostavia, että ei oikein vielä tässä vaiheessa osaa sanoa, että mikä olisi lempparein näistä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, enpä kyllä mäkään oikein osaa, vähän kauhulla odottelen tuolla YSAB:illa lakkaamista kun tiedän että se on huonolaatuinen. :I

      Poista
    2. Hei, älä turhaan pelkää sillä lakkaamista :D Se levittyy hyvin, ainoa huono puoli on se, että se on tosi ohutta koostumukseltaan, ja vaatii aivan ehdottomasti kolme kerrosta peittääkseen. Se oli niin ohutta että melkein järkytyin kun aloin lakata, en ole OPI:lta tottunut moiseen. Mutta itse lakkaamisen kanssa ei ainakaan mulla ollut vaikeuksia :)

      Poista
  3. Mä löysin kirppikseltä 1€ hintaisen paketin, joka sisälsi kolme kynnenkovettajaa: Sally Hansenin Miracle Curen ja Maximum Growthin, sekä Nail Tek II:n. Kaupasta ostettuina noille ois tullu yhteensä hintaa varmaankin lähemmäs 50€, mutta kirppikseltä tosiaan kaikki hintaan 1€! Lakat oli vilä tosi hyväkuntoisia, ja max. pari kertaa käytettyjä :))

    VastaaPoista
  4. kivoja ostoksia ja ite käyn kirppareilla.Olen ostanu myös lakkoja kuten opi,china glaze ,essie ,nubar ym ihan edullisesti ja hyväkuntoisia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas reilua. ;D Täältä ei kyllä ikinä löydy tuommoisia.

      Poista
  5. Ite oon löytänyt kirppareilta H&M:n lakkoja, olivat vielä hyväkuntoisia ja kivan värisiäkin :D Joten en valita! Mutta on niitäkin tullut nähtyä, jotain Oriflamen pikkuisia ja täysin kuivahtaneita yksilöitä, hintana 4€. Jepjep ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa H&M:n lakkoja mä näin tuolla nytkin, mutta ei valitettavasti paljoakaan normihintaa halvemmalla.

      Poista
  6. tossa linkki vika lakkalöydöksiin jos kiinnosti
    http://eekunelm.blogspot.fi/2013/03/kirppisloydot.html

    VastaaPoista
  7. Ite oon kirppiksiltä löytänyt just noita Yes Loveja ihan mielenkiintosissakin sävyissä. Mutta paras löytö taitaa olla pussukka, jossa oli muistaakseni viisi eri kynsilakkaa, kolme oli just joitan kiinni kuivuneita, mutta yksi oli China Glazen QT, ilmeisen käyttämätön, pullo ei ollut huvennut lähes lainkaan ja toinen lakka oli Orlyn Reel him in :) Ja hintaa tällä pussilla oli muistaakseni 3€.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, sullahan kävi tuuri! Joku ei selkeästi ollut hoksannut lakan arvoa. ;D

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Sävy on ainaki ihana, laatu ei niinkään. :I

      Poista
  9. Löysin kerran Helsingissä Waltterin kirpparilta muutaman Opin. Myyjä kyllä vakuutti niiden olevan aitoja ja ihan stockalta ostettuja mutta pullot olivat niin kummallisen muotoiset ja pohjien tarratkin oudot notta jätin ne sitten ostamatta kun oli se pieni riski että ovat feikkejä. Kolme auroa se niistä pyysi kappaleelta.

    VastaaPoista
  10. Mä löysin 3e Opin texsas kokoelman lakan,jota ei ollu edes avattu. Aivan ihana pinkki (jelly?). <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, jep, jellyjä taitaa olla siinä kokoelmassa. :)

      Poista
  11. Khiwa bozdauus :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D (arvaa pitikö mun monta kertaa lukea tämä kommentti, että tajusin, kun mulle on tullu nyt spämmikommentteja monella eri kielellä ja meinasin heittää tämän google-kääntäjään katsoakseni mitä tällä tarkoitetaan.. :'D)

      Poista
  12. Jyväskylästä löysin kerran kirpparilta kaksi kynsilakkapakettia, jotka maksoivat 4 euroa ja niissä oli OPI Get In The Expresso Lane, OPI Honk If You Love Opi, Essie Chocolate Cakes sekä muita lakkoja Mavalalta, Kicksiltä ja Yves Rocherilta. Kaikki vieläpä uusia.

    VastaaPoista
  13. Nuo Yes Loven glitterit on tosi ihania, mä löysin noita samoja Espanjasta ja ostin kaikki eri värit mitä vaan löysin! :D En mäkään oo kyllä mitään erityisen hyviä kynsilakkalöytöjä ikinä tehnyt mistään kirpparilta. Joskus ostin jonkun setin, jossa oli jotain markettilakkoja ja halpa oli, eikä lakoissa ollut mitään valittamista, mutta ennemmin mä ostaisin OPIn tai China Glazen lakkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeppa, olis kyllä kivoja löytöjä ne. :)

      Poista
  14. Mulla ei yleensä oo kauhea tuuri kirppareilla, mutta noin kuukausi sitten löysin aidot O.P.I.t I don't Give a Rotterdam ja Steady As She Rosen kahdella eurolla kappale ja pakkohan ne oli kotiuttaa, kun oli vielä melkein täysiäkin :D

    VastaaPoista
  15. Olen itse ostanut paljon Yes Loven kynsilakkoja kirpputorilta, 1-2 euron hintaan, myös erilaiset kynsitimantit ja hileet saa halvalla kirpparilta, siis käyttämättöminä tietenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta taas tuntuu että nekin oli kauhean ylihinnoiteltuja tuolla. o.O Teidän kirpoilla on selkeästi parempi hintataso. ;D

      Poista
  16. http://lakkahamsu.blogspot.fi/2013/03/opi-made-in-vinkuintia.html tälläisiä mä olen löytänyt kirpparilta, mutta nuo Yes Lovet oon jättänyt hyllyyn vaikka juurikin tuo sinivihreä onn vähän syyhytellyt... :D Vaasassa en ole kyllä koskaan törmännyt O.P.Iin tai muihin "huippis"lakkoihin kirppiksellä, yksi China Glazen valkoinen crackle osui kohdalle mutta suolaisen hinnan takia jäi ostamatta. Se kyllä rasittaa kun joku myy jankkiutunutta Models Ownia josta on alle puolet jäljellä 5 euron hintaan... hyhhyh. Minulla on vähän sellainen kirjoittamaton sääntö että vain roposia käytän kirpparilakkoihin, 2 euroa maksimi per lakka. Ja koetan olla sokaistumatta hinnasta jos sävy on ihan skörbä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, en mäkään kyllä sellaisia selkeästi käytettyjä kirpparilakkoja osta ollenkaan ja hintakin pitää olla kirpparitasoa että viitsii ostaa. ;D

      Poista
  17. oon ostanu jotain yes love lakkoja, mutta en muuta... ihania lakkoja kaikki noi mitä oot hommannu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita Yes Loveja kyllä vissiin onkin melkein joka kirpalla, aika hassua. o.O

      Poista
  18. Juuri vähän aikaa sitten löysin viereisen paikkakunnan kirpparilta kasan OPI:n lakkoja, pari China Glazen ja yhden Essien lakan :D Kaikki oli 4 tai 3 ja näytti ihan kuin niitä ei ois käytetty yhtään. Oisin halunnu ostaa ne kaikki, mut sain ostettua vaan yhden niistä OPI:n lakoista :D

    VastaaPoista
  19. Ostin kerran käyttämättömiä goshin-lakkoja, maksoivat 80snt kpl ;) Ja joskus opeja ostanut eurolla... ;)

    VastaaPoista
  20. Mä oon ostellu noita Yes Loveja 1-2e kipale, hinta ei oo niin suurikaan että se hirveä menetys olisi.. Tykkään kyllä niistä, ettei siinä mitään :)

    Kivoja juttuja oot ostellu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kivoilta nuo kyllä vaikuttaa! :) Uskaltaa varmaan ostaa toistekkin. ;D

      Poista
  21. Kerran löysin Chanelin Ballerinan (näytti ihan täydeltä) 4€ ja Opin aphrodite's pink nightie lakan 2.50€ Muutoin näkyy kuivahtaneita tai Lumenea 5€ hintaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohops. :o Mullakin enemmän noista jälkimmäisistä kokemuksia. D:

      Poista
  22. Tiedätkö mistä noita Yes Loven kynsilakkoja saisi ostaa?
    Ei kirpputori, vaan joko kauppa tai nettikauppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo nähny kyllä näitä missään muualla kuin kirppiksellä. :o

      Poista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)