sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kynsitaideterapiaa, osa 2

Muistatteko, kun oli aiemmin puhetta kynsitaideterapiasta? Jälleen kerran kynsienteossa mukana minä, minun mylläävät ajatukset ja Orlyn Instant Artistit. :) Tälläkertaa aikaan saatiin sekopäisiä kukkia.


Kynsillä:

Seppälä - True White (valkoinen mattalakka, saatu)
Orly Instant Artist - Jet Black
Orly Instant Artist - Hot Pink
Orly Instant Artist - Hot Yellow
Orly Instant Artist - Hot Green
Orly Instant Artist - Hot Orange



Eli alle valkoista mattalakkaa ja sitten koristeluja. :) Valkoiset ja mattavalkoisetkin ovat käsittääkseni hieman hankalia aina, eikä tuo Seppälä ollut kyllä sen suhteen poikkeus. Kolmella kerroksella sai kyllä ihan hyvän pinnan kynsille. En kyllä oikeastaan suunnitellut näitä kynsiä, vaan maalailin vaan menemään ja tällaiset tuli.

Mua on vaivannu tässä muutamia päiviä outo kuvanlaatu, joka osaan kuvia syntyy siinä vaiheessa, kun laitan ne blogiin. Täytyy koittaa selvittää asiaa, koska on äärimmäisen turhauttavaa, kun kuvat on outoa mössöä. Tosi outoa sekin, että kaikkia kuvia se ei koske, osaa vaan. Ja en edes lataa Bloggerin omaan Picasaan, joten tää kuvankorjausominaisuuskaan ei pitäis olla syynä kai? Syö postausintoakin aika tavalla tää säätäminen. :I

Tämmöistä tänään, mitäs tykkäätte sotkukukkasista? :)

28 kommenttia:

  1. Oh my, nämä on täydelliset ♡

    Minusta ainakin nämä kuvat näyttää hyviltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! :) Ja hyvä, että kuvat näyttää hyvälle.

      Poista
  2. Raikkaita ja värikkäitä ajatuksia sulla ollut. Kesä mielessä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, luultavasti joo kesä ja kukkaset. ;D

      Poista
  3. Näähän on just kivat! Tosin tuo valkonen näyttää mulla tässä ihan siniseltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että tykkäilet! :)

      Poista
  4. Todella kivat ja piristävän värikkäät! :) ♥

    VastaaPoista
  5. Todella kauniit kynnet, herkät mutta vahvat!

    VastaaPoista
  6. Aivan tajuttoman upeat! Tuli kesäinen fiilis. :)

    VastaaPoista
  7. Kuvan perusteella luulin kukkien olevan decalseja, aivan mielettömän hienot ja taitavasti tehdyt! :)

    VastaaPoista
  8. Tosi nätit kynnet! Miten teit, tästähän sais kiva tuton? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Voisinpa miettiä tutoa. :)

      Poista
  9. Wau, mä luulin että kukkaset oli decaleja. Niin upeat ovat. <3

    VastaaPoista
  10. Todella nätit sotkukukat! Onnistuukohan kynsitaide myös kynsilakalla vai onko parempi olla akryyliväriä? Kynsilakan kuivuminen varmaan tekee taiteilun vähän hankalaksi...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Kyllä luulen, että onnistuu kynsilakoillakin tai noilla nail art-lakoilla, itse oon vaan mieltynyt noihin vesipohjaisiin. :) Tietty tulos on vähän erilaista näillä kuin kynsilakoilla, joissa on "sitkoa".

      Poista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)