tiistai 1. helmikuuta 2011

Avautumista

Oikeasti hei ihmiset.

Olen suht koht tyytyväinen tähän kisaan ja siihen, miten olette suhtautuneet, osallistuneet yms. mutta ihan muutamia valituksia on suorasti ja epäsuorasti tullut kisasta ilmi, joten otan nyt kantaa niihin kaikille yhteisesti tässä postauksessa.

Ensinnäkin, saan kivan idean, että järjestän lakkauskilpailun ja hankin teille siihen mielestäni tosi kivan ja arvokkaan palkinnon. Saatte jopa vaikuttaa äänestämällä teemojen valintaan, hiton epistä, eikö?

Minä järjestän teille lakkauskilpailun, johon jokainen saa osallistua. Saatte käyttää ihan mitä vaan välineitä ja taitojanne tehdäksenne kilpailuun kynnet. Aikaakin on mielestäni tarpeeksi, 2 viikkoa, jona aikana voi hioa kynsiä.

Käytän ihan helvetisti aikaa siihen, että seulon niitä sähköpostejanne, kirjoittelen teille vastauksia ja kyselen puuttuvia tietoja jotta kenenkään osallistuminen ei jäisi kiinni siitä, että olette unohtaneet jotain.

Ei, en aikonut missään vaiheessa laittaa kaikkia yli 120 kilpailukuvaa äänestykseen. Olisitte toki vaikka voineet tulla laittamaan ne minun puolesta, voin tässä vaiheessa huomauttaa että tein ns. 8-tuntisen työpäivän tämän äänestyksen yms. toimien kanssa toissapäivänä, joten voitte laskea kauanko olisi mennyt, jos olisi ollut 10-kertaa enemmän kuvia laitettavana. Toisena se, että halusin, että palkinto voitetaan taidoilla eikä tuurilla.

Ja juu, en tehnyt päätöstä täysin itse vaa kysyin erinäisten ihmisten mielipiteitä tähän. Kuvat eivät edusta vain minun makuani, yksi finalistikin vaihtui täysin siskon maun puolesta. Aputuomareina toimivat siis poikaystävä, siskoni sekä eräs bloggaaja.

Mutta siis okei, kun minä kerran järkkäsin kilpailun, miksi en saisi vaikka itse päättää voittajaa vaikka kokonaan yksin jos haluaisin? Miksi en saisi arvioida, että onko näihin kynsiin panostettu sen verran, että ne ansaitsisivat voiton? Aluksi meinasin sitäpaitsi tehdä ihan kunnolla niin, että valitsen itse voittajan kokonaan ilman äänestyksiä. Siinä teille puolueellisuutta ja minun makuani vastaava voittaja. :)

Miksi ette ennen finalistien julkaisua valittaneet, että tahdotte "tasapuolisen" finaalin, esim. että sponsori päättää kuvat? Nyt se on aika turhaa, varsinkaan toisten kommenttibokseissa valittaa että kun on epäreilu kilpailu ja että nyt kuvat vastaavat vain minun makuani. Kysymys: kenen makua pitäisi edustaa finaalin kilpailukuvat minun järjestämässä kilpailussa? Jokatapauksessa jos jonkinlaista karsintaa olisi tehty, niin jonkun makua vastaavat kynnet olisivat jääneet finaalin ulkopuolelle, näin se vain menee. Yhden ihmisen makuhan siinäkin tulisi vain edustettuna finaaliin, jos sponsori olisi kuvat valinnut. Valituksia olisi tullut siitäkin. Valituksia olisi tullut niin kauan aina joltain, kunnes kaikki osanottajat olisivat saaneet saman palkinnon. Ja ehkä siltikin olisi joku vielä keksinyt valittamisen aihetta. 

Tähän finaaliin on tasan valittu sellaiset, jotka sen voiton minusta (ja aputuomareista myös) ansaitsevat. Kynsiin on panostettu ajallisesti, eikä menty sieltä missä aita on matalin. Yksinkertainen on kaunista, kyllä, mutta nyt on kyse kisasta, jossa on sellainen palkinto, ettei sitä valitettavasti vaan anneta sellaiselle, joka ei ole kynsiin panostanut. Piste. DWI!

Tämä nyt ei sitten tarkoita, että kaikki loput kynnet olisivat olleet sellaisia, joihin ei olisi panostettu, ei ei ja ei. Fakta on, että jos jotain karsintaa pitää tehdä, niin aina joku tahtoo suuttua tai loukkaantua, mutta älkää minua siitä syyttäkö. Syyttäkää kilpailun kovaa tasoa ja sitä että ette vain pärjänneet. Kauniita kynsiä todellakin oli kisassa näiden 15 kuvan lisäksikin, en ole koskaan väittänytkään mitään muuta! Kaikki eivät vain päässeet finaaliin.

Oli kuitenkin mukavaa nähdä, että iso osa osallistuneista ei ollut moksiskaan vaikkei finaalipaikkaa tullut, oikein, näinhän se menee välillä. Kisa on kisa, jossa toiset pärjää sillä kerralla ja toiset ei, minä arvostan suuresti asennetta, jossa myönnetään, että kilpailukuvat nyt vaan olivat hienoja ja ansaitsevat voiton. :)
Tällaisten ihmisten ansiosta voin harkita sitä, että tekisin uuden palkattoman työpäivän tällaisen kilpailun tiimoilta, mutta katsellaan.

Monet ovat myös siis kyselleet, että onko tulossa lisää kisoja.. Tällä hetkellä tuntuu, etten tahdo pitää ainuttakaan kisaa, ihan vaan siksi, että minusta tuntuu todella epäreilulta lukea kaikkea paskaa tästä kilpailusta ja sen reiluudesta ja minun arvostelukyvyistäni ja ties mistä. Kaikki eivät voi voittaa, kaikkia en voi palkita, mutta minä mielestäni vähiten ansaitsen kuulla paskanpuhumista kisasta ottaen huomioon, minkä palkintomahdollisuuden olen teille antanut. Kenenkään osallistumistakaan en ole rajoittanut, senkin olisin voinut tehdä vaikka vaan lukijoille tai muille kynsiblogien omistajille.

Kolmas asia mihin halusin vastata tässä julkisesti on se, että sain valituksia, että valitsemani kynnet eivät ole persoonallisia. Millaiset ovat persoonalliset kynnet, mistä persoonallisuus teistä tulee? Minusta nämä olivat hyvinkin persoonallisia, iso osa maalattu käsin ja monipuolisesti käytetty elementtejä ja siististi.

Loppupäätelmä valituksista: Mistäs tässä onkaan kyse? Siitä, että omat kynnet ei pärjänneet? Siitä, että joku ei viitsinyt panostaa kilpailuun ja harmittaa, kun muut panostivat? Mistäs muusta? Vaikka ette olisi osallistuneet kisaan, miksi nyt valitatte, miksi ette ennen kuin finalistit julkaistiin, jos tapa on mielestänne epäreilu?

Löysätkää vähän pipoa, kisoja tulee ja menee, jos nyt ei onnistanut, niin ehkä ensi kisaan kannattaa panostaa enemmän?

Huonoja häviäjiä on monenlaisia, oletko sinä yksi heistä? :)

32 kommenttia:

  1. Tulihan tää tänne! ;D Jospa joku vihdoin viisastuisi ja tekisi pienen kasvun kitisevästä kakarasta fiksusti ajattelevaksi aikuiseksi. :P

    VastaaPoista
  2. Tähän tarttisi sellaisen facebookin tykkäys -nappulan. Ikävä kuulla, että moista kitinää on kisasi aiheuttanut. Yli 120:n kuvan läpi käyminen varmasti teettää töitä, samoin kuin koko kilpailun järjestäminen ihan yleisestikin. Anna huonojen häviäjien olla omissa oloissaan - kyllä ne pian ryömivät takaisin koloihinsa.

    Itse voin vain esittää kiitokseni siitä, että olet jaksanut nähdä niin paljon vaivaa tämän kisan vuoksi. Finaalissa on paljon hienoja lakkauksia!

    VastaaPoista
  3. Porukka olis sitten itse voinut järjestää kynsikilpailun, kerran on kaikki on taas niin epäreilua ja vaikeaa :D netti on taas niin hyvä paikka niille, kellä ei ole pokkaa tulla asioita suoraan sanomaan vaan shittiä on helppo heittää toisen niskaan anonyymisti tai nimimerkin kautta :)

    VastaaPoista
  4. Suvi: Sain vihdoin avauduttua perusteellisesti! Toivottavasti hoksasin sanoa kaiken mitä suunnittelinkin. ;D

    Lumi: On se ikävää kyllä, ei ihan hirveästi nosta motivaatiota järjestää uusia kisoja. ; Mutta ei siinä mitään, onneksi suurin osa palautteesta oli kuitenkin positiivista! :)

    Piia: Niinpä.. Ainakin yritin toimia reilusti tässä kisassa, mutta mutta.. Kaikkia ei voi miellyttää. :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä että otit puheeksi! Minusta tuntui tosi pahalta lukea myös noita kommia, ja vasrinkin se, mitä joku tone äänestys sivulle laittoi. 'Nuo on ihan ku jonku 12 vuotiaan tekemiä'. Ite pääsin finaaliin ja _olen_ 13. Kisa oli ikärajaton, eikö vain? Kasvakaa aikuisiksi, jos ette vilä osaa olla valittamatta tollaisesta asiasta.

    VastaaPoista
  6. Hienon kisan järjestit ja kaikella syyllä saat olla ylpeä siitä. Tämä on sun blogisi, sun kulmasi netissä ja ennen kaikkea sun säännöt, jotka teit selviksi jo kisan alussa.

    Varmasti se harmittaa jos omat kynnet ei päässeet mukaan, mutta tosiaan taso on kova.

    Jos jollakulla jää vielä sormet syyhyämään, niin YouTubestakin löytyy useimmiten joku käynnissä oleva kisa johon kannattaa osallistua.

    Toivottavasti jaksat Sonne jatkossakin joskus järjestää kisan. Tässä ponnahtaa nimittäin varmasti moni tuntemattomampi "kynsitaiteilija" ja blogi esiin sinun ansiostasi - ja meidän kaikkien iloksi :)

    VastaaPoista
  7. Mä klikkaan kanssa tän tekstin kohdalla sitä Facebookin tykkää-nappulaa. Valittajia näyttää löytyvän internetistä aina. Ei siitä kannata lannistua. Sinun blogisi, sinun kisasi.

    VastaaPoista
  8. Olen samaa mieltä :) Tulin ittekki heti huonolle tuulelle, kun luin tosta Teemalakkaus-kilapilun finaaliäänestys tekstistä sen ekan kommentin(must se oli eka...(?)), mun mielestä niihin kynsiin oli panostettu ihan hirveesti, esim. 8 kynsissä oli kaikki ne pikku paljetit liimattu KÄSIN!! Yksitellen! Kyllä siinä on mulle jo ihan tarpeeks taitoo! Ja niissä muissakin oli käsin kaikkea pikkusta taiteiltu :)) Ja ihana että järjestit tän kilpailun ^^

    VastaaPoista
  9. No, eipä sille mitään mahda jos ei finaaliin päässyt! Kisassa oli varmasti paljon hommaa ja kaikkihan lähtivät samalta viivalta.

    Juu, ehkäpä toisilla ei-finaaliin-päässeillä meni yksi lakkaus hetki hukkaan lakatessaan teemanmukaiset kynnet, mutta so what.

    AINA EI VOI VOITTAA!

    VastaaPoista
  10. Aivan totta. Ite kyllä kieltämättä petyin, mutta niinkuin sanotaan "aina ei voi voittaa" ja siihen pitää tyytyä. Ja nuo kynnet oli ihan mielettömiä, että onnellinen oon heidän puolestaan. Kaikkihan me kuitenkin saatiin mahdollisuus (:

    VastaaPoista
  11. En oo törmänny noihin valituksiin, mutta niihän se menee että aina joku valittaa, joka asiassa on se yks oma vastarannankiiski.

    Sullahan on se vakkari valittaja täälä ennekin kirjoitellut niin mitä tollasista nuijista välität! Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos niinkun enneki!

    VastaaPoista
  12. no jo on vittu kumma että jengi kehtaa ahneuksissaan kitistä tuollaisesta. :D tämä on pelkkää hupia ja sä käytät tähän omaa aikaasi hurjasti, keitä nämä osallistujat oikein luulevat olevansa? :D

    VastaaPoista
  13. Oi kun ootte kommentoineet paljon! Kiva juttu! :)

    Mmeri: Aivan, kilpailu oli tietenkin ikärajaton ja kivaa, että eri-ikäisiä osallistui. :) Anonyymi taisi vaan olla hieman katkerana kun tuollaista kirjoitteli..

    Doo: Kiitos paljon! :) Niinpä, olin tosi tyytyväinen, että semmoisetkin, joilla ei ole blogia innostuivat taiteilemaan! Ja aina on kiva löytää uusia lahjakkuuksia. :)

    Sonia: Kiitos kommentista! :) Näinhän se menee, että kun on kerran minun blogini, niin minä teen ne säännöt.

    Karzu: Höh, ei kannata välittää ilkeästä anonyymistä, kun kuten tuossa jo aiemmin sanoinkin, niin se taisi vain olla katkerana jostain syystä.. Siskosi on tehnyt kyllä hyvää työtä noiden kynsien kanssa. :)

    Anonyymi: Aivan totta! Ainahan kynsiä lakatessa kuitenkin kehittyy, joten toivottavasti nyt ei ihan hukkaan kenelläkään aika mennyt. :)

    Sini: Ymmärtäähän sen, että se harmittaa. :/ Mutta se juurikin, että hyväksyykö sen, että näin nyt kävi, aina ei voi voittaa vai etsiikö vikaa jostain muista kuin itsestään, esim. minusta/kisan säännöistä.. :o

    Anonyymi: Tuo on ihan totta. ;D Aina löytyy niitä, joilla on jotain napisemista asiaan kuin asiaan.

    papercuts: Niinpä, kiittämättömyys on joskus maailman palkka kyllä, kuten tavataan sanoa.. :D

    VastaaPoista
  14. Hmm, ihan tärkeää asiaa kirjoitit ja itsekin myönnän hieman kritisoinneeni kisaa.. mutta mutta. Suomi on sanavapaa maa ja kai se normaalia on meitä kitisijöitä on ees muutama?? :D

    VastaaPoista
  15. ^^ Toki on vapaa maa, mutta se kritiikki kannattaa tulla kertomaan mieluiten suoraan ja ennen kisaa, että siihen voi jotenkin vaikuttaakkin. :) Ei ole mukavaa lukea kritisointia toisten kommenttibokseista, kun on nähnyt hirveän vaivan kisan kanssa.

    VastaaPoista
  16. Tai siis ennen finaaliäänestystä, tarkoitin. ^^

    VastaaPoista
  17. Hohhoijaa. Siis jos SINÄ järjestät kilpailun niin kuka kitisee ja millä oikeudella?!?! Ja varsinkin kun alusta asti ilmoitit, että karsinta on tulossa. Älä välitä marisijoista, aina niitä tuntuu jostain löytyvän!

    VastaaPoista
  18. Minusta se on ihan reilua että kisan järjestäjä valitsisi itse kaikki finalistit ja voittajan, koska tämä se palkinnon antaakin. :) Ja uskonpa että löytyy myös ihan perusteltu vastaus voittajan valitsemiseen eikä vain "kiva", joten turhaan ne muut kitisee.
    Oli pakko sanoa vaikka en kisaan olekaan osallistunut kun en osaa taiteilla kynsien kanssa (etenkään nyt kun toinen käsi paketissa). :D Miusta on vain hienoo että jaksoit tällaisen kisan järjestää muille jonka suunnitteluun olet panostanut ja joka vie paljon aikaa. :) Toivottavasti ei ole jäänyt kauhean paha maku suuhusi muiden kitinöistä kun olet nähnyt vaivaa.

    VastaaPoista
  19. Puhut asiaa! En tajua miks ihmiset valittaa, mun mielestä juuri oikeat teokset pääsi finaaliin, niitä katsellessa tajuaa ihan heti miksei esim. minun tekeleeni siihen päässeet.

    Arvostan todella paljon sun työtä minkä teit tän kanssa! Ihan naurettavaa että jotkut viitsii vielä valittaa, ei aina voi voittaa.
    Kehottaisin muitakin katsomaan voittajaehdokkaiden kuvia ja sitten niitä omia.. Mä ainakin huomaan heti omistani että ei yllä noiden tasolle ollenkaan :D toki siellä varmasti oli sellasia jotka olis yltänyt, mutta jostain se raja täytyy vetää :)

    VastaaPoista
  20. Niin monien kanssa samaa mieltä!
    Kyllä kaikkien (aikuisten ja nuorten ym.) pitää se jo oppia ja tajuta että ei kaikki voi voittaa. Niin "ihanaa" oli lukea tätä, koska tää oli just oikein. Sun blogis joten kyllä saat päättää!! Ja muutenkin kun olen lukenut sun blogias ja vastauksias kommentteihin aika monta kertaa antaa ne mulle ainakin vaikutelman että oot tosi kiltti ja kiva ihminen, niinkuin tästä kisastakin sen näkee (miksi juuri näkisit vaivaa jos olisit tyhmä ja ilkeä ihminen) joten et todellakaan ole ansainnut vihaisia kommentteja!

    VastaaPoista
  21. Osallistuin kyseisessä blogissa kyseiseen keskusteluun tästä aiheesta. En siis yksinäni marissut. Mutta joo, ennen kuin tehdään kärpäsestä härkänen niin lopetetaan tämä; Joku varmaan pitää minua huonona hävijänä kun marisen, mutta pitäköön.. mitäpä väliä minulle siitä on jos joku tuntematon niin miettii.. Hienoja kynsiä on finaalissa jokatapauksessa ja äänenikin olen jo antanut. Kiitän ja kumarran.

    VastaaPoista
  22. huhhuh että jotkut osaa olla huonoja häviäjiä... oikeesti naurettavaa tulla tollee valittamaa ja oon 99.99999% varma, et suurin osa valituksista johtu siitä et kirjoittaja oli vaan nii älyttömän kypsä siihen ettei omat kynnet päässy finaaliin/finaalikynnet oli selvästi hienompia ku omat.. oikeesti, mä todellakin arvostan sitä et sä vaivauduit edes järjestää tälläsen kilpailun (vaikka en edes itte kilpailuun osallistunut) ja viel et palkintoki oli ihan TÖRKEEN UPEE!
    kiitosta sonne ♥

    VastaaPoista
  23. tahma: Niinpä, en ymmärrä minäkään.. :o Niin, minähän tosiaan ilmoitin mielestäni että karsinta on tulossa..

    Rairuu: Kiitos kommentista! :) Nimenomaan, halusin tähän semmoisia, jotka on ehkä enemmän kuin ihan kiva, joista osaan perustella jokaisesta miksi juuri ne on tähän kisaan valittua sanomalla muutakin kuin että nätit on. :o

    H: Kiitos paljon! Näinhän se menee, että johonkin se raja pitää vetää. ;D

    Pinja: Kiitos paljon. :) Niinpä, minulla on vähän semmoinen asenne, että yritän olla kiva kaikille, jotka minullekkin ovat kivoja.

    Nunnu: Niin. On kuitenkin hyvä muistaa, että jokainen kantaa itse vastuunsa siitä mitä kirjoittaa ja missä. Tuo teidän keskustelunne ei ollut nyt ainoa juttu mistä tässä avautumisessa puhuin.

    reno: Voi kiitos. :) Se on kyllä ihan totta, että suurinosa näistä minulle ilmenneistä valittajista ei itse kisassa pärjännyt.

    T1k3: Hih. :)

    VastaaPoista
  24. Luulisi, ettei tällaisesta joku peelo vielä keksisi kitistävää, mutta näköjään kaikki on mahdollista. Hävettää olla ihminen ja samaa lajia sellaisten itsekkyyden multihuipentumien kanssa. Unohda tuollaiset vajakit ja ilahduta tällaisilla jutuilla niitä, jotka osaavat ajatella otsaansa pidemmälle, mikäli haluat.

    VastaaPoista
  25. Itsekin ilmoittaudun kyseisen keskustelun osanottajaksi. Tarkoitukseni ei ollut "kitistä", vaan kerroin vain mielipiteeni.

    Itsehän en koko kilpailuun edes osallistunut, mutta mielipiteeni kyseisen kilpailun karsinta-tavasta kumpusi lähinnä siitä olettamuksesta, että CesarsShop sponsoroi kilpailun palkinnon, niin toki oletan, että sponsorilla on joku muukin osuus kilpailuun.

    Millään pahalla en tätä kommenttia tarkoittanut, eikä ole myöskään tarkoitus "puhua paskaa selän takana". Kommentti oli julkinen ja sattui tulemaan mieleen kyseisestä postauksesta.

    Finaaliin päässeet taideteokset ovat ehdottomasti upeita ja ansaitsevat paikkansa finaalissa, sitä en kiellä.

    Ja jatka ihmeessä kilpailujen järjestämistä, harvalla on näin upeita palkintoja jaossa! :)

    Pahoittelen vilpittömästi, jos olen pahoittanut jonkun mielen kommentillani.

    VastaaPoista
  26. Anonyymi: Kiitos kommentista! En minäkään ymmärrä, että joka asiasta täytyy kitistä.

    Sanna: Niin. Mutta jokatapauksessa se on inhottavaa kuulla _jälkikäteen_ valitusta kun on tehnyt kamalan työn. Oikein huomaa, miten toisen työtä arvostetaan. Tämä minua ihmetytti sinun kommentissasi:

    "Just noiden makuasioiden takia mun mielestä ois ollu hyvä, että joku ulkopuolinen olis valinnut finaalikynnet kilpailuun."

    ^^ Minkä takia jonkun ulkopuolisen maku olisi ollut tasapuolisempi/parempi? Miksei minun maku kelpaa minun blogissani?

    En ole missään vaiheessa sanonut, että Cesars muuten vaikuttaisi tähän kisaan muutakuin sponsoroimalla palkinnon. Olen kuitenkin kokoajan puhunut esikarsinnasta ja siitä, että minä teen päätöksen. Säännöissäkin on viimeiset kaksi viikkoa lukenut näin:

    "Voittajan valinta
    Kun kuvien lähetysaika on ohi (eli 29.1. klo 23.59!!) , teen itse alkukarsinnan, josta pääsevät jatkoon vain parhaimmat työt!"

    ^^ eli ainakin parisen viikkoa olisi ollut minulle aikaa tulla sanomaan, jos tyyli ei miellytä. Lähinnä siis vaan vituttaa tehdä suuri työmäärä ja kuulla jälkeenpäin kitisemistä, jota ei edes minulle suoraan osoiteta.

    VastaaPoista
  27. Anteeksi, pakko päästä sanomaan :D Sori jo etukäteen mutta jos joka asiasta ei tarvi kitistä ni miksi täällä vielä jauhetaan samasta asiasta :D Ja kitistään siitä kun kitisijät kitisee ;) Taitaa olla ikuinen noidankehä tämä! :)

    VastaaPoista
  28. Totta joka sana, sanon minä :)

    VastaaPoista
  29. Yleisesti ottaen olen kyllä huono häviäjä, myönnetään :D

    luulen että urputus johtuu juurikin tuosta samaisesta syystä, siitä etteivät omat kynnet pärjänneet.

    Itse en edes kynsiä lähettänyt, koska tiesin, etten jaksa panostaa yhtä hienosti kuin luultavasti monet muut ja voittoa en ansaitsisi.

    Ai niin.. ja minä koko ajan elinkin siinä uskossa, että sinä itse päätät voittajan? :D

    VastaaPoista
  30. Anonyymi: Niinpä, näin se varmaan on, että urputus johtunee siitä, ettei päässyt finaaliin asti itse.

    Aa, en minä koko voittajaa kuitenkaan päätä, finalistit vain. :)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)