lauantai 26. helmikuuta 2011

Lakkarakkaita

Tuntuu, että sain taas pitkästä aikaa myös omaa silmääni miellyttäviä kuvia kuvamössön sijaan, nyt vaan toivon, ettei Blogspot mössää näitä liiaksi.

Okei eli eilen vilautinkin teille uusia lakkaostoksia ja nyt näytän niitä vähän tarkemmin.


Yllä olevat kolme lakkaa siis ostin Sallalta hetki sitten, en ymmärrä miten se malttoi luopua noista (hyvä vaan niin sainpahan ne itselleni, kjäh) !


Swatchasin ne kiekolle, värit menevät näin: 16. Electric Lilac 17. Moulin Rouge 18. Rich & Famous, kaikkia kaksi kerrosta, ilman päällyslakkaa (vaikka tuo R&F näyttää tosi kiiltävältä näköjään ilmankin!)

Tuo numerolla 19. häämöttävä lakka on muuten se aiemman postauksen murheenkryyni, eli Coloraman Tutti Frutti. Hyh.

Halusin ensimmäisenä ehdottomasti kokeilla listani glitterlilaa Electric Lilacia ja pistin sitä kaksi kerrosta kahden Depend Nr. 159 kerroksen päälle ja tältä se näyttää:


Electric Lilac on yksi niistä kynsilakoista, joita olen katsellut, mutta en ole koskaan saanut lisättyä nettikaupoissa koriin saakka. Olen pelännyt, että se on tuollainen Tutti Frutin kaltainen hailakka ja mitäänsanomaton, mutta minusta tämä on kyllä kaikkea muuta! Tokikin alla oleva lakka merkkaa paljon, tässä alla oli siis vaalean violetti cremelakka, joten tulos on sen mukainen. Miltähän tämä EL näyttäisi mustan lakan päällä? Täytynee testata. Tänään täytynee myös koristella nämä kynnet kivasti, yksi idea onkin jo valmiina.


Yllä vielä kuva vertailun vuoksi. Kyllä se alla oleva lakka aika paljon vaikuttaa, yksinään tätä Electric Lilacia en ehkä käyttäisi.

Joku muuten ehkä saattoi huomata, että kynsistä on lähtenyt mittaa pois. Eilen vähän lyhentelin, siitä syystä, että ne olivat makuuni jo hitusen liian pitkät. Eivät onneksi olleet mitenkään erityisen huonokuntoiset, mutta tykkään kynsistä tiettyyn pituuteen saakka ja sitten ne on pakko lyhentää.

Se hetkeksi siitä Electric Lilacista ja kynsistä, veikkaan kyllä, että tulette kuulemaan lisää kyseisestä lakasta. Nyt kuitenkin esittelyyn toinen lempparini tästä lakkasaalista, nimittäin Moulin Rouge:


Moulin Rouge on tuollainen punainen jellypohjainen glitterlakka (älä Salla tapa mua, jos sanoin väärin), tää on ihana! Siellä uiskentelee pikkuruisia sinisiä, vihreitä, kuparisia, pinkkejä ja kultaisia glitterhippusia, tämä ON ihana! :D Tämänkin tahdoin itselleni, vaikken ole aiemmin kys. lakkaan törmännyt muistaakseni missään, kumma juttu. Googlettelin kuitenkin swatcheja ja tämä heti otti silmiin positiivisesti. Punaisia lakkoja minulla ei muutenkaan kovin montaa ole.

Sitten kolmantena lakkana (pitihän se kolmaskin ostaa, kun samoilla postikuluilla sai) Rich & Famous. Tämä on kanssa yksi sellainen, jota olen miettinyt, että ostaako vai eikö ostaa, onko tämä liian samanlainen lakan x tai y kanssa jne. No nyt kun mahdollisuus tämän ostamiseen taas tarjottiin, niin minäpä ostin. Enkä kadu.


Keskipinkki cremelakka, jossa on ihan uskomaton kiilto ilman päällyslakkaakin. Levittyy ainakin swatch-kiekolle kuin unelma. Katsotaan kunhan saan kokeiltua omille kynsille, että mallaako minun ihonsävyyni yms.

Paketin mukana sain taas todisteen siitä, että maailmassa on vielä kivoja ihmisiä, oikeasti.


Mä oon valittanu Sallalle noin sata kertaa, kun  en taaskaan saanut eBaysta tilaamieni fimojen mukana ihanaa tuotekuvassa olevaa pinkkiä rusettifimopötkylää. Kaikki eBaysta fimopötkylöitä ostaneet tietävätkin, että niissä tuotekuvauksissa usein sanotaan, että "malleja on useita satoja, saamasi pötkylät voivat vaihdella kuvasta" jne. No ei ne ikinä oo laittanu mulle sitä pinkkivaaleanpunaista rusettipötkylää, mutta Sallapa laittoi! Se ihana tyttö oli uhrannut mulle fimopötkylästään kappaleen, siis voi miten söpöä! Tämä pinkkirusettikynsilakkakynsijuttu-friikki oli täysin otettu. KIITOS SALLA! <3

Miks mä aina innostun selittämään pitkät pätkät ostamistani kynsilakoista, vaikka piti tehdä vaan kohtuu nopea postaus? No saatiinhan tässä postauksessa samalla käsiteltyä mun nykyisten kynsieni pituus ja mielipiteeni ihmiskunnan raadollisuudesta ja kynsien maksimipituudesta tuossa lakkaesittelyjen lomassa, eli ihan hyvinhän tästä kai selvittiin.


Ottiko teillä joku lakka näistä positiivisesti (tai negatiivisesti) silmään? Mikä? :}

7 kommenttia:

  1. mun silmään iski toi moulin rouge, ihana!

    VastaaPoista
  2. Mulla toi Electric Lilac ja Moulin Rouge pisti positiivisesti silmään. Ne näyttää tosi ihanilta ja muutenkin kauniit.
    Pinkkiä/keskipinkkiä lakkaa mä kyl vähän vierastan, jostain syystä, mutta kyllä mä uskon että sekin on ihan hieno. :)

    VastaaPoista
  3. Electric Lilac ja Moulin Rouge ovat ihania! Ite en ainakaan voi vastustaa mitään kimmeltävää, joten glitterlakat on aina mun mieleen. Kummankin ottaisin mielelläni omaan valikoimaani.

    VastaaPoista
  4. Electric Lilac on kyllä ihanan sähäkkä :) Tuo olisi ihan mahtava kärkilakka ranskalaiseen (vai onko kyseessä edes ranskalainen jos kärki ei ole valkoinen)... No mutta ihana on silti ::)

    VastaaPoista
  5. Keijju: Ne on ihania! :D

    Anonyymi: Jep! Tuo pinkki ei ole kyllä niin erikoinen kuin nuo kaksi muuta, mutta kiva silti!

    Niniane: Sama homma, oon kaamee harakka. ;D

    Glassy: Näin on! Sopis varmasti hyvin. :)

    VastaaPoista
  6. Toi Rich & Famous, ihanaihanaihana ! 8) & jännält näyttää toi Electric Lilac kans, aika namilt ku seas erivärisii glitterei (=

    VastaaPoista
  7. Nebu: Hihii, jep, se on aika erikoinen. ;D

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)