keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Turvalakkatarve

Toisinaan on päiviä, jolloin ei vaan ole mihinkään tekemiinsä kynsiin tyytyväinen ja kaikki kynnet lähtee puolivalmiina pois kynsiltä. Yhtäkkiä sitä sitten taas huomaa, että on tuntikausia käytetty kynsien kanssa näpräämiseen ja ollaan alkupisteessä. Kellokin näyttää jo vaikka mitä ja jotain pitäisi kynsille saada. Tuolloin on parasta tarttua turvalakkaan.

Kuulostaako tutulta? Minun tämänkertainen turvalakkani jonka kynsille eilisiltana lätkäisin on Color Clubin Blue Heaven.


Kynsillä:

Color Club - Blue Heaven (saatu)

Viimeinen pulla uunista ulos, eli kynsille asti pääsi tänään Blue Heaven. Tämä on aiemminkin ollut jo kiekolla esittelyssä, mutta nyt se pääsi turvalakkana kynsille. Uudet, dark holo huesit ovat myöskin matkalla Cesarsille. :) Aurinko armas antoi tänään mulle mahdollisuuden kuvata lakkaukset suorassa auringonpaisteessa, joka onkin paras tapa saada näistä holoista kaikki irti.



Turvalakan ominaisuuksiksi voisi sanoa seuraavat:

1. Turvalakka levittyy hyvin, ei tarvitse pelätä että lakka raidoittuu tai kaljuuntuu, vaan lakka levittyy juuri niinkun pitääkin. Se nyt vielä puuttuisi, että huonon kynsipäivän päätteeksi joutuu takkuamaan raidoittuvan kynsilakan kanssa.
2. Lakka peittää helposti, yleensä 2-3 kerrosta on maksimi joka turvalakalta sallitaan täyteen peittävyyteen. Ei ole hyväksyttävää, että lakka jää kolmannen kerroksen jälkeen häiritsevän läpikuultavaksi, se ei ole silloin turvalakka.
3. Lakka luonnollisesti kuivaa nopeasti, sillä useiden epäonnistuneiden kynsilakkakokeilujen jälkeen ei kukaan tahdo odottaa ikuisuuksia turvalakan kuivumista.
3. Turvalakka on helppo siivota, se ei värjää kynsinauhoja, ei leviä ympäri sormia eikä vaadi muitakaan taikatemppuja näyttääkseen siististi levitetyltä.
4. Turvalakassa eivät erotu rypyt, kärkikulumat, ilmakuplat tai muutkaan "bad nail dayn" merkit.
5. Turvalakka kestää katseen ilman koristeluita ja on ehdottomasti fiiliksen mukainen! Täten turvalakka voi vaihdella päivästä riippuen, joskus kynnet saavat olla poissa katseilta nätin nudelakan kanssa kun taas joskus haluan kuorruttaa ne glitterillä.

Paljastakaa, mikä on teidän turvalakkanne tai jos ootte yhtä päättämätöntä sorttia kuin allekirjoittanut, niin mikä olisi tämän päivän turvalakka, jos tänään sellaiseen pitäisi tai piti tyytyä? :)

44 kommenttia:

  1. ei ole vielä sellaista turvalakkavakiota, mutta turvalakkoina käytän vaaleita sävyjä ja nopeasti kuivavia lakkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleat sävyt kyllä on monesti turvallisia, kun ne ei juurikaan sotke! ;D

      Poista
  2. Mulla ei oikeestaan oo mitään turvalakkaa. En ole sellaista aikaisemmin edes miettinyt. Mutta jos nyt pitäisi äkkiä lakata nätiksi kynnet, niin China Glazen Thunderbird olisi kyllä luotettava vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thunderbird onkin aika klassisen kaunis ^^ :)

      Poista
  3. Tuo Blue Heaven on kyllä upeus! <3

    Mulla on ihan samat kriteerit turvalakalle; se ei saa raidoittua, olla liian paksua tai ohutta, kuivaa hitaasti, kuplittua, eikä kärkikulumat saa häiritä.. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuo kanssa ettei oo liian paksu/ohut tai menee hermot heti levityksessä jo. ;D

      Poista
  4. Oma huonojen kynsipäivien pelastukseni on Goshin Lavender Love. Peittää yhdellä kerroksella, ei raidoitu, levittyy hyvin ja kuivuu nopeasti ♥ Plus väri on ihanan laventelinsininen :3

    VastaaPoista
  5. mun turvalakka on essien jag-u-are :D se kuivuu tosi nopsaan ja on muutenkin tosi nätti kynsillä. tosin siitä kyllä näkee helposti kärkikulumat, mutta ne saa nopeasti paikattua ennen kouluun lähtöä tms. :)

    VastaaPoista
  6. Mun turvalakka on OPI:n Sprung. Näyttää hyvältä auringossa että varjossa eikä tarvitse koristeita ainakaan omasta mielestäni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuolasinkin Sprungia Sokos Emotionissa mutta päätin vielä toistaiseksi pärjätä ilman sitä. ;D

      Poista
  7. ei ole turvalakkaa :P mutta ihanat kynnet on:)

    VastaaPoista
  8. Itse käytän o.p.i n lakkoja turvalakkoina koska ne kuivuvat ja levittyvät hyvin:)
    erityisesti sävyä pink friday

    VastaaPoista
  9. Essien Lady Like on turvalakkani, hyvä laatu ja hillitty väri joka sopii joka tilanteeseen :)

    VastaaPoista
  10. Ihana! Oma turvalakkani on Color Clubin Angel Kiss, joten melkein samanlainen ku tuo Blue Heaven. :)

    VastaaPoista
  11. Mun turvalakka on O.P.I. n glitterlakka Last Friday Night. :-)

    VastaaPoista
  12. Tänään piti turvautua turvalakkaan ja nopeaan sellaiseen. SoFlaJo Moonlight Bay ei karkaile kynsinauhoille, eli ei mene putsailuun aikaa, mattalakkana ei kaipaa päällyslakkaakaan. Lisäksi julmetun nätti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä mä en löytänytkään kuvaa. :o Mutta mattalakat kuivaa kyllä tosi nopsaan yleensä kanssa!

      Poista
  13. Viimeksi käytin maanantaina turvalakkana Golden Rose Jolly Jewels 112:sta. Tosiaan mullakin turvalakka vaihtuu fiiliksen, vuodenajan ja seuraavan päivän tapahtumien mukaan. Jos on vähän juhlavampi päivä tai glitter fiilis, niin glitteriä. Toisaalta joskus turvalakka on ollut nude ranskis lakka. :)
    Noi CC:n holot on kyllä upeita, pitäis ehkä pyytää synttärilahjaks. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, turvalakkoja on kyllä useampiakin aina tilanteesta riippuen. ;D

      Poista
  14. Hahaa, juuri 'turvalakka'-sanaa hain kun aloitin tästä vajaa viikko sitten keskustelun kynsikoristelut-ryhmässä. :D Taisin itse käyttää vain termiä 'kriisilakka'.

    VastaaPoista
  15. Niin ja Halo Huesit ovat kyllä minun turvalakkojani, ne ei petä ikinä! :) Glitterinä ChG Lorelei's Tiara, saa nopeasti ihanaa blingiä esim. baariin lähtiessä kun ei aikaa lakan kuivatteluihin ole.

    VastaaPoista
  16. Mun yleisin turvalakka on aivan tavallinen musta mattalakka seppälän alelootasta !! Taitaa olla golden rosen, jos en ihan erehdy.

    VastaaPoista
  17. Jos en keksi mitään muuta, laitan mustaa. Sopii ainakin jokaikiseen vaatekokonaisuuteen mitä mulla on päällä eikä ole vahingossakaan liian tylsä tai hempeä lopputulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta kyllä sopii useimpien tyyliin, itse tuntisin oloni epämukavaksi jos kovin pitkään menisin pelkillä mustilla kynsillä. ;D

      Poista
  18. Itselläni se taitaa olla oikeastaan mikä tahansa A England. Ne eivät vaan kerta kaikkiaan osaa olla hankalia :) Ja monessa on kyllä tämä katseenkestävyyskin kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A Englandeista oonkin kuullut paljon hyvää. :)

      Poista
  19. Tänään se olis varmaan GT:n 50 Have a Mint :))

    VastaaPoista
  20. Varmaan yks lemppari turvalakoista on GT:n Have a Mint :))

    VastaaPoista
  21. Turvalakkojani taitaa olla Mavala frozen berry ja China glazen electrify. Kaikki omistamani Golden Rosen jolly jewels lakat pääsivät myös turvalakkoihini;):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollyt on kyllä hyviä kun käyvät mainiosti kynsille yksinään ilman koristeluja. :)

      Poista
  22. Se näyttää kivalle kuvissa ainakin! 8]

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)