lauantai 12. marraskuuta 2011

Backstage Pass + kynsiharrastelijan ostoksia

Nyt testiin pääsi Color Clubin Backstage Pass -kokoelman nimikkolakka, eli luonnollisesti Backstage Pass. Lakka on saatu CesarsShopista. Laitoin ensin kynnelle yhden kerroksen China Glazen mustaa Liquid Leatheria, jonka tilasin korvaamaan kohta loppuunkulunutta Wild and Crazyn Bellie Upia. Se on muuten mun eka loppuunkulutettu musta lakka, kuvitelkaa! Mustaa kynsilakkaa minulla!



Lakan levittyvyydestä en pitänyt. Glitterit piti asetella kynnelle yksitellen tai pikemminkin kaivaa köntti glittereitä siveltimen avulla ja heittää kynnelle ja koittaa siitä asetella ympäriinsä. Tämä on kyllä hexglittereillä ihan normaalia, joten odotinkin tavallista hankalampaa levittyvyyttä. Lakka kuitenkin kuivui nopsaan, joten kyllä tämän kesti, kun lakka ei paksunakaan kerroksena silti ruttaantunut. :) Toki käytin pikakuivattavaa apuna.



Lakka on levittyvyysongelmistaan huolimatta ihanan uniikki, en tiedä mitään tämänkaltaista lakkaa. Tässä olevat hexit ovat muuten 2-3 kertaa isompia kuin esim. China Glazen Solar Flaressa tai Doll Housessa, jos satutte omistamaan jomman kumman niin antaa vähän osviittaa näiden koosta. Nämä on siis _tosi isoja_ ja juuri siksi niin ihania!



Yllä olevassa kuvassa olevat pienet ilmakuplan näköiset eivät muuten ole ilmakuplia, vaan pikkuruisia hopeita glittereitä. Lakan koostumus on muuten seuraava:
Värittömässä pohjalakassa:
- Isoja hopeita hexglittereitä
- Isoja liloja hexglittereitä
- Isoja fuksian värisiä hexglittereitä
- Muutamia todella pieniä hopeita, pyöreitä glittereitä

Noita pyöreitä on itseasiassa niin vähän, että en olisi niiden olemassaoloa edes huomannut, jos en olisi ryhtynyt tarkkailemaan tuota ylläolevaa kuvaa!

Sitten voisin esitellä teille vähän mun ostoksia tältäpäivältä! Sain suurimmilta osin hillittyä mieleni kynsilakkaostosten suhteen, vaikkakin Kicksissä oleva 20 % tarjous Kicksin kynsilakoista ja ihan mielettömän upea kokoelma Viva La Diva -lakkoja meinasivat ihan vähän vetää minua puoleensa. ;D Lopullisesti kynsilakkaostokseni teinkin H&M:stä.



Ostin ylläolevan 4-packin kynsilakkoja vaivaisella 3,95 €:lla. Lakkojen nimet vasemmalta oikealle:
Summer Sunrise, Strawberry Lollipop, Pale Violet, Pear Icecream

Itseasiassa oon nähnyt noita pikkuruisia purkkeja monissa blogeissa ja miettinyt, että miksi en oo löytänyt näitä. No sitten tajusin, että eihän näitä ollenkaan pidettykään tuolla H&M:ssä siellä samassa paikassa kuin muita kynsilakkoja, vaan siellä Divided-mikälie puolella. Ja taas olen yhtä asiaa viisaampi!

Näistä kynsilakoista ensivaikutelma oli 3/4 kynsilakasta ihan hyvä, lupaan kertoilla näistä tarkemmin myöhemmin, sillä ajattelin tehdä dupevertailua näistä noihin kalliimpiin merkkeihin joita omistan, koska löysin pari ihan dupea lakkaa.

Mulla tuntuu olevan ihan törkeästi asiaa nyt (kirjoitan tätä klo 2 yöllä, ajastan tämän kylläkin aamuksi) niin jatketaan nyt vähän vielä noista ostoksista. Nimittäin yleensä mä en esittele mitään vaateostoksia täällä blogissa mutta nyt kun blogin teemaa näin kivasti sivutaan, niin pakkohan se on näyttää.

Voisitteko te kynsilakkafriikkinä sanoa ei tälle paidalle, jos se vielä tuodaan eteenne alle vitosella, teidän koossa ja se on lila (joka on toiseksi lempparein värinne?)



Mun oli siis ihan pakko, ihan vaan ton kynsilakkapullon takia. En väitä etteikö noi herkutkin kuvais hyvin mun lempparijuttuja tai suhtautumista herkkuihin..

Mitä piditte kynsistä/paidasta? :)

Tämä postaus oli ajastettu.

21 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet, ostokset ja paita! :)
    Itsekkin mietin jos tilaisin tuon paidan..

    VastaaPoista
  2. Oii, ihana tuo lakka<3 Mulla on melkein jokaisen tuollasen isoglitterisen lakan kans levittyvyysongelmia, niitä pitää aina levitellä kynnellä, että ne ei jäää köntiksi.

    Siisti paita! :D

    VastaaPoista
  3. Hyvä et tulin tänne kurkkimaan. Paita on tosi kiva! Just noita lakkoja kattelin ittelleni, mut empä sit ostanu. :( Itte onn justiinsa tekemässä tilausta Head2toelta. Toi lakka vaan vahingossa joutu sinne ostoskoriin... :D Eikä tulisi edes mieleen poistaa sitä sieltä.

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo paita, olisin varmaan itsekkin kiljuen juossut kassalle! <3 Ja hauska kun esittelet välillä vaatteitakin :)

    VastaaPoista
  5. Mulla on semmonen henkkamaukalta ostettu musta t-paita jossa on kynsilakkapullojen kuvia =) Se on luonnollisesti mun lemppari =)

    Mari

    VastaaPoista
  6. äää ihana paita, mistäs tuon kaunokaisen löysit? <3

    VastaaPoista
  7. ihana lakka <3 mullakin on toi paita, ku ihastuin siihen ja vielä löyty kokokin :) ja makso nvaan alle vitosen :)

    VastaaPoista
  8. Ihan kiva toi lakka, en tosin ite niin hirveesti piittaa liiasta glitteristä :'D
    Mulla on itellä yks H&M lakka, violetti "plum". Se on aivan ihana tumma violetti, rakastuin siihen heti! Huomasin myös että sillä saa aivan ihanat konadoinnit sellaisen helmenvalkoisen (?) lakan päälle! Harmi kun ei tullut otettua kuvaa niistä kynsistä :(

    VastaaPoista
  9. On muuten tosi ihania ne Kicksin kynsilakat! Omistan jo viisi ja hamuan lisää! :) tykkään niiden siveltimestä ja koostumuksista :)

    VastaaPoista
  10. Ihan sairaan ihana paita!:O Pakko saada tollanen. Mut joo kynnet teki jälleen vaikutuksen. Ihanat, muutakaan ei voi sanoa.

    VastaaPoista
  11. Ihanat lakat ja ihana paita! Täytyy käydä Ginassa ;)

    VastaaPoista
  12. Ihanat sävyt noissa lakoissa on kyllä! H&M:n lakat on yllättävän hyvälaatuisia.
    Mulla myös toi paita, repäisin jostain alerekistä omaa kokoa niin olihan se pakko ostaa :3 Kun siinä on keltaset Conssit ja mä olin just saanut keltasit Conssit :D Ja just toi kynsilakkapullokin :D

    VastaaPoista
  13. Kyllä ne lakat on aina ennen ollu siellä missä muutkin lakat, mäkin ihmettelin ku nyt niitä oli siellä huivien luona

    VastaaPoista
  14. Awwawwawww! Vitsit mikä paita! Menin ihan sanattomaksi O_O Siis järkyttävän IHANA paita! Mistä näitä kaunokaisia löytää? :OO

    VastaaPoista
  15. Rose: Kiitän! :)

    Julia: Kiitos, hih! Ja juu, semmoisia ne vähä on nuo isot glitterit. :o

    Tampsu: Eikös! ;)

    Rossu: Kiva jos postauksesta oli hyötyä! :)

    Vilkku: Hih, pakko oli kun on niin lähellä tätä kynsiharrastusta! ;D

    Mari: Katoin kanssa sitä silloin ja sovitinkin mutten tykännyt muistaakseni mallista. :o

    Anonyymi: Gina Tricotista! :)

    Anonyymi: Whii! ;D

    aisku-: No voih. :/ Yllättävän hyvin löytyy kyllä lakkoja konadointi-tarkoitukseen! :)

    Nora: Iii, eikös! :)

    Jenny: Pitäis varmaan ostaa testiin pari! ;)

    Anonyymi: Kiitos, kiva kuulla! :)

    Iituu: Hih, kannattaa! ;)

    ellsa: Ne on kyllä hinta-laatusuhteeltaan yllättävän hyviä! Ja juu sama, löysin alerekistä ja pakko oli ostaa. ;D

    Anonyymi: Aijaa, en mä sitten kyllä tiedä miksen ole niitä aiemmin huomannut. ;D

    Anni: Hih, Gina Tricotista löytyy! :)

    VastaaPoista
  16. Jep :D Uskallan kyllä suositella sitä violettia, aivan ihana väri ja ainakin minulle tarpeeksi laadukaskin :'D Euro ei ole paha hinta vaikka ei sittenkään lakasta pitäisikään :)

    VastaaPoista
  17. ^^ Juu euron kyllä sietää maksaa. ;D

    VastaaPoista
  18. Ihaniahan nuo on, tot lakkaa en vaa varmaa jaksais asetella aina :D

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)