tiistai 11. syyskuuta 2012

Mustan laatikon hiljainen paluu

Niin sanottu musta laatikko, eli laatikko, jossa testaamattomat kynsilakat majailevat on palannut. Testaamattomalla tarkoitan kynsilakkaa, joka ei ole esiintynyt blogissa jossain muodossa lakkauksessa.


Miksikö musta laatikko takaisin? Minulla on kirjallinen lista testaamattomista lakoista, mutta koin sen hankalaksi. En pysty nimien perusteella tekemään kivoja yhdistelmiä, vaan tahdon nähdä lakat konkreettisesti. Käy liian työlääksi nostella piiloistaan kaikki tällä hetkellä yli 60 testaamatonta lakkaa, joten musta laatikko onpi palannut helpottamaan testaamattomien lakkojen yhdistelyä.


Mustan laatikon säännöt: niitä ei ole! En aio keksiä ainoatakaan rajoittavaa sääntöä, en aio myydä laatikon lakkoja enkä ota mitään tavoitteita. Tällä hetkellä mustia laatikkoja on kaksi, sillä yhteen kaikki testaamattomat eivät mahdu. Oman pääni sisällä mustat laatikot auttavat inspiroitumaan, sillä tahdon kynsilakkojen olevan tietyssä järjestyksessä omilla paikoillaan, eikä eristettynä moiseen laatikkoon. Niinpä loodan voisi kuvitella tuovan vauhtia testaamattomien lakkojen käyttöön.

Hiljaisella paluulla tarkoitan sitä, että en ole vielä päättänyt listaanko mustan laatikon sisältöä näkyville teillekkin asti, mietin vain lisääkö se mun paineita tyhjentää laatikkoa. En halua mitään ahdistusta tästä jutusta, ettei se muutu pakkopullaksi niinkun viimekertainen laatikkokokeilu. Tuossa yllä näette kuitenkin tämän hetkisen sisällön (+ 2 lakkaa) ja lakkojen lukumäärä laatikoissa on tällä hetkellä yhteensä 64. Olen taktisesti vähentänyt laatikosta jo lakat, joista kynnet ja postaukset tehty, mutta joita en ole vielä julkaissut teille asti. Ovelaa eikös. ;D

Musta laatikko -projekti, hyvä vai huono idea? :)
Psst, huomatkaa alla aiemmin ilmestynyt kynsipostaus!

25 kommenttia:

  1. Musta laatikko -projekti = Hyvä idea :)

    VastaaPoista
  2. Musta laatikko on mielestäni tosi hyvä idea. Pitäisi itsekin joskus tehdä samantapainen projekti kun käyttämättömiä lakkoja aina kertyy salakavalasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos on yhtään samanlainen hamsteri kuin minä, niin kannatan! ;D

      Poista
  3. Musta laatikko on musta hauska idea silloin, kun se ei aiheuta ahdistusta tai paineita (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinp, täytyy tällä kertaa ottaa rennommin. :)

      Poista
  4. Hyvä idea ainaski musta! Eihän sun tarvii meille mitää listaa tehä,pijä latikot vaan sitä varte, että on helpompi löytää käyttämättömät lakat ja sitä kautta ehkä ottaa ne testattavaksi :)

    VastaaPoista
  5. Ompas paljon testaamattomia lakkoja, itsellä tuo määrä vastaisi mun kaikkia lakkoja yhteensä! :D

    VastaaPoista
  6. Ota ihmeessä musta laatikko takaisin! :) Mutta älä ota paineita mistään asiasta, ei sun tarvii meille laatikosta kirjotella jos siitä niitä paineita syntyy :)

    VastaaPoista
  7. Oi, kiva kun näytit taas mustaa laatikkoa, onpa siellä monipuolisesti eri sävyjä. :) Itsekin tykkään pitää testaamattomat lakat yhdessä muista erillään ja olen todennut sen toimivan paremmin kuin pelkkä lista tms. Testaamattomien määräkin tuntuu näin pysyvän vähän paremmin hallussa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, koitin vielä järjestellä niitä inspiroivasti värien mukaan sateenkaareksi. ;DD

      Poista
  8. Tuo laatikko on oikeasti hyvä idea, mä löydän edelleen hyllystä lakkoja, jotka huomaan tilanneeni kuukaisia sitten, mutteivät ole päässeet kynsille. Alan harkita samaa systeemiä, mutta pidän sen itselläni. Onhan siinä tosiaan riesansa sitten päivittää aina blogiin sitä listaa, kun musta tuntuu jo haastavalta päivittää omistamiani lakkoja ;) Mutta mielenkiinnolla kyllä seuraan, jos päätät julkisesti tyhjennellä laatikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Kyllä tää kätevä boksi on, jos vaan ei liikaa ota sen tyhjentämisestä paineita. :)

      Poista
  9. Hahah, mä aloin miettiä että "ompas sulla paljon testaamattomia lakkoja, miten kellään voi olla niitä niin paljon" mut sit muistin mun omat lakat ja sen että enhän mäkään oo testannu kaikkia. :D mutta pakko kiittää, että tutustutit mut flormareihin! Löysin juuri sellasen mattalakan flormarilta jota oon jalunnu. <3 olin nimittäin hirveän ennakkoluiloinen niitä kohtaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, semmosta se on kun unohtuu että on hamsteroinu lakkoja. ;DD Ooi, kiva juttu että oot tehny mun suosituksesta hyviä löytöjä! :) Flormarit on yks mun suosikkimerkkejä tällä hetkellä. :)

      Poista
  10. Ensin mietin,että miten voi olla niiin paljon testaamattomia lakkoja, kunnes muistin omani... :D mutta kiitos kun tutustutit mut flormareihin, oon ollu hirveen ennakkoluulonen mut löysin täydellisen mattalakan niitten joukosta! <3

    VastaaPoista
  11. Hihii, tunnistin nyt kyllä tuolta yhen omista lempparilakoistani... ^^

    VastaaPoista
  12. Kirjoititko joskus sellaisen postauksen, missä olit kurkkinut ebaysta halpoja vaihtoehtoja kynsikoristeiksi ja linkittänyt ne postaukseen hintoineen ym? Muistan jossain tämän postauksen nähneeni mutten kuollaksenikaan muista kuka sen kirjoitti enkä löydä sitä mistään.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko kyse ollut Sallan tästä postauksesta? http://playingwiththepolish.blogspot.fi/2012/07/nail-art-aloituspakkaus.html :)

      Poista
    2. Tuhannet kiitokset, tuo se oli :) kiitos että viitsit etsiä, en yhtään muistanut mistä sitä olisin lähtenyt hakemaan kun googlesta eikä sonnelasta sitä löytynyt :D

      Poista
    3. Nonni, oleppas hyvä! ;D

      Poista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)