perjantai 10. toukokuuta 2013

"Tästä tohon ja tuosta tonne" -tiikerit

Näiden kynsien idea on, että näissä ei ole mitään ideaa. Otin käyttämättömien laatikosta aluksi neljä keskenään sopivaa lakkaa ja käytin niistä kolmea näihin kynsiin, kun neljättä en oikein saanut mahdutettua. Eli siis toisinsanoen, heitin kynsille kaikki sekaisinsa ja leimasin päälle.


Käytin näissä:

Seppälä - 06 (pastellipersikka-oranssi, saatu)
Seppälä - 08 (kulta-oranssiglitter, saatu)
Seppälä - 03 (oranssiglitter, saatu)
+ leimauksissa Konad m57 (saatu) + Barry M - Gold Foil & Konad - Dark Orange (saatu)

Eli kolmesta eri Seppälän Nails -kokoelmasta oli tässä lakkoja testissä. Tuo alimmainen, persikkainen oranssi creme oli kolmellakin kerroksella vielä hiukka raidoittunut, eikä ainakaan itse tasoittanut itseään, päällyslakka ehkä sen olisi tasoittanut, mutta en kokeillut sitä joten en tiedä. Nää Seppälän Nails -cremet on hyvin erilaatuisia, osa niistä on ihan täydellisiä levittymään ja osa on raidoittuvia, ihan sävystä riippuen.

Tuo hexejä ja pikkuglitteriä sisältävä glitterlakka 08 on sen sijaan aivan ihana. Sopiva koostumus, ei ollenkaan paksu muttei sellainen luirukaan että hyppis jokapuolelle levitettäessä. Tuon kirkkaan oranssin glitterin, 03:sen koostumusta en voi kehua ollenkaan, se on paksua ja kaipasi ohentajaa ennen käyttöä. Se muistuttaa mua paljon Models Ownin Orangeadesta mutta on siitä vaaleampi versio.

Leimaukset tein kaksivärisesti, joka olikin piristävä idea tähän väliin. Huomasitteko, heti otin oikein asiakseni nyt leimata ja otan reissuunkin mukaan pääasiassa leimausjuttuja, jotta mun on vähä niinku pakko taas leimailla. ;)

Miltäs näyttää kynnet? :)

19 kommenttia:

  1. Mulle tulee mieleen noista ne fazerin parhaat-karkkipussin appelsiinikarkit :D Nätit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin!

      Tosi kauniit on. :)

      Poista
    2. Hahah, kiitos teille! :) Niin kieltämättä tulee mieleen, nyt kun tarkistin miltä ne appelsiinit näyttikään siinä!

      Poista
  2. Ihan kivat kynnet! Oikeastaan kun tarkemmin katsoo TOSI KIVAT kynnet!;D

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä rose86 appelsiini Mariannet! :)

    VastaaPoista
  4. Tosi viidakot! ;D

    VastaaPoista
  5. Nätit, "vaikkei niissä oo mitään ideaa" ;)

    VastaaPoista
  6. Upean väriset ja tosi kiva idea!

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)