keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Aqua Violet -kukkia

Seuraavaksi Models Ownin Beetlejuiceista pääsi testiin Aqua Violet. AV on tuollainen turkoosi-vaaleansininen lakka, jossa tietyssä kulmassa on havaittavissa lilaa. Sävy on mielestäni oikein mukava. Sain sävyn näkymään parhaiten (hieman tärähtäneessä) pullokuvassa:



Laatu tässä lakassa on huono. Levittyvyys oli huono, en muista mikä oli tarkka syy miksen pitänyt, olisikohan tämä ollut niitä, joissa tavallaan alempi kerros lähtee vetäytymään päälle levitetyn toisen kerroksen mukana, jättäen kaljuja kohtia. Kolme kerrosta kuitenkin riitti peittämään. Tämä ei minulla kestänyt kynsissä _yhtään_, saan olla heti parin tunnin (!) päästä korjailemassa lakkausten kärkiä. Nämä kärjet korjasin varmaan 3 kertaa. Minua harvemmin haittaa jos lakka pysyy huonosti, sillä vaihdan kynnet hyvin usein, mutta kyllä jos ei yhtä päivää kestä, niin se ärsyttää minuakin.



Koristelin Konadin m57-laatan* verkolla ja Color Clubin Cold Metalilla*. Koristelut tein Orlyn Instant Artisteilla, sävyinä Crisp White ja Grape. Meinasin ensin olla koristelematta kokonaan ja jättää julkaisematta, mutta kun ajattelin, että tahdotte tietää lakan laadusta niin ajattelin koristella ja postailla.

* Tuotteet saatu



Lakka taisi olla niitä, jotka ensikerroksella näyttivät ruskeilta ja tietyssä valossa katsottuna näyttävät ruskeilta myös useammalla kerroksella! Varsinkin sisävalaistuksessa sitä lilaa väriä saa hakea, sillä näyttää kovin ruskealta. En tiedä mistä johtunee. Luin jostain blogista (en nyt muista mikä blogi kyseessä) että lakka kuplittaisi, mutta itse en huomannut samaa, vaikka varauduin siihenkin.



Onko teillä Aqua Violettia? Pidittekö siitä ja oletteko huomanneet yhtä huonoa pysyvyyttä? :o

44 kommenttia:

  1. Odottamassa vuoroaan lakkalaatikossa. Saman merkin Golden Greenin kanssa ei ollut mitään ongelmia ja muutaman päivän se pysyi ihan ok kynsissä. Onpas harmi, jos on noin kenkku lakka käytettävyydeltään. Näyttää pullossa niin hienolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Golden Green oli kyllä hyvälaatuinen ja muutkin sarjan lakat joita olen jo testannut mutta tämä oli jotenkin ihan hassu. :(

      Poista
  2. Oi miten ihanat nuo kukat! Luulin ensin että ovat tarroja tai water decalseja mutta sitten huomasin että mainitsit orlyn instant artistit :o ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Vaikkeivät kyllä ihan täydellisesti onnistuneetkaan. ;D

      Poista
  3. jäin seuraamaan blogiasi, kynsien laitto kiinnostaa, mutta olisi kiva nähdä vähän erikoisempien kynsien laittoa vaiheittain.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! :) Meinaatko niinkun tutoriaaleja? Ja millaiset on erikoiset kynnet? ;D

      Poista
  4. Ihana sävy =) Kauniit kukat ja ihanat ruudukot ja ja ja jjah kaikkee ;DD

    VastaaPoista
  5. Onpas ihanat! Ihana värit! Sopii hyvin toi ruudukko :)

    VastaaPoista
  6. Omistan myös ton agua violetin ja eniten harmittaa se, että tuo violetti ei tule oikein mitenkään esiin, ellei esittele kynsiä koko ajan kirkkaan lampun alla :( Lakan levittyvyys oli kyllä surkea, mutta ajattelin vian olevan siinä etten ravistellut lakkaa tarpeeksi. Hyvä tietää että sama ongelma on muillakin kun mulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vähän semmoinen se on että pullossa näkyy paljon paremmin tuo lila. :/

      Poista
  7. Ihanan värinen & hieno koristelu. Tykkään ! :>

    VastaaPoista
  8. En omista, mut nää kynnet on silti ihanat :) Harmi et toi AV on tommone ku sävy on kuitenkii nii kiva. No, aina ei tosiaa voi voittaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja juu sävy on kiva, mutta laatu huono. :/

      Poista
  9. Ihanat kynnet, ja Tuo kukKA vau! Todella hieno! :)

    Kyseisen kokoelman lempparini on juuri tuo Aqua Violet, mutten ole vieläkään nähnyt sitä lähi Seppälässä.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! :) Voiei, olisiko myyty loppuun sitten? :/

      Poista
  10. Rakastan sun kukkakoristeluja ihan mielettömästi <3
    Mulla oli sama levittyvyys ongelma Pinky Brownin kanssa... Ärrrsyttävää, koska kaikki Beetlejuicet on niin upeita. :dd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos ja kiva kuulla! Vaikkei tämäkää kukka kyllä ihan täydellisesti omaan makuuni onnistunut. ;D Ja jep, arr. :(

      Poista
  11. ihanat kynnet :) !

    VastaaPoista
  12. Tosi kivat kynnet! Tykkään tuosta sinisestä ristikkokuviosta, kun se on jollain tavalla hillitty.

    Mulla on Aqua Violet, mutta en ole vielä uskaltanut kokeilla sitä, kun olen lukenut liikaa sen levittyvyysongelmista. :D Hassua, kun periaatteessa inhoan violettia, mutta monissa kynsilakoissa tykkäänkin siitä, varsinkin duochromeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oli tämän kanssa juu omat ongelmansa, mutta kiva lakka silti, eniten harmittaa tuo heikko pysyvyys. :/

      Poista
  13. Miten korjailet kärkikulumia? Koska noista ei ainakaan yhtään huomaa mitään korjailuija (=

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ööm tuolla lakkapullon sudilla töpöttelen, siten ettei oo liikaa lakkaa siveltimessä ja sitten uusi kerros päällyslakkaa. :)

      Poista
  14. Todella kauniit kynnet, koristelut sopivat mainiosta lakkaan, mutta harmi että laatu oli niin heikko. Pullokuviin hurahdinkin ihan täysin, mutta nyt kun kuulin, että laatu on mitä on, ei enää harmita, etten ehtinyt tätä ostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja juu, tämä lakka on vähän semmoinen että näyttää kivalta omassa kokoelmassa ja pullossa, mutta kynnellä pieni pettymys, vaikka väri onkin kyllä ihana. :o

      Poista
  15. Hieno koristelu! Ensimmäiseksi tuli mieleen kalan suomut :D Pidän tuosta kun ruudukot näkyvät vain ihan vähän :)

    VastaaPoista
  16. Musta tuo Aqua Violet on ehkä ihanin tuossa kokoelmassa. Erottuu kunnolla ne sävyt. En ainakaan itse huomannut isompia ongelmia levittyvyydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, minusta taas tuntuu ettei sävyt erotu täysin kunnolla muutakuin pullossa! :D Onkohan meillä jotenkin eri laatua nää. ;D

      Poista
  17. Jännää, itse olin hyvin tyytyväinen laatuun :) Levittyi helposti ja kesti myös hyvin neljä päivää. Väri on kyllä aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä sitten missä vika, ehkä mulla oli joku maanantaikappale? Tai sitten niissä on jotain erä-eroja. :Q

      Poista
  18. Ihana väri ja hauska toi verkkokoristelu :) Harmi, että noin huono peittävyys ja koostumus, muuten varmaan ostaisin.

    VastaaPoista
  19. Kauniit kynnet! Mulla oli myös ongelmia levittyvyyden kanssa ja kuplikin muutamissa kynsissä. Ongelmana oli myös pysyvyys, kuoriutui kynsistä isoina levyinä. Näitä ongelmia ei ollut Emerald Blackin kanssa, mutta sekin näytti ruskehtavalta parilla ensimmäisellä kerroksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tuntuu olevan vaihtelevia nämä mielipiteet tästä lakasta, osalla pysyy, osalla ei pysy ollenkaan, osalla kuplii ja osalla ei, osalla levittyvyysongelmia, osalla ei ja osalla näkyy kunnolla tuo duochrome-efekti ja osa saa sitä hakemalla hakea! :D

      Poista
  20. Mulla kanssa Aqua Violet, harmitti kun violetti näkyy oikeastaan vaan pullossa mutta ei kynnellä! ehkä kesällä auringonvalossa sit uusi yritys... kestävyys oli ok, ei lohkeillut mulla mutta kupli kyllä rumasti vaikka odotin kerrosten välissä melkein 10 min!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinpä. Toivotaan että kesän valoisuus toisi sen paremmin esiin! :o

      Poista
  21. Itselläni Aqua Violet pysyi taas todella hyvin kynsillä, eikä kuplinut. Mielestäni tuo violetti näkyi myös todella kauniisti. (Aluslakkana käytän Trindin Nail Repairia, jos sillä olisi jotain tekemistä pysyvyyteen.) Ehkä tästä lakasta on tosiaan erilaisia eriä. :/ Muutenkin olen tykännyt tosi paljon näistä Beetle Juice -lakoista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tästä kyllä olla eri eriä, niin erilaisia kokemuksia ihmisillä tästä lakasta on. ;D Beetle Juicet on kyllä ollut positiivinen ylläri! :)

      Poista
  22. itse huomasin myös että peittävyys oli kaukana hyvästä mutta kun laitoin yhden kerroksen mustaa tuonne alle niin väri oli mitä mahtavin! siihen yksi kerros aqua violetia päälle ja tsädäm! :)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)