perjantai 28. joulukuuta 2012

Ruma ankanpoikanen

China Glazelta ostin Cirque Du Soleil -kokoelmasta ihanan erikoisen Get Carried Awayn. Tämä oli kuten odotettua aivan hirvittävä levitettävä, mutta niin uniikki, että ihan pakko oli saada!


Kynsillä:

China Glaze - Get Carried Way (3 kerrosta)

Lakka on mustapohjainen jelly, jonne on heitetty sekaan punertavia, hopeisia ja mustia isoja hexglitteeitä ja isoja mustia tikkuglittereitä, sekä mustaa ja hopeaa pientä glitteriä. Monenlaista tavaraa löytyy siis ja varsin noiden tikkujen kanssa oli pientä ongelmaa kun ne tykkäs kovasti pingahdella ja pongahdella tuolta yli kynnen joka suuntaan. Tätä ei varsinaisesti voi sanoa levittäneensä kynsille kolmea kerrosta, sillä lähinnä se oli kolme tuskaisaa kertaa, jolloin otin sutiin lakkaa ja koitin saada sitä tungettua, työnneltyä ja painettua kynsille edes jokseenkin siedettäviksi osioiksi.

Vannoutunutkin tikkuglitterien vihaaja, eli minä hellyin tälle lakalle, kun näin sen kynsillä. Onhan se tavallaan ihan hirveän ruma kun se kuultaa kynttä läpi ja on niin outo, mutta mulle tuli jotenkin heti rakennekynsivibat ja indielakka-vibat tästä lakasta. Tämä on mun silmissä se ruma ankanpoikainen, josta kuoriutuu kynsillä joutsen kun sitä hetken tuijottelee. En halunnut kerrostaa tätä minkään päälle vielä, halusin kokeilla tätä yksinään, mutta ensi kerralla vois kokeilla violetin tms. päälle!



Varmasti mielipiteet jakava lakka, mitä te tykkäätte, hot vai not? :)

41 kommenttia:

  1. ihan hot, mutta kuitenkin not :D varmasti parempi jonkun lakan päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeh! :) Täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla tätä kerrostettuna jonkun kivan päälle.

      Poista
  2. En ite tykkäis, mutta olis aika mielenkiintoista varmasti kokeilla :)

    VastaaPoista
  3. Mua rupes oksettaa ku näin tuon lakan! :D En tiiä kyllä miks! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. :'D Mulla ei ihan noin voimakkaat negatiiviset reaktiot tästä olleet.

      Poista
  4. Not. Tuo lakka ei olisi saanut minulta edes sitä ensimmäistä tilaisuutta, ja ihailen kyllä kärsivällisyyttäsi, kun jaksoit tämän manikyyrin tuhertaa. Iiiiiso fail China Glazelta, jos multa kysytään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin varautunut kaikkein pahimpaan, joten ehkä se vähän helpotti. ;D

      Poista
  5. Rakastan tätä <3
    Oliko tässä muutes hankala saada noita isompia hex-glittereitä sutiin? Miulla on se saman kokoelman Whirled Away ja siitä on ihan kamalan hankalaa saada niitä valkoisia glittereitä kynnelle asti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni ei ollut niin hankalaa kuin juurikin siinä Whirled Awayssa ne valkoiset, sillä nää hexit taitaa olla suunnilleen niiden WA:n mustien kokoisia, eikä niidenkään kanssa niin isoa ongelmaa tainnut olla. :)

      Poista
  6. Itse kun tämän lakan tilasin olin aivan innoissani vaikka tuskailinki jo ajatuksen kanssa sen levityksestä.
    Kuitenkin petyin pahemman kerran kun en edes pitänyt lakasta niin paljon kuin olin odottanut, mutta lakka on lähdössä parempaan käyttöön kaverin kokoelmaan :).

    http://lifeandnails.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voih. :/ Onneksi kaveriltasi löytyyi sittrn koti tälle! ;D

      Poista
  7. Itsellänikin on tämä lakka, tykkään tästä mutta se levittyvyys on aivan jotain hirveää!

    VastaaPoista
  8. Mä tykkään. :o


    Onko sulla mitään Dermosil merkkistä lakkaa? Ne on ihania, ainaskin jotkut. Mulla on nyt kynsillä sen ruskeaa muddy chocolatea, ihanaa ja erittäin kiiltävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. :) Ei ole Dermosilin lakkoja, sain juuri joululahjaksi Dermosilin käsirasvoja ja ne tuntuu olevan hyviä!

      Poista
  9. Minusta tuo on jotenkin burleski-henkinen lakka. Itse olen käyttänyt mustan lakan päällä, mutta siinä ei kaikki hippuset päässeet oikeuksiinsa. En tiedä, tykkäänkö vai en, mutta ilman tikkuglittereitä sitä olisi parempi levittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joo. :o Siks mäki aattelin jotain muuta kun mustaa kun ei ne mustat hiput varmaan niin hyvin mustan päältä näy.

      Poista
  10. Juurikin niin uniikki, että tykkään ja paljon! Erityisesti se Whirled Away himotuttaa kovastikin tästä kokoelmasta. Ihanat indie vibat tulee tännekkin ja toivottavasti saisin ainakin jonkin tän kokoelman glittereistä kotiutettua jossakin vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Se Whirled Away odottaa korkkaamista mullakin, mutta kiekolle levitettäessä oli tuskaisa tapaus. :D

      Poista
  11. Tajusin just et noita ''flormareita'' myy sekä konehelsinki että flormar. Erotteletko itse nuo toisistaa, vai pidätkö samoina lakkoina? Itse olen tähän mennessä pitänyt samoina, mutta huomasin yhden ostajan joka haki nimenomaan flormarin jotain versiota eikä konehelsingin. Oletin että lakat ovat samanlaisia keskenään, mutta konehelsingiltä ei vain ole tullut kaikkia lakkoja mitä flormarilta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! En erottele, vaikka ilmeisesti niissä on tulossa sävyeroa eri maahantuojien välillä siten, että kaikki sävyt ei löydy sitten kai molemmilta merkeiltä tai niissä on vaihtelua. :o Itse pidän niitä Flormareina, koska sitähän ne on, mutta osassa vain on KoneHelsingin tarrat.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  12. You have so beautiful nails and this model is very cute :)

    VastaaPoista
  13. Ei toi nyt niin paha oo, mutta mielestäni kuitenkin not ;D

    VastaaPoista
  14. Aaaaivn mahtavan näköinen lakka. Ihanan erikoinen, mutta tosiaan levittäminen ja poistaminen saattaa olla tuskaista!!

    Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ei nämä isoglitteriset useinkaan helppoja tapauksia ole. :/

      Poista
  15. En tykkää tosta lakasta, alko oksettaa toi väri ja koostumus...

    VastaaPoista
  16. Musta tää on hieno lakka! En oo pelkältään vielä kokeillut, mutta tumman punaisen päälle laitoin. Jonkun violetin päälle ajattelin itsekin kokeilla, koska mustalla pohjalla ei kaikki kivat yksityiskohdat näy. Myös ehkä harmaa pohja vois olla kiva? Ja muuten, se Whirled Away on kyl vielä kauheempi levittää, tai et ne glitterit tulee aika huonosti kynnelle ja on yhdessä kökössä.. :/ Mut sekin oli vaan niin ihanan erikoinen, että pakko oli hankkia, eikä kaduta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei varmaankaan pääse mustan päällä oikeuksiinsa. :o Jep, saa nähdä miten sen kanssa tulee käymään. :D

      Poista
  17. Mä kyllä tykkään tuosta lakasta :) Ensiksi katoin että nohh, mutta hetken kun olin kattonu niin rupesikin näyttämään kivalta (: Täytyypä ehkä itsekin hankkia tuo lakka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niinpä! Mäkin ensin olin että hyi mutta nyt oon että nam. ;D

      Poista
  18. hieno väri ja lakka on kaunis mutta koostumuksen ja levittämisen vaikeuden näkee aivan läpi kuvista... :c joten not

    VastaaPoista
  19. Uuu, näyttäis varmaan tosi hienolta jos laittaisit vaikka tumman violettia ton Get Carried Way alle :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tumman lilan kanssa oon nähny tästä kivoja kuvia!

      Poista
  20. Ite kokeilin vihreän skittlen päälle ja yngh. Ei nyt ihan alkanut oksettaa :) , mutta lakkaukset lähti vaihtoon parin tunnin kärvistelyn jälkeen. En edes postannut niitä, ainakaan vielä.. Joulunpunaisen shimmerin päällä toimi paremmin! Oon vähän kahden vaiheilla, laitanko omani kiertoon... Ehkä annan vielä yhden mahdollisuuden. Kerrostaessa ongelmana on tuo musta jellypohja, joka samentaa pohjaväriä aika paljon jo yhdellä "kerroksella". Ja lisää ongelmia tulee jos GCA:ta joutuu töpöttelemään tai muuten korjailemaan kynnellä, koska pohjaakin tulee sitten enemmän. Toisaalta musta jellypohja mahdollistaa lakan käyttämisen myös yksinään. Huoh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata laittaa kiertoon on mun mielipide. ;D Ei vaan, jos joku lakka ei nappaa niin mitä sitä suotta säilömään.

      Poista

Asialliset kommentit tervetulleita. :]

Tarkistathan myös ettei esittämääsi kysymykseen ole jo vastattu aiemmin Usein kysytyt kysymykset -osiossa , kiitos!