lauantai 7. tammikuuta 2012

Retrot vesimarmoroinnit

Mähän eilen sanoin, että mulla on just tää rajojen rikkominen näissä julkisissa lausahduksissa, eli kun eilen sanoin etten tykkää/jaksa/halua tehä nyt mitään vaivalloista, niin ryhdyinpä sitten eilen illalla harjoittelemaan itselleni vaivalloisinta koristelumuotoa, eli vesimarmorointia.



Nappasin ylläolevat lakat mustasta laatikosta, vasemmalta alkaen: Starboard, Electric Pineapple, Papaya Punch. Värit napatessani tiesin jo, että näistä kynsistä muuten tulee varmaan aika retrot! ;D



Aluksi pohjustin kynnet China Glazen valkoisella White On Whitella, joka vetelee ihan viimeisiään. Onneksi uusi pullo valkoista tulossa, ei tuolla enää tasaista jälkeä saa aikaiseksi. Pohjustuksen jälkeen teippasin toisen käden kynnen ympärykset siivoamisen helpottamiseksi.

Vesimarmorointihan teoriassa on sitä, että sinulla on kuppi/astia, jossa sopivan lämpöistä vettä (älkää kysykö mikä on sopivaa, en tiedä itsekkään. Sanoisin että about huoneenlämpöistä, mutta sekään ei aina toimi). Astiaan tiputtelet kynsilakkapisaroita toistensa keskelle niin, että pisarat lähtevät leviämään ja otat hammastikun tms. jolla muotoilet veden pinnalle heitetyistä lakkapisaroista haluamasi kuvion ja isket kynnen kuvioon ja keräät ylimääräiset sotkut veden pinnalta pois. Tuto tästä asiasta on tekeillä, mutta tätä menoa luulen, etten saa ikinä tehtyä, koska kirosanojen määrä olisi valtava, enkä voisi julkaista videota ikinä netissä.



Marmorointi onnistui tälläkertaa kiitettävän hyvin, melkein kokoajan pisarat lähtivät leviämään, eli nämä lakat kai ainakin toimivat marmoroinnissa tai sitten mulla sattui olemaan hyvä tuuri tai kuu oli juuri oikeassa kohdassa tms. Kiroilulta ei kyllä edelleenkään vältytty. Edelleenkään en ihan saa sitä tulosta mitä lähden hakemaan, mutta kyllä nää kelpaa. Sotkuisuus tätä hommaa tehdessä on ihan omaa luokkaansa. Voisin ajatella myös, että veden laadulla on vaikutusta marmoroinnin onnistumiseen, eihän se joka hanasta samanlaista vettä tule, vaan eikös niillä ole kovuuseroja yms. Olen nähnyt joidenkin Youtubessa käyttävän tislattua/pullovettä tai vastaavaa. 

Ongelmat alkoikin sit siinä vaiheessa kun toinen  käsi oli valmis ja toiseen pitäis saada teipit märillä lakoilla. No onneksi sain miehekkeen avuksi ja kynnet teipattua ja lopulta kaikki 10 sormea olivat saaneet marmoroidun pinnan päälleen. Sitten siistimistä, koristelua dotting toolilla ja strasseilla ja päällyslakaksi Seche Viteä.



Tää vesimarmorointi on mulle edelleen vähän arvoitus koristelutyylinä. Toki kynsille saan kuvioita ja muuta, mutta aina onnistun sössimään jotain ja vähintäänkin sotkemaan. Tämän marmoroinnin saldo oli tälläkertaa sotkeutunut keittiönpöytä sekä lattia. Onneksi sain ne puhdistettua kuitenkin.






Tykkäättekö te vesimarmoroinnista? Mitäs tykkäätte näistä retrokynsistä? ;D

52 kommenttia:

  1. Kauniit nämä kyllä on! Eli sanoisin olleen kaiken vaivan arvoiset ^^


    Mä olen kerran pari kokeillut kyseistä hommaa, enkä ole onnistunut! -.-

    VastaaPoista
  2. Rakastan näitä, aivan yli yli yli ihanat! Miten saat sormet noin siistiksi? Mulla jää marmoroinnista aina ihan hirveät jäljet vaik kuinka putsaa..

    VastaaPoista
  3. Siis nää on aivan mahtavat! Todella hienot. Ihanat pirteät väritkin:) Hitsi mäkin oon kyllä ajatellut että en koittais tota vesimarmorointia, mut nyt alko himottamaan yhtä kivoja kynsiä :p

    VastaaPoista
  4. Ihanat retrokynnet, värit on tosi herkut :).
    En ole koskaan kokeillut tuota vesimarmorointia, se kuulostaa niin vaikealta ja työläältä.. Ehkä joskus..

    VastaaPoista
  5. Keskisormissa kivoimmat kuviot, ja todellakin retroa!

    Pitäis taas kokeilla vesimarmorointia, viimeksi vuosi sitten keväällä kokeilin ja ei onnistunut sitten yhtään. Nyt olisi lakkavalikoimaakin 50 lakkaa enemmän :D

    VastaaPoista
  6. I-h-a-n-a-t! Olen myyty:) Mun hermorakenteella näitä ei tehdä joten tyydyn ihailemaan muiden tuotoksia.

    VastaaPoista
  7. Oikein on kivat retrokynnet! Itse en oo vielä onnistunut sellasia vesimarmorointeja taiteileen, joihin olisin ollu tyytyväinen, joten kyllä kiitos tutoriaalia vaan kehiin :DD

    VastaaPoista
  8. Vou, voit onnitella itseäsi koska nää on muuten tosi hienot vesimarmoroinnit! Ihanat värit ja kuviot :)

    VastaaPoista
  9. Vau, ihanan pirteet! :)

    En oo ikinä kokeillu vesimarmorointia ja se on jossain vaiheessa edessä kun teen tuota 31 päivän haastetta. Täytyy sanoa, että vähän jännittää mitä siitä tulee :)

    VastaaPoista
  10. Mun mielestä se teippailu on äärimmäisen hankalaa.. Helpommalla pääsee, kun huulirasvapuikolla sutii sormenpäät ja dippauksen jälkeen vaan jollain rätillä pyyhkäsee ihon puhtaaksi :)
    Petruska

    VastaaPoista
  11. Hienot!

    Itse olen kerran kokeillut vesimarmorointia, ja siinä meni 5 tuntia!! En tajua miten niin kauan onnistuin sitä tekemään..

    Pitääpi kokeilla josksu uudelleen. Vaikka Electric Pineapplella ja Papaya Punchilla. ;)

    VastaaPoista
  12. Epic retro! Kelpais kans samat tännekin. Blogisi on ihana, haluaisin kans itselle rakennekynnet ja koristella niitä mielin määrin.

    VastaaPoista
  13. Ooo näähä on upeet ! =) Mulle tulee näis jotenki mielee appelsiini, ei niinkää retro. Ite oon koittanu pari kertaa vesimarmorointii ja ei oo kyl mun juttu :D Kyl niit jotaa kuvio saattaa syntyy, eriasia on sit et onks ne hienoi..

    VastaaPoista
  14. Ihanat! Kokeilin itse varmaan joskus yli vuosi sitten vesimarmorointia, eikä siitä tietty mitään tullut. En saanut vettä kirveelläkään (tai no, varmaan vähiten sillä ;D) oikeanlämpöiseksi jada jada.. Mutta muiden lopputuloksia on kyllä ilo katsella.

    VastaaPoista
  15. Tosi nätit!

    Ite oon kerran kokeillu noin vuosi sitten, enkä onnistunut. Nyt taas täytyy kokeilla, on noi sen verran hienot.

    Emilia

    VastaaPoista
  16. Nätit ja upeen väriset lakat! :)

    VastaaPoista
  17. Tosi hyvin onnistunut vesimarmorointi! Väriyhdistelmänkin oot valinnut ihan nappiin, ihanan pirteitä värejä. :)

    VastaaPoista
  18. Hienot on nuo kynnet :)
    Ite oon pari kertaa vesimarmorointii kokeillut, ja ei niistä kyllä tullut hyviä, randomit kuviot, ei yhtään sellaset mitä olisin halunnu jne. :D Eli en tiedä tuleeko tota kyseistä tekniikkaa käytettyä kovin usein.

    VastaaPoista
  19. voi vitsi miten hienot! Aika kesäiset värit valitsit :) Mutta nuo kynnet piristävät mukavasti näin talven ja pimeään aikaan :)
    Itse en ole vielä kokeillut vesimarmorointia koska luulen että en mitenkää onnistuisi siinä haha :D

    VastaaPoista
  20. Voi kun tuli tosi kauniit ja ehdottomasti retrotyyliset kynnet! Rakastan noita värejä, ja itselle onkin tulossa syntymäpäivä paketissa nuo Electric Pineapple ja Papaya Punch jos hyvin käy.. Tykkäsin varsinkin tuon helmikoru-kuvan pikkurillin marmorointikuviosta, tuli mun mielestä tosi onnistunut lopputulos. (:

    VastaaPoista
  21. Noista tuli kyllä aivan ihanat :) oon kauan kuolannu jo tota oranssia, kai se on pakko hankkia... :D

    VastaaPoista
  22. Inhoan vesimarmorointia yli kaiken mutta rakastan näitä kynsiä!

    VastaaPoista
  23. Ihanan pirtsakat ja kaiken vaivan arvoiset! (= Ei kyllä täälläkään ärräpäiltä säästytty viimeksi :DD

    VastaaPoista
  24. Oi noihan on tosi nätit!:o

    Ite oon yrittäny muutaman kerran tehä tota, mutta aina on menny niin pielee että oon suosiol jättäny ton vesimarmoroinnin muille:D!

    VastaaPoista
  25. Olen monia kertoja kokeillut vesimarmorointia ja se on onnistunut vain tyydyttävästi kerran.. se on kyllä kamalaa sotkemista ja pitää olla aika nopea siinä kuvioiden tekemisvaiheessa ettei rinkulat kovetu tms. jolloin koko kuvio ruttaantuu siinä vedessä.. mutta nuo sinun kynnet kyllä onnistui todella hienosti! (:

    VastaaPoista
  26. Kun käyttää metallista(esim. neulaa) puisen sijasta niin helpottaa aika paljon vesimarmorointi. :) En tiedä millaisella tikulla teet, mutta onnistuneet kynnet noikin!

    VastaaPoista
  27. Ihanat värit ja hieno lopputulos! :)

    VastaaPoista
  28. voi jösses et on täydellisen mahtavat!!! haluuun!! mutta oon ihan käsi kaikissa käsityötaitoja vaativissa jutuissa... että auttaisko huulirasva tai muulla rasvaaminen ettei niin tarttis teippailla....???

    VastaaPoista
  29. Ihana kuviointi, joskin värit on mun makuun vähän hurjat :) Mulla on tapana tehdä niin, että marmoroin ensin toisen käden ja toisen vasta sitten muutaman tunnin päästä, kun ei tarvitse enää pelätä turmelevansa sitä ensimmäistä kättä :D

    VastaaPoista
  30. Mie olen ajatellut kokeilla vesimarmorointia heti kun tulee sopiva tutoriaali siihen, ainakaan vielä en ole löytänyt ymmärrettävää tutoa mistään :D

    Nää kynnet on kyllä kivat, vaikken yleensä retroiluväreistä ja kuoseista tykkääkkään :)

    VastaaPoista
  31. Tosi kivat värit! Oon joskus koittanu vesimarmorointia, mutta eipäs onnistunu :)

    VastaaPoista
  32. Tosi ihanat! Mulla tulee aina kauheen sotkusen näkösiä :D

    VastaaPoista
  33. Hienot on! En määkään ole erityisen ihastunut tuohon vesimarmorointiin ja joka kerran jälkeen vannon, että en tee sitä enää ikinä :'D

    VastaaPoista
  34. Ihanat kynnet, itse olen kerran kokeillut vesimarmorointia ja saa nähdä kauanko menee että pääsen traumoista. :D

    VastaaPoista
  35. Tykkään väreistä! Itelläkin tulee näin talvisin välillä sellainen olo, että pakko saada jotain pirteää kynsiin :)

    VastaaPoista
  36. Hauskat värit on! Tykkään vesimarmoroinnista joten taidanpa ottaa vinkistä vaarin ja toteuttaa pian :)

    VastaaPoista
  37. http://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/merkkivaatteita/china-glaze-880/

    Tiesitkö että noita saa nykyään nellystäkin?! :)

    VastaaPoista
  38. Ai että miten iiiihanat!! Ja niin raikkaat ja pirtsakat. TYKKÄÄN!!! Koskaan en ole kokeillut tuota tyyliä, mutta ehkä jonain päivänä ;)

    VastaaPoista
  39. Oi että on ihanat!!! Voi, kumpa osais itekki tehä ja olis tuomoset kynnet niinkö sulla! Aivan ihanat!

    VastaaPoista
  40. multa ei vesimarmorointi onnistu noinkaan hyvin mutta kuivamarmorointi on helppo ja kiva tapa tehä kivat kynnet! sitten vielä ootko tilannu koskaa mimaxilta näyttäis olevan halpoja fimoja ja strasseja onkohan ne laasultaan hyviÄ??

    VastaaPoista
  41. Hui olettepa te kommentoineet! :)

    rosaparks: Kiitos, itsekin kyllä tykkään että tälläkertaa olivat vaivan arvoiset! :)

    Lemmi: Kiitos, vanupuikoilla ja siveltimellä koitin siistiä! ;D

    shiny: Tattis, kyllä kokeilla aina kannattaa! ;)

    marru: Kiitos, juu kyllä se hieman työläämpää on kuin useimmat koristelujutut, toisaalta jos onnistuu niin on se sen arvoinenkin. :)

    Nora: Kiitän! Lakkojen valinta kyllä vaikuttaa lopputulokseen kovasti. :)

    Sissi: Kiitos paljon! :)

    Senni: Kiitän ja juu voisin tehdä tuton jos itsekään tietäisin miten tämä marmorointi kannattaa hoitaa, edelleen arvoitus minullekkin. ;D

    Jenny: Kiitos kovasti! :)

    Alcyone: Kiitos! Aina kannattaa kokeilla ainakin! :)

    Petruska: Kiitos vinkistä, pitänee kokeilla joskus! :)

    Rose: Kiitos ja oho! Kyllä tähän toisaalta saa aikaa menemäänkin jos oikein kovasti miettii mitä tekee. ;D

    mustikkasoppa: Kiitoksia! Itselläni on kylläkin luonnonkynnet, vaikka monet rakennekynsiksi luulevatkin. ;D

    Nebu: Kiitos! Sama homma, aina niitä jotain kuvioita kynnelle saan, mutta harvoin mitään omaa silmää miellyttäviä kuvioita. ;o

    Rva Melli: Kiitti! Sitä ongelmaa minullakin usein on, pitäisi varmaan mitata oikea lämpötila niin voisi jatkossa aina ottaa sen lämpöistä vettä jolla marmorointi onnistuu. ;D

    Emilia: Kiitos ja kokeile ihmeessä! ;)

    Kukkuakynnet: Kiitän! :)

    sinikilpikonna: Kiitos paljon! :)

    Mirkku: Kiitti! Randomkuvioita saan minäkin usein aikaan. ;D

    Nails1820: Tattis ja juu, pirteillä väreillä mennään. ;D

    hedgehog:: Kiitoksia! :)

    aisku-: Kiitos, Papaya Punch on ihana! :)

    Hantta: Minäkin inhoan, kiitos paljon! ;D

    Vilkku: Kiitän, hih. ;D

    sannni: Kiitos sinulle! :)

    Runotyttö: Marmoroinnissa saa kyllä olla tosiaan nopea! Kiitos. :)

    mangoe: Kiitos vinkistä, mihnkähän se perustuu tuo, että metallisella saa paremmin? Joskaan minulla ei ole ongelma se kuvion muodostaminen, vaan ennemminkin se, että pisarat eivät aina lähde veteen leviämään. :I

    Yonna: Kiitoksia! :)

    Jutta: Kiitos paljon! Joku tuossa heittikin huulirasvavinkin, itselläni ei ole siitä kokemusta :)

    Papu: Kiitän, minulle eivät mitkään värit ole liian rajuja. ;D

    Lady Narcissa: Kiitoksia! :)

    Ruu: Kiittii! :)

    Fakkari: Kiitos, se vaatii vissiin vähän harjoittelua tämä marmorointi. ;D

    Iituu: Kiitän! :)

    Sazu: Kiitos, sama homma! :D

    Sonja: Kiitos, reps. :D Se on kieltämättä välilä traumatisoivaa.

    Meette: Kiva kuulla, kiitos. :) Pirteyttä pitää olla näin talvellakin!

    Nunnu: Kiitos! :)

    Anonyymi: Tiedän juu, vaikken ole itse sieltä niitä koskaan hankkinut. :)

    Mia: Kiitos, kantsii kokeilla! :)

    Katja K: Kiitoksia! :)

    lozku: En ole koskaan tilannut Mimaxilta, joten en osaa sanoa mitään laadusta tai muusta. :)

    VastaaPoista
  42. Todella upeat, eihän noita raaski poistaakaan (varsinkin vaivaansa nähden)! En oo koskaan kokeillut marmorointia, mutta tästä sun tekstistä päätellen ja videoita nähneenä en taida lyhytpinnaisena ihmisenä edes uskaltaa :D

    VastaaPoista
  43. Oi, nää on kyllä todella kivan näköset. Ihanan värikkäät (:

    Vesimarmorointi on harvinaisen rasittavaa puuhaa :D Varsinkin kun oon liian laiska teippailemaan sormiani, jolloin sormet on joka puolelta ihan kynsilakassa.

    VastaaPoista
  44. mä en oikeen tiiä mihin tän kirjottaisin ni kirjotan tähän:
    vastasin tohon kyselyyn (mistä löysit sonnelan) et muualta, ni löysin netistä ku etin jotain leipomisohjetta ja sit löysin sen täältä :))

    VastaaPoista
  45. Oijjoi, aivan ihanan retrot värit! Tulee heti Austin Powers lefft mieleen! :D Voisin itsekin kokeilla jotain vastaavilla väreillä, mutta en tiedä uskallanko vesimarmorointiin lähteä...

    VastaaPoista
  46. Martina: Kiitoksia! Tämä kyllä vie hermot välillä totaalisesti, aina kiroan leikkiin ryhtymistä jossainvaiheessa marmorointia. ;D

    Anonyym: Kiitti, on kyllä rasittavaa. :( Mutta tulokset joskus kivoja!

    Regina: Hih, kommenttiboksiin voi hyvin mainita näistä jutuista. ;D

    Niniane: Kieltämättä tulee mieleen! ;D

    VastaaPoista
  47. Aah, rakastan noita :) jotenki kivan kesäiset U Know :D
    ja muutenki, tosi nätit vesimarmoroinnit, itellä ne kun aina menee pieleen :)

    VastaaPoista
  48. Vähäs ihanat ja todellakin näyttävät retrokynsiltä :--)

    VastaaPoista
  49. Anonyymi: Kiitoksia, kieltämättä kesäiset juu. ;D

    Anonyymi: Kiitti sinulle! :)

    VastaaPoista
  50. Tosi ihanat kynnet! :) Itse olen kerran kokeillut vesimarmorointia joskus kauan sitten ja muistan, että olkkarin lattia oli 1x1m alueelta punaisessa lakassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuttu tunne, marmorointi osaa olla usein aika sotkuista puuhaa.. ;D

      Poista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)