torstai 20. tammikuuta 2011

Lilalila!

Taas runosuoni kukkii näiden otsikoiden kanssa.. Noh mitä voi odottaa minulta tähän aikaan, vasta yhden kahvikupposen jälkeen, kunnolla herätäkseni vaadin yleensä vähintään kaksi.

Okei, eli eilen tuli tehtyä taas kynnet, tälläkertaa lilalla. Ensin meinasin, että nyt teen jotain sinistä, kun sinisellä en ole aikoihin mitään tehnyt, mutta sitten tuo Models Ownin lakka päätyi räpylöihini jostain syystä kuitenkin.

En vielä ole päättänyt tykkäänkö näistä vai en. Tuo Modelsin lakka on ihana, mutta olisi saanut näkyä stämppäyksessä enemmän. Nuo viivatkin olisi voineet olla toki suoremmat... No aina ei voi saada itseä miellyttävää tulosta. ;D

Nämä lakat tehtiin seuraavilla:

Ylhäällä käytetyt jutut ja alla vielä lista:
CCUK Basecoat
Models Own - Mystic Mauve
Color Club - Revvvolution
Two-Way Nail Art Pen & Brush - musta
Konad Top Coat
Cesars Rapid Dry
Konad m63
pyöreät- ja tähtistrassit

^^ Siinäpä ne.

Pikakuivattavasta tulikin mieleeni, että eilen oli pientä draamaa kynsilakkojen kanssa kun pikakuivattava meinaa olla pian lopussa ja tämän nojalla oikeutin itselleni pienen (!) tilauksen Trans Designilta. Nooh, musta tuntuu, että oon ainoa ihminen, joka osaa tehdä tilauksen nettikauppaan saadakseen pikakuivattavaa ja kuitenkin onnistumaan jättämään tilauksesta sen pikakuivattajan.. Onneksi yhden suunniltaan säikähtäneen sähköpostin lähettämisen jälkeen sain tiedon, että vaihtoivat minulle vahingossa tilaamani aluslakan tilalle sen himpun verran kalliimman päällyslakan, eikä minun tarvitse maksaa väliä. Hyvää asiakaspalvelua, täytyy sanoa kyllä.

Nyt taidan lähteä hakemaan toista kuppia kahvia ja luultavasti raahaudun piakkoin kirjastolle hakemaan tyhmää tenttikirjaa.

Oletko sinä mokaillut netistä tilaillessa?

9 kommenttia:

  1. jep, katsellessani hm vaatteita lisäsin suurimman osan sattumakoossa ostoskoriin, koska tarkoituksena oli katsoa myöhemmin että mitkä oikesti tilaan:D tietenkin unohdin tämän ja tilauksen saavuttua tajusin vasta mokani :D kaikki vaatteeethan olivat sitten väärän kokoisia ja koko paketti menikin palautukseen

    VastaaPoista
  2. On käynyt juu niin että lakkatilauksessa ne yksi tai kaksi lakkaa mitkä on oikeasti "pitänyt" tilata ovatkin unohtuneet ja tilalla on kaikkea ihan muuta. :D

    VastaaPoista
  3. Hienot kynnet. En ole kyllä ainakaan vielä mokaillut.
    Mutta siis täällä on samanlaiset kynnet kuin sinulla niissä neonperhos kynsissä.. http://persikanparatiisi.blogspot.com/2011/01/duran-duran.html

    VastaaPoista
  4. keijju: Voi ei! :D Varmaan kamala tilanne kun on odottanut kaikkia kivoja vaatteita ja sitten ne onkin ihan väärää kokoa. >:I

    Celia: Hehe! Mullekkin kyllä käy noin joskus, kun tulee kaikkia uusia himotuksia ja ups, en sitten muistanutkaan ostaa sitä tai tätä.. 8-)

    Anonyymi: Kiitos! :) Kävin katsomassa ja olikin näemmä linkitetty noihin perhoskynsiin^^ :)

    VastaaPoista
  5. nää on tosi nätit :)

    VastaaPoista
  6. Ei oo vielä tullu mokailtua tilausten kanssa mutta odotan kauhulla sitä päivää kun niin tapahtuu. Sen verran tavaraa tulee kuitenkin tilailtua :)

    VastaaPoista
  7. H: Kiitos! :)

    Plaz^: Voi joo se on kamalaa! Tulee hirveä paniikki että mitäs tässä nyt.. :D

    VastaaPoista
  8. Upeat on ! Taas 8) Ei liian yksinkertaset, ja hianot silti !

    VastaaPoista
  9. Nebu: Kiitos paljon! >:)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)